PARITERAPIAN ASIAKASARVIOITA INFONA ETSIJÄLLE

/by

MIKSI? 

Pariterapian asiakasarvioita infona etsijälle -blogijuttu syntyi ”ärtynyt” viestin ohjaamana.

Sain nimittäin Timon Työnohjaus ja Terapian yrityssähköpostiin juuri tuolla sanalla otsikoidun viestin toukokuussa 2025. Siinä ei-mikkeliläiseksi esitellyt henkilö kertoi etsivänsä apua pari- ja perhe-elämänsä solmuihin. Kesän 2025 loma-aikana Mikkelistä. 

Kirjoittaja oli Google haullaan varsin nopeasti päätynyt allekirjoittaneen verkkosivuille, havainnut siellä paljon asiakirjoituksia, kiintoisia kuvia yms., mutta ”ärtynyt” siitä, ettei löytänyt itseään kiinnostavia asiakaskokemuksia. Samalta aukeamalta.

Viestin perusteella ounastelin, että henkilö oli mitä ilmeisemmin liikkunut mobiilillaan. Sillä laitteena tähän tiedetään liittyvän eräs näytön koosta johtuva pulma; toisin kuin pöytäkoneella tai läppärillä. Mobiililla lukija ei heti (blogisuvun aukeamalla) näe infoa viiden viimeisen blogikirjoituksen otsikoista, eikä julkaistavaksi tullutta viittä viimeistä käyttäjäpalautetta.

Toki useassa mobiilissakin asiakasarviot näkyvät, mikäli laite on vaakasuorassa tai etsijä arvaa rullata näkymää riittävästi alaspäin. Mutta jos mobiilisurffailija on vaikkapa kiihtyneessä mielentilassa tai toisaalta muutoin toivoton ja voimaton, tämä vaihe helposti tulee sivuutetuksi. Ymmärrettävää! Näin oli käynyt sähköpostin henkilölle. 

Olin yhteydessä kirjeen lähettäneeseen. Hänelle selvisi laitetekninen haaste. Hän kuuli sivusisällöstä myös tämän: Kun huomioidaan ammatillisen toiminnan pitkäkestoisuus ja yrityksen aikaisemmat ja nykyiset verkkosivut, on Timon Työnohjaus ja Terapian (TTT) työtoiminnasta ollut luettavana liki neljä sataa eri yhteyksissä olevaa asiakas- ja käyttäjäpalautetta. Terapiatyö kaikkinensa muodostaa toisen keskeisen toiminnan arviointipisteen. 

Liitän loppuun pari aiempina vuosina tehtyä pariterapian asiakasarvioita luotaavaa tiivistystä, suoralinkkeinä tässä asiassa infoa etsivälle.

Lukijalle kerrottakoon, että ”ärtynyt” antoi luvan viitata kirjeeseen, josta tässä oli maininta. Laajentuneesta kirjeenvaihdostamme ei tämän enempää.

PARITERAPIAN ASIAKASARVIOITA – MITEN NE TÄSSÄ KOOTAAN?

Miten valinta tehdään, jotta otsikon ”pariterapian asiakasarviota” toteutuu neutraalin informatiivisesti? 

Satunnaisotannalla! Ja nostomääräksi tuoreimman lisäksi viisi satunnaista. TTT:n verkkosivulla useammasti vieraillut on havainnut, kuinka muutoinkin (vaihtuvana) näkymänä esiintyy aina viisi viimeistä blogijuttua ja julkaistavaksi tullutta arvioviestiä tai kommentia.

Satunnaisotoksessa käytän avustavana henkilönä 3-vuotiasta lapsenlastani. Tosin ennen tätä ”tieteellistä hommaa” teimme toista tarkkaa yhteistyötä, tallennekuvassakin näkyvää  ”Hamahelmillä taidetta”.

 

Pyysin siis kolmivuotiasta ympyröimään satunnaiset 5 numeroa väliltä 2-30, kun taulukon ensimmäinen numero oli esimerkinomaisesti jo valittu. Pikkuneiti valitsi – kuvainnollisesti kuin kieli keskellä suuta – numerot 3, 7, 14, 22, 24.  

Näiden avulla sitten valitsin viimeisen vuoden aikana verkkosivuille tulleista asiakas- ja käyttäjäpalautteista laskentajärjestyksessä, tuoreimmasta taaksepäin.  

Mikäli luku sattui asiakaspalautteelle, jossa sisällöllisesti oli kysymys yrityksen työnohjaus-, hybridi- tai työyhteisötyöstäni, siirryin tätä lähinnä olevaan; sellaiseen, jossa kirjoittaja kohdisti viestinsä nimenomaisesti parisuhde- ja perhe-elämän käyntikokemusta kohtaan. Tällaisia ”hyppyjä” tuli tasan kahdesti.

Niinpä tällä satunnaisotannalla listataan valitut viimeiset viisi, johon lisätään bloggausajankohdan tuorein palauteviesti (työvaiheen esimerkkinä ollut lukittu nro 1).

Huomaan, että kaikki satunnaisnumerolla valitut palauteviestit ovat viimeisen vuoden aikaikkunassa (kesä 2024-2025). 

 

KUUSI SATUNNAISESTI VALITTUA KOKEMUSKUVAUSTA VIIMEISEN VUODEN AJALTA

Maamme rajojemme ulkopuolella soditaan ja pitkään.
Ehkäpä joissakin perheissä kotonakin, henkisin asein. Mutta meillä se oli pitkään äänetöntä. Etäistä pitkään. Tiedät / muistanet millaista kaikkea…
Haluamme (näin 3 v myöhemmin) myös Sinun tietävän: Yhdessä! Paremmin! Luottavammin!
Vaikka aiemmin pidimme mahdottomana, kuten ehkä moni muukin, että joku täysin ulkopuolinen osaisi auttaa. Olimme tuolloin väärässä.
Saimme sopivalla muutaman kerran käynnillä kipinän, joka – kiitos! – on kantanut.
T: Suuresti työtäsi ja toimintaasi arvostavat, A&E. 

Lammi-Luukkonen, A ja E (27.5.2025)

Tämä seuraava palauteotos oli lähetetty ja se alkaa liittymisellä aiemmin (27.7.2021) julkaistuun blogipäivitykseeni, jossa otsikkona oli Parisuhdeterapia Mikkeli konfliktien jälkeen:

He keskustelevat ongelmista, pettymyksistä ja ajankohtaisista tarpeistaan… Näin kirjoitit tässä blogissa. Ja se oli juuri noin siellä vastaanotollasi, toisin kuin muualla (kotona) yritykset.
Saimme Sinulle suositukset ystäviltämme, josta heitä kiitämme. Toivomme että tällä viestillämme kapula siirtyy. Timoa ja T1:stä kannattaa hyödyntää, kun parisuhteessa oireita!

Petrus ja Annika (15.3.2025)

Kysymysmerkillä varustettu blogikirjoitus otsikolla Parisuhdeterapia Mikkelissä – Sijoitus korkoa korolle? oli kirvoittanut perhe P-P:tä muistelemaan:

Timolle!
Olimme (perinteen mukaisesti) täällä Mikkelin maisemissa joulua 24.

Tahdomme Sinulle viestiä – ja samalla muillekin – että apu, jota saimme koronavuosien äärellä, on hyvänä yhdessäolona jatkunut aina nykyhetkeen.
Olit se oikea ammattimies Savossa. Suuresti siitä kiitollisena!

Hyvää alkanutta vuotta 2025 Sinulle erityisen vaativan työsi äärellä!

Perhe Palmu-Pietarila (6.1.2025)

Satunnaisotos nro 14 sattui kirjoitukselle, jota sen pituuden tähden jouduin hiukan lyhentämään. Olennaista on lukijan tietää, että kommentoijan sanailut viittasivat Jatkaa vai erota -bogikirjoitukseen, joka oli julkaistu yrityksen sivuilla 5 vuotta aiemmin.

Vaikka me erosimme, kuten tiedät, olemme molemmat täsmälleen sitä mieltä, että juuri tuolloin luonasi käynnit antoivat tarvittavan ”tuumailut”, miksi niin teemme. Emme olisi keskenämme kyenneet siihen yhteistyöhön lasten ja monien muiden seikkojen suhteen, jos ei olisi ollut tätä turvallista purkupaikkaa. Olet oikea ihminen silloin kun ihmissuhteet solmussa: kokenut ammattilainen, inhimillinen ja luotettava.

Kiitos!

Tämän edellä kirjoittamamme tahdomme sanoa täältä Tampereelta sinne Mikkeliin, ex-asuinympäristön tutuille ja lukijoille.

Saara ja ex Murtonen (3.10.2024)

Kesällä 2024 kirjoitin Onnellisuuden teemasta neljän jutun sarjan. Googlekin ilmoitti minulle, että niitä luettiin varsin runsaasti. Tässä eräs ”Leave a Replay” –kohdan arviopalaute.

Kyllähän onnellisuus aina koettuna ja luettuna kiinnostaa.
Kiitos Timo avioelämämme ja perheemme puolesta. Saimme suuresti apua käynneillämme TTT:ssä, yksilönä ja yhdessä.

Juurikkalat S ja O (13.6.2024)

Viimeinen pikkuneidin ympäröimä oli numero 24. Se osoitti lyhyeen kuvaukseen.

Ei riitoja mut kiinnostus karannut…
Tulin yksin ja sit toinen.
Unohtumattomia. Great!!!

Andy K. (24.6.2024)

Pariterapian arvioita infona etsijälle -aiheesta lisää asiakaspalautteita satunnaisotannalla: 

– – – – –

Kuvatallenteet tässä blogikirjoituksessa:

Timo Juutinen (artikkelikuva ja kolmas).

Järjestyksessä toinen kuva tehty ChatGPT-pyynnöllä.

OUTO MIES BUSSISSA

/by

Lapsuuden ensimmäinen linja-automatka oli odotusta täynnä. Vuosikymmeniä myöhemmin tapahtui samoin. 

Oli tavallinen loppukevään päivä, tosin vuodenaika ja sijainti huomioiden kuitenkin poikkeuksellisen lämmin.

Nousimme bussiin Suomen pohjoisimman yliopiston, Rovaniemen linja-autoasemalta. Näin olimme aina tehneet, pidennetyn viikonlopun edellä ja tällä samalla kokoonpanolla: 3 poikaa, 2 tyttöä.

Varustuskin tämän kertaiselle ”kotikäynnille” oli tavanomainen: läppäri, kuulokkeet ja muut härpäkkeet yhdessä laukussa, vaatetus toisessa. Tunnelmana vapauden tunne! Hyvä fiilis! jollainen lienee tuttua muillekin kuin opiskelijoille tiukan työputken päätteeksi.

Bussissa oli arviolta kymmenkunta matkustajaa. Meillä ensimmäiset kymmenet kilometrit menivät lähitapahtumien muistoissa ja rennon läpän heiton merkeissä. Sitten kiinnitimme huomion mieheen, josta takaapäin näimme peittämättömät kädet ja osan hiuksista. Hän oli ollut hiljainen ja huomaamaton. Jokseenkin liikkumaton.

Mies herätti meissä uteliaisuutta. Kun hetken kuluttua Arttu kävi bussin keskiosassa olevassa wc:ssä, tuntemattoman vaatetuksesta ja olemuksesta voitiin tehdä huomioita: sinertävä paita, naulakossa hiukan nuutunut pikkutakki, pää alaspäin kääntyneenä, omiin ajatuksiinsa vaipuneena. Ainoastaan sormet näpläsivät hattunsa lippaa, jokseenkin hermostuneesti. 

Myöhään illalla bussi saapui eräälle pysähdyspaikalle. Kaikki astuivat ulos bussista – kaikki paitsi tuo mies. Hän jäi tuossakin tilanteessa kuin jähmettyneenä istumaan omalle paikalleen. Silloin ulkona olleessamme, Jukkis sen sanoi ääneen, nimittäin meidän toistenkin ajatuksen: mikä mies tämä tarkemmin ottaen mahtaa olla?

Vaikka olimme siis monet kerrat kulkeneet talven aikana samaisella reitillä, ei koskaan aiemmin ollut kukaan ventovieras matkustaja yhdistänyt meidän kyseleviä ajatuksia tällä tavalla.

Yksin ja yhdessä mietimme, kuka oli tuo ison linja-auton takaosassa, meidän edellä oleva henkilö – oliko hän ehkä maastojen ja metsän tutkija pohjoisnavalta, kenties Jäämereltä saapuva komennussotilas? Ehkä juuri vaimonsa jättänyt tai jätetyksi tullut? Minne mies on matkalla?…

Kun palasimme takaisin sisälle bussiin, Annika istuutui miehen viereen, käytävän toiselle puolen. Miksi juuri Annika? Juuri hän ilmasi tahtovansa, lisäksi sanomalla painokkaasti: yksin!

Annika esitteli itsensä ja jatkoi: ”Me olemme matkalla, sellaisella pienellä breikillä, kukin omaan kasvuperhekotiimme Kaakkois-Suomessa. Bussimatkat kun sopivat opiskelijan budjettiin mainiosti. Tosin, vaikka matka vaihtoineen vie tunneissa kellon ympäri, aina on siistiä päästä kotikulmilla pyörähtämään.”

”Varmasti”, mies lisäsi hiljaisella äänellään, osin lasittuneella katseellaan nyökäten. Tuntui kuin hänen mieleensä olisi muistunut jotakin, jonka halusi kovasti unohtaa.

Keskustelu ei juurikaan ottanut onnistuakseen. Annika päätti olla enempää kyselemättä. Hän sen sijaan kaivoi taskustaan patukan, ja kysyi ystävällisesti, tahtoiko mies lohkaista palan itselleen ”matkamaistiaisena”. Mies taittoi pienen palan, kiitti, ja vaipui samanlaiseen, etäiseen yksinoloonsa. Annika palasi kavereittensa luo. Pettyneenä itseensä.

Muutama tunti myöhemmin linja-auto saapui Ouluun. Vaihto Itä-Suomen reitille. Matkustajille tarjoutui mahdollisuus pysäköintialueen kevytateria- ja virvokepalveluille. Tällä kertaa myös tuo arvoituksellinen mies lähti ulos.

Ulkona Annika asteli uudelleen miehen luo, ilmaisi halunsa saada jutella vähän enemmän. Annikan ehdotuksesta mies vaivoin jatkoi tarjoilupaikalle. Hän tilasi itselleen mustan kahvin ja poltti savukkeen. Opiskelijatytön silmin miehen kaikki tämä toiminta näytti aran ja hermostuneen oloiselta. Lisäksi mies hiukan pälyili ympärilleen, kun pyrki vastaamaan tai kommentoimaan seuralaisensa pintapuolisen uteliasta viestintää. 

Matkustajat palasivat bussiin. Annika, parasta hienotunteisuuttaan osoittaen pyysi voida jäädä vapaana olevalle paikalle miehen vierelle. Siihen hän sai luvan.

Nyt oli jo molemmin puolin vapautuneempi olo.

Hetken päästä mies kertoi Annikalle, hitaasti ja valikoiden omaa tarinaansa.

Hän oli viimeiset yhdeksän vuotta lusinut vankilassa, aluksi Riihimäen vankilassa, joka on Suomen korkeimman turvaluokituksen vankila. Muutaman vankilasiirron jälkeen, viimeiset kaksi vuotta hän on nyt ollut Suomen pohjoisimmassa, Ylitornion avovankiosastolla.  Mies kertoo nyt olevansa matkalla Pohjoisesta kotiin.

”Oletteko naimisissa”, kysyi opiskelija. 

”En tiedä”, hän vastasi. 

”Ette tiedä, ihmetteli Annika. 

Mies vastasi: ”Kun jouduin tekojeni tähden häkkiin, kirjoitin jo Riihimäeltä vaimolleni, että tulisin olemaan kauan eristyksissä poissa kotoa. Ja jos hän ei voisi sitä sietää, eikä vastailla lasten toistuviin kysymyksiin siitä, missä olen ja miksi en jo tule. Jos tämä kaikki tekisi hänen olonsa ahdistavan pahaksi, niin hänen täytyisi yksinkertaisesti unohtaa minut. Minä ymmärtäisin sen.”

Syntyi samaistuva hiljaisuus. Yhteinen.

”Etsi itsellesi toinen mies!” kirjoitin vielä hänelle.

Jälleen hetken tauon jälkeen mies jatkoi kumppaninsa kuvailua.

”Hän on suuremmoinen vaimo – todella suuremmoinen. Mutta oikeus tapahtuu, kun minä jään historiaan.” 

”Kirjoitin hänelle vielä tuossa samaisessa kirjeessä, että hänen ei tarvitse minulle kirjoittaa, eikä hän ole sitä tehnytkään. Olen kaikki nämä vuodet ja sen jokaisena sellipäivänä pyrkinyt ajattelemaan, että oikeus tapahtuu, kun minä jään hänen elämästänsä unohdettuun historiaan. Helppoa se kyllä ei ole ollut, sen voin käsi sydämellä sanoa.”

Tähän Annika oikopäätä totesi: ”Ja nyt olette menossa kotiin, tietämättä mitä siellä odottaa.”

– Niin … hän vastasi arasti. Ja jatkoi:

”Viime viikolla, kun varmistui, että pääsisin aikaisemmin kuin tuomioni alun alkaen edellytti – moitteettomana pitkään jatkuneen hyvän käytökseni takia – kirjoitin hänelle jälleen.

On nimittäin niin, että kotikulmillani, kävelykadun aukiolla, kasvaa muutamia lehtipuita. Pyysin häntä ripustamaan johonkin niistä, jonkin silmin havaittavan merkin, siinä tapauksessa, jos hän haluasi minut takaisin. – Mutta jos ei, ei myöskään mitään merkkiä – ja niin minä yksinkertaisesti jatkaisin matkaani.”

”Mieletöntä”, vastasi Annika – täysin mieletöntä!

Annika kertoi tuntemattoman miehen tapauksesta toisillekin, sen jälkeen kun ensin oli siihen saanut luvan. Hekin eläytyivät kuultuun vaihekuvaukseen. Ja mitä vielä, he pääsivät katselemaan paria taltioitua kuvaa. Ne olivat tämän jo alkumatkalla mielenkiintoa herättäneen matkalaisen perheestä.

Vaimo todellakin oli kaunis, sopusuhtainen ja kiharatukkainen, ja heidän kolme lastansa niin kuin ketkä tahansa päiväkotilapset ja alakouluikäset Suomessa.

Nuoret, jotka olivat nyt matkallaan omiin kasvuperheisiinsä, jäsentelivät kuulemaansa kukin tavallaan. Yhteistä kuitenkin oli jännityksen kasvu. Kuljettajan paikkakuntakuulutuksista, Pulkkilan seisakkeen jälkeen viimeisimmät, Iisalmi ja Siilinjärvi oli kuultu ja nähty. Matkaa Kuopioon oli enää reilut 20 km. Ilmapiiri bussin takaosassa oli täynnä kaipauksen ja menetettyjen vuosien kaihoa.

Mitä lähemmäksi Kuopiota tulimme, sitä intensiivisemmin kävi nuorten vaistomainen tähyily ulos ikkunasta. Mies ei sen sijaan enää vilkuillut ulos. Hän näytti siltä kuin valmistautuisi mahdollisen pettymyksen varalle. 

Viimeiset 10 km, sitten 5 ja 3… Yhtäkkiä nuoret hyppäsivät ylös, tavalla, johon kulkettajankin oli puututtava – he kirkuivat, kyynelehtivät ja heiluttivat käsiään käytävällä. Kaikki paitsi mainittu mies! 

Hän istui paikoillaan jähmettyneenä katse kiinnitettynä puuhun, joka oli täynnä kirkkailla väreillä maalattuja munia; 20, 30, 50, ehkä 100. Oikea tervetuliaisten meri! jota hento tuulenvire liikutteli.

Nuorten opiskelijoiden vielä riemuitessa, mies heilautti kättään bussin takaosaan ja käveli eleettömästi etuosaan. Vertti – vanki nro 503 – oli saapunut kotiin.

Linja-automatka jatkui Mikkeliin, josta he vielä kohti kotoista Kaakkois-Suomea. Mietin yliopisto-opiskelijoiden tavoin sitä, mitä tapahtui Vertille tämän jälkeen. 

Tiedämme, että monissa kulttuureissa muna symboloi uutta elämää ja syntymistä. Jollakin arvoituksellisella tavalla tajuamme, että merkin valinta ei ole ollut ripustajalleen yhdentekevää. Millaisen sisäisen mietintäprosessin vaimo oli käynyt? sen tahtoisin kuulla.

—–

Kuvatallenteet tässä blogipäivityksessä:

Artikkelikuva: Timo Juutinen.

Mies takaa: Pixabay / Nyatto.

Puu värikkäillä munilla: Timo Juutinen.