APUA PARITERAPIASTA MIKKELISSÄ… ”JATKOT”

Tämä kirjoitus on jatkoa blogitekstille Apua pariterapiasta Mikkelissä ja Amorin arkiset nuolet 2020. Kirjoitus sisältää myös perustellun johdannon. Siinä kerrotaan kuin ”etkona”, miksi ja millä perusteilla ylipäätänsä käsittelen tätä varsin intiimiä aihetta. Tutustu! Tarvittaessa johdantoon tästä.

Esittelin artikkelin aiemmassa osassa tunnetun amerikkalaisen parisuhdetutkija Eileen Mavis Hetheringtonin viidestä avioliittotyypistä kaksi. Ne olivat perinteinen avioliitto (A) ja yksilöllisyyttä tukeva avioliitto (B). Nyt esittelyvuorossa ovat kirjainsymbolein C-, D- ja E- tyyppikuvaukset.

Jos olet kielitaitoinen ja innokas lukemaan lisää, tässä tyypittelyjen lähdeteos.

Tässä kirjoituksessani viittaan ja osin siteeraan asiakaskokemuksia Mikkelissä. Näin teen asianosaisten nimenomaisella luvalla.

(C) OOPPERALIITTO

Oopperaliitto – onko vaikea yhdistää mielikuviisi? Ei hätää. Samat fiilikset. Minunkin on aina ollut hiukan vaikea mieltää tätä amerikkalaisperäistä nimitystä ja tyyppikuvausta, juuri tuosta etuliitteestä ´ooppera´. Mamman kotitekoinen, maukkaan muhkea oopperavoileipä tulee sanasta ensimmäisenä mieleeni. Mutta ehkä ei siitä kuitenkaan (suoranaisesti)  ole nyt kysymys. Jos tilalle laittaisimme sellaisia ilmauksia kuin ´draama´, ´vuoristorata´ tai vaikkapa ´on-off´, niin pääsemme välittömästi jyvälle.

Essi ja Ilari ovat tässä kuvauksessa esimerkkeinä parisuhteesta, jossa liiton osapuolet elävät toistuvaa draamaa. He eivät sievistele. Heidän kodissaan tavarat lentävät, kun kumpi tahansa (!) kimpaantuu nopeasti ja tulisesti. Tapahtumien tempo ja kulku on kuin ison maailman toimintaleffoissa konsanaan.

Syy tuliseen käyttäytymiseen on yleensä (ainakin terapeutin korvin) kovin mitätön: Kukkaruukku jäi asteen verran eri asentoon kuin useammin siivonneella puolisolla. Tai toinen toi kaupasta kolmesta omenalajikkeesta juuri sitä, joka maistui vasta toiseksi parhaimpana.

Ja niin draama oli valmis: Halventavia nimityksiä ”senkin ääliö”… ”Et edes tuota osaa”, ”syö sika omenasi”… joissa kuulija ei luonnollisesti jää toiseksi, vaan veistää vielä julmemmin. Väkivallan uhka on ilmeinen, eikä toteumastakaan valitettavasti oltu Etelä-Savossa vältytty.

Vaikka Essi ja Ilari elävät kuin toistuvaa ja alituista draamaa, he ovat silti omaan ja yhteiseen seksielämäänsä poikkeuksellisen tyytyväisiä. ”Se on huikeeta, kivaa ja nollaavaa”, kuten he yhdessä kuvaavat. Rakkautta toisiaan kohtaan on paljon. Sitä kyetään myös osoittamaan, kuten esimerkiksi kukkasin (naiselle) tai lunastamalla yllätyslippu autoralliin (miehelle).

Jos lukijana ihmettelet ja epäilet esittämääni seksityytyväisyyden tasoa, niin tiedän kertoa, että näin kertovat parisuhdetutkijammekin pitkittäisanalyysit Amerikan maalta: Jopa niin, että tässä oopperaliitossa osapuolet ilmaisevat olevansa kaikkein tyytyväisimpiä intiimielämäänsä, kun pisteytyksiä verrataan muihin neljään E.M. Hetheringtonin avioliittotyyppiin. 

Miten juuri Ilari ja Essi löysivät toisensa ja tahtoivat muodostaa perheen lapsineen? Heitä viisitoista kertaa tavanneena tuli useassa istunnossamme selville se, kuinka molemmilla oli lapsuudessaan varsin vakavia hylkäämiskokemuksia.

Kun he tapasivat toisensa noin pari vuosikymmentä sitten, kumpikaan ei omasta mielestään pyrkinyt välttelemään lapsuuskokemuksistaan kertomista. Traumatisoituneitakaan. Niinpä heidän välille syntyi välittömästi kokemuksellinen yhteys.

He muuttivat nopealla aikataululla yhteen. Eloisina ihmisinä Essi ja Ilari hehkuivat ensi kuukaudet ja aina kaksi ensimmäistä yhteisen kodin vuotta, kunnes tuli avoero. Toinen muutti pois silmittömän riidan päätteeksi. Tätä asumuseroa kesti sanojensa mukaan ”tasan 33 päivää”. Takaisin muuttaja oli tuolloin samoin 33-vuotias. 

Apua pariterapiasta -työskentelyn ytimessä oli negatiivisten tunnehuippujen katkaiseminen. Erilaisten kotitehtävien avulla Essi ja Ilari ikään kuin varautuivat ennakolta siihen, että tilanteet eivät ns. ”lähtisi lapasesta”. 

Minusta näiden ihmisten ei tarvitse häveten kieltää räjähtävää olemustaan. Se on heissä. Mutta sen sijaan asianosaisten itsensä sanoilla ”me tahdomme oppia paremmin ennakolta arvioimaan suhteellisuudentajua kilahduksissa”. 

Essi ja Ilari olivat erityisen motivoituneita pariterapiaprosessissaan. ”Me emme tahdo tuottaa lapsillemme sellaisia uusia eropäiviä, joista tytöistä P. sanoi että `silloin oli vielä pelottavampaa kuin mölyämiset kun kaikki oltiin kotona´” 

Kun sopimuksen mukainen parisuhdeterapia Mikkelissä päättyi, he elivät perheenä yhdessä. Perheeseen odotettiin neljättä yhteistä lasta. 

(D) HEIKOSTI SITOUTUNEIDEN LIITTO

Tästä yhteiselämän liittotyypistä on ammattikirjallisuudessa, erityisesti amerikkalaisessa lukuisia kuvauksia. Heikosti sitoutuneiden liitoille on usein ominaista, että yhteiselämään päädytään, sanoisinko mukavuussyistä. Naimisissa olemisella on jotakin statuksen omaista merkitystä. Emotionaalinen rakkaus ja tunteiden ilmaiseminen tulevat ehkä vasta tämän jälkeen, toissijaisina.

Kirjallisuuskuvausten perusteella myös seksuaalinen vetovoima nimetään näissä ns. heikosti sitoutuneiden liitoissa eräänä varsinaisena yhteyden ja yhteen menemisen ajurina. 

Olet ehkä havaintojesi perusteella kohtuullisen yhtä mieltä blogitekstin kirjoittajan kanssa siitä, että meidän nyky-Suomessa nuo edellä mainitut seikat – status tai seksi – eivät esiinny avioitumisen keskeisinä motiiveina. Ainakaan kovin yleisinä tällä hetkellä.

Taru ja Teppo hakivat apua pariterapiasta Mikkelissä. Teppoa siteeraten: ”Seksi ei kiinnosta kuten ennen… muutenkin sitä mieluummin katselee telkkua joko yksin omalta näytöltä tai kaverin kaa heillä.” Heidän arviokäyntinsä oli vuoden 2019 alkukesällä.

Tällä samaisella arviokäynnillä kyselin heidän ystävistään ja vieraista, ja mitä silloin kun tavataan, tehtäisiin. Kuulin: ”Kahvitellaan ja katotaan TV:stä jotain…” Minua kysyjänä kiinnosti jatkaa toteamuksella ”kahdessako huoneessa!”. Hetken hiljaisuuden ja toisiinsa vilkaisun jälkeen Taru kuvasi omana tuntonaan: ”Minä ainakin olen silloin vaivautunut, kun tahtois istua Tepon vieressä mutta tuntuu kuin filmaisi…”

Arviokäynnillä tiedustelin myös sitä, mitkä olivat heidän tulevaisuuden näkymänsä. Kuulin, että avioeron ns. ykkösvaihe eli 6 kk:n harkinta-aika oli yhdessä jätetty paikalliselle käräjäoikeudelle.

Saamani infon perusteella esitin heille tuumattavaksi sovittelutyöskentelyä, eräänä varteenotettavana työskentelyn tapana; tätä vaihtoehtoa tunnustellen tarjoilen, poikkeuksetta aina silloin, kun kuulen parilla ja perheessä olevan avo- tai avioeron todellinen uhka päällä. Kouluttautuneena perheasioiden sovittelijana sellaisen mahdollisuuden tarjoaminen ja käyttäminen perustuu Suomessa lakiin, jota valitettavasti edelleen alikäytetään. 

En ryhdy tässä blogikirjoituksessa käsittelemään sovittelutyöskentelyä enempää. Olen kirjoittanut siitä aiemmin ja tehnyt suhdesovittelusta oman teemavideon, joka on linkityksellä katsottavissa tästä.

Totean tässä Tepon ja Tarun tilanteesta, että heidän kanssaan käytiin viiden kerran sovittelutyöskentelyt (a´ 2 h). Se oli kuin interventio eli väliintulo siinä pariterapian kokonaisuudessa, joka heillä tuli kestämään n. 1 ½ vuoden ajan.

Taru ja Teppo suostuivat olemaan tässä blogikirjoituksessa ns. heikosti sitoutuneiden liiton tyyppikuvausparina Etelä-Savossa. 

Teppo ja Taru eivät varsinaisesti riidelleet keskenään – toisin kuin oopperaliiton pariskuntamme. Pikemminkin tässä mielessä vallitsi tunnekylmyys. Yhteisenä. He itse ilmaisivat realistisena tavoitteenaan, että ”ei sitä taivaita tavoittele, mutta läheisyyttä voisi kuitenkin joskus olla”. 

Pariterapeutille selvisi jo sovittelutyöskentelyn aikana se ilmeinen taustatekijä, että molemmat olivat kasvaneet kodissa, jossa tunteiden – niin kielteisten kuin myönteistenkin – osoittaminen oli jollakin lailla tai jostakin syystä ´pannassa´.

”Tunteilu on heikkoutta” oli kuuleman mukaan Tarun isän ohje kasvavalle neidolle. Teppo puolestaan muisteli tavallisia kouluvuoden koti-iltojaan: ”… pelotti hurjasti se olinko tehnyt läksyt oikein, eikä ollut mahdollista kysyä vanhemmilta tai kertoa siitä mikä kulloinkin oikeasti jännitti ja ahdisti.”

Tässä parisuhdeterapiassa kävijöitä auttoi mainittavalla tavalla erään nimenomaisen kirjan lukeminen; kotimainen teos, jota voin lämpimästi suositella.

Taru ja Teppo lukivat teoksen läpi parikin kertaa. He halusivat soveltamalla tuoda yhteisen työskentelymme oheismateriaaliksi useita siellä kuvattuja perheiden taustakuvauksia. Ihmetteleyt ja oivallukset julki! Motivaatiota tässä parisuhteen kasvuprosessissa heiltä ei puuttunut, kun asioita käsiteltiin tällä tavoin myös kirjaan tukeutumalla. He kyselivät asioista ja perhe-elämän kuvioista myös joiltakin oman sukunsa vanhemmalta. Vanhempien kaltainen kirja mukanaan.

Taru ja Teppo olivat tosiaankin onnekkaita. Heillä oli elossa ja ajassa elävät isovanhemmat. Valistuneet ja viisaat sellaiset. Nämä, kun olivat kuulleet nuoren lapsiperheen ahdingosta ja eroaikeista, yhteistuumin osoittivat jälkipolvelle asiallista ja toimivaa tukeaan, vieläpä taloudellisesti.

Apua pariterapiasta Mikkelissä – käynnit toiselta paikkakunnalta tulivat sisältämään omakustanteisia terapiakäyntejä ajomatkoineen kaiken kaikkiaan 22 kertaa (2+5+13+2). Terapeutille kerrottiin isovanhempien sanoneen, että ”kyllä nuorta lapsiperhettä pitää auttaa…ja kun on tuota polvea jo neljännessä tulossa”…”ei meillä aikanaan apua ollut saatavissa, mutta ajat on nyt toiset…”  Voiko tuota kauniimmin sanoa, ajattelin tämän kuultuani. Varttuneen väen Amorin arkisia nuolia! 

Pariterapia oli siis heillä jokseenkin pitkäkestoinen. Se konkreettisesti ajoittui sekä aikaan ennen koronaepidemiaa ja sen aikana. Tiedetystä syystä työskentelyssä oli keväällä 2020 reilun kahden kuukauden aikajakso, jolloin pariterapia toteutettiin pelkästään verkossa. Näitä kontakteja oli yhteensä 6 kertaa.

Millaisia asiakaskokemuksia verkkoterapiasta? 

 Mitä sitten asianosaiset kertovat: ”Netti-istunnot säästivät aikaa, mutta ei toimi kuten A1:ssä face to face  -tapaamiset…” ”sekin huomattiin, että ajomatkat kahdestaan sinne ja takaisin kotiin olivat kuin pikkulomia lapsiarjessa”. ”Se, mitä saatiin tehokkuudessa menetettiin laadussa moninkertaisena…” 

Tämä Tarun ja Tepon antama käyttäjäpalaute tältä osin on huomionarvoinen. Eivätkä he ole ainoita, jotka Timon Työnohjaus ja Terapian asiakaskunnassa ovat tilittäneet saman suuntaisia kokemuksia: terapiatyöskentely ruudulla ontuvaa. 

Mitä näistä ”kokemusasiantuntijoiden” viesteistä pitäisi ajatella?

Itselläni ajatukset palautuvat aina 1990-luvulle, jolloin neuropsykologisina tutkijahavaintoina alettiin puhua eräänlaisesta luonnollisesta peilausjärjestelmästä, joka vaikuttaa ihmisten välisessä kanssakäymisessä. Tutkijoiden klassisena esimerkkihavaintona esitettiin tämä: kun aikuinen kumartuu vauvan puoleen nostaakseen tämän syliin, tällöin vauvakin alkaa hapuillen ojentautua aikuista kohti. Vauva siis matkii aikuisen liikettä.

Peilisolujärjestelmä (mirror-neuron system) toimii aikuisillakin. Esimerkiksi kun ystävykset tapaavat ja istuvat saman pöydän äärellä. Ja kun toinen nojaa kätensä poskeen, toinen tekee kohta saman. Eli peilisolujärjestelmä auttaa ymmärtämään toisen tunteita ja on näin myös empatian perusta.  

Parisuhdeterapeutit tietävät, että tätä hyödynnetään kasvotusten tapahtuvassa hoitotyössä aivan toisella tavalla luontevasti ja sanattomasti, toisin kuin nettiterapiaistapaamisissa on mahdollista. Sillä ruudulle valottuva henkilökuva (image) on rajattua ja nonverbaaliset viestit kaikkine vivahteineen tulevat viiveellä, jos aina silloinkaan. Olemuksellinen läsnäolo väistämättä kärsii, vaikka tekniikka toisaalta luo tietoinfoon laajentuvaa virikeväylää; edellytyksellä, että tekniset yhteydet ovat häiriöttömät molemmissa päissä.  

Tarun ja Tepon sopimukseen perustuva pariterapia päättyi aikanaan – millaisin kokemuksin? Rohkaisevan hyvin. Tähän voi päätyä avioparin antaman palutteen perusteella, jolle terapeutti saa tukea kontaktin alussa, terapiaprosessin keskivaiheella ja lopussa asianosaisten täyttämien lomakevastausten perusteella. Tässä (H.&C. Clinebell ”The Intimate Marriage”) lukijalle infokuvana, eräästä hyödynnetystä koontilomakkeesta.

(E) VAATIJAN JA VETÄYTYJÄN LIITTO 

Olen tässä Apua pariterapiasta Mikkelissä ja Amorin arkiset nuolet 2020 kirjoituksen kokonaisuudessa käsitellyt tähän mennessä neljä avioliiton tyyppiä, kun pohjalla on amerikkalaisen parisuhdetutkija Eileen Mavis Hetheringtonin viisi eri vaihtoehtoa. Jäljellä on siis vielä yksi. Kirjoitan siitä oman kirjoituksen. Se julkaistaan kohta omana blogitekstinään työnimellä Vaatija ja vetäytyjä – se tavallinen tarina. Pysy linjoilla…

Lopuksi musaa. Mutta mitä? Kerroin viimeisessä pariterapian asiakaskuvauksessa Tarusta ja Teposta sekä maininnalla heidän isovanhemmistaan. Antakaamme toistamiseen Lotan ja papan koronalauluille tilaa, nyt Saarenmaan kesäyön tunnoin.

Minusta näissä heidän lauleloissaan valloittavaa on se avoin ja konstailematon vuorovaikutus, joka on rakentunut kahden aivan eri maailmoihin syntyneen suomalaisen välille.