PARISUHTEEN ja PERHE-ELÄMÄN SOVITTELU … 5 TEESIÄ TUUMATTAVAKSI

Parisuhteen ja perhe-elämän sovittelu. Tämä on johdannon jälkeinen blogikirjoitus sovittelusta. Polttopisteessä on parisuhde- ja perhe-elämä, ja nimenomaisesti ajankohtana, kun siinä elävillä eroajatukset valtaavat alaa. Kirjoitan Mikkelissä, katselen asiaa avarammin.

Olethan katsonut tähän liittyvän videoni!

 

 

En ollut lukemassa Aamulehteä, kun oheinen ilmoitus (19.11.1944) siinä julkaistiin.

 

Pastori Matti Joensuu ei voinut vain katsoa sivusta, kun avioerot sotavuosina (ajalla 1938-1945) kolminkertaistuivat Suomessa, ja Tampereella muutos oli 12-kertainen.

Hän keräsi rahaa toiminnalleen kaupungin tehdaspatruunoilta, joista joku totesi: kerrankin pappi on oikealla asialla. Siitä alkoi työ ”avioliittokurjuuden lieventämiseksi” kirkossa. 75 vuotta myöhemmin voimme todeta, että perheneuvonta Suomessa on eräs kirkollisen työn lippulaiva. Parhaimmillaan arjen Ilosanomaa, olkoonkin että kirkon ensisijainen kutsumus on sielun pelastussanoman julistaminen Jeesuksen viitoittamana (Matt. 28:18-20).

Itsekin olen toiminut tuon lippulaivan miehistössä (1995-2000) ja johtajana (2000-2007). Tuona aikana tein säännöllisesti pyydettyä parisuhteen ja perhe-elämän sovittelua.

Yksityispuolelle siirryin keskuksen johtajan virasta vuoden 2008 alussa. Virkatyöaikana ja samoin nykyisissä tehtävissäni Mikkelissä minua sisäisesti ohjaa se ajatus, joka oli pastori Joensuulla: evankeliumin innoittamana tosiasiat tunnustamalla!

 

Eroaminen ei pieni juttu 

Eroasia on tärkeä, rohkenen väittää, edelleen. Samoin uskallan vankan työkokemukseni perusteella esittää, että parisuhteessa elävälle (miehelle tai naiselle) eroaminen emotionaalisesti ei ole ”suit sait” -juttu.

Varsinkin avioliitossa ero ei ole kuin kuuden kuukauden harkinta-aika ja sen jälkeen ero on sillä selvä. Ei todellakaan. Eroa tehdään ja erosta toivutaan jo kauan ennen eroa ja kauan eron jälkeen. Meneekö kukaan avioon erotakseen?

Lähestyn eroasiaa ja sen ympärillä tehtävää työtä viiden teesin avulla. Suosittelen ennen niihin perehtymistä katsomaan virikevideon ja lukemaan johdannon sovittelusta, mikäli et vielä ole niihin törmännyt. 

 

Teesit – mitä ne ovat? 

Teesit ovat halki vuosituhansien palvelleet impulsseina jonkin kulloinkin tärkeäksi koetun asian tuumailussa, keskustelussa ja väittelyssä. Kun tässä rakennan viisi teesiä, pointtia tai ikkunaa, ei kyse ole tällä kertaa mistään ohjelmajulistuksesta, jolle odotan lukijalta antiteesejä. En pyri nostattamaan väittelyä, vaan pikemminkin jakamaan perusinfoa asiasta yksilöllisen pohdinnan tueksi.

Kirjoitan siinä toivossa, että jokin ikkunoista avartaisi asiaa, tarjoaisi väläyksen, vilauksen tai vahvistavan totuuden. Jos kirjoitus kolahtaa henkilökohtaisesti, kysele itseltäsi — pitääkö kuvattuun asiaan puuttua ja ryhtyä tilannetta jotenkin muuttamaan? Tulevaisuutta tehdään tänään!

Kenellä on vastuu paremmasta työelämästä ja toimivammasta perhe-elämästä? Siteeraan tässä kunnioitettua ex-presidenttiä. Rauhan nobelistimme Martti Ahtisaari oli tunnettu konfliktien selvittäjä maailmalla. Lukuisia kertoja hän sanoi: ”Kaikki konfliktit ovat ratkaistavissa”… ja jatkoi ”kun ne ovat ihmisten aikaansaamia, he myös ne ratkaisevat.”

 

Teesit pari- ja perhe-elämän erosovittelusta  

A)     Perheasioiden sovittelu on lakisääteistä mutta alikäytetty tukimuoto! 

”Yksin on selvittävä” -asenne, kiireellinen elämäntapa tai tietämättömyys palvelutarjonnasta lienevät yleisimmät selittäjät sille, miksi liian moni keski-ikäinen jättää tämän palvelukortin kääntämättä. Tuen lähteistä huolimatta. Ammatillista tukea ja apua näissä kysymyksissä ovat perinteisesti tarjonneet kaupunkien sosiaalitoimi ja kirkon perheasiain neuvottelukeskukset. Myös jotkut yksityiset palvelutuottajat toimivat aktiivisesti tällä sektorilla.

Perheasioiden sovittelusta säädetään avioliittolain 5 luvussa ja sosiaalihuoltolain 17 §:ssä. Avioliittolain mukaan perheessä esiintyvät ristiriidat ja oikeudelliset asiat on ensisijassa pyrittävä ratkaisemaan perheenjäsenten keskinäisissä neuvotteluissa ja sopimuksella.  Sovittelijan tehtävänä on kiinnittää erityistä huomiota lapsen aseman turvaamiseen. Suomessa myös avoliiton ja rekisteröidyn parisuhteen osapuolet voivat käyttää perheasioiden sovittelua. Parisuhteen ja perhe-elämän sovittelu, siihen voi  hakeutua myös tilanteessa, jossa vanhemmat ovat jo eronneet ja perhe pyrkii sopeutumaan uuteen elämäntilanteeseen. On tärkeä löytää uutta, kiinteää maata jalkojen alle.   

B)    Reunalla pelottaa! 

Tällaiset tuntemukset ovat tuiki tavallisia ihmiselle, joka syystä tai toisesta on parisuhdekriisissä. Tätä kokemusta ei ikä määritä: ”loukattu lapsi vihaa ja vapisee”. Suhdekriisi odottamattomana puristaa, ja kaiken keskellä pitäisi löytää vakautta tulevaisuuteen. Samuli Edelmannin Reunalla biisi on paljon puhuva. Emme ohita sitä ennen kuin siirryn tähdellä *** merkittyyn reunahuomautukseen ja seuraavaan teesiin. 

*** Myös mieheen sattuu. Ehkä tuntemusten ilmiasu saattaa miehillä olla kovinkin erilainen verrattuna naisen vastaavaan. Jos en osaa / kykene ilmaisemaan sanoilla tätä itseeni liittyvää pettymyksen kokemusta, teen sen toiminnan kautta: peräännyn, pakenen ja menen luolaani. Moni nielee asian liuottamalla, turruttamalla päänsä ja pakenemalla näin tilanteesta. Pakoni saattaa näyttää toisille välinpitämättömyytenä, todellisuudessa kyse on tilannepelosta ja puutteellisesta kyvykkyydestäni käsitellä tätä emotionaalisesti koskettavaa tapahtumaa. Toinen suojautumissävytteinen reagointitapa on ”raivokas toisen syyttäminen”. Olipa sitten kyse miehestä tai naisesta, myös tämä ilmentää samaa psykologista hätää ja keinottomuutta.

C)     Perheasioiden sovittelu on luottamuksellista! 

Sovittelijaa koskee tavanomaista tiukempi salassapitovelvoite, mikä erottaa sovittelun muusta sosiaalitoimen neuvonta- ja auttamistyöstä. Sovittelija ei saa ilmaista sovittelussa saamiaan tietoja kenellekään ulkopuoliselle, ei edes tuomioistuimelle, vaikka häntä haluttaisiin kuulla todistajana oikeudenkäynnissä. Sovittelijalla ei ole oikeutta oma-aloitteisesti hankkia perheestä tietoja muilta viranomaisilta. Salassapitovelvoite ei kuitenkaan sido sovittelijaa, jos sovittelussa ilmenee lastensuojelun tarve. Tällöin sovittelijalla on velvollisuus tehdä ilmoitus lastensuojeluviranomaisille.

D)     Tarvitaan kaksi hattua! 

Sovittelijalla ei ole ainoastaan yhtä hattua hyllyllä. Tällä vähän ammattilaisten kielenkäyttöön liittyvällä kielikuvalla kahdesta hatusta tahdotaan ilmaista seuraavaa: sovittelija ei sovitteluprosessissa suostu tai kieltäydy käsittelemästä ainoastaan toista, eron tai yhdessä jatkamisen polkua, ainoana vaihtoehtona.

Miksi?

Se olisi epärehellistä ja vaillinaista ammattikokemuksen jakamista perheen kriisitilanteessa. Sillä yksilöt väistämättä pohtivat itse tykönään molempia valinnan vaihtoehtoja sekä näiden eri polkujen tuomia uusia kasvuhaasteita ja mahdollisuuksia. Kokeneella ammattilaisella on pelisilmää siinä, milloin henkilöiden ajatusta selkeyttää ´mutkat suoriksi` -vetäminen, ja keiden kanssa mutkista muistuttaminen on juurikin tarpeellisen tähdellistä.  

E)     Asiakaspalaute paljastaa! 

Lähi-ihmissuhteisiin liittyvä ja huolella hoidettu sovitteluprosessi vaikuttaa myönteisesti asianosaisten kanssakäymiseen. Tämä näkyy rakentavamman vuorovaikutuksen lisääntymisenä ja luottamuksen palautumisena. Se, että kommunikointi vilkastuu ja sen laatu paranee, yleensä vähentää riitelyn määrää ja kestoa minuuteissa.

Eräs tässä siteeraamani otos kuvaa hyvin sovitteluasiakkaiden yleisimmät palautteet, kun tätä palvelua käyttäneiltä kysyttiin sovittelun hyödyistä ja vaikutuksista. (Lähdekoonti: Marina Bergman-Pyykkönen Fasper-hanke / Suomen sovittelufoorumi 2013)

Ryhmittelen palautteet ”täplällä”  merkityiksi nipuiksi. Jokaisen täplän alla on siis useita samaa asiaa/kokemusta kuvanneita henkilöitä ja palautekirjoituksia.

  • Mahdollisuus / turvallinen paikka puhua (itseisarvo)
  • Vuorovaikutuksen paraneminen; uusien riitojen välttäminen
  • Omaan käytökseen kohdistuvan pohdinnan herääminen (mm. provosoinnin välttäminen / sen huomaaminen, ettei avoin puhuminen ole itsellekään helppoa, vaikka vaatii sitä toiselta)
  • Oman tunnetilan rauhoittuminen
  • Asioiden tarkastelu lapsen tarpeiden näkökulmasta
  • Sopiminen lapsen elämään liittyvistä asioista (huolto, asuminen, tapaamiset, jaetun vanhemmuuden käytännöt) 
  • Usko tulevaisuuteen vahvistui

 

Mikäli olet parhaillaan parisuhdekriisissä tai muutoin tunnet pohtivasi eroa häiritsevän usein, ehdotan uuden ja rohkean askeleen ottamista ammattilaisen suuntaa. Saatat yllättyä myönteisesti, kun kipu- ja kitkakysymyksiä ei tarvitse tuunata ainoastaan omin voimin. 

Parisuhteen ja perhe-elämän sovittelu on Sinuakin varten.

Pysy linjoilla!

Seuraavassa – Timon Työnohjaus ja Terapia  Teemaklinikan – blogikirjoituksessa kohdistan katseet työelämän asioihin ja siellä etsittäviin sovinnollisiin ratkaisuihin.

 

 

 

 

 

4 replies
  1. Ville55palannut
    Ville55palannut says:

    On hölmöä ohittaa. Epäviisasta pitää päänsä. Ei kukaan avioidu ajatuksella tulevasta erosta, kuten kirjoitat.
    Minä palasin juurilleni E-Savoon. Sitä ennen tulin leskeksi valittuni parantumattomasti sairastuttua. Onneksi lapset pääsivät jaloilleen. Ja Sinä autoit ikävässä ja yksinäisyydessä. Kun palasin TTT:hen, se oli suoraa seurausta paritapaamista siellä ja kolmestaan, silloin kun eri osoitteet. Vaimoni muisteli suurella lämmöllä ammattitaitoasi.
    Ihmettelen vaan, miksi, kuten videolla kerroit, että ammattilaissovitteluja vältetään tai muuta sellaista. Minä olen usealle suvun nuoremmille sanonut, mistä löytävät ja etsiä… Menestystä vielä kerran työssäsi!

    Vastaa
  2. Myös palannut
    Myös palannut says:

    Tuo mitä Viile55 kertoi inspiroi. Olen myös tänne palannut, kehä kolmoselta. Avautui kiintoisa työ, vaikka olen parikymmentä nuorempi, en itse (tiedä) sairastavan eikä perheessämme kukaan muukaan, sukupuolikin toinen… Mutta asiaan: Kasvoin neljän sisaren kodissa. Meillä äiti toisti vuodesta toiseen meille kakaroille: muistakaa kunnioittaa Jumalaa ja arvostaa osaajia! En tunne henk.kohtaisesti Timo Juutista, mutta yli kymmenen blogia luettuani ja videot nähtyäni, syntyy sellainen kuva. Ja sen perusteella, minäkin nyt tiedän ketä kannattaisi etsiä, kun ruuhkavuodet varmasti täällä Mikkelissäkin väsyttää niin että eroajatukset vooisivat imaista. Tällä hetkellä ei kylläkään yhtään… Kiitos suuntaa näyttävistä asiakirjoituksistasi!

    Vastaa
  3. Seija & Saku W
    Seija & Saku W says:

    Hei!
    Minusta edelliset puhuvat asiaa. Varsinkin Ville55. Tyhmyyttä on jos kuvittelee klaaraavansa kaikki koettelemukset. On ne niin moninaisia. Ja yllättäviä. Minäkään en olisi uskonut ukkoni uskottomuuteen… Ja kun se tuli päin, pää sekosi raivosta. Onneksi oli Timo. Pääsimme asiaa – unohdettuihin suhteen kannalta. Myös anteeksi antamiseen ja sen saamiseen. Vaivalloista. Mutta Tahdoimme voittaa ’vihollisen’. Ammattilaisen kanssa se onnistui. Suosittelemme lämpimästi!

    Vastaa
  4. Millet P&J
    Millet P&J says:

    Me ollaan Y-läisiä.

    Se että molemmat synnyimme nettimaailmaan ja valvomme kännykän kanssa, siis löydämme tietoa mm. parisuhteen vuorovaikutuksesta…ei se estänyt kriisiin joutumistamme. Eikä sillä infolla tai verkossa lävähtävillä elämisohjeilla silloin pitkälle pääse.

    Kiistely keskenään vaan sekottaa järkeä.

    Meille kävi sillai, että sovittelija sai huomaamaan, ettei näin kannata jatkaa, jos meinaa jatkaa, siis kimpassa ja yhtenä perheenä. Tiedämme peukuttaa Sinua muillekin!!!

    Sovittelu puolueettoman ammattilaisen kanssa kannattaa. Tiedämme. Vaikka pelottais. Niin ja Reunalla aina pelottaa, niinhän S. Edelmann laulaa… Hyvä biisi.

    Vastaa

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *