PARITERAPIAN ASIAKASARVIOITA INFONA ETSIJÄLLE
MIKSI?
Pariterapian asiakasarvioita infona etsijälle -blogijuttu syntyi ”ärtynyt” viestin ohjaamana.
Sain nimittäin Timon Työnohjaus ja Terapian yrityssähköpostiin juuri tuolla sanalla otsikoidun viestin toukokuussa 2025. Siinä ei-mikkeliläiseksi esitellyt henkilö kertoi etsivänsä apua pari- ja perhe-elämänsä solmuihin. Kesän 2025 loma-aikana Mikkelistä.
Kirjoittaja oli Google haullaan varsin nopeasti päätynyt allekirjoittaneen verkkosivuille, havainnut siellä paljon asiakirjoituksia, kiintoisia kuvia yms., mutta ”ärtynyt” siitä, ettei löytänyt itseään kiinnostavia asiakaskokemuksia. Samalta aukeamalta.
Viestin perusteella ounastelin, että henkilö oli mitä ilmeisemmin liikkunut mobiilillaan. Sillä laitteena tähän tiedetään liittyvän eräs näytön koosta johtuva pulma; toisin kuin pöytäkoneella tai läppärillä. Mobiililla lukija ei heti (blogisuvun aukeamalla) näe infoa viiden viimeisen blogikirjoituksen otsikoista, eikä julkaistavaksi tullutta viittä viimeistä käyttäjäpalautetta.
Toki useassa mobiilissakin asiakasarviot näkyvät, mikäli laite on vaakasuorassa tai etsijä arvaa rullata näkymää riittävästi alaspäin. Mutta jos mobiilisurffailija on vaikkapa kiihtyneessä mielentilassa tai toisaalta muutoin toivoton ja voimaton, tämä vaihe helposti tulee sivuutetuksi. Ymmärrettävää! Näin oli käynyt sähköpostin henkilölle.
Olin yhteydessä kirjeen lähettäneeseen. Hänelle selvisi laitetekninen haaste. Hän kuuli sivusisällöstä myös tämän: Kun huomioidaan ammatillisen toiminnan pitkäkestoisuus ja yrityksen aikaisemmat ja nykyiset verkkosivut, on Timon Työnohjaus ja Terapian (TTT) työtoiminnasta ollut luettavana liki neljä sataa eri yhteyksissä olevaa asiakas- ja käyttäjäpalautetta. Terapiatyö kaikkinensa muodostaa toisen keskeisen toiminnan arviointipisteen.
Liitän loppuun pari aiempina vuosina tehtyä pariterapian asiakasarvioita luotaavaa tiivistystä, suoralinkkeinä tässä asiassa infoa etsivälle.
Lukijalle kerrottakoon, että ”ärtynyt” antoi luvan viitata kirjeeseen, josta tässä oli maininta. Laajentuneesta kirjeenvaihdostamme ei tämän enempää.
PARITERAPIAN ASIAKASARVIOITA – MITEN NE TÄSSÄ KOOTAAN?
Miten valinta tehdään, jotta otsikon ”pariterapian asiakasarviota” toteutuu neutraalin informatiivisesti?
Satunnaisotannalla! Ja nostomääräksi tuoreimman lisäksi viisi satunnaista. TTT:n verkkosivulla useammasti vieraillut on havainnut, kuinka muutoinkin (vaihtuvana) näkymänä esiintyy aina viisi viimeistä blogijuttua ja julkaistavaksi tullutta arvioviestiä tai kommentia.
Satunnaisotoksessa käytän avustavana henkilönä 3-vuotiasta lapsenlastani. Tosin ennen tätä ”tieteellistä hommaa” teimme toista tarkkaa yhteistyötä, tallennekuvassakin näkyvää ”Hamahelmillä taidetta”.
Pyysin siis kolmivuotiasta ympyröimään satunnaiset 5 numeroa väliltä 2-30, kun taulukon ensimmäinen numero oli esimerkinomaisesti jo valittu. Pikkuneiti valitsi – kuvainnollisesti kuin kieli keskellä suuta – numerot 3, 7, 14, 22, 24.
Näiden avulla sitten valitsin viimeisen vuoden aikana verkkosivuille tulleista asiakas- ja käyttäjäpalautteista laskentajärjestyksessä, tuoreimmasta taaksepäin.
Mikäli luku sattui asiakaspalautteelle, jossa sisällöllisesti oli kysymys yrityksen työnohjaus-, hybridi- tai työyhteisötyöstäni, siirryin tätä lähinnä olevaan; sellaiseen, jossa kirjoittaja kohdisti viestinsä nimenomaisesti parisuhde- ja perhe-elämän käyntikokemusta kohtaan. Tällaisia ”hyppyjä” tuli tasan kahdesti.
Niinpä tällä satunnaisotannalla listataan valitut viimeiset viisi, johon lisätään bloggausajankohdan tuorein palauteviesti (työvaiheen esimerkkinä ollut lukittu nro 1).
Huomaan, että kaikki satunnaisnumerolla valitut palauteviestit ovat viimeisen vuoden aikaikkunassa (kesä 2024-2025).
KUUSI SATUNNAISESTI VALITTUA KOKEMUSKUVAUSTA VIIMEISEN VUODEN AJALTA
Maamme rajojemme ulkopuolella soditaan ja pitkään.
Ehkäpä joissakin perheissä kotonakin, henkisin asein. Mutta meillä se oli pitkään äänetöntä. Etäistä pitkään. Tiedät / muistanet millaista kaikkea…
Haluamme (näin 3 v myöhemmin) myös Sinun tietävän: Yhdessä! Paremmin! Luottavammin!
Vaikka aiemmin pidimme mahdottomana, kuten ehkä moni muukin, että joku täysin ulkopuolinen osaisi auttaa. Olimme tuolloin väärässä.
Saimme sopivalla muutaman kerran käynnillä kipinän, joka – kiitos! – on kantanut.
T: Suuresti työtäsi ja toimintaasi arvostavat, A&E.Lammi-Luukkonen, A ja E (27.5.2025)
Tämä seuraava palauteotos oli lähetetty ja se alkaa liittymisellä aiemmin (27.7.2021) julkaistuun blogipäivitykseeni, jossa otsikkona oli Parisuhdeterapia Mikkeli konfliktien jälkeen:
He keskustelevat ongelmista, pettymyksistä ja ajankohtaisista tarpeistaan… Näin kirjoitit tässä blogissa. Ja se oli juuri noin siellä vastaanotollasi, toisin kuin muualla (kotona) yritykset.
Saimme Sinulle suositukset ystäviltämme, josta heitä kiitämme. Toivomme että tällä viestillämme kapula siirtyy. Timoa ja T1:stä kannattaa hyödyntää, kun parisuhteessa oireita!Petrus ja Annika (15.3.2025)
Kysymysmerkillä varustettu blogikirjoitus otsikolla Parisuhdeterapia Mikkelissä – Sijoitus korkoa korolle? oli kirvoittanut perhe P-P:tä muistelemaan:
Timolle!
Olimme (perinteen mukaisesti) täällä Mikkelin maisemissa joulua 24.Tahdomme Sinulle viestiä – ja samalla muillekin – että apu, jota saimme koronavuosien äärellä, on hyvänä yhdessäolona jatkunut aina nykyhetkeen.
Olit se oikea ammattimies Savossa. Suuresti siitä kiitollisena!Hyvää alkanutta vuotta 2025 Sinulle erityisen vaativan työsi äärellä!
Perhe Palmu-Pietarila (6.1.2025)
Satunnaisotos nro 14 sattui kirjoitukselle, jota sen pituuden tähden jouduin hiukan lyhentämään. Olennaista on lukijan tietää, että kommentoijan sanailut viittasivat Jatkaa vai erota -bogikirjoitukseen, joka oli julkaistu yrityksen sivuilla 5 vuotta aiemmin.
Vaikka me erosimme, kuten tiedät, olemme molemmat täsmälleen sitä mieltä, että juuri tuolloin luonasi käynnit antoivat tarvittavan ”tuumailut”, miksi niin teemme. Emme olisi keskenämme kyenneet siihen yhteistyöhön lasten ja monien muiden seikkojen suhteen, jos ei olisi ollut tätä turvallista purkupaikkaa. Olet oikea ihminen silloin kun ihmissuhteet solmussa: kokenut ammattilainen, inhimillinen ja luotettava.
Kiitos!
Tämän edellä kirjoittamamme tahdomme sanoa täältä Tampereelta sinne Mikkeliin, ex-asuinympäristön tutuille ja lukijoille.
Saara ja ex Murtonen (3.10.2024)
Kesällä 2024 kirjoitin Onnellisuuden teemasta neljän jutun sarjan. Googlekin ilmoitti minulle, että niitä luettiin varsin runsaasti. Tässä eräs ”Leave a Replay” –kohdan arviopalaute.
Kyllähän onnellisuus aina koettuna ja luettuna kiinnostaa.
Kiitos Timo avioelämämme ja perheemme puolesta. Saimme suuresti apua käynneillämme TTT:ssä, yksilönä ja yhdessä.Juurikkalat S ja O (13.6.2024)
Viimeinen pikkuneidin ympäröimä oli numero 24. Se osoitti lyhyeen kuvaukseen.
Ei riitoja mut kiinnostus karannut…
Tulin yksin ja sit toinen.
Unohtumattomia. Great!!!Andy K. (24.6.2024)
Pariterapian arvioita infona etsijälle -aiheesta lisää asiakaspalautteita satunnaisotannalla:
– – – – –
Kuvatallenteet tässä blogikirjoituksessa:
Timo Juutinen (artikkelikuva ja kolmas).
Järjestyksessä toinen kuva tehty ChatGPT-pyynnöllä.
Leave a Reply
Want to join the discussion?Feel free to contribute!