PERILLISTEN PUOLESTA

Kulunut toukokuun viikko 19 on sisältöä täynnä. Perheen puolesta, sanoisin.

9.5. on kalenterissamme merkitty Eurooppa-päiväksi, mutta `puhutteleeko` se silti otsikon lailla?

Minulle 9.5. oli yksi torstai muiden viikkojen ketjussa, kunnes tutustuin tarkemmin päivän historiallisiin juuriin. Tausta ulottuu sotaan, johon en ole osallistunut, ainoastaan lukenut ja filmien äärellä samaistunut.

  1. toukokuuta vuonna 1950, vain 5 vuotta maailmansodasta, Robert Schuman esitti ehdotuksensa yhtenäisen Euroopan luomisesta välttämättömänä rauhanomaisten suhteiden ylläpitämiseksi.

Tätä Schumanin julistusta pidetään nykyisen Euroopan unionin perustamisen ensimmäisenä askeleena. En mene EU:n nykytodellisuuteen valuuttoineen, lippuineen ja lauluineen sen enempää. Ohitan myös mainittuun liitetyn direktiiviviidakon. Minua sen sijaan kiinnostaa tietää, miten Robert ajatteli olevan mahdollista edistää rauhaa ja yhtenäisyyttä eri maiden kesken. Mitä piti tehdä perillisten puolesta sodan runtelemassa Euroopassa?

Robert Schumanin mielestä hiili- ja terästuotanto Euroopassa tuli tuoda yhteisen valvonnan piiriin. Näin ehkäistään sotatarviketuotantoa ja niin muodoin myöhempiä selkkauksia. Ajatus on, että `viisaamman` (tai ainakin valistuneemman) on eri tavoin vahdittava, miten ja mihin tarkoitukseen raaka-aineet tuotetaan.

Hyvä idea perillisten ja perheiden puolesta! Samankaltaista vahtimista ja seuraamista valistuneemman (vanhemman) silmin tarvitaan myös kotoisessa perhe-elämässämme. Tästä perheyksikön sisällä tapahtuvasta ”sotien ennaltaehkäisystä” kirjoitan toisella kerralla enemmän.

 

10.5. oli tänä vuonna se 40. päivä pääsiäisestä, josta kotimaassamme on takavuosina kiistelty. On kyselty, tuliko helatorstaita pitää vielä nykyäänkin sellaisessa arvossa, että se noteerataan työelämässä palkallisena vai palkattomana vapaapäivänä?  En pysähdy tämänkään päivän ajankohtaisiin toteumiin, esim. työelämän kilpailukyvyn (kikyn) näköaloihin.

Totean ainoastaan, että myös Armon vuonna 2018 moni sydämen kristitty kertaa mielessään juhlapäivän sanomaa: Jeesus Kristus, ylösnousemuksellaan kuoleman mahdin voittanut Vapahtaja palasi Isänsä luo taivaaseen.

Jeesuksen taivaaseenastumisesta kerrotaan ”kattavimmin” Apostolien tekojen ensimmäisessä luvussa. Kattava lainausmerkeillä, sillä meitä kuolevaisia kiinnostaisi kirjoitettua huomattavasti enemmän myös se seikka helatorstaissa, joka vihjaa Jeesuksen toiseen tulemukseen eli Kristuksen takaisin paluuseen maailman historian viimevaiheena. Tätä tulevaa avataan Raamatun lehdillä vain vähän, kaipauksen ja odotuksen verran.

Minulle helatorstain merkkihenkilö ja Hänen maanpäällinen toimintansa kaikkinensa merkitsee toimintaa perheen ja perillisten puolesta.

 

13.5. on ilmeeltään perheen päivä mitä suurimmassa määrin. Sunnuntaina muistamme äitejä. Ehkä sinäkin lukijana muistat ajat ennen kouluikää ja ekaluokkalaisena, kun lauantaina saattoi sanoa, ”enää yksi yö” kortin ojentamiseen aamulla ani varhain. Kakkua ja kaikkea…  Aikuisena äitiyteen sitten tulee erilaisia värisävyjä ja tunnetiloja.

Tässä kuvassa olen oman äitini vuoteen vierellä tämän viimeisinä elinpäivinään Oulussa.

Kaikkien äitien juhlapäivä toukokuun toisena tuo väistämättä mieleeni äitiyden varjopuolia. Tässä kysyn esimerkiksi sitä, millaiset ovat mietteet heillä, jotka haluaisivat olla äitejä, mutta eivät sitä jostakin syystä voi kokea, ehkä koskaan?

 12.5. vietettiin maassamme lapsettomien lauantaita jo 25. kerran.

Tyhjän sylin -tilaisuuksia tarvitaan.
Peukutan kovasti (seurakunnalle ja muille) järjestäjille vaivannäöstä tänä lapsettomien lauantaina. Tahaton lapsettomuus on erityisen kipeä todellisuus heille, joiden elämässä lapsitoive on keskeisellä sijalla.

Eräs tuntemani pari päätti leipoa itselleen heti syötävän kakun ja nauttia sellaisesta äitienpäivän aattoina niin kauan kuin eivät vietä äitien- ja isänpäivää. Välkkyä – sanoisin – olematta kuitenkaan helppoa. Syödä ja juhlia perillisten puutetta.

Lauantaina 12.5. liputettiin – ei edellä kerrotulle asialle – vaan maineikkaan Johan Vilhelm Snellmanin (12.5.1806 – 4.7.1881) ja suomalaisuuden päivän merkeissä. En väheksy lainkaan tämän suomalaismielisen filosofin, suuren valtiomiehen kirjailijan ja sanomalehtimiehen merkitystä tämän blogikirjoituksen aiheen kannalta. Hän korosti suomen kielen asemaa ja oman rahan saamista Suomelle. Tässä hänen eräs, perillisille tallennettu viisaus:

Pääasia on täyttää velvollisuutensa ja tehdä työtä, mikäli voimat riittävät.

Paha päivä menee menojaan niin kuin hyväkin.   – J.V. Snellman

 

Tämän Snellmanin filosofisen siteerauksen inspiroimana palaan vielä äitienpäivään. Mieleeni palautuu useita matkan varrella tapaamiani äitejä – äitejä joita näyttää yhdistävän lähes loputon lähimmäisestä huolehtiminen. Perheen ja perillisten puolesta. Tätä seuraaavan kuvauksen äitiä en edes väitä fyysisesti tavanneeni.

100-vuotiaalta kysyttiin merkkipäivänä, huolehtiiko ja murehtiiko hän vielä lastensa puolesta. – En enään, sillä viimeinenkin on siirtynyt vanhainkotiin.

Lämpimät onnittelut Sinulle äiti, isä tai joidenkin lapsi – meille, joita murheet ja huolet vielä (kohtuullisesti) ympäröivät. On aika nostaa siniristilippumme perheen ja perhe-elämän puolesta!


Tässä blogitekstissä kuvien otoksista ja editoinnista vastaa mikkeliläinen Kari Rossi. Poikkeuksena tästä Oulussa otettu äiti-kuva. Kiitos Kari!

 

 

 

 

3 replies
  1. Liputus!
    Liputus! says:

    Olipa blogi. Ekaksi tuntui terapetti-työnohjaajan menettäneen focuksen. Kun luin loppuun, käsitys kääntyi. Suorastaan hupa-nerokas tiivistys otsikkoineen. Liputan niin vastuulliselle perhe-elämälle kuin myös tämän blogin tekstille fotoineen. Wau!

    Vastaa
  2. Edelleen...Kiitos!
    Edelleen...Kiitos! says:

    Olen ollut valtavan kiinnostunut lukemaan Timon tekstejä ja lukijoiden (ei-ammattilaisten) kommentointeja. Otsikkoni on Edelleen… Kiitos! siitä syystä, että 15 v sitten saimme inhimillistä ja syvällistä tukea Juutiselta lapsettomuusongelmassa. Huomioit tässäkin kirjoituksessa meidän vähemmistöjen kokemuksen hienovaraisen hyvästi. Kiitos-kyyneleet sait syntymään. Toivon kaikkea hyvää Sinulle!

    Vastaa
  3. antti tervasmäki
    antti tervasmäki says:

    Ansiokas ja mielenkiintoinen toukokuun kattatus 2018, Timo. Paljon elämään liittyvää tapahtui. Tuo EU:n perustajahahmo R. Schuman ajatuksineen vaikuttaa fiksulta, mutta jonka ajatukset perilliset ovat totaalisesti murskanneet markkinatalouden, byrokratian ja ahneen politiikan alttarille. Hyvä, että toit tuosta jotakin positiivista… Täytyy sanoa etten ole pätkään euroopplainen ja suurin vieroittaja on nyk. EU. Olen suomalainen. Helatorstai on kyllä sellainen merkillinen päivä, että sitä kannattaa juhlia. Meidän Herramme nousi tosiaan Taivaaseen peroonallisesti ja nähtävällä tavalla. Mikä merkillistä vielä, että hän lupasi palata. Ainakin osa kristityistä ajattelee, että nuo paluupäivät ovat näitä vuosia, joita elämme. Äitejä kyllä voi muistella aina ja kiitollisuudella. Oma äitini lähti 92-vuotiaana 2007 ja varmasti tiesi minne. Ei varmaankaan päivää mennyt,etteikö olisi lukenut Raamattua.

    Vielpä voisin nostaa esille minulle tärkeän päivän toukokuulta. Israelin Itsenäisyyspäivä 14.5.2018, jolloin valtion mittariin tuli 70-vuotta. Tosin Daavid perusti sen jo n. 3000 vuotta sitten. Ainoa demokratia Lähi-Idässä, mutta sitä ns. virallinen taho vainoaa ja syyttää vuodesta toiseen ihmisrikkomuksista. Huvittaa. Samana päivänähän USA siirsi suurlähetystönsä Tel Avivista pääkaupunkiin Jerusalemiin. Mahtava spektaakkeli. Katselin sitä tv-kanavilta. Iloitsin, että Raamatun ennustukset toteutuvat. Mukavaa syksyä sinne Tuskuun.
    Antti Tervasmäki

    Vastaa

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *