SALAMOINTIA JA SYDÄNÄÄNIÄ (osa I)

Työelämä tänään. Mutta miksi tällainen otsikko? Kerron aluksi, mikä synnytti inspiraation kirjoittaa ainakin kahden osan verran. 

 

KOHTALOKASTA SALAMOINTIA MÖKILLÄ

Koronakesä 2020 on ollut monessa mielessä poikkeuksellista aikaa. Mikroviruksen ´salamointia´ maailmalla ja meillä Suomessa. Työssä ja vapaalla. Voisimme jatkaa COVID-19 epidemian vaikutuksista enemmänkin… Mutta on kesällä koettu perinteistäkin salamointia. Minä ja puolisoni perin ainutkertaisena.

Saimme kuluneena kesänä rantamökkitontille ´ystäväksi´ metsäjäniksen. Yksinäisen ja ainokaisen, kokonsa puolesta ensimmäistä suveaan elävän. Se liikkui päärakennuksen liepeillä ja söi pihapiirin pitempiä heinänuppuja. Viikko viikolta se uskaltautui aina vain lähemmäksi meitä.

21.8.2020 oli paikkakunnalla rajuhko ukonilma. Olin tuolloin päivän kestävällä työkeikalla, ajankohtaan nähden poikkeuksellisesti. Vaimoni jäi kesämökille. Hänet havahdutti järveltä nopeasti noussut sadekuuro ja salamointi. Hän kuuli sisätiloihin yhden ainutkertaisen uikahdukseen. Mikä se oli? Ikkunasta kuulija ei kuitenkaan nähnyt mitään erikoista.

Kuultu jäi askarruttamaan. Kun sade vihdoin hellitti, hän meni pihapiiriin toteamaan asian. Viiden metrin päässä ulko-ovelta, aivan pihakeinun ja teräksisen tamppaustelineen liepeillä makasi kuvan pupu. Heinäkuinen salanmaisku oli tälle uudelle kesäkaverillemme ainutkertainen ja kohtalokkaan kuolettava.

Kun palasin illaksi mökille, tehtäväkseni jäi lapiomiehen hommat. Ilman lipereitä. Asianmukainen hautaus, jonka aikana ajattelin asioita: ystävämme kohtaloa… ja laajemmin ihmisten kesken tapahtuvaa salamointia.

 

TYÖELÄMÄN UUTISOINTIA KESÄLLÄ 2020

Kuluneena koronakesänä 2020 käytiin päivälehdissä ja TV:ssä keskustelua Helsingin pormestari Jan Vapaavuoren johtamistavasta. Helsingin Sanomat uutisoi politiikan uutisenaan työelämästä (29.06.2020) seuraavaaa.

Helsingin pormestarin johtamistavalle rajua kritiikkiä poliitikoilta ja virkamiehiltä, jossa jatkona lainaus ”Pelon ilmapiirin on voinut havaita”.

Minulle, ei-helsinkiläisenä heräsi heti uteliaisuus, mistä siis on ollut kysymys?

Osa virkamiehistä kuvaa Vapaavuoren johtamistavan olevan välillä aggressiivinen, impulsiivinen ja jopa väheksyvä. Kertomukset perustuivat 20 henkilölle tehtyyn kyselyyn. He olivat kaupungin virkamiehiä ja taustaorganisaatiossa työskenteleviä. Mainitussa valtakunnan ykköslehdessä viitataan siihen, että pormestari käyttää alaisiaan kohtaan kovaa kieltä ja ”räjähtelee” eli saa äkkipikaisia puuskahduksia.

Media-asiakirjojen perusteella eräs toinen keskeinen, sanoisinko `johtamisfilosofiaan` ja sen toteumaan liittyvä kritiikin kärki on ollut pormestari Jan Vapaavuoren harjoittama ”ohijohtaminen” ja ”mikromanageeraus”.

Edellisellä ymmärretään tässä yhteydessä sitä, että pormestari voi antaa ohjeita suoraan suorittavalle portaalle ja ohittaa välitason esihenkilöt. Mikromanageerauksella puolestaan viitataan siihen, että tämä organisaation ylin johtaja puuttuisi pieniin, toteutusrajapinnan asioihin.

MUUTAMA TÄRKEÄ SEIKKA

Kun lukijoina arvioimme tätä tasavaltamme pääkaupungissa tapahtuneena esitettyä, meidän on samalla hyvä muistaa ainakin kolme seikkaa.

Helsinki on Suomen suurin työnantaja, valtava 37 000 henkilön organisaatio, joka läpäisee lähes kaikki ihmiselämän kirjon eri sektorit.

Toiseksi johtamiskulttuurin kannalta, niin Helsingin kuin pienemmänkin kaupunkiorganisaation erityispiirre nykyään on, että organisaation toiminta ja päätöksenteko näyttäytyy väistämättä monipolvisena; osin virkamiesmäisenä, osaltaan liiketoimintana ja politiikkana.

Ja kolmanneksi se huomio, että kaikki eivät koe samalla tavalla. Median toimittajat mainitsevat toisenlaisetkin näköalat; sen, että pormestari Jan Vapaavuoren työ- ja toimintatapaa myös kiitellään. Hänestä saatetaan hallinnossa todeta esimerkiksi, että 

hän ei lepää laakereillaan vaan on aktiivinen ja reagoiva

Ja tämä on sanojista hyvä asia.

https://areena.yle.fi/1-50331018 

Pormestari Vapaavuori vastasi heti tuoreeltaan. Miten?

Ylen A-Studiossa 1.7.2020 vieraillut Helsingin pormestari myönsi kärsimättömyyden mutta kielsi olevansa tempoileva ja väheksyvä. Iltalehdelle pormestari puolestaan kuvasi ja myönsi olevansa temperamenttinen ja vaativa. Toisessa haastattelussa Jan Vapaavuori perusteli kritiikkiä herättänyttä tyyliään intohimolla työhönsä. Viesti oli selvä.

Kuulun niihin ihmisiin, jotka sitoutuvat valtavan vahvasti siihen mitä tekevät ja haluan saada tuloksia aikaiseksi…Jos tuloksia ei tule, koen pormestarina turhautumista. Se voi johtaa aiemmin mainittuun liian kovaan palautteeseen.

Mitä mediaviestien, julkisuuteen kerättyjen haastattelujen tai muusta tämän asian ympärille kietoutuvasta infosta pitäisi ajatella?  Kunnianhimoista johtamista ykköskaupungin strategian mukaisesti? Asia- vai persoonakysymys? Vainko puoluepolittista peliä ja valmistatumista seuraaviin vaaleihin? … Kysymyksiä tuumattavaksi.

Tässä blogikirjoituksessa en mene syvemmin kesällä uutisoituun asiaan. En lähde spekuloimaan Helsingin kokoomustaustaisen pormestarin ja apulaispormestareiden Nasima Razmyar (sdp) ja Anni Sinnemäki (vihr) keskinäiseen kemiaan liittyviä tekijöitä. Mitä ilmeisimmin ne eivät ole ole olleet parhaat mahdolliset. Pitkään aikaan.

Sen sijaan – näin syksyn työkauden alussa – tahdon suunnata lukijan kanssa katseet kokoustamiskokemuksiin yleisemmin. Lähdemateriaaliani keskittyy johtajan tai esimiehen viestintään ja siinä havaittaviin seuraamusvaikutuksiin. Asioiden hoitamiseen työkokouksissa.

Kokemuksia työkokouksissa – millaisia?

 

MILLAISIA KOKOUSKOKEMUKSIA SINULLA ON?

 HYVIÄ JA ERITTÄIN HYVIÄ

TAI

 KEHNOJA JA LUOKATTOMIA?

 

Jos et ole aivan untuvikko alallasi, olet olettavasti päässyt ”maistamaan” otsikossa mainittuja, ehkäpä ääripäitäkin.

Pysähdy hetkeksi. Vietä nyt hetki menneen muistelussa. Millaista hyvää / ikävää viestintää työkokouksissasi on käytetty? Palauta mieliin tunnelmia ja henkilökohtaisia tuntemuksiasi asioiden hoitamisesta työpaikkasi työkokoustilanteissa. Reflektoi työelämäkokemuksiasi.

Osassa II annan tähän itsereflektointiin lisävirikettä. Kuvaan ”Vipu Nakkila Oy” -peitenimistä yritystä ja siellä aitoina koettuja salamointeja ja sydänääniä. Kirjoituksen toiseen osaan pääset myös tästä.

——

Tämän kirjoituksen kuvalähteet esiintymisjärjestyksessä:

Kuvapankkikuva Pixabay (1. ja 4.)

Timo Juutinen (2.)

Leikekuva Yle Areena (3.)

 

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *