Työkokous ja kokemuksia

SALAMOINTIA JA SYDÄNÄÄNIÄ (osa III)

TYÖELÄMÄ JA KOKEMUKSIA TYÖKOKOUKSESSA

KOKOUSTILANNE JA YKSILÖIDEN KOKEMUKSIA HEIJASTUKSINEEN

 

MILLAISTA VIESTINTÄÄ?

Tämä esimerkkikuvaus tapahtui Vipu Nakkilan työkokouksessa 15.9.2020. Kokous pystyttiin tällä kertaa toteuttamaan kasvotusten isossa työtilassa.

Läsnä oli koko vakituinen henkilöstö, paitsi Controller-Liliana ja logistiikkavastaava Onerva. Edellinen oli parhaillaan kuukauden työtapaturmalomallaan, jälkimmäinen puolestaan ylityövapailla. Toimitusjohtajalla oli samanaikaisesti toinen tärkeä verkkoneuvottelu.

Tämän työkokouksen puheenjohtajana toimii esimies Ville, josta kirjoitin edellisessä osassa. Hänestä linkillä tästä.

Mainitun päivän työkokouksessa operatiivinen esimies Ville ilmoittaa kuudelle paikalla olleelle tiukkasävyisesti ja arkailematta:

Olen todella pettynyt projektin aikataulun viivästymiseen… Hyvät herrat ja rouvat, olisin minä nyt odottanut koronan avittavan teitä. Aikaa olisi ollut. Mihin se on oikein huvennut. Ei hyvät hetket. Perkele – sanon minä.  Anteeksi! Mutta mikä tässä maksaa?… Onko tavoitetasossa jotakin epäselvää…

 

MILLAISIN VAIKUTUKSIN?

Mitä tiedämme kuulolla olleista? Mitä Ville-esimiehen avautuminen sai aikaiseksi?

Tiedän luvanvaraisena kertoa kolmen henkilön, Seijan, Jaken ja Juliuksen työelämä ja kokemuksia työkokouksessa tuntemuksista. He kuvasivat minulle henkilökohtaisia sydänääniään ja syntyneitä reaktioita tässä työkokouksessa.

 

Aloitan luettelon viimeisestä, Juliuksesta. Hän kertoi, kuinka sydän alkoi tykyttää ja kädet kostua. Julius katseli ympärilleen, sanooko kukaan mitään… Hän mietti, ketä sanoja halusi epäsuorasti muistuttaa. Olisiko juuri hänen pitänyt perua futiskentän iltamenoja ja poikien harkoissa olemisia, vaikka vasta nyt, pitkän koronatauon jälkeen sallittiin paluu harrastuksen pariin…?

Sitten Julius suoristi selkänsä ja sanoi: ”Minkäs teet, kun projektin aikataulu oli tiukka… Sehän oli laadittu toisten toimesta… En ole aikaikkunaan vaikuttanut, en kanna seurauksiakaan. Ainakaan siitä. Tein mitä tehtävissä oli.”

Kun Julius sai tämän sanottua, ja vieläpä aivan kiihkottoman asiallisesti, olo miehen rintakehässä ja käsissä helpotti. Hiukan karvas maku kokouksesta kuitenkin jäi.

Mitä tiedän kertoa Seijan reaktioista? Hän tuntee olevansa paniikissa, mutta miksikö?

Seija muistaa, kuinka esimies oli pari kertaa aiemminkin muistuttanut tämän liian pikkutarkasta ja siksi ehkä hitaasta toiminnasta.

Esimiehen tiukkasävyinen tilitys sai Seijassa välittömiä fysiologisia tuntemuksia – kokijan omin sanoin ”kurkkua kuristi, sydän alkoi hakata ja huimata”. Koska Seija tulkitsi esimiehen syyttävän juuri häntä, hän oikopäätä ehätti ilmoittamaan, ”kyllä minä voin tehdä ylitöitä, vaikka koko ensi viikonlopun”.

Toimin taannoin tämän operatiivisen tiimin työnohjaajana. Tulin aika varhain tietoiseksi siitä, kuinka Seija oli omaksunut tavan venyttää työpäiviään perheensä aikataulujen kustannuksella.

Miten työkokouksen kolmas henkilö, Jake suhtautui kuulemaansa ja näkemäänsä? Tyylilleen uskollisena! Sanoisin. Hän oli tässäkin palaverissa hiljainen ja toisten puheenvuoroille nyökyttävä, joskaan ilmiasu ei kerro koko totuutta.

Itse hän kyllä tunnistaa olevansa jännittynyt. Jalkojen lihakset, jotka ovat pöydän alla, ilmentävät sitä omalla rauhattomuudellaan.

Jaakko eli ”Jake” on kertonut minulle, sparraajalleen, kuinka hän useastikin projektien aikana oli herännyt keskellä yötä hikisenä ja ahdistuneena. ”Projektien jotkut työtilanteet palautuvat mieleen unien kautta tai muutoin… ja sitten kun ei pääse takaisin uneen sitä vatkaa vain tulevia seuraavien päivien yhteistapaamisia”, Jake kuvaa.

Niin kävi tälläkin kerralla: Villen tiukka ilme jäi mieleen. Lisäksi Jakea vaivasi ja harmitti, kun hän ei kyennyt sanomaan mitään omakohtaista. Miehen muistikuviin palautui tämän oma taannoinen tilanne, kun ”firman avainpelaaja” jollaisena häntä kutsuttiin, väsyi tiukkatahtisen ja pitkäkestoisen työputken seurauksena. Keskivaikea masennus oli tuolloin Jaken työterveyslääkärin diagnoosi työuupumuksen lopputulemasta.

Olisiko hänen sittenkin pitänyt nyt tässä kokouksessa reagoida esimiehen ripitykseen? Ja miten, sitä hän myöhemmin pohti. Edeskö vain niin, että hän sanoisi: todelliset henkiset voimavarat työelämässä ovat vähissä  – hänelläkin! – koronarajoitteiden seurauksena. Tämä henkilökohtainen info jäi jälleen kerran ainoastaan Jaken pään sisälle, eikä se tullut tiedoksi toisille.

 

TYÖKOKOUKSEN JÄLKEEN

Me työikäiset tiedämme kokemuksesta, että nykyinen työelämä on vaativaa ja stressiherkkää.

Kun työstressi liittyy suoritustilanteisiin liittyviin vaatimuksiin, me suhtaudumme siihen yksilöinä eri tavoin. Myös henkinen palautuminen on yksilökohtaista.

Kun mietimme, miten työkokouksen kolme kuvaamaani henkilöä selviytyvät ja palautuvat kokemastaan, arvelen, tai tässä tapauksessa oikeammin tiedänkin seuraavaa.

Juliuksella on kohtuullisen hyvä hallinnan tunne ja itsetuntemus. Hän pystyy ajattelemaan kokouksessa kohtaamasta salamoinnista selkeästi. Tämän esille otetun projektin suhteen hän kykenee arvioimaan kokonaisuutta ja omaa osuuttaan siinä. Ja kun Julius vielä illalla futiskentän laidalla tapasi luotettavan kaverin, jolle pystyi purkamaan työpainettaan ja osaksi kokemaansa, hän henkisesti irtautuu tapahtuneesta. Miehen vireystila on seuraavana päivänä kokousta edeltäneellä tasolla.

Minusta seuraava kuvatallenne ilmaisee jotakin siitä, mitä liittäisin Juliuksen työelämä ja kokemuksia työkokouksessa -todellisuuteen kokouksen jälkeen. Oletko samoilla linjoilla?

Monessa mielessä totta – Sinustakin?

Seijalla ja Jakella kokouksen jälkeinen aika oli toisenlaista. Molemmilla kokouksen synnyttämästä stressistä palautuminen kestää pitempään. Kummankin on vaikea irrottautua niistä ajatuksista, joiden avulla he yrittävät puolustautua virittynyttä turvattomuuden tunnetta vastaan.

Seija ei puhu työasiasta kotonaan eikä kehtaa kertoa tuntemuksistaan ystävillekään. Huolestuvat suotta henkilön työelämästä! Tämä menettelytapa tosin vain vahvistaa sitä Seijan olotilaa, jossa hän askaroi itsekseen riittämättömyydentunteensa kanssa. Se taas puolestaan edelleen ylläpitää ahdistusta ja kehon jännittyneisyyttä. Kiusallinen kierre jatkuu. Tämän seurauksena työsuoritukset työpaikalla eivät kenties  jatkossakaan parane, keskittymisen osalta.

Perheenäitinä ylitöiden tekeminen on Seijalle kovin vastenmielistä. ”Lisäliksa” ei herätä intohimoja. Kun muutakaan ulospääsyä paniikkitilastaan ei itse keksi, hän ilmoittautuu seitsemän päivän työviikkoon. Ja tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun Seija uhraa itsensä ja perheensä työn alttarille. Arvoristiriidastaan hän ei pääse. Jännittyneisyys ei helpota. Tämän kaiken tulin tietämään.

Olisiko seuraava kuva osuva, kun ajattelemme Seijaa työelämä ja kokemuksia työkokouksessa -kuvauksessa tällä hetkellä ja tulevaisuudessa? Mutta sopisiko se myös Jaken kuvaukseen? 

K? vai N?

K? vai N?

 Jaakko ”Jake”, kuten tiedettyä, on hänkin Seijan tavoin tunnollinen tekijä, yritysjohdon arvostama työmyyrä.

Avainpelaaja – mutta myös näillä seuraavilla reunahuomioilla.

Jakke käyttää runsaasti työ- ja siviiliaikaansa sen arvioimiseen, mitä toiset ajattelevat hänestä työntekijänä ja ihmisenä.  Tämä sisäinen virittyneisyys saa hänet kiinnittämään huomionsa toisten ilmeisiin ja eleisiin sanojen ohella. Kohtuuttomasti. Ja koska Jakellakaan ei ole lähipiirissä sellaisia ihmisiä, joille voisi peilata kokemaansa, hän helposti harhautuu näkemään itsessään enemmän negatiivisiä kuin postiivisia ominaisuuksia.

Jakke jatkaa oman lapsuuden kasvuperheessä vallinnutta ihannetta: on hyvä olla vaatimaton, ettei ylpisty. Vipu Nakkilan työtehtävissä tämä näkyy siinä, että Jakke ei juuri koskaan ilmaise osaamisensa ja onnistumisensa iloa. Päinvastoin, kun jokin projektin osa ei `mene putkeen` hän sivuuttamalla kokonaisuuden saattaa syyttää ja piiskata itseään.

Tässä mielessä valaisevaa oli minunkin olla tiimitilanteissa, joissa kun toiset kuvasivat Jaken onnistuneen mainiosti, hän itse puolestaan painotti sattumaa, suotuisia olosuhteita tai ”tämän kertaista hyvää onnea”.

Mitä yhteistä näemme Seijassa ja Jakessa?

Seija ja Jakke – molemmat tekevät työtään henkisesti ”harmaalla aluella”. Oletko kanssani samaa mieltä?

Pitemmän päälle molempien ammattilaisten työkyky on vahvasti uhattuna. Molemmilla työenergia ehtyy, koska palautuminen työpäivästä jää toistuvan puutteelliseksi. On vain ajan kysymys, kun ammatillinen uudistuminen ja taitojen päivitys eivät enään kiinnosta entiseen tapaan. Kestoväsymys ja kyynistyminen ottavat niskalenkin yrityksen ahkerina, tarkoina ja luotettavina pidetyistä osaajista.

Tällaiseen päätelmään tuli myös Vipu Nakkilan yritysjohtaja. Hän arvioi olemassa olevan henkilöstön ammatillisen substanssin niin korkealle, että ”ketään heistä ei ole viisasta menettää”. Kuulin nämä toimitusjohtajan sanat painokkaina ja päättäväisinä. Seuraava fototallenne alleviivaa sekä asiaa kuin myös henkilöä, jollaisena opin hänet tuntemaan.

MITÄ NEUVOKSI?

MITEN SINÄ ETENISIT?

Esitän Sinulle nämä otsikon kysymykset. Asemasta ja työroolistasi käsin, etsi ja viitoita hyvää tulevaisuutta! Toimitpa itse tällä hetkellä johto- tai esimiestehtävissä tai sitten eläydyit työkokouksen osallistujan asemaan.

Tämän kolmiosaisen blogikirjoituksen otsikkona on ollut Salamointia ja sydänääniä. Siinä sukellettiin taanoiseen ”Vipu Nakkilan” yrityksessä koettuihin ilmiöhin. Yrityksen nimi oli keksitty, mutta kuvatut henkilöt, ilmiot ja yristyskuvaus todellisia.

Jotta arkisessa työelämässämme ei kävisi kuten oli pupun kohtalo aloitusosassa, viitoita mielessäsi niitä polkuja ja toimenpiteitä, joilla suotuisat sydänäänet turvataan Sinun työyhteisössäsi eri toimijoiden kohdalla.

Ole vastuullinen omasta tilastasi! Ja jos jokin seikka työelämässä ja -työkokouksessa jurppii, olethan päättäväinen pandemia-aikanakin. Asioihin voi vaikuttaa. Työhyvinvointia tulee vaalia.

Tässä tuntemassani työyhteisössä asiantilaan aikoinaan puututtiin. Yrityksessä tehtiin pitkälle kantavia tukitoimia. Bisneksen suotuisat vuodet jatkuivat.

Toimitusjohtajan kirjoittamin sanoin:

Meillä ei ihmistä kone korvaa…teimme toimintatulosta tukevia valintoja, kun tartuimme pitempiaikaisiin sparrauksiin… nyt tarjoamme tämän mahdollisuuden jokaiselle työntekijälle tehtävästä riippumatta… henkinen hyvinvointi ja työssä jaksaminen eivät ole enää vain fraaseja. Tätäkin aluetta tarkastellaan tällä hetkellä jokaisen uuden toimeksiantoprojektin kohdalla, niin valmistelu-, toteutus- ja luovutusvaiheessa… mutta tarvitsemme jatkossakin systeemin ulkopuolista ´hengityskoneistoa´, teitä alanne osaajia.

”Liäkitystä” ensi tilaan! >>> Teemavideo (Pythagoraan maljasta)

Jos toivot lisälukemistoa, ehdotan suosituksin tätä erityisen tuoretta (2020) ilmestynyttä kuvan kirjaa. —-

Tämän blogikirjoituksen kuvalähteinä:

Kuvapankki Pixabay (1,2) ja Timo Juutinen (3-6).

 

 

4 replies
  1. Jouko E-Savosta
    Jouko E-Savosta says:

    Meitillä alkoi vk-loppu. Mut ennen vapautta luin tämän kolmannen osan. Ja jaoin sen koko tiimille. Kiitos TTT. Onhan se sellaista ’sanan ruoskaa’ että johdollani otamme opiksi. Varsinkin minulle osui ja upposi se edellisen (osa II) analyysi Villestä.

    Vastaa
  2. Taru L ja Tiimi 4
    Taru L ja Tiimi 4 says:

    Minäkin luin mielenkiinnolla edellisen kirjoituksesi Timo. Vaikka tiedän, etten ole ominaisuuksiltaan kuin edellisen osan Ville, kuvaus tämän kolmannen osan kanssa sai minut mietteliääksi. Kiitos siitä, synnyttäjälle.

    Samalla voin kai tässäkin yhteydessä antaa tiimipalautteemme siitä, kun valmensit koronakeväänä. Turvallisesti ja rauhallisesti.
    Ja kuten hyvin tiedät varatut yksilösparraukset tuolloin olivat tiimiläisten kokemana parasta. Sanon kuten toimitusjohtaja tekstissäsi ”en halua menettää heistä ketään”.

    Vastaa
  3. Carita at HMP
    Carita at HMP says:

    Olen tuore tiimin vetäjä. Innostunut, ajoittain ahdistunut…
    Olen samaa mieltä Joukon kommentin kanssa. Villen ’touhut’ säväyttivät – ja eritoten tiimiläisten tunnot hänestä…
    Myös näillä TTT:n sivuilla kirjoitukset Hyvinvoinnista ja Hybridistä ovat merkinneet minulle ja antaneet oivalluksia.
    Kiitos kovasti TTT:n Timolle!

    Vastaa
  4. Peter K
    Peter K says:

    Kiitokset Timolle sparrauksista.

    Ne alkoivat työelämästä > yksityiselämän asioihin… kuten kirjoitat ”kaikki vaikuttavat kokonaisuuteen” – se on juuri niin!
    Laaja ammatillinen osaamisesi ja miellyttävä lähestymistapasi tuottivat minun ja meidän tapauksessa hyvän lopputuloksen.

    Vastaa

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.