Artikkelit

TOIMIVAN PARISUHDE- JA PERHE-ELÄMÄN PUOLESTA MIKKELISSÄ

Lomalta lomps… ja lippis hyllylle. Olen palannut parisuhdeasioiden pariin. A1-työskentely toimivan parisuhde- ja perhe-elämän puolesta Mikkelissä jatkuu. Tämä tiedoksi entisille asiakkailleni sekä uusille aloittaville. Jälkimmäisille aineiston ja ajatusten infona Timon Työnohjaus ja Terapiasta (TTT) muutoinkin.

Kuvan lippistä ei ollut vielä suunniteltu, kun arkityöni perhe-elämän haastavien kysymysten kanssa minulla alkoi. Alku-ajan historiasta ei tällä kertaa yhtä yhteydenottoa enempää. Allekirjoittaneen ja TTT:n työhistorian koko läpileikkaus on luettavissa näillä verkkosivuilla; kohdassa Timosta.  

Toteutan kutsumustani.

Niin ajattelen. Pääsen toteuttamaan armolahjojani päivittäin. Työtä on tällä saralla kiitettävästi riittänyt. Aina se ei ole vain helppoa, vaivatonta ja palkitsevaa. Mutta se on minun kutsumukseni. Haluan auttaa lähi-ihmissuhteissaan tukea ja apua tarvitsevaa.

Taannoin eräs Mikkelin ulkopuolella asuva, perhe-elämässään parisuhdekriisiin joutunut henkilö soitti ja lähes ensimmäisinä sanoinaan kyseli: ”Miksi nettisivullasi sanotaan ´haukan katseella ja ammattitaidolla´…”

Tuo kysyjä ei ollut (vielä) nähnyt tätä kuvaa.

Timon Työnohjaus ja Terapia (TTT)

Nähtyään editoimattoman, Tunisiassa v. 2005, otetun kuvan, hän jatkoi ääneen pohdintaansa sanomalla: ”Sinun täytynee olla myös jollakin tavoin lintuharrastaja…” Siinä hän erehtyi.

Lopulta pääsin kertomaan kuvan ja sloganin symbolisesta yhteydestä keskenään.

Nimittäin, aivan alkukuukausina, kun olin perustanut nykyisen Timon Työnohjaus ja Terapian (TTT), sain silloiselta työnohjausryhmältäni prosessin loppupalautteena kuvauksen ”ammattimaisesti haukan katseella”. Ryhmäläisten mielestä olin ohjaustyössäni osoittautunut erityisen intensiiviseksi, läsnäolevaksi ja tarkkakatseiseksi. Juurikin he käyttivät ensimmäisenä tuota ilmausta.

Hiukan myöhemmin kuulin toiselta, terapiaan hakeutuneelta asiakkaalta, että hän oli saanut suositukset lääkäriltään ”varata aika sille haukkaterapeutille”. Näin tämä motto tai iskulause syntyi.  

Sloganeista puheen ollen, näin tänä kesänä Mikkelin kadulla Mazda-merkkisen, jo varmaankin monet kelit nähneen auton. Auton peräpäässä luki mottona ”kunnes ruoste meidät erottaa”.

Oliko tässä kyse erityistä merkkiuskollisuudesta, sitä en tiedä, mutta iskulause sopii mainiosti myös ihmissuhde-elämään parhaimmillaan.

 

ASKARRUTTAVAT ASIAT 

Millaiset parisuhteen, perhe-elämän tai yleensä tärkeisiin lähi-ihmissuhteisiin liittyvät kysymykset saavat ihmisiä liikkeelle avun ja tuen lähteille?

Pitääkö tulla yhdessä vai voiko ottaa ensiaskeleet yksin? Mitä kaikki maksaa? Onko sellaisesta terapiasta ylipäätänsä hyötyä? … Monenlaisia kysymyksiä…

Tässä loppukesän blogitekstissäni en ryhdy seikkaperäisesti edellisiin vastaamaan. Olen käsitellyt mainittuja asioita aiemmin perusteellisestikin. Ne ovat Sinunkin luettavissa. Laitan loppuun linkin, josta lisää. 

Näillä TTT:n verkkosivuillani olen julkaissut (tähän mennessä) 51 blogitekstiä. Kirjoitusten perään on lukija voinut kommentoida näkemäänsä ja kokemaansa. Näitä kansalaisten lyhyitä palautekommentteja löytyy täältä 130 kpl.

Jos ´rullaat alas´ (= load more) tällä Ajankohtaista sivulla, törmäät väistämättä mm. seuraaviin parisuhde-elämän teemoihin:

Uskottomuus, erilaisuus parisuhteessa, puhumattomuus, mitä ajatella läheisyyden puutteesta suhteessa, keskinäisen kommunikoinnin vaikeus ja rikkaus perhe-elämässämme. Eräs taannoin ja paljon luettu kirjoitus käsitteli kysymystä, miksi avioliitto purkautuu?

Jo virkatyövuosina kouluttauduin sovittelijaksi. Teen sitä työtä eri ympäristöissä: työpaikoilla, sukujen ja perheiden parissa. Viimeksi mainitussa, erosovittelussa, työskentelyn keskiöön lähes aina tuodaan lapset, nuo vanhemmille arvatenkin tärkeät ihmiset. Niinpä esim. eräs blogikirjoitus luotaa kysymykseen ”lapset – vainko vaivana?” Siinä tarkastelukulma on erityisesti pienten lasten perhe-elämä, sen erilaisine mausteineen. Haasteet ja hankaukset, ne kuuluvat pakettiin, kuin myös vaivannäkö ja voitot. 

 

MITEN EDETÄ? 

Kun en tarkasti tiedä, mikä johdatti Sinut nyt näille Timon Työnohjaus ja Terapia (TTT) sivuille, teen tässä arvioitavaksesi kolme vaihtoehtoa etenemiseksi.

  1. Parisuhdeasiat OK, eli että sekä Sinusta että kumppanistasi keskinäinen suhteenne on tätä nykyä reilassa. Kun tilanne on tämä, nostakaamme yhteinen tyytyväisyyden ja kiitollisuuden malja! Hienoa. Jatkakaa samalla hyväksi havaitsemallanne tiellä! Se kannattaa aina. Sillä mahdollisten perillisten näkökulmastakin yleisesti tiedetään, että ”hyvin toimiva parisuhde on lapsen paras koti”.
  2. Perhe-elämä ja yhteinen aika kumppanin kanssa tuntuu parhaillaan (kesäaikanakin) puuduttavan tylsältä tai jopa ´tyhjentyneeltä´ > mieti voisiko yhteinen tekeminen elähdyttää. Voisiko vain jutustelu ja ajatusten vaihto jonkin yhdessä nähdyn, elämän makuisen virikkeen äärelle virkistää? Korostan yhdessä.
    *** Näiltä verkkosivuiltakin löydät joitakin vinkkejä. Eräänä menneenä kesänä laadin lähi-ihmissuhteiden – eräänlaiseksi keskustelun sytykkeeksi – Kesäopas kahdelle nimisen kirjasen. Kuvan siitä näet alla. Suoralinkki on blogikirjoituksen lopussa. Jatka siitä…
  3. Olen / olemme odottamattomassa ihmissuhdekriisissä > älä emmi enempää, ota rohkeasti ja ripeästi yhteyttä. Apua ja tukea on tarjolla Sinullekin. Miksikö kannattaisi kontaktoida perheen ulkopuoliseen ammatti-ihmiseen?
    *** Kysyin viideltä loppukeväällä 2019 viimeksi aloittaneilta tätä asiaa: ”Miksi otitte asiassanne juuri minuun yhteyttä?” Kaksi heistä perusteli suosituksilla. Muita sanottuja: ”En halua rasittaa ystäviä”, ”Jospa näin vanhempani eivät huolestuisi ennenaikaisesti”, ”Emme tahdo taakoittaa tuttuja omilla vaikeuksillamme”, ”Valitsimme yksityisen, näin vältämme sairauskertomuskirjaukset”, ”Etsin googlella, luin, vertasin ja valitsin”, ”Julkiselle jonotus kohtuuttoman pitkä”.

Jos edellä lukemasi perustella olet edelleen hiukan epätietoinen, missä avo- tai avioparisuhteessanne oikein tällä hetkellä mennään, mietit sen ns. objektiivista tilaa ja tulevaisuutta, lue ja punnitse vielä näitä testi- ja kokemuskysymyksiäni.

Mättääkö parisuhde?

Onko sietokyky tapissa?

Suhde katkolla?

Sakkaako tulevaisuudensuunnitelmat?

Kipu- ja kitkakysymyksiin ei tunnu löytyvän omin konstein ratkaisuja…?

Jos siis näillä tilannekuvauksilla on tarttumapintaa, miettisimmekö yhdessä seuraavia oikeita askelmerkkejä Mikkelin A1:n vastaanottotilassa? 

Kilauta kaverille! Ajantasaiset yhteydenottotiedot löydät verkkosivultani. Tapaamisiin!

 

*** Lupasin linkit (ja totutusti jotakin musaa kyytipojaksi.

Tästä pääset lukemaan, mitkä ovat yleisimmät tulosyyt Timon Työnohjaus ja Terapiaan.

Ja kun haluat lukea pariterapian hyödyistä

Sekä lataat (maksutta) Kesäopas kahdelle nettikirjasen yhteiseen porinahetkeenne.

 

https://www.timojuutinen.fi/Kesaopas_kahdelle_web.pdf

Lataa maksutta!
https://www.timojuutinen.fi/Kesaopas_kahdelle_web.pdf

 

 

 

 

 

 

Parisuhde- ja työelämän pariin Mikkelissä

Tällä (aidolla Tunisiassa otetulla) haukkakuvalla infosin taannoin (reilut 10 vuotta sitten) siitä, kuinka olin aloittanut yksityisvastaanoton. Aloittamista en ole katunut, ja kuvakin virittää monenlaista mukavaa.

“Haukan katseella…” -sloganin keksivät asiakkaani, omana arvionaan työskentelystäni tuolloin. Oletan kohdistuksen edelleen terästyneen, sitten noiden aloitusvuosien. Asiakkaita on piisannut. Työ parisuhteen ja perheen parhaaksi jatkuu.

Niinpä tämän blogitekstin otsikolla Parisuhde- ja työelämän pariin viestin — Sinullekin — että kesälomat 2017 ovat kohdallani historiaa. Palasin juuri sorvini äärelle. Uusille asiakaskontakteille (jotka alkavat aina arviokäynnillä) on jokseenkin nyt tilaa, ennen kuin ryhmäni ja muut konsultointiprosessit pyörähtävät taas todenteolla käyntiin.

Blogikirjoitus on tällä kertaa poikkeuksellisen lyhyt. Keskityn infossani erityisesti ja pelkästään yksilö-, pari- tai perhe-elämän kysymyksiin. Työelämän haasteista ja/tai työ- ja sivilielämän yhdistämisen kysymyksistä (Hybridistä) puolestaan voit lukea monenlaista, verkkosivujeni muilta aukeamilta. Teen työelämän (yritysten, yhteisöjen) toimeksiantoja edelleen ja yhtä antaumuksella, Etelä-Savossa, Mikkelissä ja muualla.

 

Mikä saa ihmisen liikkeelle lähi-ihmissuhteiden asioissa

Timon Työnohjaus ja Terapiaan (TTT)?

 

Mikäli loppukesä tai syksy 2017 ei tee kummallista poikkeusta edellisten vuosien lomakauden jälkeisiin kokemuksiini, uusia asikkaitani yhdistävät seuraavat (määrällisesti) yleisimmät taustat.

⇒ … Parisuhdeongelmat, kuten esimerkiksi kommunikoinnin esteet ja sen hetkellinen tai pitempiaikainen toimimattomuus tai seksielämän kaipuu ja muut sillä rintamalla koetut seikat 

⇒ … Uskottomuus, sen epäily tai toteuma… Miten tästä eteenpäin?

⇒ … Mustasukkaisuus parisuhdetta ja avioliittoa häiritsevänä tosiasiana

⇒ … Päihteiden ikävät vaikutukset laitammeko lusikat jakoon?

Oheinen kuva puhuttelee katsojaansa. Jatkan tällä Anne Overellin (2017) `maisemalla` blogipäivitykseni, yleisimmät tulosyyt -luetteloani. Anne muuten nimettiin kuukauden kuvataiteilijaksi, ja hänen töitään on esillä esimerkiksi  Mikkelin kävelykadulla sijaitsevassa Pannukakkutalossa.

⇒ … Eroaminen — onko se meidän tilanteessa välttämätömänä edessä vai vieläkö tsekkaamme ulkopuolisen ammattilaisen kanssa tilannearvion ja lukkojen avaamisen mahdollisuuden?

⇒ … Masentunut mieli ja toivottomalta tuntuva tulevaisuus (itsemurha-ajatukset)

⇒ … Suhde huonossa hapessa erilaisten vaiheiden ja tapahtumien jälkeen tai muuten vaan juttu ei luista kuten ennen voisiko sille vielä tehdä jotain?

Parisuhde-elämä keskiöön…

Tapaamisiin!

Tavoitat minut eri kanavien kautta.  Olenko Sinulle & Teille kuin “viimeinen ässä, jolla ongelma selätetään”? Tämä lainaus on tuorelta asiakkaaltani, joka ymmärrettävästi ei halua nimeään julkisuuteen.  Itse ajattelen lähtökohtaisesti ja positiivisesti työssäni: kun on riittävästi tahtoa, keinot löytyvät!

 

Ps. Tässä vielä tuiki tuntemattomille info Timon Työnohjaus ja Terapiasta (TTT) tavalla, jolla media on kirjoittanut:

Timon Työnohjaus ja Terapia (TTT)

Timon Työnohjaus ja Terapia (TTT) on mikkeliläinen, asiakkaidensa kokonaishyvinvointia työelämässä ja lähi-ihmissuhteissa edistävä yritys. Timon monipuolinen ja kattava koulutus sekä 25-vuotinen kokemus perheneuvonnasta ja terapiatyöstä takaavat huippuosaamisen ja toimivan praktiikan: hän on auttanut jo yli 2000 pari- ja perhe-elämän henkilöasiakasta Itä-Suomessa.
Timolla on suositukset neljästä eri psykologisesta testausyksiköstä sekä yhdeltätoista hänen työtään pitkään seuranneelta asiantuntijalta Suomessa. Hänen asiakkaansa ovat kirjoittaneet kokemistaan myönteisistä muutoksista useassa paikassa, mm. Suomi24:ssä, Facebookissa, toimialaluetteloissa, Google+:ssa. Yrityksen aiemmilla www-sivuilla oli 176 kokemuspalautetta. Timon vastaanottotila sijaitsee Mikkelin ydinkeskustassa, uusissa ja viihtyisissä toimitiloissa.

Timo Juutinen
TM, perheneuvoja, terapeutti, työnohjaaja (ET), pastori, sovittelija, konsultti, kouluttaja ja Business Mentor

 

 

 

 

ARVIOITA JA PALAUTTEITA

ARVIOITA JA PALAUTTEITA

(kokijat)

Tämä on kolmas ja viimeinen osa kirjoitussarjassa Arvioita ja palautteita. Nyt ääneen pääsee yrityksen varsinainen asiakaskunta. Nimeän heidät tässä kirjoituksessa ”kokijoiksi”. Heille kysymys yrityksen toiminnasta on sitä, millaiseksi he ovat asiat kokeneet.

 

Luulenpa aika varmana, että olisin paneutunut tämän blogikirjoituksen sisältöön, vaikka en olisi päässyt yritysyhteistyöhön kansanvälisten Business Management -opiskelijoiden kanssa, loppusyksystä 2016. Tästä yhteistyöstä ja näiden nuorten aikuisten, ”näkijöiden”, arvioista kerroin sarjan kahdessa edellisessä kirjoituksessa. 

 

Aikaisempia asiakasvihjeitä 

 

Sain pontimen tämän kirjoituksen rakenteelliseen sisältöön suorien yhteydenottojen seurauksena. Syyskuussa 2016 eräs minulle tuntematon henkilö soitti ja kysyi, ”mistä löydän luonasi käyneiden kokemuspalautteita, kun tahtoisin niitä ensin lukea”. Marraskuussa samana vuonna eräs toinen, blogikirjoitustani aiemmin kommentoinut henkilö puolestaan ehdotti, ”laita suoralinkit ihmisten kokemuksiin, kun niitä useita sellaisia olet saanut. Joulukuussa 2016 luin jo selvää kiukkua sisältäneen sähköpostiviestin, ”kun kommentit pitää rullata ruudulla… ja siirtyä toiselle sivulle tekemään samoin…ei sellaista autolle kävellessä viitsi tehdä, ja niin ne jää lukematta, ehkä ikuiseksi ajoiksi!” 

 

Kerään nyt tässä ´kokijoiden blogitekstissä´ yhteen sitä aineistoa, joka on ollut ja/tai on edelleen luettavissa samassa muodossa eri foorumeilla. Etenen kronologisesti.

 

Aiemmat (”haukkakuvalliset”) TTT:n verkkosivut

 

Tämä on verkkosivufoton pohjalle tehty paikallislehden (Länsi-Savo) mainos, jonka kohdistus oli tässä nimenomaisesti parisuhdeterapia.

Ensimmäiset Timon Työnohjaus ja Terapia (TTT) verkkosivuni olivat ´nettitarjottimella´ vuosina 2008 – 2015. Miten asiakaspalautteet näkyivät mainittuna ajanjaksona?

 

Olin tuolloin läpinäkyvästi tiedottanut, niin verkossa kuin kaikille asiakkailleni henkilökohtaisesti, tästä asiasta seuraavasti:

Asiakaskokemuksia ja palautteita voi halutessaan jättää, nimettömänä julkaistavaksi, silloin kun ne koskevat työnohjauksia, työyhteisön kehittämistä, alustuksia, mentorointia, yrityssparrauksia tai coachauksia.

Miksi nimettömänä?… Eikö palveluntarjoajalle olisi eduksi, kun asiakaspalautteessa tulisi näkyviin se, mikä yritys tai yhteisö oli asiantuntijapalvelua tilannut ja mitä yhteistyössä oli vastineena saatu? Tämä oli seikka, jota pohdin pitkään luottamus- ja imagokysymyksenä.

 

Lopulta linjani ratkesi selkeänä. Taustaratkaisu löytyy asiakaskokemuksesta. Olin nimittäin kehittämistyön kuvioissa tullut kohdanneeksi henkilöitä, jotka tahtoivat (koulutustaustastani johtuen) laajentaa näkökulmaa. Tällainen tilanne saattoi tulla eteen, vaikkapa yrityksen toimitusjohtajan kanssa. Henkilöllä oli selkeä toive käsitellä ja paneutua työkuvioiden ohella myös oman lähipiirin erilaisiin kysymyksiin.

 

Niinpä tällaisen odotuksen ilmetessä, ei ollut lainkaan tavatonta, että toimiva toimeksiantokontakti jatkuikin eri sopimuksella, esimerkiksi omana tukea antavana, mutta lyhytkestoisena keskusteluterapiana. Mukaan saattoi tällöin tulla joku henkilön yksityiselämän kannalta tärkeä henkilö.

 

Ajattelin, että koska sain osakseni kuvatun kaltaista henkilökohtaista luottamusta — vieläpä toistuvasti, päätin linjata: Timon Työnohjaus ja Terapia (TTT) verkkosivuillani ei kukaan mainitse toimeksiantajaa tai yritysnimeään. Silloin ei ainakaan tule spekulaatiota, missä yhteisössä tai yrityksessä ja kuka hakee ”kehittämispotentiaalia myös terapialähtöisesti”.

 

Varsinaisten terapia-asiakkaiden kohdalla tämä ”nimettömänä” kysymys oli puolestaan vaivattoman helppo ratkaista. Kaikki terapiakontaktien palautteet (sellaisena huippu erinomaisetkin) sanoin ehdottomasti jättäväni julkaistavien ulkopuolelle. Ihmiset ymmärsivät rajauksen täysin. Näin menettelin ”intiimiyden” tähden.

 

Ensimmäisillä verkkosivuillani julkaisin 176 asiakaspalautetta. Tässä yhteismäärässä oli niin yksilöiden kuin tiimien yhteisiä arvioita, siitä miten työskentelyprosessi oli koettu. Samoin se luku sisälsi eripituisten työnohjauksien analyyseja, yhdeltä tai useammalta henkilöltä. Eli 176:n palauteluvun taustalla on määrällisesti ehkä toinen mokoma varsinaisia yksittäisiä henkilöitä. En ryhdy toistamaan saamiani palautteita. Ainoastaan totean, että kun luin mainittuja asiakasarvioita nyt uudelleen, en tullut tuntemaan alakuloa tai vastaavia tuntemuksia.

 

Nykyiset TTT:n verkkosivut

  Tässä verkkosivujen etuaukeama värittömänä ja ilman tekstejä, yhteystietoja ja somelinkkejä

Etusivun alanurkassa on pyörivä Asiakaspalauteosio. Tämän blogikirjoituksen kirjoitusajankohtana siinä pyörii seuraavat kolme. Hengeltään ne ilmentävät aikaisemmalla Timon Työnohjaus ja Terapia sivulla julkaistuja (176) asiakaspalautteita. Ei tässä mielessä uutta auringon alla!

 

Prosessipalautteeni kolmella sanalla: Henkeä! Järkeä! Jatkuvuutta! – tuhannet kiitokset Timppa!

Avullasi avasin. Sait minut löytämään ja hyödyntämään. Se sinun 7+2 -valmennusohjelma tarjosi minun tapauksessa juuri sitä tarkastelua/painotusta, jota tällä hetkellä pomona kovasti kaipasin. Tänä raskaana aikana menen eteenpäin vahvempana, ovat muuten huomanneet…

Tiimimme kiittää coachingista. Se oli tiivis rykäisy – tarpeellinen ja pyydetyn täsmäjutun ansiokasta hoitamista.

 

Yrityksen nykyisillä verkkosivuilla julkaistaan allekirjoittaneen blogikirjoituksia. Tämä nyt parhaillaan lukemasi on järjestyksessään 31. täällä julkaistu artikkeli. Näitä monenkirjavia kirjoituksiani ovat eri ihmiset kiitettävästi kommentoineet. Näitä lyhykäisiä  –  aina kulloisenkin artikkelin lopussa  –  kommenttipalautteita löytyy TTT:n nykyisiltä verkkosivuilta (tällä hetkellä) yhteensä 74 kpl. Kannustan tutustumaan!

 

Suomi24

Suomi24.fi sivustolla ja Etelä-Savon aluekohdistuksella taannoin (2014) kysyttiin, että 

Löytyykö Mikkelistä hyvää avioliittoneuvojaa? Seurakunta tarjoaa tätä palvelua, mutta mistä muualta kannattaa kysyä? Onko kokemuksia? Vuosia takana paljon, mutta ajatukset ei enää oikein kohtaa. Haluaisin vielä jatkaa, mutta en tiedä jaksanko enää itseäni kiusata.

Keskustelu oli aluksi varsin vilkasta, ja ihmiset kirjoittelivat kokemuksiaan monen kirjavasti… Timon Työnohjaus ja Terapiaan (TTT) liittyvänä sieltä on löydettävissä nämä kolme keskustelukirjoitusta. Liitän ne sieppauskuvina.

 

 

Timon Työnohjaus ja Terapia (TTT) Googlessa

Täältä ”kirjoita arvostelu” otsikon alta on kirjoitusajankohtana löydettävissä kahden mieshenkilön lyhyet kuvaukset.

 

Hakeuduin työnohjaukseen kun unelma-ammatti alkoi muuttua liki ahdistavaksi. En osannut pitää huolta työn ja vapaa-ajan tasapainosta; Nyt osaan paljon paremmin ja asiat on raiteillaan sekä töissä että vapaalla. Kiitos Timo.

Timo on luotettava ja ihmisten kanssa hyvin toimeentuleva. Hänelle on helppo puhua. Hän on alansa ammattilainen. Voin suositella. Henkilökohtaista kokemusta löytyy.

 

Erilaiset yritystietokannat

Timon Työnohjaus ja Terapia (TTT) löytyy useasta yritystietokannasta, esimerkiksi Suomen Yrityshaussa kuvauksella

Johtajuutta, työhyvinvointia ja ihmisen kasvua tukevia palveluja yrityksissä ja yhteisöissä. 

Suomen Cylex-toimialaluettelossa Timon Työnohjaus ja Terapia (TTT) merkitään 5 tähdellä, jolloin se sisältää yritysesittelyn ja kattavien yhteystietojen lisäksi kuvia, videoita ja arvioita kyseisestä yrityksestä.

Timo on alansa rautainen ammattilainen, joka varmasti löytää tilanteisiin sopivat menetelmät tarpeen mukaan. Tunnen hänet henkilökohtaisesti. Hän on erinomainen kuuntelija ja keskustelija joka taatusti huomioi asiakkaan ja hänen tarpeensa. Uusi Hybridi -tuote on kuvattu selkeästi…  www.cylex.fi 

 

Nyt on aika siirtyä musiikin maailmaan  – alansa eräät taitajat ovat tässä. Jukka Leppilampi ja Marzi Nyman Triolta tahtoisin sinun kuulevan esim. Vuorella biisin. Riisuttua ja sielukasta! (Nyt linkitysvaiheessa oli Vuorella video väliaikaisesti  suljettu). Oheisella, julkaisuhetkellä toimivalla linkillä pääset ainakin Trion tunnelmaan. 

 

Lapsen maailma – voimaa siitä saa!

Voiko otsikon tavoin sanoa? Eikö ole härskiä vielä peukuttaa värikuvin (x)… varsinkin kun katselen maailmalle, sen erilaisiin kriisipesäkkeisiin tai kuuntelen uutisia terrori-iskuista… Oikeutettu huomio. Kertakaikkisen oikeutettu. Tässä kuluvan vuoden viimeisessä, jouluajan blogipäivityksessäni otan kuitenkin oikeudekseni  näin ilmaista, sanoin ja kuvin.

 

En viittaa ainoastaan lapseen ja jouluun. En myöskään nyt kirjoita pitkästi. Rakennan viestini linkki-vinkkien varaan. Toivon niiden sisältöjen suuntaavan mietteemme paitsi lapsuuden takamaille myös aikuisen vastuuseen. Ajattelen, että voima on kenties (tälläkin hetkellä) lähempänä kuin arvaammekaan. 

 

Ensimmäinen linkki oli luettavissa jo edellisenä vuonna.  Miksi valitsin Kodin kuvalehden 12/2015? En siksi, että olisin lehden asiamies. En ole edes lehden säännöllinen lukija. Syyt ovat toisaalla.

 

Tekstissä avainhenkilönä on vanginvartija, jolla on ainakin neljä etunimeä, ja vielä enemmän sanottavaa. Tutustuin tähän ”toisenlaiseen Kylli-tätiin” monen muun, kaltereiden ulkopuolella eläneiden hämeenlinnalaisten tavoin. Se oli silloin, kun perheenä asuimme Hämeenlinnassa.

 

Kyllin haastattelulle linkkivalintana on erilaisia syitä. Erityisesti kuitenkin syystä, että lapsen maailma – valitettavasti tänäkin vuonna – voi olla samanlainen kuten haastateltu muistelee. Lasisen lapsuuden kohtaan liian usein myös työni arjessa, pari- ja perheterapian kysymysten äärellä.

 

Pariterapian tiukoissa paikoissa nykyäänkin joutuu ajoittain tavailemaan samaa kuin Kylli kertoo yrittäjäisästään. Hänenkin kerrotaan hyräilleen Veikko Lavin laulua: Jokainen ihminen on laulun arvoinen, jokainen elämä on tärkeä. Kykenetkö Sinä juuri nyt tuolla tavoin kokemaan?

 

”Meissä kaikissa on pimeyttä ja varjoa”…

”En ole voinut antaa kaikkea anteeksi isälle ja äidille”…

Minulle on vähän kysymysmerkki, että mitä se äitiys on”…

 

Lue lisää

 

Toinen linkkivalinta kytkeytyy niin ikään historiaan, ajallisesti samoihin Hämeenlinnan vuosiini. Vuoden 1992 Tenavatähti Ella viihdyttää, mutta saa kuulijansa myös ´sisäisesti kuulolle´.  ”Silmiisi katson ja koukkuun jään…”

 

Tämä ajatus sanotaan työni arjessa usein imperfektissä: ”Silmiisi katsoin ja koukkuun jäin…” Parhaimmillaan se on rakastuneen lumoa tai aikuisen kokemusta, olipa kohteena sitten lapsi tai toinen aikuinen. Kuulen työhuoneessani näitä viimeksi siteeraamiani sanoja; eniten silloin kun henkilöt vuorovaikutusongelmiensa ajamana tulevat parisuhdeterapiaan, jossa sitten muistelevat rakkaussuhteensa ihania alkuaikoja.

 

Sekin on sanottava, että avio- tai avokriisin jälkeisessä toimivassa ja tuloksellisessa pariterapiassa ei ole tavatonta, että työskentelyn lopussa todetaan aikuisen tavalla, (mutta hiukan Kyllin sanoja muunneltuna) ”menetetyn rakkauden voi elää uudelleen”. Tarpeellinen – ja joskus yksilön paras mahdollinen tulos on menneestä ikävästä irrottautuminen ja uuden tien löytyminen. Kivun kautta vapauteen!… Mutta nyt on lapsen aika!

—————

(x) Tiedoksi:

Tämän blogitekstin artikkelikuva on vastikään julkaistun “Hyvinvoinnin ykköset” -verkkosivujen yleisfoto. Timon Työnohjaus ja Terapia (TTT) esiintyy sivuilla eräänä Etelä-Savon hyvinvointipalvelujen tuottajana, lue lisää linkillä: Hyvinvoinnin ykköset

 

KOMMUNIKAATIO parisuhteessa

KOMMUNIKAATIO PARISUHTEESSA

kommunikaatio parisuhteessa

Vaimoni ei ymmärrä minua,

minä en ymmärrä vaimoa.

Muuten meillä ei ole mitään yhteistä.

Virheitä tekevät molemmat, sukupuoleen katsomatta! Tässä ei ole jakoa myöskään avo- tai aviosuhteen parien välillä. Molemmissa elämäntavoissa ja molemmilla toteutuu parhaimmillaan tämä ihmisen (ylevä) lajityypillinen ominaisuus: tahto oppia virheistään ja toimia vastaisuudessa paremmin. Miten voin kumppaniani tässä auttaa, jotta samalla myös kommunikaatio parisuhteessa paranisi?

Kun mies tahtoo tehdä parannuksia toimintansa suhteen, häntä suuresti auttaa, jos häntä lähestytään ”ongelman ratkaisijana” eikä itse ongelmana.

Mikä asia, ongelma tai koettu tilanne tulee teille mieleen tästä teesistä? Kerro! Muistelkaa! Muistuttakaa toisianne!

 

Tunteiden viisaus

Mitä vinkkejä naisena antaisit miehelle? Onko se sitä, josta olen lukuisten naisten kuullut minulle vastaanotolla puhuneen…  Henna sanoi sen näin: ”Omien tunteiden ilmaiseminen on tärkeä osa minua… välttämätöntä, jotta vointini olisi hyvä”.

Tässä asiassa ammattilaiset puhuvat siitä, kuinka naisen itsetunto nousee ja laskee aaltojen tavoin. Ja että nuo aallot noudattavat toistuvaa sylkiä.

kommunikaatio parisuhteessa

Aallonpohjalla on tunteiden suursiivouksen aika.

Tähän vääjäämättömään ´luonnonlakiin´ miehen on syytä vain tottua.

Petra nyökytteli edelliseen ja puolestaan lisäsi: ”Kun kielteiset tunteet täysin torjutaan, myönteisetkin alkavat tukahtua ja miun rakkauden tunne hiipua.”

Kuinka tilannesidonnaista tämä hiipuminen on?

Työni muovaama näkemykseni on, että tunteiden hiipuminen tavalla, josta Petra muistutti, ei olisi ainoastaan kerrasta tai parista tilanteesta johtuvaa. Usein kuulen, että myönteisten tunteiden hiipumisen taustalta löytyy jokseenkin jatkuvaa negatiivisten tunteiden torjuntaa kumppanin taholta.

Mitä sanot Arvon nainen, kuinka nopeasti tai hitaasti tämä epätoivottava muutos oikein tapahtuu? Kerro siitä miehellesi!

Minä pariterapeuttina puolestani voin kertoa, miksi ylipäätänsä ”tämä rasti”, naisen negatiivisten tunteiden kuuntelemisesta / vastaanottamisesta, on niin pahuksen vaikea.

Ilmiö kytkeytyy miehen ensisijaiseen taipumukseen, siihen miehen minäkuvaan, josta aiemmin kirjoitin. Kysymys on siis erässä mielessä kommunikaation vaikeudesta parisuhteessa.

Keijon on vaikea kuunnella naistaan, joka on onnettoman ja pettyneen oloinen, sillä silloin hän helposti tuntee itse epäonnistuneensa. Katso kertauksen vuoksi blogikirjoitus ”Puhumattomuus parisuhteessa”, jonka yksi alaotsikko oli ”Erilaiset minäkuvat ohjaavat ”. Käsittelin siinä miehistä tuloslähtöisyystarvetta.

Kertokaa toisillenne omista ajankäytön ja arvostuksen toiveistanne juuri tällä hetkellä. Ottakaa vauhtia vaikkapa tästä väitteestä:

Miehet riitelevät oikeudesta olla välillä vapaita suhdeläheisyydestä, naiset riitelevät oikeudesta olla välillä vihaisia suhteessa.Mies kaipaa vapautta, nainen ymmärtäjää.

14449750_1294758537232456_3071630259081508247_n

 

TOIVOTON vai TOIVOT ON?

Seuraavan Biisin jälkeen toivotan henkeviä hetkiä kotioloihinne. Kommunikaatio parisuhteessa paranee parisuhdeporinoilla – ja niiden käynnistäminen − kannattaa. Tiedän, että aloittaminen ja eteneminen joskus hirvittää… mutta näköaloja ja avaruutta parhaimmillaan piisaa. Onnea matkaan Juha Tapion toiveikkaan Sinun vuorosi loistaa biisivideon siivittämänä!

 

Tähän (avaruutta, tilaa ja happea) huokuvaan kuvaan päätän nämä syksyn 2016 Parisuhde Puntariin -jutut, Parisuhteesta Parillisina Päivinä (PPP) -blogikirjoitussarjan. Muistathan, että luen mielelläni kirjoituksista herännyttä! Lähesty lomakkeella, jollainen on jokaisen blogitekstin lopussa. Tai kilauta kaverille – Kiitos!

kommunikaatio parisuhteessa

https://www.timojuutinen.fi/Kesaopas_kahdelle_web.pdf

—–

Tämän blogitekstin Kommunikaatio parisuhteessa kuvien taustalta löytyvät (esiintymisjärjestyksessä): Kalen Ensley (2), Volkan Olmez, Timo Juutinen ja hausk.in -paras huumori (Fb).

LÄHEISYYDEN PUUTE avioliitossa

LÄHEISYYDEN PUUTE AVIOLIITOSSA

 

Seksuaalisen läheisyyden myönteinen merkitys turvallisessa parisuhteessa on kiistatonta.

Miksi?

Olemme seksiolentoja miehenä ja naisena. Ajattelen, että Jumala on luonut meidät kaipaamaan kuulumista toiselle myös intiimissä mielessä. Ollen miehiä ja naisia, täydennämme toisiamme molemmin puoleisuudessa, tasa-arvoisuudessa ja oikeudessa.

Parhaimmillaan kaikki mitä teemme, ajattelemme tai tunnemme, saa värinsä ja muotonsa seksuaalisuudestamme. Paljon enemmän kuin yksittäinen akti, seksuaalisuutemme on hienoudessaan luovaa ja läpitunkevaa. Se on niin paljon osa meitä, ettemme usein ole edes tietoisia siitä. Vrt. Joharin ikkunan Tiedostamaton ja Sokeat pisteet, ks. tästä oleva kuva johdantoblogissa >>>.

läheisyyden puute avioliitossa

 

Selittyykö seksuaalisen läheisyyden puute erilaisuudella vuoteessa?

Seksi avaa miehelle mahdollisuuden kokea oman rakkaudentarpeensa, mutta naiselle rakkauden saaminen puolestaan auttaa häntä kokemaan oman seksitarpeensa.

Keskinäinen luottamus on edellytys sille, että nainen voi yhä uudelleen syttyä kumppaninsa kanssa. Pystyäkseen tuntemaan jatkuvasti kiinnostusta ja vetoa naiseensa, miehen täytyy saada yhä uudestaan kokea, että hän pystyy saamaan naisensa onnelliseksi.

Naisen tulisi muistaa, että suora kiihotus tavallisesti tuottaa miehelle kaikkein eniten nautintoa. Miehen opittavana on, että tuottaakseen naiselle enemmän nautintoa, hänen on lykättävä suoraa kiihottamista (”hidaskätinen mies”).

Jälleen erilaiset toiveet ja tarvelähtökohdat! Läheisyyden puute avioliitossa -asiassa, kysymys kuulukin, onko minulla miehenä ja naisena rohkeutta etsiä yhteistä tyytyväisyyttä?

Piirrän usein pariterapian vastaanotolla kuvia. Eräs tällainen on lauseen muodossa seuraava: Sofia tarvitsee rakkautta ja huomatuksi tulemisen tuntemusta avautuakseen seksille, Veeti tarvitsee seksiä avautuakseen rakkaudelle. Tämän jälkeen kysyn parilta silmästä ja korvasta, kummaltakin erikseen: kerro Sinä, kummalla elimellä virityt tai sytyt seksille?

Veetin ikään kuin alituinen seksuaalinen halu on todellisuudessa hänen sielunsa kaipuuta eheyteen, johon kuuluu kosketus omiin rakkauden tunteisiinsa. Yhdynnän aikana hän siirtyy älyllisyytensä valtakunnasta herkkien ja aistillisten tunteiden kosteisiin luoliin.

läheisyyden puute avioliitossa

Kun Veetin äiti aikanaan sanoi tulevalle miniälleen, että tie miehen sydämeen vie vatsan kautta, jäikö sittenkin äidin opetus vajaaksi, osuiko nuoli kaksikymmentä senttiä liian ylös?

Ihmeitä teemme hetkessä,

mahdottomat asiat

vievät hieman enemmän aikaa.

Neljä miestä saunassa

Nuoret miehet keskustelivat keskenään kaikenlaista. Intiimielämästä. Kyvykkyydestä.

Jere sanoi: ”Meillä on seksiä 2-3 kertaa viikossa.” Tähän

Jaakko: ”Meillä se sujuu emännän kanssa aamuin illoin.”

Kolmas, Riku, joka ei ollut vielä kertonut mitään, kysyi itseään selvästi vanhemmalta Lassilta: ”Miten se toimii tuolla iällä?”

Hiljaisuus.

Lassi ravisteli saunavihtaa ja sanoi: ”Kerran keväällä ja toinen kerta sadonkorjuun jälkeen syksyllä.”

Hiljaisuus.

Riku rikkoi hiljaisuuden sanomalla: ”Minä ainakin lähden uimaan!”

 

Vielä tänäkään päivänä en tiedä, mitä tämä miehistä neljäs oikeasti asiasta ajatteli.  

Kysy Sinä (kuvitteellisesti) mieheltäsi, mitä ”Rikullasi” olisi sanottavaa.

 

Rakastelussa puhutaan usein määrästä, kuten tuo saunaepisodikin osoitti, mutta määrän ohessa on aiheellista puhua myös laadusta. Kumman perään Sinä / Te haikailette? Myös rakastelupaikalla tuntuu tutkimuksien mukaan olevan jotakin merkitystä.

Toteutuspaikasta puhuttaessa, me kaipaamme jossakin määrin vaihtelua. Merja mainitsee hotellihuoneen romanttisen miljöön, Isla puolestaan fantasioi merenrannasta ja metsän hämystä. Tiedän sellaisenkin avioparin, jossa molemmat muistelivat ”mahtavimpana” tuokiona rakastelua junan wc:ssä matkalla mummolaan. Ja mikä parasta ”sellainen hassuttelumme ei ole keneltäkään pois”, he jatkoivat. Eli vaihtoehtoja arkeen voi keksiä. Ideoita vain keskusteluun ja kokeiltavaksi!

Tässä kohdassa ilmaisen myös syyn, miksi valitsin tämän blogikirjoituksen ”Läheisyyden puute avioliitossa” kuvaksi hiukan tavallisuudesta poikkeavan. Muistutukseksi vaihtelun kaipuusta, jonka asian lähes aina otan esille periterapiassa, pitkien parisuhteiden ongelmatiikan kohdalla. Mutta palatkaamme vielä määrä / laatu rakastelussa -kysymykseen.

Painottuupa tahtotila Teillä tässä ”kaipauskeskustelussa” tällä hetkellä joko tai-  tai sitten optimaalisesti sekä että -keskusteluksi, seuraavan tehtävän ovat monet rohkaistuneet tekemään. Nyt on Teidän vuoro. Vaikuttakaa itse mahdolliseen läheisyyden puute avioliitossa -ilmiöön.

Tehkää lista toisillenne asioista, jotka vaikuttavat seksuaalielämäänne tällä hetkellä sytyttävästi tai sammuttavasti (esim. paikka, aika, valaistus, päivän muut koetut tapahtumat, parta, pukeutuminen, silmä, korva…)

 

Sytyttävät seikat                                                            Sammuttavat seikat

                                                    ?                                                                                          ?

                                                    ?                                                                                          ?

                                                    ?                                                                                          ?

https://www.timojuutinen.fi/Kesaopas_kahdelle_web.pdf

Viimeinen blogikirjoitus tässä Parisuhteesta Parillisina Päivinä -sarjassa ilmestyy kohta. Laitan siinä suurennuslasin alle kommunikoinnin parisuhde-elämässä. Palataan!

– – – – – – – – –

Tämän Läheisyyden puute avioliitossa -blogitekstin fotojen kuvaajat esiintymisjärjestyksessä: Sweet Ice Cream Photoghraphy ja Timo Juutinen.

 

PUHUMATTOMUUS parisuhteessa

PUHUMATTOMUUS PARISUHTEESSA

 

Aloitetaan musalla! Kuuntele biisi Tuu mun vaimoksein, jonka aikanaan sanoitti ja sävelsi Teppo Nuorva (1982), tässä se Olavi Uusivirran tulkinnalla.

Olen työurani aikana alustanut ja ohjannut monenlaisia erilaisia ryhmiä. Eräässä oli paikalla 8 avioparia, 16 henkilöä. Heitä yhdisti yksi asia: avioliitoa takana yksi vuosi; olkoonkin että pareilla saattoi olla useamman vuoden yhteiselämä, ennen tätä järjestämäämme pumpulihäätilaisuutta. Kysyin osallistujilta monenlaista. Alla on yksi kysymyksistä ja keskeisimmät vastaukset.

Mikä estää puhumasta? 

  • Väsymys
  • Ei viitsi
  • Itsestäänselvyys
  • Epäily siitä, että toista ei kiinnosta
  • Kiukku
  • Negatiiviset tunteet
  • Eri puhetavat
  • Pelko, ettei ymmärretä

Erilaiset minäkuvat ohjaavat

puhumattomuus parisuhteessa

Psykologit jaksavat kirjoittaa kokonaisia kirjoja minäkuvasta ja sen merkityksestä ihmiselle.

Minäkuva – mitä se on?

Minäkuvalla tarkoitetaan yksilön käsitystä omasta itsestään.

Tähän kuuluu esimerkiksi käsitys siitä, miltä näyttää, millainen oma ruumis on, millainen sisäisesti on.

 

Lopetin edellisen ”päiväpäivityksen” ilmaukseen, että juurikin miehelle olisi tärkeä tietää onnistuvansa naisensa kanssa siinä mitä tekee. Kun näin kirjoitan, en tietystikään väitä asian tarpeettomuutta naisellisena kokemuksena. Mutta pointti on siinä, että se on miehelle kokemukseni mukaan selkeästi merkittävämpi seikka. Tässä tiivistetysti, mistä tämä johtuu.

Miehen minäkuvan keskeinen tekijä on kyky saavuttaa tuloksia

Naisen minäkuvan määrääviä tekijöitä ovat tunteet ja ihmissuhteiden laatu

Testaa väitteet kumppanisi kanssa!

 

Tämä edellä esitetty, minun mielestäni, heijastuu monessa arkielämän tilanteessa. Otan tässä esimerkiksi kuvauksen siitä, miksi toisen hyvää tarkoittava auttaminen usein ´tökkii´, ja yleensäkin tuen pyytäminen on vähän konstikas asia miehen ja naisen välisessä parisuhteessa.

Seuraavassa tilannekuvauksessa henkilöiden tiedetään olevan hiukan stressaantuneita. Sellainen ei liene tavatonta kotioloissa – teilläkään?

Kun Jussi-Joonatan joutuu pulaan tai tuntee olevansa ongelman ympäröimä, mitä hän tuolloin vähiten Ella-Eveliinaltaan odottaa?  − neuvomista pyytämättä! Miksi näin?

Miehen neuvominen pyytämättä on samaa kuin olettaisi, ettei hän osaa toimia tulokseen tähtäävästi. Näin Jussi-Joonatan helposti ajattelee itsestään. Siksi sellainen naisen tapa ”auttaa” tuntuu miehestä arvostelevalta ja perin tylyltä.

Oman henkisen stressin ja mieltä askarruttavan ongelman ratkaisussa, miehen tyypillinen taipumus ja tarve on vetäytyä pähkäilemään ”yksinäisyyteen”, ”metsään”, ”luolaansa tai ”kammioonsa”. Yksin, puhumattomana! Ja kun mies on vaiti, nainen pelkää helposti pahinta.

Huomatkaamme! Jussi-Joonatanin ongelma harvoin liittyy parisuhdeasiaan tai naiseen, minkä tulkinnan kumppani usein erheellisesti tekee, koskapa juuri oltiin keskenään tekemisissä ja kenties puhuttiin molempia koskettavista asioista.

Jos siis miehesi vastaa vointia koskevaan kysymykseesi ”ettei mikään vaivaa” tai ”kaikki on hyvin”, pyri ymmärtämään kuulemasi totena, ainakin siinä mielessä, että sinun suhteen tilanne on OK.

Anna hänelle tilaisuus vetäytyä. Viisas nainen luopuu seuraamasta jälkiä, ja luottaa miehensä paluuseen kammiosta, kun tämä on saanut ongelmansa riittävästi haltuun tai ratkaissut sen kokonaan. Tässä on siis eräs näkökulma kysymykseen puhumattomuus parisuhteessa.

Erilaisuus − se ihan(an) kamala!

Kun taas Ella-Eveliina on stressaantunut, hänellä ei ole välitöntä tarvetta löytää ongelmiinsa ratkaisua, vaan hän pikemminkin etsii helpotusta juuri itseilmaisun ja ymmärretyksi tulemisen avulla.

Mies yleensä toimii parhaiten tässä tilanteessa, kun jaksaa vain kuunnella.

Naiselle ongelma tuntuu ratkeavan kertomisen kautta.

Toinen tavallinen esimerkki arkipäivästä.

Töiden jälkeen kotona Carita haluaa kertoa päivästään, sen erilaisista vaiheista ja käänteistä, sillä ajatuksella, millaiselta päivä on hänestä tuntunut. Kerronta ei välttämättä sisällä jotakin erityistä naisella olevaa ongelmaa, olkoonkin, että se saattaa alkaa toteamuksella ”olipa kamala päivä!”

Kun tässä miehen mielestä vuolaassa kerronnassa on pulmiin tai ongelmiin liittyviä vivahteita, Kim helposti keskeyttää hänet ja tarjoilee tasaiseen tahtiin joitakin luovia tai loogisia ratkaisu- ja parannusehdotuksia. Miksi? Koska hänessä kerronnan aikana aktivoituu se sisin mies, joka tahtoisi toimia tuloksellisesti ja ratkoa rakkaansa elinpiirissä ”kuulemiaan” ongelmia.

Mitä huomaamme?

Mies ja nainen puhuvat kyllä samaa kieltä − sanojen merkitys vain vaihtelee! Kumpikaan ei tahtomattaan tee pahaa tai mitätöi toista. Kummankin oma taipumus vain ohjaa ja ”lyö läpi” kotoisessa puhekulttuurissamme.

Haastelkaa keskenään, mitä se puhumattomuus parisuhteessa pitää sisällään teidän tilanteissa.

Voisiko ymmärryksemme miehenä ja naisena laajeta myös tällä kommunikoinnin alueella? Ja niin uskoakseni myös tapahtuu, jos rohkenemme pysähtyä yhdessä keskustelemaan parisuhteemme parhaaksi.

Seuraava ilmestyvä Parisuhteesta Parillisina Päivinä -blogi keskittyy parisuhteen seksielämään. Palataan!

puhumattomuus parisuhteessa

Olemme lähtökohtaisesti kuvan harmaavarpusia viisaampia. Kuvatekstissä on kuitenkin jotakin ihmisten kesken koettua. Parisuhdeilmiöiden ihmettely jatkuu parin päivän päästä siitä, miten ihan(an) kamala erilaisuus näkyy parivuoteessa.

Read more

ERILAISUUS parisuhteessa

PARISUHTEESTA PARILLISINA PÄIVINÄ

ERILAISUUS PARISUHTEESSA

Kysymys ihmisten erilaisuudesta on erityisen mielenkiintoinen asia. Erilaisuutta on monenlaista, esimerkiksi erilainen ulkomuoto, erilaiset arvot, erilaiset kulttuuritaustat ja ajattelutyylien erilaisuus. Tässä kirjoituksessa painopiste sivuaa ehkä eniten listan viimeistä eli ajattelutyylien erilaisuutta, ja nimenomaisesti parisuhde-elämässä. Mitä on erilaisuus parisuhteessa?

MIKÄ MIESTÄ MOTIVOI?

MIKÄ NAISTA KANNUSTAA?

Miestä motivoi ja kannustaa, kun hän tuntee olevansa kumppanilleen tarpeellinen. Ja jotta hänen henkinen kiinnostus naiseensa säilyy, miehen on saatava yhä uudestaan kokea pystyvänsä saamaan kumppaninsa onnelliseksi. Näin arvelen miehen ajattelevan. Ainakin minä tiedostan tuolla tavoin tuntevani, kun olen nyt puolisoni kanssa elänyt kohta kolme vuosikymmentä aviosuhteessa.

 

Naista puolestaan motivoi ja kannustaa, kun hän tuntee olevansa rakastettu. Hän tarvitsee rakkauden tunnetta.  Naisen kiinnostus miestä kohtaan säilyy ja vahvistuu aina kun hän tuntee tulevansa miehen silmin huomatuksi.

 

Tunnistatteko erilaisuuden osapuolina? olipa parisuhteenne juridisesti tuo tai tämä,  jos `mittatikkuna` on edellä kuvattu (ehkä hiukan kärjistettykin) linjaus. Jatkan erilaisuudesta parisuhteessa muutamalla esimerkillä.

 

Tilannekuvaukset:

Pinja ja Pena ovat jo kohtuullisen kauan eläneet yhdessä. Pyysin Pinjaa kertomaan yhden asian, jolloin hänestä tuntuu miehen toiminta kotoisen kivalta. ”Penalla on tapana laittaa fillarini valmiiksi ulko-ovelle, kun lähden aamuisin (usein viime tipassa) töihin”.

Tytti kertoo tyttöporukan tapaamisessa, ”laitoin tämän päälleni… Jerekin tykkää tästä… sanoo sen korostavan naisellisuuttani”. Jeren ja Tytin aviosuhde on selvästi edellisiä nuorempi. Tein tämän havainnon, kun kuuntelin heitä nettiterapiassa.

 

Miten meillä?

Mieti ensin omalla kohdallasi väitteitäni siitä, mikä miestä motivoi ja toisaalta naista kannustaa. Meneekö tämä mielestäsi samansuuntaisesti teillä? Löytyykö erilaisuus parisuhteessanne?

Sen jälkeen synnytä ajatusten vaihto kumppanisi kanssa. Miksi? Jotta varmistut, onko tulkintasi oikea myös hänen mielestään.

Kysykää toisiltanne samalla tavalla kuin kysyin Pinjalta.

 

On tärkeää – ainakin aviomiehelle – kuulla ja tietää missä jutussa hän on onnistunut! Sillä (hiipivä) tarpeettomuuden tunne miehisessä roolissaan on miehelle kuin hidas kuolema. Aika rankasti sanottu, vai mitä?

 

Seuraavana parillisena päivänä kuvaan, miksi se juuri näin on. Sivuan puhumattomuutta parisuhteessa. Pysy ”Parisuhteesta Parillisina Päivinä” -linjoilla! Johdantona tulevasta voit kuunnella ja katsella Jenni Vartiaisen Missä muruseni on -lauluvideon.

 

https://www.timojuutinen.fi/Kesaopas_kahdelle_web.pdf

– – – – –

Tähän blogitekstiin Erilaisuus parisuhteessa liittyvän kuvan on ottanut Alyse Bajenary ja työstänyt Joel Juutinen. Jälkimmäinen oli myös Joharin ikkunan työstäjä (ks. Johdanto PPP -kirjoituksiin).

JOHDANTO PPP -kirjoituksiin

Parisuhde Puntariin. Tämä on prologi ajankohtaisesti julkaistaviin blogikirjoituksiini parisuhteesta. Aihekuva (by Redd Angelo) kielii paria yhdistävistä ja erottavista näköaloista. Yhdessä erilaisina > Neljä ikkunaa asiaan.

PPP on lyhennys tämänkertaisesta kirjoitusurakkani toteutuksesta: Parisuhteesta Parillisina Päivinä. Julkaisen Mikkelinpäivästä (su 2.10.) reilun viikon ajan uusia blogitekstejä. Ne tulevat tälle ”Ajankohtaista”-osastolle viikon parillisina päivinä. Keskiössä heterosuhde, ja työnimenä on ollut Parisuhde Puntariin.

Jokainen blogiteksti on lyhyt itsenäinen kokonaisuus, joskin ne jossakin määrin limittyvät keskenään. Pysy linjoilla ja synnytä porinat kumppanisi kanssa! Aiheita ovat ainakin erilaisuus parisuhteessa, kommunikaatio ja toisaalta puhumattomuus parisuhteessa, lisäksi ikkuna läheisyyden puutteeseen avioliitossa.

 

Tämän prologin lopussa on mielenkiintoinen kuva ns. Joharin ikkunasta. Silmäile sitä. En puutu tässä, enkä varsinaisissakaan blogikirjoituksissa yksityiskohtaisesti tähän esitettyyn kaavakuvaan. Riittää kun huomaat, että läheisessä yhteiselämässä on kysymys paljosta ja monenlaisista tekijöistä. Ja että toivottava kehityssuunta parisuhteessa olisi avoimen kentän laajeneminen. Silloin yhteiselämässä kumpikin tietäisimme itsestämme ja toisesta nykyistä enemmän. 

  • Rakennan nyt (reilun viikon aikaikkunassa) julkaistavat PPP -kirjoitukset runsaan esimerkkiaineiston varaan ja kulloinkin esitettävän ´teesitiivistyksen´ ympärille.
  • Tätä autenttista aineistoa on ymmärrettävästi minulle kertynyt 25 vuoden ja 2 000 asiakkaan aikana sekä lukuisten ammattikirjojen äärellä. Näissä PPP-blogikirjoituksissa ”puhuu” yhteensä kolmekymmentä eri henkilöä; jos ei lasketa laulujen sanoittajia ja esiintyjiä yms. populaatiota. Tunnen taustat ja olen saanut julkaisuluvat. Parien ja henkilöiden nimet ovat muutettu häiritsevän tunnistamisen välttämiseksi.
  • Valitusta strategiasta seuraa, ehkä lukijankin mielestä, häiritsevää yksinkertaistamista, ainakin joissakin paikoin. Tarkoitus on kuitenkin tarjota virikeaineistoa tavallisen ihmisen parisuhdeporinoihin. Meistä suomalaisista sanotaan, että tavassamme kommunikoida ja keskustella olisi toivomisen varaa. Yksilölle tärkeässä parisuhteessa tuota taitoa, tai sanoisin mieluummin uskallusta ryhtyä vuoropuheluun, kaivattaisiin niin ikään lisääntyvänä. Tehdään siitä nyt totta! – sillä laulajan sanoin:
  • Sun hautakivessä on kaksi vuosilukuu ja kaikki sun kaverit lukee ne, mut ainoo, millä on mitään välii, on se pieni viiva niiden välissä.” – Kevin Welch.
  • Odotus- tai toimettomuusaikaan ladattavissa (maksutta) Kesäopas kahdelle -teesit:

https://www.timojuutinen.fi/Kesaopas_kahdelle_web.pdf

johar_nuolet

Onko pariterapiasta hyötyä? (johdanto-osa)

Olen tehnyt (supportiivistä) pariterapiaa yli 25 vuoden ajan, tavannut tällöin vastaanotolla 2 000 asiakasta pareina, yksilöinä tai perheenä.

Läpi työvuosieni olen auliisti antanut tekemäni työn toisten (ammattilaisten ja asiakkaiden) arvioitavaksi. Miksikö? Se on minulle ollut ainoa todella luotettava ikkuna kehittyä työssä ja jalostaa luontaisia, terapeuttisia taitojani. Minua on alituisesti kiinnostanut kysymys siitä, ”mikä ihmisiä erityisesti auttaa perhe-elämässään”. Seuraan alan tutkimusta ja pidän henkilökohtaista kirjanpitoa palautteista ja havainnoista sen suhteen, onko pariterapiasta hyötyä. Mitkä lääkkeet purevat parisuhteessa?

onko pariterapiasta hyötyä

Tässä blogitekstissäni piirrän kuvaa edellä kerrotun pohjalta. Tätä on kovasti toivottu. Lukijakuntana ajattelen nimenomaisesti maallikoita (ei-ammattilaisia), ja siksi pyrin minimoimaan alan erityisen terminologian. Lukijana voit miettiä, voisiko pariterapia tämän kuvauksen perusteella olla varteenotettava vaihtoehto omassa parisuhdepulmassasi, joita meillä kaikilla taatusti esiintyy jossakin elämämme vaiheessa. Tulisitko sinä/te autetuksi avo- ja aviokriisissä ulkopuolisen ammattilaisen avustamana?

Maailmalla on, laskutavasta riippuen yli 500 erilaista terapeuttista, hoidolliseksi kuvattua menetelmää; tässä luvussa laskentaan otetaan mukaan myös yksilöterapeuttinen auttamistyö. Tuo kerrottu vaihtoehtojen valtava määrä merkitsee valitettavasti myös sitä, että joukossa on tarjolla monenlaista rohtoa ja arveluttavia poppaskonsteja.

Aikojen saatossa on muodostunut erilaisia terapiasuuntauksia, brändejä. Pariterapiassa voitaisiin tässä kohdassa puhua (näyttöön perustuneina) vaikkapa tunne-, kognitiivis-käyttäytymis- tai systeemiskeskeisistä suuntauksista. Olen vakuuttunut, että kaikissa näissä painotuksissa saadaan asiakasta auttavaa tulosta aikaiseksi, kunhan henkilön kouluttautuminen ja praktiikan määrä on riittävä. Sen objektiivinen vaikuttavuustutkimus todistaa.

Mikä auttaa eniten?

Tähän pureudun tarjoamalla kourallisen näkökohtia. Nämä seikat eivät silti ole  aivan tuulesta temmattuja, vaan asiakaskokemukseen ja alan tutkimukseen perustuvia. Sinun tehtävä lukijana on arvioida, pelittävätkö tai ovatko ne uskottavia.

Siirry tästä varsinaiseen blogitekstiosaan: https://www.timojuutinen.fi/ajankohtaista

Ennen sitä voit halutessasi kuunnella (tähän kirjoitusajankohtaani sopivan) lyyrisen 4 minuuttisen. Tämä Juha Tapion Sateinen aamu saa minut ainakin, näin syysiltojen viiletessä kyselemään, voisimmeko (todellakin) vielä parsia kiinni saumoja, eri tavoin pettäneitä. Onko se mahdollista?