Tag Archive for: erokriisi

Miksi avioliitto purkautuu?

Osa III

Ero – Miksi avioliitto purkautuu?

Pirkko Saision palkittu teos Voimattomuus (2005) on myös tämän kolmannen blogitekstini ponnin.

läheisyyden puute parisuhteessa

Kirjan juonta paljastamatta, mietin kanssasi parisuhteen pysyvyyttä. Tuumailen tässä asiaa käänteisenä. Kysyn, miksi avioliitto purkautuu? Tukeudun kahteen arvostamaani tutkijaan, toinen heistä tuo tutkimushavaintonsa maailmalta, toinen on kaksi väitöskirjaa tehnyt ”maakunnan poika”, entinen juvalainen.

Steve Duck on pitkään askaroinut parisuhdepysyvyyden ja toisaalta erotutkimuksen parissa. Hän luokittelee moniin empiiriisiin selvityksiin perustuneena neljä yleisintä eron syytä. Tiivistän Duckin viestiä.

Miksi parisuhde päättyy?

  1. Suhde on alusta alkaen tuomittu epäonnistumaan, jos puolisoiden arvot tai persoonallisuudet ovat liian erilaiset. Empiiriset havainnot tukevat sellaista näkemystä, että usein nämä liitot solmitaan hyvin nuorina joko vanhempien painostuksesta tai mielenosoituksellisesti heidän käsitysten vastaisesti. Myös yllättävä, odottamaton raskaus saattaa löytyä merkittävänä taustatekijänä
  2. Avioliitto hajoaa, koska sitä ei hoideta. Keskinäinen vuorovaikutus ei toimi, tasa-arvo ontuu. Nainen saattaa olla erityisen tyytymätön perinteen mukaiseen roolimalliin ja siitä johdettuun elämäntapaan, joutuessaan vielä kodin ulkopuolisen työn ohella vastaamaan kodinhoidosta ja lapsista ilman miehen apua. Ennen pitkää suhteen tunnesuhde kuihtuu, koska virta puolisoiden välillä on ehtynyt
  3. Puolisot muuttuvat ja kehittyvät eri tahtiin ja eroon toisistaan. Kummankin muuttuminen ja yksilöllinen kehittyminen on sinänsä normaalia, varmaa ja väistämätöntä. Kysymys onkin siitä, että he suhtautuvat elämässä eteen tuleviin haasteisiin tavalla, joka saa heidät loittonemaan toisistaan. Henkilökohtaiset muutokset eivät kanna yhteiseen pesään! Toinen voi joutua työttömäksi toisen menestyessä urallaan. Elämä kodin ulkopuolella on monin verroin innostavampaa kuin yhteinen elämä perheessä. Jos puoliso kokee itsensä toteuttamisen uhatuksi tai jos hän on jatkuvan halveksunnan ja kritiikin kohde
  4. Suhde katkeaa äkillisesti, kun puolisosta paljastuu jotakin, mitä on mahdotonta hyväksyä, esimerkiksi uskottomuus, petos tai rikos

pettaminen_2

 

Amerikkalaisissa tutkimuksissa useimmin toistuva avioeron syy on uskottomuus. Tämä mainitaan eron perusteeksi lähes kaikissa selvityksissä. Toisena kärkisyynä esitetään yhteen sopimattomat persoonallisuudet ja taloudelliset ongelmat. Muita yleisiä avioliiton hajoamisen syitä ovat kommunikaation ja rakkauden puute perhe-elämässä. Samalla on syytä muistaa, että tosiasiassa eron syitä on runsaasti, eikä mikään niistä ole yksistään selittävä tai ratkaisevasti muita yleisempi. Yleensä kokonaisuus koostuu osista.

 

Suomalainen avioero 2000-luvun alussa oli Jouko Kiisken väitöstutkimuksen aihe, alakysymyksillä
Miksi avioliitto puretaan, miten ero koetaan ja miten siitä selviydytään?

Jouko Kiisken (Diss 2011) kotimainen  tutkimusjoukko valittiin Väestörekisterikeskuksen tilastokannasta satunnaisotannalla Manner-Suomesta. Otantaan tuli mukaan 800 miestä, jotka olivat syntyneet vuosina 1967–1976 ja eronneet vuosina 2004–2007. Lisäksi otantaan valittiin mukaan miesten entiset aviopuolisot. Tutkimukseen saatiin mukaan 224 miehen ja 311 naisen vastaukset, mikä oli 33,4 % koko otoksesta.

Yleisimmät eromotiivit olivat

  1. läheisyyden puute, jollaisina kuvattiin kommunikaatiovaikeudet, suhteen hoitamattomuus, rakkauden ja intohimon puute sekä seksiongelma
  2. erilleen kasvu, jotka tässä tutkimuksessa tarkoittivat puolisoiden erilaisia elämän tavoitteita ja elämän pyrkimyksiä sekä sitä, että ”puoliso ei ymmärrä unelmiani ja en ymmärrä puolisoni pyrkimyksiä”
  3. toisen puolison itsenäistyminen, joka voi ilmetä selkeänä pyrkimyksenä päästä pois avioliitosta, jotta voisi aloittaa itsenäisen elämän. Itsenäistymishalu voi ilmetä myös epäsuorasti esimerkiksi uskottomuutena

Jonkin verran harvinaisempia eron syitä olivat oma itsenäistyminen, puolison ongelmallinen käytös ja oma ongelmakäyttäytyminen.

Tämä ilmaus puolison itsenäistymisestä eron taustalla on mielenkiintoinen. Tunnetun attribuutioteorian mukaan ihmisillä on taipumusta nähdä negatiivisiksi koettujen asioiden syy itsensä ulkopuolella. Siksi lienee ymmärrettävää, että vastaajat näkevät avioeron syyn mieluummin puolison itsenäistymisessä kuin omassa vapauden kaipuussaan. Sama koskee ongelmakäyttäytymistä. Eli omaa elämäntapaa ei arvioida niin kriittisesti kuin toisen toimintaa.
Jouko Kiisken (2011) väitöstutkimus osoitti, että naiset löysivät kuluvan vuosituhannen alussa miehiä enemmän avioeron syitä. Tämä puolestaan selittää naisten lisääntynyttä aktiivisuutta avioliiton purkamisessa. Kotimaisista selvityksistä muutoinkin selviää, että nykyisin (erityisesti kaupungissa elävät) naiset odottavat parisuhteeltaan aikaisempaa enemmän henkilökohtaista laatusisältöä ja parisuhdeläsnäoloa. Se, miten tämä asia konkretisoituu ja tiedotetaan niin, että vastaanottopäässä syntyy kohtuullinen ymmärrys ja toimintaoivallus, onkin jo oma `farssinsa`.

läheisyyden puute parisuhteessa

Lisäksi meidän on syytä kysyä vastuullisen vakavasti, mitä lapsemme (jos heitä on meille suotu) ajattelevat ja odottavat meiltä aikuisilta. Liitän tähän erään, mielestäni erinomaisesti onnistuneen perhe-elämän todellisuuskuvauksen lapsen kokemusmaailmasta. Vaikka videon fokus on nimenomaisesti työelämän ja perhe-elämän soveliaammassa yhdistämisessä, luulen katselijan tavoittavan ”marraskuisessa menossa” muutakin: varsin hyvä tuokiokuva siitä, miten keskinäisen yhteyden kadottaminen perheessä koetaan.

http://www.youtube.com/watch?v=w52f4sEhV5s

Edellisen laulun sana… ”joten käänny ja kävele, koska me ei olla enää me!”… herättävät minussa mielenkiinnon kirjoittaa omia havantojani 25 vuoden aikajaksolta. Kuvaisin sitä, miten perhe-elämän kriiseistä on selvitty eteenpäin. Näillä kuvauksilla tahtoisin kannustaa henkilöitä luotettavan parisuhdeterapeutin pakeille, ikään kuin ottamaan askeleen selvittelytyöhön asiantuntijan kanssa, jo siinä vaiheessa kun suhdesolmut ovat kohtuudella avattavissa. Mieleni tekisi kirjoittaa perheneuvojana, avioparityön ja parisuhdeterapian näkövinkkelistä.

Ratkaisen kuitenkin tämän kiehtovan haasteen niin, että käsittelen niitä joissakin myöhemmissä blogeissani. Pysy linjoilla!

Nyt on loppuyhteenvedon aika. Se on mielikuvatehtävän muodossa. Kirjoitin siis Pirkko Saision Voimattomuus (2005) teoksen pohjalta johdantoblogin ja sen jälkeen rakkauden olemuksesta, uskottomuudesta ja erosta, kustakin oman erillisen kuvauksen. Sinulle, joka olet lukenut kaikki mainitut osat, esitän seuraavan mielikuvatehtävän:

Mitä Sinulle tulee mieleen tästä kuvasta, jos vaihtoehdot ovat (A) rakkauden olemus (B) uskottomuus (C) ero parisuhteessa? 

läheisyyden puute parisuhteessa

Ehdotan, että se mikä tuli ensimmäisenä  mieleesi noista ”tiukoista” vaihtoehdoista, siitä kertova blogiteksti (osa I, II tai III) sinun kannattaa lukea toistamiseen… ja ehkä vielä kolmannenkin kerran. Arvelen, että erityisesti siinä osiossa olevat virikkeet voivat parhaiten ´ruokkia´ Sinua. Minua kaiken kaikkiaan Pirkko Saision Voimattomuus voimaannutti! Lue siis lisää, hanki sitä kautta enemmän ihmillistä ymmärrystä. Jotakin on tarjolla näilläkin verkkosivuilla, esim. terapiaa käsittelevässä artikkelissa. Niin ikään Hybridi (Hybridi Plus) on kehitetty Timon Työnohjaus ja Terapian (TTT) uusimpana palvelupakettina juurikin mahdollisuudeksi ”sukeltaa suhteen saloihin” ennakoivasti. Hybridiohjauksessa olleet asiakkaat ovat julkisesti suositelleet eri median linkeissä (mm. suomi24:ssä, yrityshakupalvelussa, TTT:n yritysFB:ssä). Tutustu! Myös asiakashyödyt kannattaa ”valistuneen matkaajan” todeta tästä.