Tag Archive for: pariterapia

JOHDANTO ARTIKKELIIN PARITERAPIA 2020 JA TIMON TYÖNOHJAUS JA TERAPIA (TTT) MIKKELI

Johdanto artikkeliin Pariterapia 2020 ja Timon Työnohjaus Terapia (TTT) Mikkeli. Tämä edeltää viimeistelyvaiheessa olevaa varsinaista blogikirjoitusta.

Syitä kirjoittamiselle voisi etsiä kaukaakin. On nimittäin niin, että jo vuosia ja vuosikymmenen ajan, aina silloin tällöin kuulen jonkun perhe- tai pariterapian apuna kokeneen sanovan: ”kirjoita!” Ammattikollegat ja henkilöt, jotka näkevät tämän kaltaisen toiminnan kaivattuna muutoksen airueena kertoilevat, että pitäisi voida kirjoittaa nykyistä enemmän terapian hyödyistä asiakkaiden kertomana.

 

PARITERAPIA 2020 ASIAKASPALAUTTEISTA 

Kuluvana vuonna 2020 viimeiset ja painavimmat ovat nämä kolme. Toisistaan tietämättä, ja lisäksi eri syistä kirjoittajan palveluja vuonna 2020 käyttänyttä henkilöä kirjoittivat palautteessaan seuraavasti.

(1) Miksi et tekisi terapiatoiminnasta vastaavaa yhteenvetoa toimintavuodesta kuin mitä luimme työnohjauksesta… Sellainen rohkaisisi ´terapiahilkulla´ olevia eteenpäin

Sanoja viittasi vuoden takaiseen juttuuni Työnohjaus 2019 ja Timon Työnohjaus ja Terapia (TTT) Mikkeli. Tämä taannoinen blogikirjoitus löytyy tästä.

(2) koska tiedämme, että olet tehnyt vuosikymmenet töitä kriisiperheiden ja avioparien kanssa, miksi et kuvaisi enemmän työn sisältöäettä toisetkin älyäisivät ennen kuin on myöhäistä

(3) Miten tietäisimme paremmin, onko ennustetta, milloin kannattaa luovuttaa jo kättelyssä

Viimeksi siteeratussa palautteessa, käsitykseni mukaan hän (matemaattisena miehenä) kaipasi jotakin tiettyä tutkittuun tietoon pohjautuvaa ”runkoa tai mallia” parisuhteesta, joka motivoisi.

Miksi olen niin niukasti kirjoittanut, kuvannut tai avannut näitä terapiatyöhön liittyviä asiakaskokemuksia? 

Tietoisesti!  

Sillä arvannet Sinäkin: Lähi-ihmissuhteissa lopulta mennään niin henkilökohtaisille ja intiimeille alueille, että sellaista sekä asiakaskunta että varsinkin ammattilaiset haluavat varjella. Näin usein silloinkin, kun työskentelyn lopputulema ja asiakaskokemus terapiatuesta ovat yhdensuuntaisen myönteiset.

 

MUUTOKSEN TUULIA ASENNOITUMISESSA YKSILÖ-, PARI- JA PERHETERAPIAAN

Nykyinen digiaika ja some ovat tuoneet myös terapiassa käynnin julkisemmaksi. Olemme tämän huomanneet, olipa avun ja tuen hakeminen asetelmaltaan yksilöllistä, pari- tai perhekohtaista. Ehkä Sinäkin olet nähnyt esimerkiksi Facebookissa jaettuja omakuvapäivityksiä tekstilläminäkäkin käyn terapiassa”.

Hyvä niin – jos tällä madalletaan sitä vieläkin varsin yleistä käsitystä, että yksilö-, pari- tai perheterapiaan hakeutuminen on erityisen häpeällinen kokemus. Sellaistahan sen ei pitäisi tai tarvitsisi olla, päinvastoin. Se on luonnollista ja valistuneen kansalaisen perusteltua käyttäytymistä, tilanteessa kun asiat, tapahtumat tai vuorovaikutuskuviot ahdistavat tavalla, joka vie elämäniloa. Ihmisen eri elämänkaaren vaiheissa.

Jäljempänä julkaisen tässä yrityksen verkkosivulla kirjoituksen käyttäjäkokemuksista: Pariterapia 2020 ja Timon Työnohjaus ja Terapiassa (TTT) Mikkeli.

Voin kertoa jo tässä vaiheessa, että olen ollut yhteydessä jokaiseen artikkelissa sivuavastikin mainittuun henkilöön. He eivät kirjoittaneet asiaansa verkkosivulomakkeella, vaan halusivat ikään kuin sivusta ilmaista vetoomuksensa sähköpostitse (ks. edellä Pariterapia 2020 asiakaspalautteista 1-3).

Puhelinkontaktini aikana selvisi, että heihin sai viitata tunnistamattomalla tavalla. Hyvän asian puolesta, kuten eräs heistä linjasi.

Kerron vielä lukijalle: tulevassa blogikirjoituksessa, kun kuvaan pariterapiassa käyneitä, kaikki nimet ovat muutettu. Todelliset ihmiset, jotka ovat kunkin asiakuvauksen taustalla, ovat antaneet luvan kirjoittamiselle. Ennen blogitekstin julkaisua he saavat tilaisuuden tarkistaa heitä sivuavan osuuden sekä itse ehdottaa peitenimensä. 

Miten tietäisimme paremmin, onko ennustetta, milloin kannattaa luovuttaa jo kättelyssä…” sekä tämän saman henkilön toiveeseen, että olisi ”runkoa tai mallia parisuhteesta, joka motivoisi ”.

Tämä kirjaus askarrutti minua sangen pitkän ajan.

Ammattikirjallisuudesta löytyy monenlaista tutkimusnäyttöä eri kokoisten tutkimusotosten perusteella siihen kysymykseen, mistä onnellinen parisuhde tuntuisi rakentuvan ja toisaalta mitkä suhteeseen tai henkilöihin liittyvät seikat enteilisivät epätoivottavaa tulevaisuutta. Asiaa on selvitetty varsinkin opiskelijaikäisten keskuudessa Amerikassa.

Mitä siis valitsen vahvan näytön rakennemalliksi tässä Pariterapia 2020 tulevassa kirjoituksessa, se oli minun päänsärkyni.

Ratkaisin tämän ns. teoreettisen kehyksen niin, että tulen käyttämään eräänlaisena ”lähdeupotteena” tunnettua ja tunnustettua amerikkalaista Eileen Mavis Hetheringtonia, joka on parisuhdetutkija ja psykologian emeritus professori. Hän selvitti vuosikymmenet perhe-elämän sisäistä suhdedynamiikkaa, ja tuli esittäneeksi viisi erilaista avioliiton tyyppiä. Hän tarkasteli näitä vaihtoehtoja erityisesti perheessä varttuvan lapsen ja tämän yksilöllisen kehityksen kannalta.

Käyn artikkelissa läpi nämä viisi parisuhdeasetelmaa, joihin erittäin usein viitataan silloin kun mietitään suhteen jatkuvuuden tai eroamisen ennustetta. Palataan niihin tarkemmin myöhemmin. Tässä kuitenkin jo kuvakaappaus asiaan liittyvästä ammattikirjasta, jonka tekijöinä ovat E. Mavis Hetherington ja John Kelly.

E.Mavis Hetherington and John Kelly -kirja eron todennäköisyydestä viidessä avioliiton tyypissä

 

Millaista auttamista ja tukemista Timon Työnohjaus ja Terapian pariterapiassa?  

Hiukan taustaa.

Olen teologitaustainen, ja jo varhain lähtenyt erikoistumaan ihmissuhdeasioihin ja yhteiselämän kysymyksiin. Kun sain aikoinaan pappisvihkimyksen ja olin Hämeenlinnassa oppilaitospappina, työ siellä ja seurakunnassa oli minulle sielunhoitopainotteista. 

Arkityöni on `pitkässä juoksussa´ sisältänyt määrällisesti eniten terapeuttista työtä ja erilaista ihmisten (kriisi) auttamista.

Tämän alan virkatehtävissä perheneuvojana Hämeessä ja Savossa sekä sittemmin perheasiain neuvottelukeskuksen johtajana Mikkelissä tein erityisen runsaasti asiakastyötä. Timon Työnohjaus ja Terapian (TTT) palveluntarjoajana olen ollut vuodesta 2008.

Tarjoan terapiapalveluja, toimin sovittelijana ja kriisiauttajana. Yksityisenä ja päätoimisena, samalla myös usean ison organisaation, kuten esimerkiksi kaupungin, kunnan tai eläkelaitoksen, ostopalvelujen toteuttajana. 

Huomaathan myös jo yrityksen TTT-nimestä, että työyhteisöt ja erilainen työelämän kehittämistyö on toinen työni keihäänkärki.

Mikäli nyt vuoden 2020 lopussa tulisi ilmaista tämän (terapiatyön) yhteenlasketut asiakasmäärät, niin tiedän tilastoidusti kertoa, että olen tullut tavanneeksi vastaanottotyössä, varovaisestikin laskien 2200 erilaisessa elämäntilanteessa olevaa ja yleensä jollakin tavoin kriisiin joutunutta miestä ja naista. 

Arvannetkin, että tuollaisessa asiakasmäärässä avun ja tuen tarve on aina kullakin omakohtainen ja tietyllä tavalla ainutkertainen. Silti tietyt tulosyyt toistuvat, millaiset? Yleisimmät tulosyyt – tultiinpa yksin / yhdessä – ovat ryhmiteltynä luettavissa, kun klikkaat  tästä.

 

Käytännön näkökohtia pariterapiasta Mikkelissä sekä muusta tukea antavasta

toiminnasta TTT:ssä? 

 

  • Työskentelyille on tunnusomaista: kohdennettua ja supportiivista, ratkaisukeskeistä ja kohtuullisen lyhyttä. Rajatut kipu- ja kitkakohdan kontaktit saattavat olla kertakäynti, 3 kertaa, 5 tai 10 tapaamista.
  • Ennalta sovittu työtapahtuma toteutetaan terapeutin työtilassa tai muussa henkilön tai tilaajan osoittamassa häiriöttömässä paikassa. Timon viihtyisä A1-vastaanottotila sijaitsee Mikkelin ydinkeskustassa. Korona-aikana hyödynnetään yksilöllisesti myös terapeuttista verkkotyöskentelyä (Skype).
  • Tarvittava tapaamismäärä sovitaan arviokäynnillä, tapauskohtaisesti ja tarkoituksenmukaisena.
  • Kaikki uudet kontaktit sisältävät arviokäynnin (1-3 krt). Siinä arvioidaan avun ja tuen tarve ja sen hetkiset mahdollisuudet edetä puolin ja toisin. Arviokäynnin kesto noin tunti ja vartti. Se maksaa 60 € ja se maksetaan käteisellä kuittia vastaan tapaamisen yhteydessä.
  • Varsinainen (mahdollinen) terapia, sen tapauskohtainen henkilöasetelma, tapaamismäärä, kesto ja kustannukset määrittyvät arviokäynnillä. Nämä tapaamiset puolestaan maksetaan sähköisesti. Henkilöt, joilla on oman kuntansa tai muun organisaation myöntämä maksupalvelusitoumus, maksut sopimuksen mukaisena.
  • Tällä hetkellä ei Kelan lausuntopotilaita.
  • Olen varautunut kiireellisiin pyyntöihin. Sellaisessa pyrin toteuttamaan ensimmäisen kontaktin viikon sisällä (pl. lomakausi ja pitemmät työmatkat).

Varsinaiseen artikkeliin siirryt >>> tästä! 

 

 

PARISUHDE-ELÄMÄ 2020 apua & tukea (Osa II)

PARISUHDE-ELÄMÄ 2020 APUA JA TUKEA PARISUHTEESEEN

(Osa II)

Parisuhdepointtien laajennusta 

Oletko lukenut Parisuhde-elämä 2020 Apua ja tukea -kirjoitussarjan aiemmat tekstit? Mikäli et vielä, kehotan hakemaan vauhtia aiemmista. Sillä johdannossa kerroin sekä saamastani kirjoittamisen sysäyksestä että sisällöstä. Ja nyt esillä oleva on puolestaan jatkoa Osa I:lle, jossa keskityttiin yksilön aiemman kokemushistorian merkitykseen nykyhetkessä. Matkalla tulevaisuuteen.

KIRJASTA LISÄÄ!

Meidän elämänpolkumme ovat yksilöllisiä ja monenlaisia, kuten hyvin tiedämme. Siksi en lainkaan ole yllättynyt, jos lukijasta tuntuu tähän mennessä kuvattu kovin suppealta ja pelkistetyltä, varsinkin kun sitä peilaa oman ainutkertaisen todellisuutensa kanssa. ”Mennyt todellisuus kiinnostaa, ja tahtoisi lukea lisää”.

Tällöin suosittelen erästä kotimaista kirjaa, Marianna Stolbow Vanhempieni kaltainen.

Marianna Stolbow haastatteli kirjaansa varten 50 aikuista suomalaista, jotka kertoivat lähipiirinsä parisuhteista. He muistelevat elävällä tavalla sitä, mitä he – aikanaan lapsen silmin ja korvin – havaitsivat aikuisten välisestä rakkaudesta ja vuorovaikutusmalleista, toisaalta peloista ja vihanpurkutavoista.

Sinun on hyvä tietää, että haastatteluun valikoituneet henkilöt eivät edusta millään tavoin erikoistapauksia, ei erityisen hankalia lapsuusmuistoja tai muuta erikoismateriaalia. Heitä yhdistää vain halu pysähtyä pohtimaan vanhempiensa parisuhde-elämää sekä omaa käytöstään nykyisissä aikuisrakkaussuhteissaan.

Emme luo maailmaamme tyhjästä, vaan meillä on menneisyys ja vastuu tulevaisuudesta”. Lapsemme jatkavat tarinaamme sukupolvien ketjussa.

Vanhempieni kaltainen, kertoo siitä, millaisia malleja vanhemmat huomaamattaan antavat perinnöksi lapsilleen: Näin riidellään. Näin puhutaan puolisolle. Näin puolisosta puhutaan muille. Näitä tunteita saa näyttää ja näitä ei.

Teos avaa lukijalleen ihailtavasti ikkunoita elämän moninaisuuteen. Uskon sen antavan uusia näkökulmia ja työkaluja ymmärtää omaa käytöstä nykyhetkessä. Kirja valaisee lukijalleen tietä toisin tekemiselle; etenkin tilanteissa, joissa kodin henkinen perintö tuntuu ohjailevan toistamaan nykyisissä rakkaussuhteissa joitakin historiaan liittyviä kielteisiä kokemuksia ja vuorovaikutuskuvioita. Suosittelen lämpimästi.

SIVUAVISTA AIHEISTA LISÄÄ!

Näillä Timon Työnohjaus ja Terapia (TTT) nettisivuilla on useita nyt keskiössä olevaa aihetta sivuavia artikkeleita. Löydät halutessasi lisää laajennusta ja lisälukemista. Voit vierailla nyt tai myöhemmin ja ehkä kokea tarpeellisia oivalluksia esim. seuraavien parisuhdeteemojen parissa. Oheistan tähän sellaisia, joissa Google Analytics raporttien mukaan vieraillaan päivittäin. Klikkauksella eteenpäin:

Parisuhteen viestinnästä

Kommunikaatio parisuhteessa

Erilaisuus parisuhteessa

Puhumattomuus parisuhteessa

Läheisyyden puute parisuhteessa

Uskottomuudesta

Toimivan perhe-elämän puolesta Mikkelissä

Parisuhteen ja perhe-elämän sovittelu (sis. VIDEO)

 

APUA PARISUHTEESEEN 2020 – PARISUHDETERAPIAA KASVOTUSTEN!

Palatkaamme vielä aiemmin esillä olleeseen kuvaan, piirrokseen historian kulkeutumisesta nykyiseen parisuhde-elämään.

 

Odotukseni toteumaa...

Odotusten historia, nykyhetki ja tulevan ennuste

Tämän blogikirjoituksen lukijana saatat kaivata konkreettista apua ja tukea nykyiseen parisuhteeseen. Ehkäpä elämäntilanteesi juuri nyt on sillä tavoin haasteellinen ja tukala, että tässä luetun äärellä syntyy tunne: paljon puhetta, mutta vähän villoja!

Kaipaat konkreettisempaa, kasvotusten tapahtuvaa lisäymmärrystä, esimerkiksi kuvan kaltaisesta syystä, jatkuvien riitojen tähden. Tai sitten lähisuhteessasi on puhjennut yksi kamalan kova riita pitkän vaikenemisen ja puhumattomuuden jälkeen. Kasvotusten tapahtuva parisuhdeterapia on varteenotettava vaihtoehto avun tarpeessa.

Mikäli parisuhteeseen alkaa muodostua sellaista ”painetta”, joka ilmenee riitoina, ja joiden käsittely kahdestaan on vaikeaa, on hyvä kääntyä ammattilaisen puoleen. Yksin ei kannata jäädä taistelemaan, tai sitten ajatella toiveikkaana ”antaa ajan kulua, kyllä se sitten aikanaan…”

Arvostettu amerikkalaistutkija ja pariterapiamenetelmien kehittäjä John M. Gottman on useasti huomauttanut, että avioparien riidoista kaksi kolmesta ovat ratkaisemattomia.

Työkokemuksestani Hämeessä ja Mikkelissä tiedän, että kohtaamattomat asiat eivät katoa. Erilaisissa parisuhde-elämän kriiseissä tämän selvimmin havaitsen. Aikaa myöten kaikki käsittelemätön vain syvenee ja kasvaa. Pariterapeuttiset havainnot ovat yksiselitteisiä. Tiedetään, että aivan itsestään positiivinen tunneilmasto kodissa ei valtaa alaa negatiivisten kokemusten kehässä.

Tulin maininneeksi tuon viittauksen parisuhdekriiseihin. Menemättä niihin tällä kertaa sen enempää, tahdon kuitenkin muistuttaa lukijaa, että kriisi ei merkitse epäonnistumista.

Emme voi niin suoraviivaisesti ajatella, että nykyinen parisuhde on vain huono tai pilalla, jos se kriisiytyy. Asia on pikemminkin näin: kriisi on ´tarpeellinen´, jotta suhteeseen sisältyvä dynamiikka tulee näkyväksi ja muutos parempaan mahdollistuu. Ilmaukset käännekohta tai läpikulkupaikka eräinä kriisimääritelminä kielivät tästä näköalasta. Ehkä myöhemmin vielä palaamme näihin näköaloihin.

Ole aikuisen vastuullinen. Tunne itsesi ja kanna oma vastuusi suhteen toimimisesta. Oman menneisyyden tiedostaminen ja käsittely lisää taatusti ymmärrystäsi nykyhetken toiminnassa ja ratkaisuissa. Se on vastuunottamista omasta hyvinvoinnista.

Kriisiapua parisuhde-elämään on tarjolla, täällä Mikkelissäkin etsivä löytää. 

On minun hetkeni...

Otollisella ajalla… Mihin aika kutsuu?

LOPUKSI!

Tämän blogikirjoituksen syntyyn vaikutti ratkaisevasti aviopari, joilla sanojensa mukaan ”menee tällä hetkellä hyvin”. Reilu vuosikymmen aiemmin yhteinen tilannekuva oli heillä tyystin toinen….

Olin heihin puhelinyhteydessä helmikuussa 2020. Keskustelimme erilaisista avun ja tuen tavoista ja lähteistä. Parisuhdeterapiasta ja sen erilaisista toimivista menetelmistä. Jälleen (ilokseni) vähän yllätyin. He puhuivat muun muassa ”musiikin mahdista”, heitä lainatakseni. Olin kuuleman mukaan antanut jonkun tai useamman biiseihin liittyvän kotitehtävän.

Tuolloin esillä olleita yksittäisiä kappaleita emme kyenneet muistamaan. Kuulin kuitenkin, kuinka silloin asumuseron aikana toinen heistä ”eläytyi musaan aivan eri tavoin kuin aiemmin ennen välirikkoa”. ”Sitä kuunteli rakkauslaulujakin vähän niin, että onko sitä sitoutunut tähän nykyiseen kumppaniin”… ”Mitä sitä itse sen eteen aikuisen oikeasti tekee”…

Olin tämän menneen ohella kiinnostunut kuulemaan eläytymisestä nykyhetkessä. Tiedustelin, että ”mitä silloin kuunnellaan, jos pitäisi määritellä yksi ainoa kappale kuin tuntemassamme TV:n SuomiLOVE formaatissa.  

Heille tämä yhteinen valinta ei tuottanut suurtakaan vaikeutta, olkoonkin, että molemmilla oli myös omanlaisensa musiikkimaku.

Tässä se on: Anna-Mari Kaskisen sanoittama & Lasse Heikkilän säveltämä Minä sinua rakastan. Ja niin ikään toivottuna Juha Tapion tulkitsemana.

TOIMIVAN PARISUHDE- JA PERHE-ELÄMÄN PUOLESTA MIKKELISSÄ

Lomalta lomps… ja lippis hyllylle. Olen palannut parisuhdeasioiden pariin. Toimiva parisuhde  – työskentely sen ja perhe-elämän puolesta Mikkelissä jatkuu. Lippis on palannut A1:n hyllylle.

Tämä tiedoksi entisille asiakkailleni sekä uusille aloittaville. Jälkimmäisille aineiston ja ajatusten infona Timon Työnohjaus ja Terapiasta (TTT) muutoinkin.

Kuvan lippistä ei ollut vielä suunniteltu, kun arkityöni perhe-elämän haastavien kysymysten kanssa minulla alkoi. Alku-ajan historiasta ei tällä kertaa yhtä yhteydenottoa enempää. Allekirjoittaneen ja TTT:n työhistorian koko läpileikkaus on luettavissa näillä verkkosivuilla; kohdassa Timosta.  

Toteutan kutsumustani.

Niin ajattelen. Pääsen toteuttamaan armolahjojani päivittäin. Työtä on tällä saralla kiitettävästi riittänyt. Aina se ei ole vain helppoa, vaivatonta ja palkitsevaa. Mutta se on minun kutsumukseni. Haluan auttaa lähi-ihmissuhteissaan tukea ja apua tarvitsevaa.

Taannoin eräs Mikkelin ulkopuolella asuva, perhe-elämässään parisuhdekriisiin joutunut henkilö soitti ja lähes ensimmäisinä sanoinaan kyseli: ”Miksi nettisivullasi sanotaan ´haukan katseella ja ammattitaidolla´…”

Tuo kysyjä ei ollut (vielä) nähnyt tätä kuvaa.

Timon Työnohjaus ja Terapia (TTT)

Nähtyään editoimattoman, Tunisiassa v. 2005, otetun kuvan, hän jatkoi ääneen pohdintaansa sanomalla: ”Sinun täytynee olla myös jollakin tavoin lintuharrastaja…” Siinä hän erehtyi.

Lopulta pääsin kertomaan kuvan ja sloganin symbolisesta yhteydestä keskenään.

Nimittäin, aivan alkukuukausina, kun olin perustanut nykyisen Timon Työnohjaus ja Terapian (TTT), sain silloiselta työnohjausryhmältäni prosessin loppupalautteena kuvauksen ”ammattimaisesti haukan katseella”. Ryhmäläisten mielestä olin ohjaustyössäni osoittautunut erityisen intensiiviseksi, läsnäolevaksi ja tarkkakatseiseksi. Juurikin he käyttivät ensimmäisenä tuota ilmausta.

Hiukan myöhemmin kuulin toiselta, terapiaan hakeutuneelta asiakkaalta, että hän oli saanut suositukset lääkäriltään ”varata aika sille haukkaterapeutille”. Näin tämä motto tai iskulause syntyi.  

Sloganeista puheen ollen, näin tänä kesänä Mikkelin kadulla Mazda-merkkisen, jo varmaankin monet kelit nähneen auton. Auton peräpäässä luki mottona ”kunnes ruoste meidät erottaa”.

Oliko tässä kyse erityistä merkkiuskollisuudesta, sitä en tiedä, mutta iskulause sopii mainiosti myös ihmissuhde-elämään parhaimmillaan.

 

ASKARRUTTAVAT ASIAT 

Millaiset parisuhteen, perhe-elämän tai yleensä tärkeisiin lähi-ihmissuhteisiin liittyvät kysymykset saavat ihmisiä liikkeelle avun ja tuen lähteille?

Pitääkö tulla yhdessä vai voiko ottaa ensiaskeleet yksin? Mitä kaikki maksaa? Onko sellaisesta terapiasta ylipäätänsä hyötyä? … Monenlaisia kysymyksiä…

Tässä loppukesän blogitekstissäni en ryhdy seikkaperäisesti edellisiin vastaamaan. Olen käsitellyt mainittuja asioita aiemmin perusteellisestikin. Ne ovat Sinunkin luettavissa. Laitan loppuun linkin, josta lisää. 

Näillä TTT:n verkkosivuillani olen julkaissut (tähän mennessä) 51 blogitekstiä. Kirjoitusten perään on lukija voinut kommentoida näkemäänsä ja kokemaansa. Näitä kansalaisten lyhyitä palautekommentteja löytyy täältä 130 kpl.

Jos ´rullaat alas´ (= load more) tällä Ajankohtaista sivulla, törmäät väistämättä mm. seuraaviin parisuhde-elämän teemoihin:

Uskottomuus, erilaisuus parisuhteessa, puhumattomuus, mitä ajatella läheisyyden puutteesta suhteessa, keskinäisen kommunikoinnin vaikeus ja rikkaus perhe-elämässämme. Eräs taannoin ja paljon luettu kirjoitus käsitteli kysymystä, miksi avioliitto purkautuu?

Jo virkatyövuosina kouluttauduin sovittelijaksi. Teen sitä työtä eri ympäristöissä: työpaikoilla, sukujen ja perheiden parissa. Viimeksi mainitussa, erosovittelussa, työskentelyn keskiöön lähes aina tuodaan lapset, nuo vanhemmille arvatenkin tärkeät ihmiset. Niinpä esim. eräs blogikirjoitus luotaa kysymykseen ”lapset – vainko vaivana?” Siinä tarkastelukulma on erityisesti pienten lasten perhe-elämä, sen erilaisine mausteineen.

Haasteet ja hankaukset, ne kuuluvat pakettiin, kuin myös vaivannäkö ja voitot. Sellaisesta rakentuu toimiva parisuhde.

 

MITEN EDETÄ? 

Kun en tarkasti tiedä, mikä johdatti Sinut nyt näille Timon Työnohjaus ja Terapia (TTT) sivuille, teen tässä arvioitavaksesi kolme vaihtoehtoa etenemiseksi.

  1. Parisuhdeasiat OK, eli että sekä Sinusta että kumppanistasi keskinäinen suhteenne on tätä nykyä reilassa. Kun tilanne on tämä, nostakaamme yhteinen tyytyväisyyden ja kiitollisuuden malja! Hienoa. Jatkakaa samalla hyväksi havaitsemallanne tiellä! Se kannattaa aina. Sillä mahdollisten perillisten näkökulmastakin yleisesti tiedetään, että ”hyvin toimiva parisuhde on lapsen paras koti”.
  2. Perhe-elämä ja yhteinen aika kumppanin kanssa tuntuu parhaillaan (kesäaikanakin) puuduttavan tylsältä tai jopa ´tyhjentyneeltä´ > mieti voisiko yhteinen tekeminen elähdyttää. Voisiko vain jutustelu ja ajatusten vaihto jonkin yhdessä nähdyn, elämän makuisen virikkeen äärelle virkistää? Korostan yhdessä.
    *** Näiltä verkkosivuiltakin löydät joitakin vinkkejä. Eräänä menneenä kesänä laadin lähi-ihmissuhteiden – eräänlaiseksi keskustelun sytykkeeksi – Kesäopas kahdelle nimisen kirjasen. Kuvan siitä näet alla. Suoralinkki on blogikirjoituksen lopussa. Jatka siitä…
  3. Olen / olemme odottamattomassa ihmissuhdekriisissä > älä emmi enempää, ota rohkeasti ja ripeästi yhteyttä. Apua ja tukea on tarjolla Sinullekin. Miksikö kannattaisi kontaktoida perheen ulkopuoliseen ammatti-ihmiseen?
    *** Kysyin viideltä loppukeväällä 2019 viimeksi aloittaneilta tätä asiaa: ”Miksi otitte asiassanne juuri minuun yhteyttä?” Kaksi heistä perusteli suosituksilla. Muita sanottuja: ”En halua rasittaa ystäviä”, ”Jospa näin vanhempani eivät huolestuisi ennenaikaisesti”, ”Emme tahdo taakoittaa tuttuja omilla vaikeuksillamme”, ”Valitsimme yksityisen, näin vältämme sairauskertomuskirjaukset”, ”Etsin googlella, luin, vertasin ja valitsin”, ”Julkiselle jonotus kohtuuttoman pitkä”.

Jos edellä lukemasi perustella olet edelleen hiukan epätietoinen, missä avo- tai avioparisuhteessanne oikein tällä hetkellä mennään, mietit sen ns. objektiivista tilaa ja tulevaisuutta, lue ja punnitse vielä näitä testi- ja kokemuskysymyksiäni.

Mättääkö parisuhde?

Onko sietokyky tapissa?

Suhde katkolla?

Sakkaako tulevaisuudensuunnitelmat?

Kipu- ja kitkakysymyksiin ei tunnu löytyvän omin konstein ratkaisuja…?

Jos siis näillä tilannekuvauksilla on tarttumapintaa, miettisimmekö yhdessä seuraavia oikeita askelmerkkejä Mikkelin A1:n vastaanottotilassa? 

Kilauta kaverille! Ajantasaiset yhteydenottotiedot löydät verkkosivultani. Tapaamisiin!

 

*** Lupasin linkit (ja totutusti jotakin musaa kyytipojaksi.

Tästä pääset lukemaan, mitkä ovat yleisimmät tulosyyt Timon Työnohjaus ja Terapiaan.

Ja kun haluat lukea pariterapian hyödyistä

Sekä lataat (maksutta) Kesäopas kahdelle nettikirjasen yhteiseen porinahetkeenne.

 

https://www.timojuutinen.fi/Kesaopas_kahdelle_web.pdf

Lataa maksutta!
https://www.timojuutinen.fi/Kesaopas_kahdelle_web.pdf

 

 

 

 

 

 

Parisuhde- ja työelämän pariin Mikkelissä

Tällä (aidolla Tunisiassa otetulla) haukkakuvalla infosin taannoin (reilut 10 vuotta sitten) siitä, kuinka olin aloittanut yksityisvastaanoton. Aloittamista en ole katunut, ja kuvakin virittää monenlaista mukavaa.

”Haukan katseella…” -sloganin keksivät asiakkaani, omana arvionaan työskentelystäni tuolloin. Oletan kohdistuksen edelleen terästyneen, sitten noiden aloitusvuosien. Asiakkaita on piisannut. Työ parisuhteen ja perheen parhaaksi jatkuu.

Niinpä tämän blogitekstin otsikolla Parisuhde- ja työelämän pariin viestin — Sinullekin — että kesälomat 2017 ovat kohdallani historiaa. Palasin juuri sorvini äärelle. Uusille asiakaskontakteille (jotka alkavat aina arviokäynnillä) on jokseenkin nyt tilaa, ennen kuin ryhmäni ja muut konsultointiprosessit pyörähtävät taas todenteolla käyntiin.

Blogikirjoitus on tällä kertaa poikkeuksellisen lyhyt. Keskityn infossani erityisesti ja pelkästään yksilö-, pari- tai perhe-elämän kysymyksiin. Työelämän haasteista ja/tai työ- ja sivilielämän yhdistämisen kysymyksistä (Hybridistä) puolestaan voit lukea monenlaista, verkkosivujeni muilta aukeamilta. Teen työelämän (yritysten, yhteisöjen) toimeksiantoja edelleen ja yhtä antaumuksella, Etelä-Savossa, Mikkelissä ja muualla.

 

Mikä saa ihmisen liikkeelle lähi-ihmissuhteiden asioissa

Timon Työnohjaus ja Terapiaan (TTT)?

 

Mikäli loppukesä tai syksy 2017 ei tee kummallista poikkeusta edellisten vuosien lomakauden jälkeisiin kokemuksiini, uusia asikkaitani yhdistävät seuraavat (määrällisesti) yleisimmät taustat.

⇒ … Parisuhdeongelmat, kuten esimerkiksi kommunikoinnin esteet ja sen hetkellinen tai pitempiaikainen toimimattomuus tai seksielämän kaipuu ja muut sillä rintamalla koetut seikat 

⇒ … Uskottomuus, sen epäily tai toteuma… Miten tästä eteenpäin?

⇒ … Mustasukkaisuus parisuhdetta ja avioliittoa häiritsevänä tosiasiana

⇒ … Päihteiden ikävät vaikutukset laitammeko lusikat jakoon?

Oheinen kuva puhuttelee katsojaansa. Jatkan tällä Anne Overellin (2017) `maisemalla` blogipäivitykseni, yleisimmät tulosyyt -luetteloani. Anne muuten nimettiin kuukauden kuvataiteilijaksi, ja hänen töitään on esillä esimerkiksi  Mikkelin kävelykadulla sijaitsevassa Pannukakkutalossa.

⇒ … Eroaminen — onko se meidän tilanteessa välttämätömänä edessä vai vieläkö tsekkaamme ulkopuolisen ammattilaisen kanssa tilannearvion ja lukkojen avaamisen mahdollisuuden?

⇒ … Masentunut mieli ja toivottomalta tuntuva tulevaisuus (itsemurha-ajatukset)

⇒ … Suhde huonossa hapessa erilaisten vaiheiden ja tapahtumien jälkeen tai muuten vaan juttu ei luista kuten ennen voisiko sille vielä tehdä jotain?

Parisuhde-elämä keskiöön…

Tapaamisiin!

Tavoitat minut eri kanavien kautta.  Olenko Sinulle & Teille kuin ”viimeinen ässä, jolla ongelma selätetään”? Tämä lainaus on tuorelta asiakkaaltani, joka ymmärrettävästi ei halua nimeään julkisuuteen.  Itse ajattelen lähtökohtaisesti ja positiivisesti työssäni: kun on riittävästi tahtoa, keinot löytyvät!

 

Ps. Tässä vielä tuiki tuntemattomille info Timon Työnohjaus ja Terapiasta (TTT) tavalla, jolla media on kirjoittanut:

Timon Työnohjaus ja Terapia (TTT)

Timon Työnohjaus ja Terapia (TTT) on mikkeliläinen, asiakkaidensa kokonaishyvinvointia työelämässä ja lähi-ihmissuhteissa edistävä yritys. Timon monipuolinen ja kattava koulutus sekä 25-vuotinen kokemus perheneuvonnasta ja terapiatyöstä takaavat huippuosaamisen ja toimivan praktiikan: hän on auttanut jo yli 2000 pari- ja perhe-elämän henkilöasiakasta Itä-Suomessa.
Timolla on suositukset neljästä eri psykologisesta testausyksiköstä sekä yhdeltätoista hänen työtään pitkään seuranneelta asiantuntijalta Suomessa. Hänen asiakkaansa ovat kirjoittaneet kokemistaan myönteisistä muutoksista useassa paikassa, mm. Suomi24:ssä, Facebookissa, toimialaluetteloissa, Google+:ssa. Yrityksen aiemmilla www-sivuilla oli 176 kokemuspalautetta. Timon vastaanottotila sijaitsee Mikkelin ydinkeskustassa, uusissa ja viihtyisissä toimitiloissa.

Timo Juutinen
TM, perheneuvoja, terapeutti, työnohjaaja (ET), pastori, sovittelija, konsultti, kouluttaja ja Business Mentor

 

 

 

 

Lapsen maailma – voimaa siitä saa!

Voiko otsikon tavoin sanoa? Eikö ole härskiä vielä peukuttaa värikuvin (x)… varsinkin kun katselen maailmalle, sen erilaisiin kriisipesäkkeisiin tai kuuntelen uutisia terrori-iskuista… Oikeutettu huomio. Kertakaikkisen oikeutettu. Tässä kuluvan vuoden viimeisessä, jouluajan blogipäivityksessäni otan kuitenkin oikeudekseni  näin ilmaista, sanoin ja kuvin.

 

En viittaa ainoastaan lapseen ja jouluun. En myöskään nyt kirjoita pitkästi. Rakennan viestini linkki-vinkkien varaan. Toivon niiden sisältöjen suuntaavan mietteemme paitsi lapsuuden takamaille myös aikuisen vastuuseen. Ajattelen, että voima on kenties (tälläkin hetkellä) lähempänä kuin arvaammekaan. 

 

Ensimmäinen linkki oli luettavissa jo edellisenä vuonna.  Miksi valitsin Kodin kuvalehden 12/2015? En siksi, että olisin lehden asiamies. En ole edes lehden säännöllinen lukija. Syyt ovat toisaalla.

 

Tekstissä avainhenkilönä on vanginvartija, jolla on ainakin neljä etunimeä, ja vielä enemmän sanottavaa. Tutustuin tähän ”toisenlaiseen Kylli-tätiin” monen muun, kaltereiden ulkopuolella eläneiden hämeenlinnalaisten tavoin. Se oli silloin, kun perheenä asuimme Hämeenlinnassa.

 

Kyllin haastattelulle linkkivalintana on erilaisia syitä. Erityisesti kuitenkin syystä, että lapsen maailma – valitettavasti tänäkin vuonna – voi olla samanlainen kuten haastateltu muistelee. Lasisen lapsuuden kohtaan liian usein myös työni arjessa, pari- ja perheterapian kysymysten äärellä.

 

Pariterapian tiukoissa paikoissa nykyäänkin joutuu ajoittain tavailemaan samaa kuin Kylli kertoo yrittäjäisästään. Hänenkin kerrotaan hyräilleen Veikko Lavin laulua: Jokainen ihminen on laulun arvoinen, jokainen elämä on tärkeä. Kykenetkö Sinä juuri nyt tuolla tavoin kokemaan?

 

”Meissä kaikissa on pimeyttä ja varjoa”…

”En ole voinut antaa kaikkea anteeksi isälle ja äidille”…

Minulle on vähän kysymysmerkki, että mitä se äitiys on”…

 

Lue lisää

 

Toinen linkkivalinta kytkeytyy niin ikään historiaan, ajallisesti samoihin Hämeenlinnan vuosiini. Vuoden 1992 Tenavatähti Ella viihdyttää, mutta saa kuulijansa myös ´sisäisesti kuulolle´.  ”Silmiisi katson ja koukkuun jään…”

 

Tämä ajatus sanotaan työni arjessa usein imperfektissä: ”Silmiisi katsoin ja koukkuun jäin…” Parhaimmillaan se on rakastuneen lumoa tai aikuisen kokemusta, olipa kohteena sitten lapsi tai toinen aikuinen. Kuulen työhuoneessani näitä viimeksi siteeraamiani sanoja; eniten silloin kun henkilöt vuorovaikutusongelmiensa ajamana tulevat parisuhdeterapiaan, jossa sitten muistelevat rakkaussuhteensa ihania alkuaikoja.

 

Sekin on sanottava, että avio- tai avokriisin jälkeisessä toimivassa ja tuloksellisessa pariterapiassa ei ole tavatonta, että työskentelyn lopussa todetaan aikuisen tavalla, (mutta hiukan Kyllin sanoja muunneltuna) ”menetetyn rakkauden voi elää uudelleen”. Tarpeellinen – ja joskus yksilön paras mahdollinen tulos on menneestä ikävästä irrottautuminen ja uuden tien löytyminen. Kivun kautta vapauteen!… Mutta nyt on lapsen aika!

—————

(x) Tiedoksi:

Tämän blogitekstin artikkelikuva on vastikään julkaistun ”Hyvinvoinnin ykköset” -verkkosivujen yleisfoto. Timon Työnohjaus ja Terapia (TTT) esiintyy sivuilla eräänä Etelä-Savon hyvinvointipalvelujen tuottajana, lue lisää linkillä: Hyvinvoinnin ykköset

 

LÄHEISYYDEN PUUTE avioliitossa

LÄHEISYYDEN PUUTE AVIOLIITOSSA

 

Seksuaalisen läheisyyden myönteinen merkitys turvallisessa parisuhteessa on kiistatonta.

Miksi?

Olemme seksiolentoja miehenä ja naisena. Ajattelen, että Jumala on luonut meidät kaipaamaan kuulumista toiselle myös intiimissä mielessä. Ollen miehiä ja naisia, täydennämme toisiamme molemmin puoleisuudessa, tasa-arvoisuudessa ja oikeudessa.

Parhaimmillaan kaikki mitä teemme, ajattelemme tai tunnemme, saa värinsä ja muotonsa seksuaalisuudestamme. Paljon enemmän kuin yksittäinen akti, seksuaalisuutemme on hienoudessaan luovaa ja läpitunkevaa. Se on niin paljon osa meitä, ettemme usein ole edes tietoisia siitä. Vrt. Joharin ikkunan Tiedostamaton ja Sokeat pisteet, ks. tästä oleva kuva johdantoblogissa >>>.

läheisyyden puute avioliitossa

 

Selittyykö seksuaalisen läheisyyden puute erilaisuudella vuoteessa?

Seksi avaa miehelle mahdollisuuden kokea oman rakkaudentarpeensa, mutta naiselle rakkauden saaminen puolestaan auttaa häntä kokemaan oman seksitarpeensa.

Keskinäinen luottamus on edellytys sille, että nainen voi yhä uudelleen syttyä kumppaninsa kanssa. Pystyäkseen tuntemaan jatkuvasti kiinnostusta ja vetoa naiseensa, miehen täytyy saada yhä uudestaan kokea, että hän pystyy saamaan naisensa onnelliseksi.

Naisen tulisi muistaa, että suora kiihotus tavallisesti tuottaa miehelle kaikkein eniten nautintoa. Miehen opittavana on, että tuottaakseen naiselle enemmän nautintoa, hänen on lykättävä suoraa kiihottamista (”hidaskätinen mies”).

Jälleen erilaiset toiveet ja tarvelähtökohdat! Läheisyyden puute avioliitossa -asiassa, kysymys kuulukin, onko minulla miehenä ja naisena rohkeutta etsiä yhteistä tyytyväisyyttä?

Piirrän usein pariterapian vastaanotolla kuvia. Eräs tällainen on lauseen muodossa seuraava: Sofia tarvitsee rakkautta ja huomatuksi tulemisen tuntemusta avautuakseen seksille, Veeti tarvitsee seksiä avautuakseen rakkaudelle. Tämän jälkeen kysyn parilta silmästä ja korvasta, kummaltakin erikseen: kerro Sinä, kummalla elimellä virityt tai sytyt seksille?

Veetin ikään kuin alituinen seksuaalinen halu on todellisuudessa hänen sielunsa kaipuuta eheyteen, johon kuuluu kosketus omiin rakkauden tunteisiinsa. Yhdynnän aikana hän siirtyy älyllisyytensä valtakunnasta herkkien ja aistillisten tunteiden kosteisiin luoliin.

läheisyyden puute avioliitossa

Kun Veetin äiti aikanaan sanoi tulevalle miniälleen, että tie miehen sydämeen vie vatsan kautta, jäikö sittenkin äidin opetus vajaaksi, osuiko nuoli kaksikymmentä senttiä liian ylös?

Ihmeitä teemme hetkessä,

mahdottomat asiat

vievät hieman enemmän aikaa.

Neljä miestä saunassa

Nuoret miehet keskustelivat keskenään kaikenlaista. Intiimielämästä. Kyvykkyydestä.

Jere sanoi: ”Meillä on seksiä 2-3 kertaa viikossa.” Tähän

Jaakko: ”Meillä se sujuu emännän kanssa aamuin illoin.”

Kolmas, Riku, joka ei ollut vielä kertonut mitään, kysyi itseään selvästi vanhemmalta Lassilta: ”Miten se toimii tuolla iällä?”

Hiljaisuus.

Lassi ravisteli saunavihtaa ja sanoi: ”Kerran keväällä ja toinen kerta sadonkorjuun jälkeen syksyllä.”

Hiljaisuus.

Riku rikkoi hiljaisuuden sanomalla: ”Minä ainakin lähden uimaan!”

 

Vielä tänäkään päivänä en tiedä, mitä tämä miehistä neljäs oikeasti asiasta ajatteli.  

Kysy Sinä (kuvitteellisesti) mieheltäsi, mitä ”Rikullasi” olisi sanottavaa.

 

Rakastelussa puhutaan usein määrästä, kuten tuo saunaepisodikin osoitti, mutta määrän ohessa on aiheellista puhua myös laadusta. Kumman perään Sinä / Te haikailette? Myös rakastelupaikalla tuntuu tutkimuksien mukaan olevan jotakin merkitystä.

Toteutuspaikasta puhuttaessa, me kaipaamme jossakin määrin vaihtelua. Merja mainitsee hotellihuoneen romanttisen miljöön, Isla puolestaan fantasioi merenrannasta ja metsän hämystä. Tiedän sellaisenkin avioparin, jossa molemmat muistelivat ”mahtavimpana” tuokiona rakastelua junan wc:ssä matkalla mummolaan. Ja mikä parasta ”sellainen hassuttelumme ei ole keneltäkään pois”, he jatkoivat. Eli vaihtoehtoja arkeen voi keksiä. Ideoita vain keskusteluun ja kokeiltavaksi!

Tässä kohdassa ilmaisen myös syyn, miksi valitsin tämän blogikirjoituksen ”Läheisyyden puute avioliitossa” kuvaksi hiukan tavallisuudesta poikkeavan. Muistutukseksi vaihtelun kaipuusta, jonka asian lähes aina otan esille periterapiassa, pitkien parisuhteiden ongelmatiikan kohdalla. Mutta palatkaamme vielä määrä / laatu rakastelussa -kysymykseen.

Painottuupa tahtotila Teillä tässä ”kaipauskeskustelussa” tällä hetkellä joko tai-  tai sitten optimaalisesti sekä että -keskusteluksi, seuraavan tehtävän ovat monet rohkaistuneet tekemään. Nyt on Teidän vuoro. Vaikuttakaa itse mahdolliseen läheisyyden puute avioliitossa -ilmiöön.

Tehkää lista toisillenne asioista, jotka vaikuttavat seksuaalielämäänne tällä hetkellä sytyttävästi tai sammuttavasti (esim. paikka, aika, valaistus, päivän muut koetut tapahtumat, parta, pukeutuminen, silmä, korva…)

 

Sytyttävät seikat                                                            Sammuttavat seikat

                                                    ?                                                                                          ?

                                                    ?                                                                                          ?

                                                    ?                                                                                          ?

https://www.timojuutinen.fi/Kesaopas_kahdelle_web.pdf

Viimeinen blogikirjoitus tässä Parisuhteesta Parillisina Päivinä -sarjassa ilmestyy kohta. Laitan siinä suurennuslasin alle kommunikoinnin parisuhde-elämässä. Palataan!

– – – – – – – – –

Tämän Läheisyyden puute avioliitossa -blogitekstin fotojen kuvaajat esiintymisjärjestyksessä: Sweet Ice Cream Photoghraphy ja Timo Juutinen.

 

ERILAISUUS parisuhteessa

PARISUHTEESTA PARILLISINA PÄIVINÄ

ERILAISUUS PARISUHTEESSA

Kysymys ihmisten erilaisuudesta on erityisen mielenkiintoinen asia. Erilaisuutta on monenlaista, esimerkiksi erilainen ulkomuoto, erilaiset arvot, erilaiset kulttuuritaustat ja ajattelutyylien erilaisuus. Tässä kirjoituksessa painopiste sivuaa ehkä eniten listan viimeistä eli ajattelutyylien erilaisuutta, ja nimenomaisesti parisuhde-elämässä. Mitä on erilaisuus parisuhteessa?

MIKÄ MIESTÄ MOTIVOI?

MIKÄ NAISTA KANNUSTAA?

Miestä motivoi ja kannustaa, kun hän tuntee olevansa kumppanilleen tarpeellinen. Ja jotta hänen henkinen kiinnostus naiseensa säilyy, miehen on saatava yhä uudestaan kokea pystyvänsä saamaan kumppaninsa onnelliseksi. Näin arvelen miehen ajattelevan. Ainakin minä tiedostan tuolla tavoin tuntevani, kun olen nyt puolisoni kanssa elänyt kohta kolme vuosikymmentä aviosuhteessa.

 

Naista puolestaan motivoi ja kannustaa, kun hän tuntee olevansa rakastettu. Hän tarvitsee rakkauden tunnetta.  Naisen kiinnostus miestä kohtaan säilyy ja vahvistuu aina kun hän tuntee tulevansa miehen silmin huomatuksi.

 

Tunnistatteko erilaisuuden osapuolina? olipa parisuhteenne juridisesti tuo tai tämä,  jos `mittatikkuna` on edellä kuvattu (ehkä hiukan kärjistettykin) linjaus. Jatkan erilaisuudesta parisuhteessa muutamalla esimerkillä.

 

Tilannekuvaukset:

Pinja ja Pena ovat jo kohtuullisen kauan eläneet yhdessä. Pyysin Pinjaa kertomaan yhden asian, jolloin hänestä tuntuu miehen toiminta kotoisen kivalta. ”Penalla on tapana laittaa fillarini valmiiksi ulko-ovelle, kun lähden aamuisin (usein viime tipassa) töihin”.

Tytti kertoo tyttöporukan tapaamisessa, ”laitoin tämän päälleni… Jerekin tykkää tästä… sanoo sen korostavan naisellisuuttani”. Jeren ja Tytin aviosuhde on selvästi edellisiä nuorempi. Tein tämän havainnon, kun kuuntelin heitä nettiterapiassa.

 

Miten meillä?

Mieti ensin omalla kohdallasi väitteitäni siitä, mikä miestä motivoi ja toisaalta naista kannustaa. Meneekö tämä mielestäsi samansuuntaisesti teillä? Löytyykö erilaisuus parisuhteessanne?

Sen jälkeen synnytä ajatusten vaihto kumppanisi kanssa. Miksi? Jotta varmistut, onko tulkintasi oikea myös hänen mielestään.

Kysykää toisiltanne samalla tavalla kuin kysyin Pinjalta.

 

On tärkeää – ainakin aviomiehelle – kuulla ja tietää missä jutussa hän on onnistunut! Sillä (hiipivä) tarpeettomuuden tunne miehisessä roolissaan on miehelle kuin hidas kuolema. Aika rankasti sanottu, vai mitä?

 

Seuraavana parillisena päivänä kuvaan, miksi se juuri näin on. Sivuan puhumattomuutta parisuhteessa. Pysy ”Parisuhteesta Parillisina Päivinä” -linjoilla! Johdantona tulevasta voit kuunnella ja katsella Jenni Vartiaisen Missä muruseni on -lauluvideon.

 

https://www.timojuutinen.fi/Kesaopas_kahdelle_web.pdf

– – – – –

Tähän blogitekstiin Erilaisuus parisuhteessa liittyvän kuvan on ottanut Alyse Bajenary ja työstänyt Joel Juutinen. Jälkimmäinen oli myös Joharin ikkunan työstäjä (ks. Johdanto PPP -kirjoituksiin).

Onko pariterapiasta hyötyä?

Tämä on varsinainen blogiteksti otsikon aiheessa. Jos et ole vielä lukenut johdanto-osaa, suosittelen! Pääset kivasti vauhtiin. Löydät sen kuvan perusteella  https://www.timojuutinen.fi/ajankohtaista

 

Mikä auttaa eniten?

Tutkijoiden mukaan vaikuttavuudeltaan parhaiksi todettuja parisuhdeterapioita yhdistää kourallinen asioita, viisi periaatetta. Nämä ovat keskeisiä hoitotuloksen kannalta, silloinkin kun pariterapiassa jostakin syystä tavataan vain toista henkilöä (tai osaa perheenjäsenistä) kumppania useammin.

onko pariterapiasta hyötyä

 

Mukiinmenevä ja muutoshaluinen kohtaavat

Yhteinen ymmärrys ja muutoshalu – molempia tarvitaan. Jotta terapia olisi tuloksellista, syntyy jo aika varhaisessa vaiheessa osapuolille heitä yhdistävä kokemus. Mistä? Siitä, että asiakas kokee pariterapeutin taitavaksi ja ymmärtäväksi, puolueettomaksi ja tasapuoliseksi. Samoin terapeutin tulee kokea tykönänsä, että hän voi auttaa juuri näitä luokseen tulleita ihmisiä, joko yksilöinä, parina tai perheenä.

 

Tästä syystä esimerkiksi minulla on käytössä ns. arviokäynnit (1 – 3 krt) ennen varsinaista päätöstä työskentelyn aloittamisesta. Kysymme yhdessä, onko pariterapiasta hyötyä juuri heidän tilanteessa?  Arviossa toteutuu asiakkaan vapaaehtoisuus ja vastuullisuus sekä ammattilaisen kokonaisnäkemys tuen tarpeesta. Arviokäynnillä korostan, ettei tarvitse olla kummallekaan osapuolelle noloa tai häpeällistä, jos tässä ”keskinäisten kemioiden toimivassa tunnustelussa” päädytäänkin muuhun lopputulokseen kuin työskentelyn aloittamiseen tässä ja nyt Mikkelissä.

 

Riippumatta siitä mikä on varsinainen tulosyy keskusteluterapiaan hakeutumisessa, tuloksellisen työskentelyn perusedellytys on siis molempien puolisoiden riittävän hyvä yhteistyösuhde terapeuttiin. Sinun on tunnettava tulevasi tasapuolisesti kuulluksi ja ymmärretyksi, olipa terapeutti samaa tai eri sukupuolta kanssasi. Tämän saman, arvostetuksi ja kuulluksi tulemisen sallit myös kumppanillesi.

 

Me ihmiset sanomme kaipaavamme muutosta, silloin kun omat olosuhteet ja henkinen tila suhteessa käyvät sietämättömäksi. Parisuhdeterapiassa tämä muutos − ulkopuolisen ammattilaisen avulla − on sitä todennäköisempi, mitä innokkaammin ja toiveikkaammin molemmat suhtautuvat esiintyneiden ongelmien selättämiseen. Jälleen korostan: riippumatta ongelman alkuperästä sekä siitä, kumpaan tai kehen nimenomaiseen henkilöön perhesysteemissä ongelmat ensi kuulemalta tuntuisivat kiertyvän.

 

Totuutta salatuimpaan saakka

 

Jokaisella meillä on kokemuksia siitä, kuinka puhuminen mieltä painavasta asiasta toisen kanssa on helpottanut oloa. Tällaista tapahtuu ystävyyssuhteissa hyvien ystävien kesken. Terapiassa usein mennään vielä syvemmälle ja henkilökohtaisemmille vesille, sillä esimerkiksi kauan vaiettujen salaisuuksien taakka on usein raskas. Tämän me tiedämme. Traumaattisista kokemuksista voidaan vapautua vasta, kun niitä kohdataan ja käsitellään henkilölle turvallisessa ympäristössä.

onko pariterapiasta hyötyä

Joku ilmaisee saamassani pariterapian palautteessaan yksiselitteisen lyhyesti, ”puhuminen helpotti ja läheisyys lisääntyi”. Mistä silloin on saattanut olla kysymys?

Tutkimuksien mukaan tehokkaissa pariterapioissa tuetaan osapuolia haavoittuvuuden tunteiden, heidän erilaisten tarpeiden ja pelkojen ilmaisussa. Pariterapeutti kysymyksillään ja ehdotuksillaan ohjaa puolisoita olemaan avoimia puolisolleen rakentavalla tavalla. Keskinäisessä vuoropuhelussa kumppaneita autetaan antamaan toiselle ymmärrystä, tukea ja hyväksyntää toisella tavalla kuin kotona on totuttu toimimaan.

 

Kun tällaisen ilmapiirin luomisessa yhdessä onnistutaan, huomataankin, että pariterapiassa puhutaan auki monia historian traumakokemuksia ensimmäistä kertaa. Jos/kun historian ikävät muistot ajoittuvat (ensisijaisesti) yhteiselon ajanjaksolle, anteeksipyytämiselle ja -antamiselle puolisoiden kesken avautuu aivan uudenlainen tilaisuus ja kantava mahdollisuus. Parhaimmillaan koetuista vastoinkäymistä löydetään myös suhdetta vahvistava vaikutus.

 

Helpottavalla puhumisella luodaan korjaavia kokemuksen hetkiä. Tämä puolestaan lisää läheisyyden tunnetta kumppaneiden kesken. Läheisyyden lisääntyminen on usein sekä henkistä että fyysistä. Pariterapiaan hakeutumisen syytutkimukset osoittavatkin toistuvan selvästi, että juuri läheisyyden tunteen puuttuminen on yleisimpiä syitä pariterapiaan hakeutumisessa, eri ikäluokissakin tarkasteltuna. Muita yleisesti esiintyviä ovat kommunikaatio-ongelmat riitoineen, uskottomuus, mustasukkaisuus, ero ja uusperheen haasteet.

 

Suupesu ja toisenlaiset toteumat

Vaikuttavissa terapioissa autetaan paria keskustelemaan paremmin. Prosessin aikana opetellaan pois toisiaan etäännyttävästä ja loukkaavasta puhetavasta. ”Senkin lehmä”, ”tumpelo oli taas töissä”, ”et koskaan”, ”aina minä”… Nämä ovat esimerkkejä sellaisesta pariviestinnästä, joka ei kannusta toista pyrkimään parempaan tai välttämään taisteluun asettumista. Tiedämme hyvin, ettei kukaan nainen toivo olevansa ulkoiselta viehätykseltään lehmän kaltainen, eikä kukaan mies ilahdu toistuvasta tumpelon määritelmästä.

 

Mikä ilmaus tai määritelmä sinusta on tuhoava toisen sanomana? Tietääkö kumppanisi todella, että käyttäessään tuota kyseistä ilmausta hän samalla sahaa suhteenne yhteistä oksaa? Entä itse, missä kerronnan kohdassa olisi Sinulla suupesun paikka?

 

Hyvässä parisuhdeterapiassa opitaan näkemään viestinnän huonot ja hyvät vaikutukset. Siellä opetellaan kannustavampaan, rohkaisevampaan ja arvostavampaan lähestymisotteeseen olla keskenään. Oikeaan aikaan lausuttu hyvä sana rohkaisee, kannustaa ja ilahduttaa. Kuinka hyvältä tuntuukaan, kun joku antaa kiitosta tai myönteistä palautetta. Tai kuinka rohkaisevaa on saada tukea, myötätuntoa ja kannustusta vaikeuksien keskellä.

 

Tämä lääke puree: Kumpikin puoliso saa ymmärrystä ja työkaluja rajoittaakseen hyvinvointia uhkaavaa käytöstä, olipa tämä sitten sanallista tai ruumiillista. Jos kyse on erityisesti jälkimmäisestä (fyysisesti uhkaavasta käytöksestä), on tärkeää, että turvallisuuden rajoja sanotetaan ja käytännössä asetetaan, niin kotona kuin kaikessa läheisessä kanssakäymisessä. Turvallisuuden tunnetta ja selkeämpää viestintää oikealla kohdennuksella!

 

Jatkona edelliseen ja johdantona seuraavaan, kuuntele Jouko Mäki-Lohiluoman Valokuvaaja.

Meissä onkin potentiaalia

Onko pariterapiasta hyötyä? − eteenkin silloin kun toista tai molempia suhteen osapuolia piinaa taipumus vähätellä itseään ja torjua myönteiset asiat elämässä. Tällainen itsensä väheksyminen ei näet ole aivan tavatonta. Itse asiassa itsensä perusteeton vähättely on ollut aiemmin varsin tyypillistä meidän suomalaisessa kasvatusilmapiirissä. Hyvään pyrkien, meillä on oltu varsin varoivaisia lastemme kehumisessa ja tunnustuksen antamisessa, silloinkin kun sellaiseen olisi ollut selkeät perusteet.

 

Vaikuttavissa ja näyttöön perustuneissa terapioissa on ominaista se, että paria on autettu löytämään suhteensa vahvuudet ja voimavarat. Miten voimavarojen ja vahvuuksien hyötykäyttöön sitten päästään, riippuu jossakin määrin pariterapeutinkin työkalupakin laajuudesta. Onnistumisessa on kuitenkin kyse kuvainnollisesti vähän samasta kuin Valokuvaajan kiteytyksessä

mitä rajaa pois ja mihin tarkentaa – ken oppii sen, se täällä onnen saavuttaa

 

Tarina elää! mystiselläkin tavalla vaikuttaen

Ihminen on tarinoita kertova ja niistä oivalluksia tekevä olento. Tämä lajityypillinen ominaisuus ei ole menettänyt tehoaan ihmisen sivistyksen lisäännyttyä, päinvastoin.

 

Terapiassa asiakkaan ja asiakasperheen tarina kerrottuna elää ja vaikuttaa. Taitava pariterapeutti osaa lisäksi hyödyntää muualta kuulleita ihmisen elämään liittyviä tarinoita ja kertomuksia. Oikein annostellen yleisinhimillinen tarina tai kertomus avaa terapiahuoneessakin yllättävällä tavalla asiakkaiden visusti varjelemia ”lukittuja ovia”.

 

Hyödyllinen, henkevä ja hoitava tarina – sellaisen kertomisesta olen joskus saanut vaikuttavimmat kiitokset omilta parisuhdeasiakkailtani, jopa vuosia myöhemmin työskentelyjakson päättymisestä. Tämä todistaa, kuinka toimiva tarina saattaa elää mystisesti ja muutosvoimaisesti. Hyödynnän terapiatyössäni myös tätä toimivan tarinan hoitavaa elementtiä. Tässä eräs tarina, jota kylläkin sovellan useammin työpaikan ja tiimien työnohjauskuvioissa.

 

Kauan sitten eräällä kuninkaalla oli ongelma: hänen alamaisensa olivat likaista väkeä. Tarkastusmatkoilla hänen eteensä tuli jatkuvasti naamaltaan sotkuista sakkia. Ratkaistakseen ongelman kuningas julisti suuren kasvojenpesukilpailun.

Määräaikana paikalle kuninkaan palatsiin saapui kaikenlaista yrittäjää kuka minkäkinlaisen ihmeaineen tai vekottimen kanssa. Viimeisenä paikalle tuli hieman myöhästyneenä likainen ja rähjäinen resupekka mukanaan ämpärillinen tervaa.

Ennen kuin kukaan ennätti tajuta mitään, ukkorähjä otti sudin ja sotki muiden kilpailijoiden kasvot tervalla. Kun toisten kasvot olivat tervan peitossa, niin omat näyttivät kaikessa likaisuudessaan muita puhtaammilta.

Perhe-elämässäkin toisen synneistä on aina helpompi tehdä parannusta kuin omista. Mutta edistyykö parannuksen teko toisen virheiden esiin tuomisella? Vaikuttavassa ja muutosvoimaisessa pariterapiassa yksilö on itse oivaltanut, ettei mustamaalaaminen oikeasti kirkasta omia kasvojamme.

 

—-

Jos tämän blogikirjoituksen aihe kiinnostaa vielä enemmän sekä varsinkin kysymys, mikä pariterapiassa erityisesti ja yhteisesti auttaa, voit lukea lisää esim. seuraavasta ammattijulkaisusta: Benson, L.A., McGinn M. & Christenssen, A. (2012). Common Principles of Couple Terapy. Behavior Terapy. 43, 25-35.

Käsittelen terapiaa verkkosivujen ao kohdassa palvelut; siellä löydät myös julkaistun ammattiartikkelini suurryhmän kokemuksistani, nimenomaisesti sen hoitavuuden näkökulmasta. ks. www.timojuutinen.fi/terapia

Blogikirjoituksen kuvien takana olivat tällä kertaa (järjestyksessä) Gregoine Sitter, Felix Russel-Saw ja Charlie Foster.

 

 

 

Onko pariterapiasta hyötyä? (johdanto-osa)

Olen tehnyt (supportiivistä) pariterapiaa yli 25 vuoden ajan, tavannut tällöin vastaanotolla 2 000 asiakasta pareina, yksilöinä tai perheenä.

Läpi työvuosieni olen auliisti antanut tekemäni työn toisten (ammattilaisten ja asiakkaiden) arvioitavaksi. Miksikö? Se on minulle ollut ainoa todella luotettava ikkuna kehittyä työssä ja jalostaa luontaisia, terapeuttisia taitojani. Minua on alituisesti kiinnostanut kysymys siitä, ”mikä ihmisiä erityisesti auttaa perhe-elämässään”. Seuraan alan tutkimusta ja pidän henkilökohtaista kirjanpitoa palautteista ja havainnoista sen suhteen, onko pariterapiasta hyötyä. Mitkä lääkkeet purevat parisuhteessa?

onko pariterapiasta hyötyä

Tässä blogitekstissäni piirrän kuvaa edellä kerrotun pohjalta. Tätä on kovasti toivottu. Lukijakuntana ajattelen nimenomaisesti maallikoita (ei-ammattilaisia), ja siksi pyrin minimoimaan alan erityisen terminologian. Lukijana voit miettiä, voisiko pariterapia tämän kuvauksen perusteella olla varteenotettava vaihtoehto omassa parisuhdepulmassasi, joita meillä kaikilla taatusti esiintyy jossakin elämämme vaiheessa. Tulisitko sinä/te autetuksi avo- ja aviokriisissä ulkopuolisen ammattilaisen avustamana?

Maailmalla on, laskutavasta riippuen yli 500 erilaista terapeuttista, hoidolliseksi kuvattua menetelmää; tässä luvussa laskentaan otetaan mukaan myös yksilöterapeuttinen auttamistyö. Tuo kerrottu vaihtoehtojen valtava määrä merkitsee valitettavasti myös sitä, että joukossa on tarjolla monenlaista rohtoa ja arveluttavia poppaskonsteja.

Aikojen saatossa on muodostunut erilaisia terapiasuuntauksia, brändejä. Pariterapiassa voitaisiin tässä kohdassa puhua (näyttöön perustuneina) vaikkapa tunne-, kognitiivis-käyttäytymis- tai systeemiskeskeisistä suuntauksista. Olen vakuuttunut, että kaikissa näissä painotuksissa saadaan asiakasta auttavaa tulosta aikaiseksi, kunhan henkilön kouluttautuminen ja praktiikan määrä on riittävä. Sen objektiivinen vaikuttavuustutkimus todistaa.

Mikä auttaa eniten?

Tähän pureudun tarjoamalla kourallisen näkökohtia. Nämä seikat eivät silti ole  aivan tuulesta temmattuja, vaan asiakaskokemukseen ja alan tutkimukseen perustuvia. Sinun tehtävä lukijana on arvioida, pelittävätkö tai ovatko ne uskottavia.

Siirry tästä varsinaiseen blogitekstiosaan: https://www.timojuutinen.fi/ajankohtaista

Ennen sitä voit halutessasi kuunnella (tähän kirjoitusajankohtaani sopivan) lyyrisen 4 minuuttisen. Tämä Juha Tapion Sateinen aamu saa minut ainakin, näin syysiltojen viiletessä kyselemään, voisimmeko (todellakin) vielä parsia kiinni saumoja, eri tavoin pettäneitä. Onko se mahdollista?

 

 

Parisuhde kesällä16…

Kesä16 kauneimmillaan…

ainakin luonnon puutarhassa, mutta…!

Mättääkö parisuhde? Onko sietokyky ja suhde katkeamassa? Eikö kipu- ja kitkakohtaan löydy ratkaisua?

 

Parisuhde paremmaksi

  • askelmerkit verkossa ja vastaanotolla

Videoista näet kuka tarjoaa kokemukseen perustuvia uusia askelmerkkejä valintasi mukaan.

 

Kuva2kaappaus_VideoKuvakaappaus_Video_Esittely2

Uusin askelin ihmissuhteissa – nyt Hybridipalveluna – vastaanotolla ja nettiterapiana

Hybridi merkitsee yhdistelmää. Kemiassa puhutaan hybridipinnoitteista. On autoja, joissa yhdistetään kahta eri voimanlähdettä.

Timon Työnohjaus ja Terapia (TTT) kehitti tähän yhdistelmän ideaan nykyaikaisen Hybridipalvelun, jossa asiakkaan tarve ja tavoite ohjaavat ratkaisukeskeistä täsmätyötä. Halutessasi yhdistelet paitsi vastaanottoa ja nettiä myös palvelupakettien eri sisältöjä. Aloitamme arviokäynnillä. Tulla voi yksin tai yhdessä. Sen jälkeen olennaista on, että saat/saatte avun tärkeiden ihmissuhteiden kipu- ja kitkakohtiin – vahvuuksien kautta.

 

Hybridi Base

Keskitymme yhteen Sinun ”polttavimmista asioista”. Tähän sovellamme kolmen tapaamiskerran (a´1,5 h) aikana yhtä, yhdessä valitsemaamme ja mielekästä testiä. Oivallat, mitä juuri nyt Sinun kannattasi tehdä!

 

Hybridi Plus

Keskitymme parisuhteen kysymyksiin, sen moninaisiin haasteisiin ja mahdollisuuksiin juurikin Sinun tämän hetkisessä tilanteessasi. Viisi tapaamiskertaa (a´ 1,5 h) mahdollistaa jo kolme Sinulle hyödyllistä testiä, kuten esim. vuorovaikutus- tai ristiriitatilanteiden kartoituksen ja parempien hallintakeinojen löytämisen. Löydät parisuhde- /perhe-elämäsi todelliset ansat ja aarteet tällä hetkellä! ”Kadotetun hyvän löytyminen vahvisti itsetuntoa kummasti”, ovat monet ennen Sinua sanoneet.

 

Hybridi Extra

Keskitymme työelämän ja perhe-elämän leikkauspisteeseen. Tapaamiskertoja on seitsemän (a´1,5 h). Extra sisältää Luontaisten Taipumusten Analyysin (LTA), joka täydentää Base– ja Plus -ohjelmia. Se tehdään weppiversiona. Analyysissa saat itsestäsi 12 sivuisen raportin omaan käyttöösi. Yksityiskohtainen purku tapahtuu Hybriditapaamisessa – luontaisia vahvuuksiasi jalostamalla. Analyysi (+ henkilökohtainen purku) on tilattavissa myös yksittäisenä palvelupakettina. Huomaa, että LTA:n on tehnyt jo 25 000 suomalaista.

 

Hybridin hyödyt

Hybridivalmennettavat TTT:ssä ovat todenneet tuen tulokselliseksi, sillä perussisällöt kehitettiin yhteistyössä pariterapian tutkimustiedon ja Timon aiempien asiakkaiden kanssa. Netti mahdollisti matkakustannus- ja aikasäästöjä silloin kun kasvotusten tapaaminen tuntui syystä ylivoimaiselta. Hybridipalvelusta hyötyy yksilöllisesti!

 

Arviokäynnillä (60 €) tiedostat asiassasi parhaan polun ja oikeat askelmerkit! Siispä kilauta kaverille tai lähesty ´lomakkeella´ – kuitenkin itsesi/itsenne kannalta ajoissa!

Kesä 2016 – Tarkista tilasi – lue vielä alussa esittämäni kysymykset – arvioi palvelutarjoajan ammatillisuus. Tämän jälkeen voitkin viritellä ajatuksiasi (yksin ja yhdessä) ilmaisen e-oppaani ympärillä.

 

Timon Työnohjaus ja Terapia (TTT) on mikkeliläinen, asiakkaittensa kokonaishyvinvointia työelämässä ja lähi-ihmissuhteissa edistävä yritys. Monipuolisen kattava koulutus sekä Timon 25 vuoden perheneuvonnan ja terapiatyön kokemus ovat taanneet osaamisen ja toimivan praktiikan: 2 000 pari- ja perhe-elämän henkilöasiakasta Itä-Suomessa. Suositukset neljästä eri psykologisesta testausyksiköstä ja 11 työtä pitkään seuranneelta asiantuntijalta Suomessa. Asiakkaat kirjoittaneet kokemistaan myönteisistä muutoksista useassa paikassa, mm. Suomi24:ssä, Fb:ssä, toimialaluetteloissa, Google+:ssa, yrityksen aiemmilla www-sivuilla 176 kokemuspalautetta. Timon vastaanottotila sijaitsee Mikkelin ydinkeskustassa, uuden karheassa työtilassa, josta väläyksiä Timon Työnohjaus ja Terapian esittelyvideoista (2) YouTubessa.

Timo Juutinen – p. 0440 177 432 – www.timojuutinen.fi – E-mail: ttt@timojuutinen.fi

TM, perheneuvoja, terapeutti, työnohjaaja (ET), pastori, sovittelija, konsultti, kouluttaja ja Business Mentor

 

opas

Lataa kirjanen itsellesi – löydät sen muiden blogikirjoitusteni joukosta – www.timojuutinen.fi/ajankohtaista

Aloita! / ottakaa maksuttomat ensi askeleet.  Löydät parisuhteeseen ja perhe-elämän ”keskustelua virittävät” teesini Kesäopas kahdelle oppaasta. Laadin tämän e-kirjasen, jotta löytyisi ”uusia ja toisenlaisia värejä” meidän monenlaisiin pari- ja perhe-elämän haasteisiin. Olen – kriisielämää operoidessani – kyllä monella tavoin realisti, mutta matkallani myös riittävästi myönteisiä muutoksia nähnyt. Ajattelen: kimuranteillakin asioilla on myös aurinkoinen puolensa!

Tag Archive for: pariterapia

Nothing Found

Sorry, no posts matched your criteria