Tämä on johdanto parisuhdeasiaa käsitteleviin artikkeleihin I – III.
Vuoden 2015 kotimaista kirjallisuuden Finlandiaa odotellessa, peilaan tässä artikkelissa Pirkko Saision romaania Voimattomuus (2005) tutkimukselliseen ja kokemukselliseen tietoon. Tämä Saision teos sijoittuu ajallisesti hänen 2003 Finlandia-palkinnon ja 2007 Pro Finlandian väliin.

Voimattomuus ei siis ole tällä hetkellä uusi, mutta koska kirja läpäisee ajattelevalle lukijalle ajankohtaista ja ajatonta teemaa, se on minullekin parisuhdeterapeuttina kiinnostavaa luettavaa. Meitä monia kiinnostavat – joskin ehkä eri syistä − kolmiodraamat aikuisten intiimeissä ihmissuhteissa. Tästä syystä valitsin tämän teoksen innoittavaksi taustaksi jäljempänä kirjoittamalleni kolmelle blogille.

Osassa I tulen käsittelemään rakkauden olemusta virittämällä muutaman tiivistysteesin asiasta. Osa II puolestaan peilaa Voimattomuudesta nousevaa teemaa parisuhteen pysyvyydestä otsikolla uskottomuus. Viimeisessä blogikirjoitukseni kyselen, miksi avioliitto puretaan, miten ero koetaan ja miten siitä selviydytään? Osan III  voisi nimetä sanalla parisuhde-ero.

Millainen teos?
”Voimattomuudessa soivat ihmisten sisäiset ja väliset jännitteet niin avioliitossa, perheessä kuin sukupolvien välillä”. Tämä WSOY:n kustantama romaani on sivumäärältään kohtuullisen paksu (491 s.). Sitä on silti erityisen helppoa ja vaivatonta lukea: ajatustyöskentelyyn sopiva ajaton helmi.
Tiedämme, että perheissä latautuu vuoden juhla-aikoihin paljon erilaisia henkilökohtaisia ja yhteisiä odotuksia. Varsin usein nämä sisäiset toiveemme joulun tai juhannuksen vietosta ovat ylimitoitettuja. Seuraukset arvaamme: pettymystä odotuksen toteutumassa tai odottamattomista toteutumisista.

Pirkko Saisiota lainatakseni ”edetään nopeasti, mutta ei päädytä mihinkään”.

Mielestäni ilmaus on erinomaisen kuvaava myös työpaikkojen suosimissa pikkujoulun traditiossa. Vuosittain työhuoneessani kuulen asioita, jotka minulle viestivät siitä, kuinka pikkujouluihimme on ikään kuin – tietoisesti tai tiedostamatta − sisäänrakennettuna arjesta irrottelun kiehtovuus ja imu sekä samalla toisaalta odottamatonta kipua ja pettymystä. Pikkujoulu ei ole pikku juttu!

Tätä käsillä olevaa johdantoartikkeliani kirjoittaessani elämme juuri sitä vuodenaikaa, jolloin  keskustelu nimenomaisesti työpaikan järjestämistä pikkujouluista kiivastuu. Esimerkiksi maakuntani ykköslehti Länsi-Savo kysyi lukijoiltaan, kuinka he juhlivat tai haluaisivat juhlia työpaikan pikkujouluja. Lehti julkaisi nämä verkkosivukyselynsä tulokset otsikolla ”Korkkarit kattoon!” (LS 11.11.2015 s.19). Otos lehden kyselyssä ei luonnollisestikaan anna suoraa oikeutta vastausten yleistämiselle, silti… kun kysymykseen ”Oletko pettänyt puolisoasi pikkujouluissa?” ilmaisi 12 % niin tehneensä, herää ainakin mielikuva, että tällaista tapahtuu, ja että pikkujouluilla on myös tämän kaltainen sisäänrakentunut odotusarvo.

 
Pirkko Saision teoksen punainen lanka on eron kokeminen vuosikymmenet kestäneessä aviosuhteessa.
Mielenkiintoni herkistyi erityisesti siihen, mitä romaanin keskushenkilöistä kerrotaan, silloin kun he aikoinaan avioituivat. Tämän taustaksi on todettava, että edustamassani ammattikunnassa pari- ja perheterapian kentässä on sellaista ammatillista ajattelua, jonka voisi yksinkertaistaa seuraavaan muotoon: kun kerrot minkä tähden kaikista maailman ihmisistä juuri te menitte yhteen, minä saan ammattilaisena heti ongelmistanne orastavan tiedon!
Keskushenkilöt – mitä heistä kerrotaan?
Jaakko opiskeli papiksi teologisessa tiedekunnassa, Harriet kuvaamataidon opettajaksi taideteollisessa korkeakoulussa. ”He rakastivat toisiaan ja halusivat elää elämänsä loppuun yhdessä”, solmivat avioliiton ”vastoin tahtoaan”.

 
Avioituneiden kasvuperheet ja arvot paljastuvat hiukan. Jaakon perheessä isä oli veturinkuljettaja ja sosiaalidemokraattinen ammattiyhdistysaktivisti. Pojan uravalinta oli isälle pettymys. Jaakon perustelu – ”… kohdanneensa miehen, jonka kosketus oli niin vahva, että oli turvalleen lentää, miehen nimi oli Jeesus Kristus” – ei vakuuttanut häntä.

 
Harriet oli kotoisin suomenruotsalaisesta virkamiesperheestä. Seinillä riippui perittyjä tauluja, joiden arvoa ei kukaan tiennyt. Piirongissa säilytettiin erilaisia osakepapereita. Harrietin vanhemmat antoivat hääparille määräalatontin, johon sisältyi rakennukset ja kalastusoikeudet kymmenen hehtaarin vesiin.

 
Nämä – joskin useita avonaisia kohtia sisältävät – taustatiedot saavat minut muistelemaan muutamia empiirisiä ja tilastollisia havaintoja, joita on esitetty suhdepysyvyydestä. Tästä ja toisaalta mahdollisen eron taustasyistä jatkan kirjoitussarjan osassa II ja III. Ennen sitä kuitenkin käsittelen rakkauden olemusta, osassa I.