Tag Archive for: Työkokous

SALAMOINTIA JA SYDÄNÄÄNIÄ (osa III)

TYÖELÄMÄ JA KOKEMUKSIA TYÖKOKOUKSESSA

KOKOUSTILANNE JA YKSILÖIDEN KOKEMUKSIA HEIJASTUKSINEEN

 

MILLAISTA VIESTINTÄÄ?

Tämä esimerkkikuvaus tapahtui Vipu Nakkilan työkokouksessa 15.9.2020. Kokous pystyttiin tällä kertaa toteuttamaan kasvotusten isossa työtilassa.

Läsnä oli koko vakituinen henkilöstö, paitsi Controller-Liliana ja logistiikkavastaava Onerva. Edellinen oli parhaillaan kuukauden työtapaturmalomallaan, jälkimmäinen puolestaan ylityövapailla. Toimitusjohtajalla oli samanaikaisesti toinen tärkeä verkkoneuvottelu.

Tämän työkokouksen puheenjohtajana toimii esimies Ville, josta kirjoitin edellisessä osassa. Hänestä linkillä tästä.

Mainitun päivän työkokouksessa operatiivinen esimies Ville ilmoittaa kuudelle paikalla olleelle tiukkasävyisesti ja arkailematta:

Olen todella pettynyt projektin aikataulun viivästymiseen… Hyvät herrat ja rouvat, olisin minä nyt odottanut koronan avittavan teitä. Aikaa olisi ollut. Mihin se on oikein huvennut. Ei hyvät hetket. Perkele – sanon minä.  Anteeksi! Mutta mikä tässä maksaa?… Onko tavoitetasossa jotakin epäselvää…

 

MILLAISIN VAIKUTUKSIN?

Mitä tiedämme kuulolla olleista? Mitä Ville-esimiehen avautuminen sai aikaiseksi?

Tiedän luvanvaraisena kertoa kolmen henkilön, Seijan, Jaken ja Juliuksen työelämä ja kokemuksia työkokouksessa tuntemuksista. He kuvasivat minulle henkilökohtaisia sydänääniään ja syntyneitä reaktioita tässä työkokouksessa.

 

Aloitan luettelon viimeisestä, Juliuksesta. Hän kertoi, kuinka sydän alkoi tykyttää ja kädet kostua. Julius katseli ympärilleen, sanooko kukaan mitään… Hän mietti, ketä sanoja halusi epäsuorasti muistuttaa. Olisiko juuri hänen pitänyt perua futiskentän iltamenoja ja poikien harkoissa olemisia, vaikka vasta nyt, pitkän koronatauon jälkeen sallittiin paluu harrastuksen pariin…?

Sitten Julius suoristi selkänsä ja sanoi: ”Minkäs teet, kun projektin aikataulu oli tiukka… Sehän oli laadittu toisten toimesta… En ole aikaikkunaan vaikuttanut, en kanna seurauksiakaan. Ainakaan siitä. Tein mitä tehtävissä oli.”

Kun Julius sai tämän sanottua, ja vieläpä aivan kiihkottoman asiallisesti, olo miehen rintakehässä ja käsissä helpotti. Hiukan karvas maku kokouksesta kuitenkin jäi.

Mitä tiedän kertoa Seijan reaktioista? Hän tuntee olevansa paniikissa, mutta miksikö?

Seija muistaa, kuinka esimies oli pari kertaa aiemminkin muistuttanut tämän liian pikkutarkasta ja siksi ehkä hitaasta toiminnasta.

Esimiehen tiukkasävyinen tilitys sai Seijassa välittömiä fysiologisia tuntemuksia – kokijan omin sanoin ”kurkkua kuristi, sydän alkoi hakata ja huimata”. Koska Seija tulkitsi esimiehen syyttävän juuri häntä, hän oikopäätä ehätti ilmoittamaan, ”kyllä minä voin tehdä ylitöitä, vaikka koko ensi viikonlopun”.

Toimin taannoin tämän operatiivisen tiimin työnohjaajana. Tulin aika varhain tietoiseksi siitä, kuinka Seija oli omaksunut tavan venyttää työpäiviään perheensä aikataulujen kustannuksella.

Miten työkokouksen kolmas henkilö, Jake suhtautui kuulemaansa ja näkemäänsä? Tyylilleen uskollisena! Sanoisin. Hän oli tässäkin palaverissa hiljainen ja toisten puheenvuoroille nyökyttävä, joskaan ilmiasu ei kerro koko totuutta.

Itse hän kyllä tunnistaa olevansa jännittynyt. Jalkojen lihakset, jotka ovat pöydän alla, ilmentävät sitä omalla rauhattomuudellaan.

Jaakko eli ”Jake” on kertonut minulle, sparraajalleen, kuinka hän useastikin projektien aikana oli herännyt keskellä yötä hikisenä ja ahdistuneena. ”Projektien jotkut työtilanteet palautuvat mieleen unien kautta tai muutoin… ja sitten kun ei pääse takaisin uneen sitä vatkaa vain tulevia seuraavien päivien yhteistapaamisia”, Jake kuvaa.

Niin kävi tälläkin kerralla: Villen tiukka ilme jäi mieleen. Lisäksi Jakea vaivasi ja harmitti, kun hän ei kyennyt sanomaan mitään omakohtaista. Miehen muistikuviin palautui tämän oma taannoinen tilanne, kun ”firman avainpelaaja” jollaisena häntä kutsuttiin, väsyi tiukkatahtisen ja pitkäkestoisen työputken seurauksena. Keskivaikea masennus oli tuolloin Jaken työterveyslääkärin diagnoosi työuupumuksen lopputulemasta.

Olisiko hänen sittenkin pitänyt nyt tässä kokouksessa reagoida esimiehen ripitykseen? Ja miten, sitä hän myöhemmin pohti. Edeskö vain niin, että hän sanoisi: todelliset henkiset voimavarat työelämässä ovat vähissä  – hänelläkin! – koronarajoitteiden seurauksena. Tämä henkilökohtainen info jäi jälleen kerran ainoastaan Jaken pään sisälle, eikä se tullut tiedoksi toisille.

 

TYÖKOKOUKSEN JÄLKEEN

Me työikäiset tiedämme kokemuksesta, että nykyinen työelämä on vaativaa ja stressiherkkää.

Kun työstressi liittyy suoritustilanteisiin liittyviin vaatimuksiin, me suhtaudumme siihen yksilöinä eri tavoin. Myös henkinen palautuminen on yksilökohtaista.

Kun mietimme, miten työkokouksen kolme kuvaamaani henkilöä selviytyvät ja palautuvat kokemastaan, arvelen, tai tässä tapauksessa oikeammin tiedänkin seuraavaa.

Juliuksella on kohtuullisen hyvä hallinnan tunne ja itsetuntemus. Hän pystyy ajattelemaan kokouksessa kohtaamasta salamoinnista selkeästi. Tämän esille otetun projektin suhteen hän kykenee arvioimaan kokonaisuutta ja omaa osuuttaan siinä. Ja kun Julius vielä illalla futiskentän laidalla tapasi luotettavan kaverin, jolle pystyi purkamaan työpainettaan ja osaksi kokemaansa, hän henkisesti irtautuu tapahtuneesta. Miehen vireystila on seuraavana päivänä kokousta edeltäneellä tasolla.

Minusta seuraava kuvatallenne ilmaisee jotakin siitä, mitä liittäisin Juliuksen työelämä ja kokemuksia työkokouksessa -todellisuuteen kokouksen jälkeen. Oletko samoilla linjoilla?

Monessa mielessä totta – Sinustakin?

Seijalla ja Jakella kokouksen jälkeinen aika oli toisenlaista. Molemmilla kokouksen synnyttämästä stressistä palautuminen kestää pitempään. Kummankin on vaikea irrottautua niistä ajatuksista, joiden avulla he yrittävät puolustautua virittynyttä turvattomuuden tunnetta vastaan.

Seija ei puhu työasiasta kotonaan eikä kehtaa kertoa tuntemuksistaan ystävillekään. Huolestuvat suotta henkilön työelämästä! Tämä menettelytapa tosin vain vahvistaa sitä Seijan olotilaa, jossa hän askaroi itsekseen riittämättömyydentunteensa kanssa. Se taas puolestaan edelleen ylläpitää ahdistusta ja kehon jännittyneisyyttä. Kiusallinen kierre jatkuu. Tämän seurauksena työsuoritukset työpaikalla eivät kenties  jatkossakaan parane, keskittymisen osalta.

Perheenäitinä ylitöiden tekeminen on Seijalle kovin vastenmielistä. ”Lisäliksa” ei herätä intohimoja. Kun muutakaan ulospääsyä paniikkitilastaan ei itse keksi, hän ilmoittautuu seitsemän päivän työviikkoon. Ja tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun Seija uhraa itsensä ja perheensä työn alttarille. Arvoristiriidastaan hän ei pääse. Jännittyneisyys ei helpota. Tämän kaiken tulin tietämään.

Olisiko seuraava kuva osuva, kun ajattelemme Seijaa työelämä ja kokemuksia työkokouksessa -kuvauksessa tällä hetkellä ja tulevaisuudessa? Mutta sopisiko se myös Jaken kuvaukseen? 

K? vai N?

K? vai N?

 Jaakko ”Jake”, kuten tiedettyä, on hänkin Seijan tavoin tunnollinen tekijä, yritysjohdon arvostama työmyyrä.

Avainpelaaja – mutta myös näillä seuraavilla reunahuomioilla.

Jakke käyttää runsaasti työ- ja siviiliaikaansa sen arvioimiseen, mitä toiset ajattelevat hänestä työntekijänä ja ihmisenä.  Tämä sisäinen virittyneisyys saa hänet kiinnittämään huomionsa toisten ilmeisiin ja eleisiin sanojen ohella. Kohtuuttomasti. Ja koska Jakellakaan ei ole lähipiirissä sellaisia ihmisiä, joille voisi peilata kokemaansa, hän helposti harhautuu näkemään itsessään enemmän negatiivisiä kuin postiivisia ominaisuuksia.

Jakke jatkaa oman lapsuuden kasvuperheessä vallinnutta ihannetta: on hyvä olla vaatimaton, ettei ylpisty. Vipu Nakkilan työtehtävissä tämä näkyy siinä, että Jakke ei juuri koskaan ilmaise osaamisensa ja onnistumisensa iloa. Päinvastoin, kun jokin projektin osa ei `mene putkeen` hän sivuuttamalla kokonaisuuden saattaa syyttää ja piiskata itseään.

Tässä mielessä valaisevaa oli minunkin olla tiimitilanteissa, joissa kun toiset kuvasivat Jaken onnistuneen mainiosti, hän itse puolestaan painotti sattumaa, suotuisia olosuhteita tai ”tämän kertaista hyvää onnea”.

Mitä yhteistä näemme Seijassa ja Jakessa?

Seija ja Jakke – molemmat tekevät työtään henkisesti ”harmaalla aluella”. Oletko kanssani samaa mieltä?

Pitemmän päälle molempien ammattilaisten työkyky on vahvasti uhattuna. Molemmilla työenergia ehtyy, koska palautuminen työpäivästä jää toistuvan puutteelliseksi. On vain ajan kysymys, kun ammatillinen uudistuminen ja taitojen päivitys eivät enään kiinnosta entiseen tapaan. Kestoväsymys ja kyynistyminen ottavat niskalenkin yrityksen ahkerina, tarkoina ja luotettavina pidetyistä osaajista.

Tällaiseen päätelmään tuli myös Vipu Nakkilan yritysjohtaja. Hän arvioi olemassa olevan henkilöstön ammatillisen substanssin niin korkealle, että ”ketään heistä ei ole viisasta menettää”. Kuulin nämä toimitusjohtajan sanat painokkaina ja päättäväisinä. Seuraava fototallenne alleviivaa sekä asiaa kuin myös henkilöä, jollaisena opin hänet tuntemaan.

MITÄ NEUVOKSI?

MITEN SINÄ ETENISIT?

Esitän Sinulle nämä otsikon kysymykset. Asemasta ja työroolistasi käsin, etsi ja viitoita hyvää tulevaisuutta! Toimitpa itse tällä hetkellä johto- tai esimiestehtävissä tai sitten eläydyit työkokouksen osallistujan asemaan.

Tämän kolmiosaisen blogikirjoituksen otsikkona on ollut Salamointia ja sydänääniä. Siinä sukellettiin taanoiseen ”Vipu Nakkilan” yrityksessä koettuihin ilmiöhin. Yrityksen nimi oli keksitty, mutta kuvatut henkilöt, ilmiot ja yristyskuvaus todellisia.

Jotta arkisessa työelämässämme ei kävisi kuten oli pupun kohtalo aloitusosassa, viitoita mielessäsi niitä polkuja ja toimenpiteitä, joilla suotuisat sydänäänet turvataan Sinun työyhteisössäsi eri toimijoiden kohdalla.

Ole vastuullinen omasta tilastasi! Ja jos jokin seikka työelämässä ja -työkokouksessa jurppii, olethan päättäväinen pandemia-aikanakin. Asioihin voi vaikuttaa. Työhyvinvointia tulee vaalia.

Tässä tuntemassani työyhteisössä asiantilaan aikoinaan puututtiin. Yrityksessä tehtiin pitkälle kantavia tukitoimia. Bisneksen suotuisat vuodet jatkuivat.

Toimitusjohtajan kirjoittamin sanoin:

Meillä ei ihmistä kone korvaa…teimme toimintatulosta tukevia valintoja, kun tartuimme pitempiaikaisiin sparrauksiin… nyt tarjoamme tämän mahdollisuuden jokaiselle työntekijälle tehtävästä riippumatta… henkinen hyvinvointi ja työssä jaksaminen eivät ole enää vain fraaseja. Tätäkin aluetta tarkastellaan tällä hetkellä jokaisen uuden toimeksiantoprojektin kohdalla, niin valmistelu-, toteutus- ja luovutusvaiheessa… mutta tarvitsemme jatkossakin systeemin ulkopuolista ´hengityskoneistoa´, teitä alanne osaajia.

”Liäkitystä” ensi tilaan! >>> Teemavideo (Pythagoraan maljasta)

Jos toivot lisälukemistoa, ehdotan suosituksin tätä erityisen tuoretta (2020) ilmestynyttä kuvan kirjaa. —-

Tämän blogikirjoituksen kuvalähteinä:

Kuvapankki Pixabay (1,2) ja Timo Juutinen (3-6).

 

 

SALAMOINTIA JA SYDÄNÄÄNIÄ (osa I)

Työelämä tänään. Mutta miksi tällainen otsikko? Kerron aluksi, mikä synnytti inspiraation kirjoittaa ainakin kahden osan verran. 

 

KOHTALOKASTA SALAMOINTIA MÖKILLÄ

Koronakesä 2020 on ollut monessa mielessä poikkeuksellista aikaa. Mikroviruksen ´salamointia´ maailmalla ja meillä Suomessa. Työssä ja vapaalla. Voisimme jatkaa COVID-19 epidemian vaikutuksista enemmänkin… Mutta on kesällä koettu perinteistäkin salamointia. Minä ja puolisoni perin ainutkertaisena.

Saimme kuluneena kesänä rantamökkitontille ´ystäväksi´ metsäjäniksen. Yksinäisen ja ainokaisen, kokonsa puolesta ensimmäistä suveaan elävän. Se liikkui päärakennuksen liepeillä ja söi pihapiirin pitempiä heinänuppuja. Viikko viikolta se uskaltautui aina vain lähemmäksi meitä.

21.8.2020 oli paikkakunnalla rajuhko ukonilma. Olin tuolloin päivän kestävällä työkeikalla, ajankohtaan nähden poikkeuksellisesti. Vaimoni jäi kesämökille. Hänet havahdutti järveltä nopeasti noussut sadekuuro ja salamointi. Hän kuuli sisätiloihin yhden ainutkertaisen uikahdukseen. Mikä se oli? Ikkunasta kuulija ei kuitenkaan nähnyt mitään erikoista.

Kuultu jäi askarruttamaan. Kun sade vihdoin hellitti, hän meni pihapiiriin toteamaan asian. Viiden metrin päässä ulko-ovelta, aivan pihakeinun ja teräksisen tamppaustelineen liepeillä makasi kuvan pupu. Heinäkuinen salanmaisku oli tälle uudelle kesäkaverillemme ainutkertainen ja kohtalokkaan kuolettava.

Kun palasin illaksi mökille, tehtäväkseni jäi lapiomiehen hommat. Ilman lipereitä. Asianmukainen hautaus, jonka aikana ajattelin asioita: ystävämme kohtaloa… ja laajemmin ihmisten kesken tapahtuvaa salamointia.

 

TYÖELÄMÄN UUTISOINTIA KESÄLLÄ 2020

Kuluneena koronakesänä 2020 käytiin päivälehdissä ja TV:ssä keskustelua Helsingin pormestari Jan Vapaavuoren johtamistavasta. Helsingin Sanomat uutisoi politiikan uutisenaan työelämästä (29.06.2020) seuraavaaa.

Helsingin pormestarin johtamistavalle rajua kritiikkiä poliitikoilta ja virkamiehiltä, jossa jatkona lainaus ”Pelon ilmapiirin on voinut havaita”.

Minulle, ei-helsinkiläisenä heräsi heti uteliaisuus, mistä siis on ollut kysymys?

Osa virkamiehistä kuvaa Vapaavuoren johtamistavan olevan välillä aggressiivinen, impulsiivinen ja jopa väheksyvä. Kertomukset perustuivat 20 henkilölle tehtyyn kyselyyn. He olivat kaupungin virkamiehiä ja taustaorganisaatiossa työskenteleviä. Mainitussa valtakunnan ykköslehdessä viitataan siihen, että pormestari käyttää alaisiaan kohtaan kovaa kieltä ja ”räjähtelee” eli saa äkkipikaisia puuskahduksia.

Media-asiakirjojen perusteella eräs toinen keskeinen, sanoisinko `johtamisfilosofiaan` ja sen toteumaan liittyvä kritiikin kärki on ollut pormestari Jan Vapaavuoren harjoittama ”ohijohtaminen” ja ”mikromanageeraus”.

Edellisellä ymmärretään tässä yhteydessä sitä, että pormestari voi antaa ohjeita suoraan suorittavalle portaalle ja ohittaa välitason esihenkilöt. Mikromanageerauksella puolestaan viitataan siihen, että tämä organisaation ylin johtaja puuttuisi pieniin, toteutusrajapinnan asioihin.

MUUTAMA TÄRKEÄ SEIKKA

Kun lukijoina arvioimme tätä tasavaltamme pääkaupungissa tapahtuneena esitettyä, meidän on samalla hyvä muistaa ainakin kolme seikkaa.

Helsinki on Suomen suurin työnantaja, valtava 37 000 henkilön organisaatio, joka läpäisee lähes kaikki ihmiselämän kirjon eri sektorit.

Toiseksi johtamiskulttuurin kannalta, niin Helsingin kuin pienemmänkin kaupunkiorganisaation erityispiirre nykyään on, että organisaation toiminta ja päätöksenteko näyttäytyy väistämättä monipolvisena; osin virkamiesmäisenä, osaltaan liiketoimintana ja politiikkana.

Ja kolmanneksi se huomio, että kaikki eivät koe samalla tavalla. Median toimittajat mainitsevat toisenlaisetkin näköalat; sen, että pormestari Jan Vapaavuoren työ- ja toimintatapaa myös kiitellään. Hänestä saatetaan hallinnossa todeta esimerkiksi, että 

hän ei lepää laakereillaan vaan on aktiivinen ja reagoiva

Ja tämä on sanojista hyvä asia.

https://areena.yle.fi/1-50331018 

Pormestari Vapaavuori vastasi heti tuoreeltaan. Miten?

Ylen A-Studiossa 1.7.2020 vieraillut Helsingin pormestari myönsi kärsimättömyyden mutta kielsi olevansa tempoileva ja väheksyvä. Iltalehdelle pormestari puolestaan kuvasi ja myönsi olevansa temperamenttinen ja vaativa. Toisessa haastattelussa Jan Vapaavuori perusteli kritiikkiä herättänyttä tyyliään intohimolla työhönsä. Viesti oli selvä.

Kuulun niihin ihmisiin, jotka sitoutuvat valtavan vahvasti siihen mitä tekevät ja haluan saada tuloksia aikaiseksi…Jos tuloksia ei tule, koen pormestarina turhautumista. Se voi johtaa aiemmin mainittuun liian kovaan palautteeseen.

Mitä mediaviestien, julkisuuteen kerättyjen haastattelujen tai muusta tämän asian ympärille kietoutuvasta infosta pitäisi ajatella?  Kunnianhimoista johtamista ykköskaupungin strategian mukaisesti? Asia- vai persoonakysymys? Vainko puoluepolittista peliä ja valmistatumista seuraaviin vaaleihin? … Kysymyksiä tuumattavaksi.

Tässä blogikirjoituksessa en mene syvemmin kesällä uutisoituun asiaan. En lähde spekuloimaan Helsingin kokoomustaustaisen pormestarin ja apulaispormestareiden Nasima Razmyar (sdp) ja Anni Sinnemäki (vihr) keskinäiseen kemiaan liittyviä tekijöitä. Mitä ilmeisimmin ne eivät ole ole olleet parhaat mahdolliset. Pitkään aikaan.

Sen sijaan – näin syksyn työkauden alussa – tahdon suunnata lukijan kanssa katseet kokoustamiskokemuksiin yleisemmin. Lähdemateriaaliani keskittyy johtajan tai esimiehen viestintään ja siinä havaittaviin seuraamusvaikutuksiin. Asioiden hoitamiseen työkokouksissa.

Kokemuksia työkokouksissa – millaisia?

 

MILLAISIA KOKOUSKOKEMUKSIA SINULLA ON?

 HYVIÄ JA ERITTÄIN HYVIÄ

TAI

 KEHNOJA JA LUOKATTOMIA?

 

Jos et ole aivan untuvikko alallasi, olet olettavasti päässyt ”maistamaan” otsikossa mainittuja, ehkäpä ääripäitäkin.

Pysähdy hetkeksi. Vietä nyt hetki menneen muistelussa. Millaista hyvää / ikävää viestintää työkokouksissasi on käytetty? Palauta mieliin tunnelmia ja henkilökohtaisia tuntemuksiasi asioiden hoitamisesta työpaikkasi työkokoustilanteissa. Reflektoi työelämäkokemuksiasi.

Osassa II annan tähän itsereflektointiin lisävirikettä. Kuvaan ”Vipu Nakkila Oy” -peitenimistä yritystä ja siellä aitoina koettuja salamointeja ja sydänääniä. Kirjoituksen toiseen osaan pääset myös tästä.

——

Tämän kirjoituksen kuvalähteet esiintymisjärjestyksessä:

Kuvapankkikuva Pixabay (1. ja 4.)

Timo Juutinen (2.)

Leikekuva Yle Areena (3.)