Terapia

Millaiset syyt? Millaiset seuraukset? Käytännön näkökohtia!

Olen työurallani tehnyt määrällisesti eniten terapeuttista työtä ja ihmisten (kriisi) auttamista. Tämän alan virkatehtävissä perheneuvojana ja johtajana sekä nyt yksityisenä, olen tullut tavanneeksi, varovaisestikin laskien yli 2000 erilaisessa elämäntilanteessa olevaa ja yleensä jollakin tavoin kriisiin joutunutta miestä ja naista. Arvatenkin avun ja tuen tarve on aina kullakin omakohtainen ja tietyllä tavalla ainutkertainen. Yleisimmät tulosyyt – tultiinpa yksin / yhdessä – ovat kuitenkin olleet seuraavia

  • Kommunikaatio-ongelmat
  • Parisuhteen ristiriitaisuus
  • Keskinäinen vieraantuneisuus
  • Uskottomuus
  • Seksuaaliset vaikeudet
  • Mustasukkaisuus
  • Lapsettomuus
  • Eroon liityvät kysymykset
  • Insesti
  • Vaikeudet suhteessa vanhempiin tai sukuun
  • Päihdeongelmat
  • Itsemurha tai -ajatus
  • Uusperheen kysymykset
  • Elämänvaihekriisi
  • Lapsiin ja nuoriin liittyvät kysymykset
  • Uskonnolliset kysymykset
  • Ristiriidat ja vaikeudet työssä
  • Uupumus

Miestyöntekijänä minua on kiinnostanut se, miten eri tulosyyt jakautuvat prosentteina. Eri vuosilta otetuista tilastoista voin todeta, että kaikista autettavistani 75 % olivat tulleet parisuhdekysymysten, 22 % henkilökohtaisten ja 3 % perhekohtaisten pulmiensa kanssa.

Millaiset seuraukset yksilö-, pari- tai perhetapaamisilla?

Olen tehnyt terapiatyötä Hämeessä ja Savossa. Kaiken aikaa olen asettanut tekemäni työn toisten arvioitavaksi; näin siksi, että voisin entisestään teroittaa ja kouliinnnuttaa työvälinettäni tällä varsin vaativalla saralla. Dokumentoitua palutetta löytyy esim. seuraavasti

  1. Asiantuntijat; yht. 10 henkilöä ja 600 tuntia. (Ks. CV-osiossa)
  2. Käyttäjäselvitykset; esim. Perhe98
  3. Ammattikorkeakoulun ja yliopiston perustason tutkimukset; esim. Mäntyaho, A. & Niskanen, K. (1999) Perheasiain neuvottelukeskuksen asiakkaiden parisuhde ja sen muutos parisuhdeneuvottelujen aikana. Joensuun yliopisto, opinnäytetyö, ohj. prof. Hannu Perho. Tässä empiirinen tutkimusotos oli 62 henkilöä
  4. Yliopiston jatkotutkimukset; esim. Kiiski, J. (2002) Rakkaus lamassa. Parisuhdeongelmat ja 1990-luvun talouskriisi. Diss. Tässä empiirinen tutkimusotos oli 45 henkilöä. Kaikkonen, A. (2015) Tarinallisen tutkimuksen näkökulma suomalaiseen uskottomuuteen. Diss. Acta Universitatis Lapponiensis 302. ISBN 978-952-935-463-4. ISSN 0788-7604.
  5. Mainutuissa tutkimuksissa asiakkaani ovat suhteellisesti pikemminkin yli- kuin aliedustettuina. Lisäksi huomion arvoista on, että Kiisken väitöstutkimuksessa asiakasotos rajattiin ainoastaan sellaisiin, jotka olivat 1990-luvun talouskriisissä joutuneet työttömiksi, ylivelkaantuneet, tehneet yrityskonkursseja tai kokeneet muuta vastaavaa laman seurauksena. Kaikkosen väitöstutkimus puolestaan keskittyi nimenomaisesti uskottomuuden kokeneisiin henkilöihin.

Tutkijoiden raportit ja tutkimustulokset tiivistetysti (kohdat 3-4):

  • 90 % ilmoitti vuorovaikutuksen työntekijän kanssa olleen hyvä tai erittäin hyvä
  • 85 % koki, että neuvotteluilla oli myönteinen muutosvaikutus parisuhteen kannalta (esim. keskinäinen keskustelu kotona lisääntyi)
  • 95 % tutkimuksessa mukana olleista ilmoitti olevansa valmis tulemaan varmasti tai melko varmasti myös uudelleen, jos vastaava vaihe elämässä tulee myöhemmin
  • Vaikka henkilöt olivat tyytyväisiä saamaansa palveluun, yhteinen kritiikin aihe oli selvä: vastaanottoaikojen saatavuus ja liian pitkä käyntiväli (huom! tutkimuksissa ei ollut mukana ainoatakaan tuolloin yksityisenä palveluntarjoajana toiminutta terapeuttia)

Katso videot (5)

– ensimmäisessä (“Pallo haltuun”) tästä hiukan lisää…

Käytännön näkökohtia

  • Olen tällä hetkellä yksityinen ammatinharjoittaja. Tarjoan terapiapalveluja, toimin sovittelijana ja kriisiauttajana. Ennalta sovittu työtapahtuma toteutetaan terapeutin työtilassa tai muussa henkilön tai tilaajan osoittamassa, häiriöttömässä paikassa. Terapeuttista verkkotyöskentelyä (Skype) hyödynnetään yksilöllisesti. (HUOM! Uusi, viihtyisä vastaanottotila Mikkelin ydinkeskustassa)
  • Tarvittava tapaamismäärä sovitaan tapauskohtaisesti ja tarkoituksenmukaisena. Työskentelyille on tunnusomaista: kohdennettua ja supportiivista, ratkaisukeskeistä ja kohtuullisen lyhyttä. Rajatut kipu- ja kitkakohdan kontaktit saattavat olla kertakäynti, 3 kertaa, 5 tai 10 tapaamista
  • Terapiakäynti maksetaan käteisellä kuittia vastaan jokaisen tapaamisen yhteydessä. Poikkeuksen tästä menettelystä muodostavat henkilöt, joilla on oman kuntansa myöntämä maksupalvelusitoumus
  • Tällä hetkellä ei Kelan lausuntopotilaita
  • Olen varautunut kiireellisiin pyyntöihin, joten sellaisessa pyrin toteuttamaan ensimmäisen kontaktin viikon sisällä (lukuunottamatta lomakautta ja pitempiä työmatkoja)

Nyt on valinnan paikka:

> Voit jatkaa kysymyksen ONKO PARITERAPIASTA HYÖTYÄ? äärellä. Olen tehnyt siitä blogikirjoituksen (johdanto + varsinainen testiosuus). Alla oleva kuva viittaa siihen. Ja täppäämällä edellistä kysymystä, pääset tekstin johdanto-osaan.

Mikäli haluat jatkaa lukemista nykyisellä sivulla, tarjoan luettavaksesi omakohtaisen kuvauksen siitä, kuinka suurryhmässä voi kokea tulevansa autetuksi.

onko pariterapiasta hyötyä

Asiantuntija-artikkeli suurryhmästä

Tämä artikkeli on tarkoitettu ensisijaisesti henkilölle, joka toimii koulutuksensa tai ammattinsa puolesta terapian kentässä. Artikkelin lukemiselle ei ole estettä, vaikka ei kuuluisikaan mainittuun ryhmään. Kenties vain uteliaisuus tai kiinnostus sanoihin suurryhmä ja terapia on riittävä lähtökohta lukuelämyksen maailmaan. Tätä jälkimmäistä ryhmää olen huomioinut, kun olen ottanut tämän (kokemuksellisen) kirjoitukseni “peiliksi” lukion psykolologian oppikirjan. Kirjavalinnassa painoivat esityksen selkeys ja päivitetty tutkimustieto.

Suurryhmä – suuresti auttava? Subjektiivinen puheenvuoro ”hoitomenetelmästä”

Olen osallistunut ns. suurryhmäprosesseihin yli kymmenen eri kertaa viimeisen viidentoista vuoden aikana. Prosessi tarkoittaa tässä yhteydessä vähintään kahdelle eri päivälle ajoittuvaa useampaa suurryhmäistuntoa; yleensä yksi istunto kestää 1½ – 2 tuntia, ja yhteen päivään mahtuu 4-5 tällaista työskentelyjaksoa. Suurryhmät, joihin olen osallistunut, ovat olleet eri yhteisöjen järjestämiä; yliopisto, kirkko, alan terapiakouluttajayhteisö tai muu koulutustaho.

Artikkelini perustuu yhteen edellä kuvaamistani tilanteista. Tuon kaksipäiväisen tapahtuman otsikko oli muotoiltu ilmauksella ”Aavan meren tuolla puolen – kadotettua paratiisia etsimässä”. Se sisälsi seitsemän 1 ½ tunnin pituista istuntoa. Osallistujien määrä oli 27. Tapahtuman ohjaajina toimivat vaativan erityistason ryhmäanalyysikoulutuksen suorittaneet mies ja nainen. Oma osallistuminen oli vapaaehtoista, ja se tapahtui tuon järjestäjätahon kontekstissa ensimmäistä kertaa.

Muutama sana alkutunnelmistani ja suhteestani käsiteltävään aiheeseen

Kirjoitan tämän artikkelin ”ulkopuolisena sisällä olleena”. Ulkopuolisuudella tarkoitan sitä, että osallistun suurryhmätapahtumaan vapaaehtoisena; se ei kuulu minulla varsinaisesti mihinkään koulutukseen, en ole paikalla kutsuttuna havainnoijana tai arvioijana. Ulkopuolisuus merkitsee myös sitä, että en ole taustayhteisöjen jäsen tai muutoin sitoutunut toimija tapahtuman järjestäjäyhteisöissä. Tällainen kontakti oli, kuten kirjoitin, ensimmäinen.

Sisäpuolisuudella puolestaan ajattelen kahta asiaa: minulla on aikaisempaa kokemusta suuryhmän työtavoista, mutta osallistun kuitenkin nimenomaisesti itseäni, ajatuksiani ja tunnetiloja kuulostellen. Vasta varsinaisen suurryhmätapahtuman jälkeisellä viikolla minulle tuli ajatus jäsentää ja arvioida kokemaani. Ensin kertasin teoreettista kirjallisuutta suurryhmästä. Sitten kirjoitin tuntemuksiani ikään kuin etäämmältä. Tällä tavoin koneella kirjoittaen en ole suurryhmätapahtumia aiemmin pohtinut. Yhteenvetona katson, että lähtökohtani suurrymän arvioinnissa on varsin neutraali ja objektiivinen – jos nyt ylipäätänsä sellaiseen on mahdollisuuksia.

Aloitan suurryhmätapahtuman esitteen mukaisesta otsikosta. Aavan meren tuolla puolen – kadotettua paratiisia etsimässä, sai mieleni liikkeelle jo ensimmäisen kerran sanat lukiessani. Tarkalleen tietämättä, mitä lauseotsikon luojilla on ollut mielessä, tämä väljä ilmaus herätti minussa konkreettisia ja symbolisia mielikuvia. Vedestä voisi kirjoittaa useassa merkityksessä, eri horisonteissa. Tässä kuitenkin pysähdyn lauseen jälkiosaan.

Kotimaisten sivistyssanakirjojen mukaan sana paratiisi (kreik. para’deisos) viittaa myyttien kertoman mukaiseen, ensimmäisten ihmisten (Adam ja Eva) ihanteelliseen olopaikkaan (Edenin puisto) tai sillä tarkoitetaan autuaiden kuoleman jälkeistä olinpaikkaa. Sanalla voidaan myös yleisemmin ymmärtää tarkemmin määrittelemätöntä yksilön tai yhteisön ihanteellista onnellisuuden ja rauhan sävyttämää olotilaa.

Paratiisi on minulle teologina eräs ajatusmaailmani ydinkäsitteitä. Mutta mitä ajattelin suurryhmään tullessani (ja siinä prosessissa ollessani) kadotetun paratiisin etsinnästä? Se on ollut jonkin nyt hetkessä koettavan myönteisen mielentilan tai minua auttavan ajatuksen tai oivalluksen löytymistä suhteessa johonkin menetettyyn, aikaisemmin tiedostamattomaani tai kaipaamaani asiaan, henkilöön, yhteisöön tai ilmiöön. Katson, että ”löytämisessä” on silloin kysymys minua jollakin tavalla hoitavasta elementistä.

Arvioin kokemaani hoitavuuden / auttavuuden subjektiivisesta kokemuksesta. Tässä käytän peilauspintana kirjoitusajankohtana käytössä olevaa, uusinta persoonallisuuspsykologian oppikirjaa. Ojanen & Anttila & Lähdesmäki & Oksala & Paavilainen 2004:ssä onnistutaan oikomaan aikaisemmissa lukion syventävien opintojen oppikirjoissa esiintyviä, osin vanhentuneita käsityksiä käytössä olevista psykoterapiasuuntauksista (psykoanalyysi, käyttäytymisterapia, kognitiiviset terapiat ja muut levinneimmät terapiasuuntaukset). He listaavat kokoavasti kaksitoista erilaista periaatetta, silloin kun pyritään ilmaisemaan jotakin yleispätevästi siitä, mikä terapiassa auttaa?

Kysymys on tarpeellinen ja intohimoinen: psykoterapian muotoja on paljon ja niiden lähtökohdat ja periaatteet vaihtelevat. Mistä myönteinen muutos alkaa, on tosiasiassa monesti arvoitus. Myös muutoksen vuosia ja vuosikymmeniä yksilöä kantavat vaikutukset ovat niin ikään moniulotteinen ilmiö. Tässä kohden viittaan johtajapsykiatri Kari Pylkkäsen esitykseen, jossa hän lähteeseensä (Roth & Fonary 1996) tukeutuen esittää maailmassa kuvatun yli 500 erilaista psykoterapiatekniikkaa. Vaikka niiden määrällinen luokittelu vaihtelee ja johtaa erilaisiin johtopäätöksiin ryhmittelyissä, asiantuntijoiden joukossa vallitsee Pylkkäsen mukaan ”varsin laaja konsensus siitä, että tämä valtava teknikoiden määrä voidaan luokitella vain hyvin harvan varsinaisen laajemman, omaan tutkimukselliseen taustaansa pohjautuvaan psykoterapianmuodon alle” (Pylkkänen 2004, s. 4). Pylkkäsen tekemä ja edellä mainitun oppikirjan perusjako yhtenevät.

Haasteellista kysymystä psykoterapian auttavuudesta lukija voi syventää tämän alan suomalaisten eturivin tutkijoiden kirjoituksista kootulla Näyttöön perustuva psykoterapia -kirjalla. Kirjassa löytyy erinomaiset viitteet tämän kysymyksen kansainväliseen keskusteluun (Hartikainen & Aaltonen 2005). Suurryhmän kysymyksen asetteluihin yleisemmällä tasolla, erään reitin tarjoavat Pisani (2005) ja Volkan (2005).

Miten suuresti suurryhmä minua hoiti

Useimmissa hoitavissa prosesseissa tai tapahtumissa hyödynnetään joitakin seuraavia keinoja ja periaatteita. Pyrin tiivistämään sekä terapeuttista periaatetta että omaa kokemustani. Tämän tietoisen ratkaisun varjopuoleksi tulee olemaan hieman luettelonomainen kuvaus, johon lukijan on tällä kertaa tyydyttävä.

Laitan kunkin kohdan perään merkin (+) tai (-) sen mukaan, miten koin tavoittavani kulloinkin kuvatun terapeuttisen periaatteen tai sitä ilmentävän keinon suurryhmätapahtumassa. Silloin kun kokemus sisältää molempia tai niiden olennainen keskinäinen ero jää tavoittamatta, merkinnässäni esiintyvät molemmat.

1. Vapauttava tieto. Ihmisen elämään on kuulunut sellaista, mitä hän ei käsitä, minkä hän on ahdistavana torjunut pois tietoisuudesta tai mille hän ei osaa antaa selitystä. Hän voi kuvitella olevansa paha, kelvoton tai ainoa, jolla on juuri tällaisia ongelmia. Terapia vapauttaa hänet näistä tuntemuksista, koska hän tulee tietoiseksi siitä, mistä hänen oireensa aiheutuvat ja miten ongelmaan pitää suhtautua. Kaksipäiväisessä suurryhmätapahtumassa en kokenut sellaista, itseäni koskevaa vapauttavaa tietoa, vaikka pidän tätä periaatteessa hyvinkin mahdollisena jonkun toisen osallistujan kohdalla. Merkintäni on (-).

2. Myötätunnon saaminen. Henkilön lähipiirissä ei välttämättä ole henkilöitä, jotka jaksaisivat kuunnella hänen ongelmiaan ja suhtautua niihin pelottoman myötätuntoisesti. Terapeutti ei tyrkytä ratkaisuja, mihin muilla, ei-terapeuteilla, on yleensä taipumusta. Terapeutin perusasenne on neutraali, riippumatta mitä asiakas puhuu. Analyyttisessa ryhmäterapiassa käytetään tästä asiaintilasta ilmausta anomia: tavoitteena on sellainen tila, jossa on normeja mahdollisimman vähän. Suurryhmäkokemukseni oli (+). Koin tulleeni empaattisesti vastaanotetuksi, vaikka lähes jokainen osallistuja oli itselleni vieras.

3. Helpottava puhuminen. Jokaisella on kokemuksia siitä, miten puhuminen mieltä painavasta asiasta toisen kanssa on helpottanut oloa. Tällaista tapahtuu kaikissa terapioissa. Kauan vaiettujen salaisuuksien taakka on usein raskas. Traumaattisista kokemuksista voidaan vapautua vasta, kun niitä kohdataan ja käsitellään henkilölle turvallisessa ympäristössä. Ennen kuin esitän merkintäni, kertaan, mitä havaintoja kirjallisuudessa on tähän liittyen kuvattu.

Kokemukset suurryhmistä ovat antaneet viitteitä siitä, että kun ryhmäläisille annettaan riittävästi aikaa ja tilaisuutta opetella keskustelemaan keskenään turvallisessa ilmapiirissä, alkavat jäsenten omat taustakulttuurit transponoitua eli ne siirtyvät suurryhmään. Siellä ne muuttavat muotoaan. Tätä tapahtumaa nimitetään transformaatioksi. Suurryhmän sisäinen kulttuuri muuttuu käynnissä olevan prosessin myötä suhteessa ympäristöön. Näin se voi myös tarjota näköalapaikan ympäröivään sosiokulttuuriseen asetelmaan, jossa tunnemme usein olevamme mukana vain sivustaseuraajina, vailla todellista vaikuttamisen kokemusta. Muutos on sekä ryhmäkohtainen että yksilöllinen.

Mainitussa suurryhmässä kokemukseni oli (+). Dialogi oli elävää ja jatkuvaa. Ajatusten vaihdossa vallitsi kokemukseni mukaan arvostava ja solidaarisuuteen pyrkivä ote, mikä edesauttoi myös minua siirtämään ryhmään jotakin henkilöhistoriastani nousevaa ja kertojalle keskeistä. Minusta oli virkistävää peilata työelämäkokemuksiani ryhmädialogissa toisten vastaaviin kokemuksiin.

4. Vahvistava harjoitus. Henkilöltä puuttuu taitoja tai uskallusta kohdata pelottavaksi tai ahdistavaksi kokemiaan tilanteita. Terapiassa saatavalla tuella ja avulla harjoitellaan toisenlaista ja toivottavampaa lähestymistapaa. Suurryhmäkokemukseni merkintä on (-), koska en arviohetkellä kokenut eläväni läpi jotakin sellaista pelottavaa tai ahdistavaa asiaa, johon ryhmässä kuulemani ”harjoituksellinen vinkki” olisi ollut ”avain”. Kuvaukseni ei edellytä, että 26:n toisen läsnä olleen kokemuksellinen tieto olisi samanlainen, vaikkapa työyhteisönsä toistuvien auktoriteettikonfliktien hahmotuksissa tai unelmassa muuttaa ulkomaille ratkaisuna kokemaansa pysähtyneisyyden tilaan elämässä ja yhteiskunnassa.

5. Ahdistuksen kohtaaminen. Yksilön ahdistaviksi kokemia asioita on periaatteessa ja käytännössä monenlaisia. Esimerkiksi esiintymis- tai lentopelko esitetään voitettavaksi totuttautumalla. Tätä ennen on henkilön täytynyt kohdata kohteeseen liittyvä ahdistus. Terapia tarjoaa turvallisen tilan ja ajan tälle kohtaamiselle. Parhaimmillaan henkilön hallintakeinot ahdistuksen suhteen lisääntyvät ja jalostuvat. Merkintäni tämän terapeuttisen periaatteen kohdalla on (-). Täsmennyksessä viittaan edelliseen (4) kohtaan.

6. Omien vahvuuksien tunnistaminen. Jostakin piinaavasta (esim. psyykkisestä) ongelmasta kärsivällä ihmisellä on taipumus vähätellä itseään ja torjua myönteiset puolensa. Tavatonta ei tällainen itsensä perusteeton vähättely ole ollut suomalaisessa kasvatusilmapiirissä laajemminkaan. Terapian yksi tehtävä on auttaa ihmistä näkemään myös myönteisiä ja vahvoja puolia itsessään. Koska kasvutaustaani liittyy varovaisuus lapselle annettavasta myönteisestä palautteesta, tavoitin itseni suurryhmässä ajattelemassa ”olen riittävän mukiin menevä tyyppi”. (+). Muistan ajatelleeni sisällöllisesti samalla tavalla joskus aiemminkin, silti suurryhmädialogissa omien vahvuuksien huomaaminen oli tärkeä hetki.

7. Vastuun ottaminen. Muutosta ei terapiassakaan tapahdu ilman asianomaisen omaa panosta muutosprosessissa. Silti meissä elää itsepintaisena se lapsenomainen toive ja odotus, että joku toinen tekee psyykkisen työn puolestamme. Terapian eräänä tehtävänä on torjua tällaista illuusiota. Suurryhmässä kannustaminen vastuun ottamiseen on käsittääkseni itsestään selvää. Oma arvioni itsestä vastuullisena vastuun ottajana psyykkisessä työssä on myönteinen. Ymmärrän tässä kuvatun hoidollisen näkökohdan. En voi kuitenkaan ilmaista kokeneeni mitään erityisen mainittavaa, kumpaankaan dikotomian suuntaan: merkintäni on (+ / -).

8. Yhteinen ymmärrys. Terapeutti kokee, että hän voi auttaa asiakasta ja että tämä luottaa häneen. Asiakas puolestaan tuntee, että terapeutti on taitava ja ymmärtävä. Kysymys on yhteensopivuudesta, joka näyttää olevan kiistatta yhteydessä hoidon tuloksellisuuden kanssa. Suurryhmässä tämän periaatteen hyödyntämisestä on todettava, että tässä työskentelyssä terapeuttisen position voi saada muukin henkilö kuin varsinainen ohjaaja. Molemmat näkökohdat huomioiden, kokemani oli selkeän myönteinen (+).

9. Tarkoituksen löytäminen. Liian monen ihmisen perimmäinen ongelma liittyy elämän kokemiseen tarkoituksettomaksi. Tämä on sekä ongelmien syy että niiden seuraus. Terapian avulla ihminen voi löytää elämälleen tarkoituksen. Suurryhmän teoreettisissa esityksissä puhutaan merkitysperspektiivistä. Lyhyesti ilmaisten sillä ymmärretään sitä, että monen keskeisen ajatusten vaihtamisen ja jakamisen seurauksena yksilöllinen mikroperspektiivi ja kollektiivinen makroperspektiivi yhdistyvät luovalla tavalla. Yksilö saa omaan elämäänsä nykyhetkessä uutta perspektiiviä ikään kuin ryhmän avulla. Pidän varsin mahdollisena, että kokemassani suurryhmässä joku tai jotkut osallistujat ovat tehneet sellaisia itseään koskevia oivalluksia, joilla voisi ajatella olevan (ainakin orastavaa) yhteyttä tässä mainitun tarkoituksen löytymisen kanssa. Jälleen on syytä alleviivata, että osallistuin ryhmäistuntoihin kokijana, en ensisijaisesti kokonaisuuden havainnoijana. Arvioin tarkoituksen löytämistä itseni suhteen. Subjektiivinen merkintäni on neutraali (+ / -).

10. Järkevä suhtautuminen. Yksilön ongelmat voivat johtua siitä, että hän toimii ajattelemattomasti, järjettömästi eli irrationaalisesti. Silloin kun henkilön ajatusmaailman vääristyneisyys hallitsee häiritsevällä tavalla hänen päivittäistä elämää, voi terapeuttisen tuen tarve auttaa. Henkilö vaikkapa kärsii pitkäaikaisesta syyllisyydestä asiassa, johon hän ei ole voinut vaikuttaa (esim. lähimmäisen sairastuminen). Terapeuttisessa työskentelyssä hän voi kuitenkin oppia muuttamaan ajatteluaan ja toimintaansa järkevämmäksi ja loogiseksi. Neutraali (+ / -).

11. Puhdistava tunne. Ihmiset joutuvat kätkemään varsinkin sellaiset tunteet, joita kulttuuri ei hyväksy. Terapia tarjoaa mahdollisuuden käsitellä niitä turvallisessa ympäristössä. Terapeutti ei hylkää asiakasta, vaikka tämä näyttäisi esimerkiksi voimakkaita vihan tunteita ja kohdistaisi niitä häneen. Mitä tämä tarkoittaisi suurryhmässä? Hoidon kohde on ryhmä ja yksilö – tässä järjestyksessä; toisin kuin pienryhmässä, jossa hoidon kohde on yksilö ja hoidon pääasiallinen väline ryhmäprosessi. Suurryhmässä yksilöt omalla osuudellaan inhimillistävät ryhmää. Tällaisessa lähtökohtastruktuurissa moni ihminen on kertonut kokeneensa vapautuneisuuden tunteita, kokenut aikaisempaa syvempää inhimillisyyttä ja solidaarisuutta siinä maailmassa, jonka osana elää.

Huumori, itku ja yksilön muu ei-tahdonalainen toiminta, joita kaikkia kohtasin kahden päivän aikana, mielestäni osaltaan kielivät siitä, että tämä suurryhmä kosketteli ja liikkui ihmisen inhimillisissä ydinkokemuksissa. Merkintäni pysyy – edellä kerrotunkin jälkeen – neutraalina (+ / -).

12. Toimiva tarina. Ihminen on tarinoita kertova ja niistä oivalluksia tekevä olento. Tämä lajityypillinen ominaisuus ei ole menettänyt tehoaan ihmisen sivistyksen lisäännyttyä, päinvastoin. Taitavasti annostellen, tarina tai kertomus avaa terapiahuoneessakin yllättävällä tavalla henkilön visusti varjelemia ”lukittuja ovia”. Kokemukseni kaksi päivää kestäneessä suurryhmässä olivat tämän periaatteen hyödyntämisestä myönteiset. Kuulemani tarinat olivat harvat, mutta ne olivat itselleni hyödyllisiä, henkeviä ja hoitavia. Merkintäni on (+).

LOPUKSI

Lukijalle ei liene jäänyt hämäräksi kirjoittajan subjektiivisen kokemusperäisen tiedon sävy. Rohkaisen itseäni ja toisia jatkamaan myönteisiä mahdollisuuksia sisältävällä tiellä!

”Tie on vasta sitten tie, jos sen löytää itse ja jos sitä kulkee itse” (C.G.Jung).

KIRJALLISUUS

Foulkes, S.H. & Anthony, E.J. (1990). Group Psychoterapy. The Psychoanalytic Approach. Third Edition. Karnacbooks. London. Alkuperäinen (1957).
Hartikainen, K. & Aaltonen, J.(toim.) (2005). Näyttöön perustuva psykoterapia. Jyväskylän yliopiston psykoterapian opetus- ja tutkimusklinikka. Jyväskylä.
Ojanen, M. & Anttila, R. & Lähdesmäki, M. & Oksala, E. & Paavilainen P. (2004). Persoona. Persoonallisuuspsykologia. Edita. Helsinki.
Pisani, R A. (2005) Larger Groups Matrix: Median and Large Group. Intenational Newsletter of the Grouop-Analytic Society. Septemper 2005 issue no 29.
Pölönen, R. & Sitolahti, T. (2005) Ryhmä hoitaa: teoriaa ja käytäntöä. Toinen korjattu painos. Yliopistopaino. Helsinki.
Pylkkänen, K. (2004) Perheneuvonnan rooli muuttuvassa yhteiskunnassa. Juhlaesitelmä Kirkon perheneuvonnan 60-vuotisjuhlassa 19.11.2004. Esitelmätuloste (11 s.).
Salminen, H. (1997). Ryhmäanalyysin perusteet. Suomen Mielenterveysseuran julkaisu. Gummerus. Jyväskylä.
Volkan, V. D. (2005). Large-Group Identity, Large-Group Regression and Massive Violence. Esitelmän englantilainen tulostus (14 s.). Tekijän hallussa esitelmäversio 2.7.2005.
Yalon, I. D.(1985) The Theory and Practice of Group Psychotherapy. Third Edition. Basic Books. New York. Alkuperäinen (1970).

Kirjoittaja

Timo Juutinen, TM
Työnohjaaja (ET), perheneuvoja-terapeutti
Timon Työnohjaus ja Terapia (TTT)