Olen tehnyt (supportiivistä) pariterapiaa yli 25 vuoden ajan, tavannut tällöin vastaanotolla 2 000 asiakasta pareina, yksilöinä tai perheenä.
Läpi työvuosieni olen auliisti antanut tekemäni työn toisten (ammattilaisten ja asiakkaiden) arvioitavaksi. Miksikö? Se on minulle ollut ainoa todella luotettava ikkuna kehittyä työssä ja jalostaa luontaisia, terapeuttisia taitojani. Minua on alituisesti kiinnostanut kysymys siitä, ”mikä ihmisiä erityisesti auttaa perhe-elämässään”. Seuraan alan tutkimusta ja pidän henkilökohtaista kirjanpitoa palautteista ja havainnoista sen suhteen, onko pariterapiasta hyötyä. Mitkä lääkkeet purevat parisuhteessa?
Tässä blogitekstissäni piirrän kuvaa edellä kerrotun pohjalta. Tätä on kovasti toivottu. Lukijakuntana ajattelen nimenomaisesti maallikoita (ei-ammattilaisia), ja siksi pyrin minimoimaan alan erityisen terminologian. Lukijana voit miettiä, voisiko pariterapia tämän kuvauksen perusteella olla varteenotettava vaihtoehto omassa parisuhdepulmassasi, joita meillä kaikilla taatusti esiintyy jossakin elämämme vaiheessa. Tulisitko sinä/te autetuksi avo- ja aviokriisissä ulkopuolisen ammattilaisen avustamana?
Maailmalla on, laskutavasta riippuen yli 500 erilaista terapeuttista, hoidolliseksi kuvattua menetelmää; tässä luvussa laskentaan otetaan mukaan myös yksilöterapeuttinen auttamistyö. Tuo kerrottu vaihtoehtojen valtava määrä merkitsee valitettavasti myös sitä, että joukossa on tarjolla monenlaista rohtoa ja arveluttavia poppaskonsteja.
Aikojen saatossa on muodostunut erilaisia terapiasuuntauksia, brändejä. Pariterapiassa voitaisiin tässä kohdassa puhua (näyttöön perustuneina) vaikkapa tunne-, kognitiivis-käyttäytymis- tai systeemiskeskeisistä suuntauksista. Olen vakuuttunut, että kaikissa näissä painotuksissa saadaan asiakasta auttavaa tulosta aikaiseksi, kunhan henkilön kouluttautuminen ja praktiikan määrä on riittävä. Sen objektiivinen vaikuttavuustutkimus todistaa.
Mikä auttaa eniten?
Tähän pureudun tarjoamalla kourallisen näkökohtia. Nämä seikat eivät silti ole aivan tuulesta temmattuja, vaan asiakaskokemukseen ja alan tutkimukseen perustuvia. Sinun tehtävä lukijana on arvioida, pelittävätkö tai ovatko ne uskottavia.
Ennen sitä voit halutessasi kuunnella (tähän kirjoitusajankohtaani sopivan) lyyrisen 4 minuuttisen. Tämä Juha Tapion Sateinen aamu saa minut ainakin, näin syysiltojen viiletessä kyselemään, voisimmeko (todellakin) vielä parsia kiinni saumoja, eri tavoin pettäneitä. Onko se mahdollista?
”Suomessakin viime viikolla julkaistu älypuhelimella pelattava Pokémon Go -peli kuljettaa ihmisiä maailmalla tosielämän ongelmien äärelle”. Näin kuvailee päivän media (LS 250716).
En ole (vielä) tutustunut tähän innovaatioon, muuta kuin seuraamalla peliin innostuneiden iloa ja kulkemisen riemua. Minua kuljettivat viime päivinä toisenlaiset tapahtumat tosielämän ´tolpille´. Viimeinen rasti toi mieleen myös aiemmat.
Kirjoituksen otsikko ei tällä kertaa liity suoranaisesti organisaatioelämään ja työrooleihin siellä. Elämä on kuitenkin pelissä, kesäisen henkilökohtaisena. Perustelut fotovalinnoilleni kerron lopussa.
Lähi-ihmissuhteet ja hetkistä koostuva rikkaus!
Äidin ja lapsen suhde – se ensimmäinen ja kauaskantoisin, psykologisilta vaikutuksiltaan eräs keskeisin. Olin onnekas voidessani vierailla hauraan äitini vuoteen vierellä Oulussa, ja sitten vielä siunata hänet perheen ja lähiomaisten saattelemana kesällä 2007.
Äitini synnytti viisi jälkeläistä. Esikouluiässä hukkunutta siskoani, nuorimmaista ennen minua, olen nähnyt vain valokuvista. Olen ja pysyin perheen kuopuksena.
Sisarukset – jos niitä suotu – ovat parhaimmillaan vankkoja tukipylväitä elämän eri vaiheissa.
Tässä kuvassa esikoinen ja kuopus ovat silmitysten kuoleman kanssa. Arvannet, että kirkollinen toimitus on papillekin emotionaalisesti toisenlainen, silloin kun tämä saattelee perheenjäsentä omiensa kanssa. Olen kuitenkin kiitollinen, kun hankkimani koulutus mahdollisti tämänkin mieleenpainuvan erikoistilanteen tammikuussa 2013.
Sain käydä tarpeellista vuoropuhelua työelämän, perhe-elämän ja lähi-ihmissuhteiden merkityksestä, mainitun siskoni kanssa. Hän oli lääkäri, mutta ei voinut parantaa omaa, jo työelämävuosina puhjennutta (Parkinson plus) sairauttaan. Sairausvuosina käymämme sielunhoidolliset keskustelut olivat molemminpuolisesti merkittäviä.
Olipa Sinun elämäntilanteesi tällä hetkellä mikä tahansa, haastan Sinua pysähtymään hetkeksi, tuumaamaan perheesi ihmissuhdeverkostoa. Muistatko sisarustesi arvon! Aistiiko ajatustesi kohde sen toiminnastasi? Sanotaan, että Jumalan almanakassa varmaa on vain tämä päivä.
Sitoutumisen vankka pylväs
Rakkaus toista kohtaan näkyy sitoutumisena.
Sitoutumista lähi-ihmissuhteiden onnistumisessa ei alleviivata liikaa! Aviorakkaudessa tämä sitoutumisen tahtominen julkistetaan oikein todistajien kuullen.
Parisuhteessa sitoutuminen ilmenee osapuolten kokemana luottamuksen tunteena ja uskona suhteen kantamiseen perhe-elämän eri vaiheissa. Tämä lähtökohta on tärkeä siitä syystä, koska pitkäkestoiseen yhteiseloon kuuluu väistämättömänä tosiasiana läheisyyden ja etäisyyden kokemusten vuorottelut.
Parisuhteeseen sitoutuminen on konkreettista huolenpitoa ja ajan antamista toiselle. Tässä kohdassa miesten ja naisten odotukset ja painotukset tuntuvat tutkimusten mukaan vähän eroavan keskenään.
Naiset odottavat yleensä miehiä enemmän yhteistä aikaa kumppaninsa kanssa; sellaista jossa on läheisyyttä ja keskustelua, syventymistä yhteisiin asioihin. Meitä miehiä taas motivoi omat ja yhteiset päämäärät sekä unelma niiden saavuttamisesta, sen enempää tai erityisesti niistä toiselle tiedottamatta. Naiset kaipaavat että puhuisimme ja jutustelisimme enemmän. Me puolestaan hiljaa toivomme toisen lojaalisuutta sille toiminnalle, jossa askaroimme (yhteisten) päämäärien puolesta työssä, kotona ja vapaalla.
Sitoutumiseen liittyy myös ajatus, että ”on asioita, joita ei voi itse hallita” − vaikka niin toivoisi. Rehellisyyden nimissä, tällaisia seikkoja löytyy niin omasta kuin toisen henkilöhistoriasta. Osaltaan juuri henkilöhistoriasta johtuvana sama sitaattiviisaus joudutaan tavalla tai toisella kohtaamaan myös yhteiselämän kasvukohdissa. Mies- ja naisyksilöinä me kasvamme ja muutumme eri ikäkausilla. Yhteiselämä sisältää samoja syklisiä vaiheita. Tämä on hyvä pitää mielessä.
Eteen tulevissa elämänvaihe- ja tapahtumakriiseissä toisen rakastaminen ja sitoutumisen aste vasta sitten varsinaisesti punnitaan. Työni opettamana, avioliittoneuvojana ja pariterapeuttina, näen joka viikko, kuinka isokin kriisi on kokijoilleen ´kahtalainen kattaus´: sekä suhteen suuri vaara että keskinäistä rakkautta eheyttävä, rakentava tai syventävä mahdollisuus.
Ajattelevalle aikuiselle alttarilla ilmaistu ”tahdon” sisältää siis sekä tunnetta että järkeä, lisäksi kykyä sietää ja sopeutua yllätysten äärellä, arvaamattomuuden käännekohdissa.
Sitoutuminen aktivoi hyviä hetkiä
Suhdetta on hoidettava! Tällaisen ohjeen arjessa muistavat henkilöt ovat onnellisia. Parisuhdetyytyväisyydellä on monella tavalla yksilön (henkistä ja fyysistä) hyvinvointia edistävä merkitys. Parisuhteen toimivuus heijastuu vanhemmuuteen ja lasten hyvinvointiin. Tämä tiedetään empiirisistä tutkimuksista meillä ja maailmalla – yksiselitteisen selvänä. Hoidettu parisuhde on perillisen paras koti!
Mikä on Sinun ja Teidän toimivaksi löytämänne tapa hoitaa sitä suhdetta, johon olette yksilöinä sitoutuneet? Haastan jatkamaan hyväksi havaituilla tavoilla ja mielellään vielä jalostamaan löytämäänne.
Jos sen sijaan nyt tunnet pistoa suhteenne puutteellisesta hoidosta, ja jos koet, että hyvän ja mukavan hetken järjestämisestä toiselle on kulunut aivan liian kauan, topakoidu! Anna itsellesi mahdollisuus tarkistaa kurssia ja aktivoitua. Meillä oli kalenterissamme varmana ainoastaan tämä päivä.
Olin kesällä 2013 alttarilla silmitysten tyttäreni ja tämän sulhon kanssa. Kolme vuotta myöhemmin kokoonnuimme perhejuhlaan. Ajattelen, että perilliseen on saajilleen sisällytetty ehtymätön ilo. Uudessa perheenjäsenessä alkaa vanhemmilleen erilainen aikakausi – mutta ei vain heille.
Sain siis tänä kesänä ukkina saapua, tälle tähän mennessä viimeiselle rastille, ikään kuin Pokémon Go -tolpalle. Luin kastetilaisuudessa, nämä kirkkokäsikirjassa tuolle päivälle annetut Pyhän Raamatun sanat, (Hebr. 10:24):
”Pitäkää huolta toisistanne ja kannustakaa toisianne rakkauteen ja hyviin tekoihin.”
Onnettomuus alkaa siitä, missä me kadotamme kosketuksen siihen lahjaan, jonka Luoja on pakannut päiviimme antaessaan meidät toisillemme. Arki on elämän päänäyttämö. Juhlat ovat hetkiä lämpiössä. Näitä lämpiöitä tietysti vaeltava kristitty kaipaa, jotta olisi mistä arjessa ammentaa.
Lainaa vain
Jälkiruoka – ruotsalaisittain ”livets efterrätt” – on nyt katettu. Maukkaalta maistuu. Millaiset opin ja kasvun paikat avautuvat minulle ukkina, se jää nähtäväksi. Tahtoisin, että varttuva esikoinen näkisi myös isovanhemman silmistä, kuinka arvokas lahja hän on. Miespuolisena minulla on jo yhteiseen toimintaan liittyviä unelmia ja haaveita, mutta ei miehenä niistä sen enempää. Naisellani on puolestaan sellaista lapsenlapsen synnyttämää nostetta, joka pääsi valloilleen oikopäätä ja kainostelemattomana.
Ennen kuin mainitsen tämän blogikirjoituksen taustavirikkeet ja lupaamani fotovalintaperustelun, tarjoan vielä tuokiokuvauksen Juha Tapion tulkitsemana. Luullakseni nämä Lainaa vain -tekstin sanoitukset tavoittavat monia säätyyn tai elämäntilanteeseen katsomatta. Kuuntele − elämä on pelissä!
PS. Lupasin perustelle, miksikö tämä blogikirjoitus tällaisine fotovalintoineen?
Lomajakso toi eteeni henkilökohtaisesti uusia ja erityisen merkityksellisiä asioita, jotka samalla aktivoi muistelemaan menneitä tärkeitä.
Menneiden reflektoinneissani tunsin kiitollisuutta kouluttautumisen mahdollisuuksistani. Kiitos Helsingin yliopiston kahdelle tiedekunnalle ja kirkon koulutuskeskukselle – sillä molemmat yhdessä tarjosivat laaja-alaisen ja tukevan peruskoulutuksen, jolta oli luontevaa sitten erikoistua syvällisempään ihmissuhdetyöhön.
Ajankohtainen Pokémon Go ja sen joissakin lomalaisissa herättämä ihastus inspiroi myös minua – toisella tavoin.
Kuluneella viikolla somessa kannustettiin pappeja pukeutumaan virkapaitaan solidaarisuuseleenä Isä Jacques Hamelin kirkkosurman johdosta. Isä J Hamelin oli toimittamassa arkipäivän messua Saint-Etienne-du-Rouvrayn kirkossa Ranskassa, kun kirkkoon iskeneet terroristit viilsivät papin kurkun auki kirkon alttarilla. Nyt tekemilläni fotovalinnoilla tahdon liittyä tähän (#minäolenpappi) osanottovetoomukseen.
Luontoloma 2016 on lopuillaan… On aika ottaa koordinaatit Mikkeliin, tärkeään arkeen. ”Totuuden Henki johda sinä meitä, etsiessämme valkeuden teitä. Työtämme ohjaa, meitä älä heitä, tietomme siunaa…”