TYÖNOHJAUS – kokemuksia ja jälkimaininkeja

Työnohjaus – kokemuksia ja jälkimaininkeja. Tämä on vuoden 2022 ensimmäinen bloggaus Timon Työnohjaus ja Terapia (TTT) alustalla. Aihe on ajankohtainen useammalla työelämän toimialalla korona-ajan kurimuksen vain jatkuessa.

Yritykseni nimi ilmaisee selkeästi työtoimintani kaksi painopistettä alkaneena vuonna, sinänsä ei siis mitään uutta auringon alla…

Olen kirjoittanut työnohjauksesta, tästä palvelutuotantoni toisesta kärjestä useita blogikirjoituksia, mutta vieläkin enemmän toteuttanut sitä, työnohjaajana ja työnohjaajiksi kouluttaneiden sparraajana.

Liitän loppuun linkin, josta selviää, missä määrin vein toimeksiantoja maaliin, eräänä aivan tavallisena toimintavuonna.

Onko työnohjaus turhuutta ja tuulen tavoittelua?

Näiltä TTT:n verkkosivuilta löydät eri työelämän sektoreilla työskentelevien henkilöiden monenkirjavia käyttäjäpalautteita. He kukin, tulkintani mukaan vastaisivat kielteisesti otsikon kysymykseen.

Tätä bloggausta miettiessäni ja nyt kirjoittaessani elämme Suomessa kiivaan keskustelun aikaa sen suhteen, pitäisikö meillä koululaisten ja opiskelijoiden suoraan jäädä etäopetukseen, nyt kun kevätlukukausi 2022 alkoi. Syyn väittelyyn kaikki tiedämme: ”koronaviruksen omikronmuunnos leviää räjähdysmäisesti, laittaako se meidät väistämättä polvilleen?”

Tämä, yhteiskunnan toimintojen erään arkivyöhykkeen, koulumaailman todellisuus inspiroi tällä kertaa keskittämään tulokulman asiaan juuri opettajan ja muiden koulun henkilökunnan näkökulmasta. Annan puheenvuoron henkilölle, jonka mielipide julkaistiin Helsingin Sanomissa 16.1.2022.  

Huom! Siteeraan mielipidekirjoituksen kokonaisuudessaan; ainoastaan pilkkomalla kappaleita editoin sen mobiililta ja tabletilta hiukan helpommin luettavammaksi.

Minusta mielipiteen kirjoittajan ja toimituksen laatima otsikko viitannee myös sekä työhyvinvointiin että pitovoimaan alalla, jolle on saanut koulutuksen. Työnohjaus tiedetään tutkimusnäytöin toimivaksi työkaluksi, kun etsitään työhyvinvointipanostuksia yrityksissä ja yhteisöissä.

En tiedä, olisinko enää opettaja, jos en olisi saanut paljon tukea ja hyviä vinkkejä 

Siirtyminen harjoittelusta oikeasti opettamaan on kuin joutuisi uimataidottomana aloittamaan altaan syvästä päästä.

Kun aloitin opettajanurani kaksikymmentä vuotta sitten pienessä itäsuomalaisessa kunnassa, olin huolissani siitä, tuleeko minusta koskaan hyvää opettajaa.

Vaikka lohduttauduin professori Kari Uusikylän sanoilla siitä, että monenlaisista ihmisistä voi tulla hyviä opettajia, tiesin, että hyvän opettajan vaatimuslista on pitkä: opettajan pitää olla samaan aikaan tiukka kurinpitäjä ja rento, huumorintajuinen ja ymmärtäväinen ohjaaja. Hyvä opettaja löytää keinot opettaa niin heikkoja kuin taitaviakin oppilaita, hän on luova ja kekseliäs, hallitsee niin digi- kuin vuorovaikutustaidotkin ja kouluttaa ja kehittää itseään jatkuvasti.

Olin huolissani, sillä tiesin, että vaikka jotkin listan ominaisuuksista itseeni sopivatkin ja ennen kaikkea olin valmis kehittämään itseäni, monessa asiassa lähtötasoni ei ollut kauhean kehuttava ja edistyin tuskastuttavan hitaasti.

Harjoitteluvuoden aikana yhtä näytetuntia sai valmistella useita päiviä ja sen piti olla minuutintarkka ja sisältää muun muassa motivointia, opetuskeskustelua ja yhteistoiminnallista oppimista. Luokassa oli työrauha, koska arvioiva opettaja istui takana.

Siirtyminen harjoittelusta oikeasti opettamaan on kuin joutuisi uimataidottomana aloittamaan altaan syvästä päästä. Voi vain toivoa, että kollegat ja rehtori kannattelevat, jotta pää pysyisi pinnalla.

Minulla on ollut onnea. En tiedä, olisinko enää opettaja, jos en olisi saanut kollegoilta ja rehtoreilta tukea ja paljon hyviä vinkkejä. Toisena työvuotenani olin myös mukana ryhmätyönohjauksessa ja vuosia myöhemmin vaikeassa tilanteessa pääsin rehtorin avulla yksilötyönohjaukseen.

Mielestäni opettajan pitäisikin päästä työnohjaukseen nykyistä paljon helpommin.

Uskon, että kaikki opettajat haluavat olla hyviä opettajia. Yksi ratkaisu huonojen opettajien ongelmaan on, että kouluihin palautetaan tarkastajat ja huonot opettajat (ehkä myös minut) irtisanotaan. Voisi toki käydä niin, että huomattaisiin, ettei hyviä ole riittävästi. Silloin toisena ratkaisuna ehdotan täydennyskoulutusta, säännöllistä työnohjausta ja kehityskeskusteluita rehtorin ja kollegoiden kanssa ja lopulta myös epätäydellisyyden hyväksymistä.

Anna Heinonen

Tampere

 

Tällä linkillä Hesarissa 16.1.2022 mielipidekirjoitukseen ja sen synnyttämään kommenttipuheenvuoroihin.  > https://www.hs.fi/mielipide/art-2000008541843.html 

Tällä linkillä puolestaan pääset lukemaan lisää työnohjauksesta ja sen toteutumasta allekirjoittaneen tehtäväkentässä. > TYÖNOHJAUS 2019 ja TIMON TYÖNOHJAUS JA TERAPIA (TTT) MIKKELI

PALJASTUS

Paljastus. Päätösosa ”Liha vai Henki” -nimisenä alkaneeseen kolmen kirjoituksen sarjaan.

Kerron neljästä papista ja yhdestä piispasta. Otan täyden vastuun (sisällöstä) kahdesta viimeisenä esillä olevasta.

 

KOLME PASTORIA

Kolme pastoria oli saapunut viikonlopuksi teologien kokoukseen. Siellä heidät oli majoitettu samaan huoneeseen. Eräs pastoreista ehdotti: ”Tunnustakaamme toisillemme salaiset syntimme, niin saamme ne painamasta mieltämme ja voimme näin puhtain sydämin osallistua pyhien asioiden käsittelyyn ja erilaisiin keskusteluihin tänä viikonloppuna.”

Kahdesta muusta pastorista ajatus oli hyvä, ja niin ehdotuksen tekijä rohkaistui avautumaan ensimmäisenä.

”Minun suurin salainen paheeni on pelihimo. Olen heikkona kaikenlaisiin hedelmäpeleihin ja kolikkoautomaatteihin. Pelikasinollakin olen joskus käynyt, salaa. Milloin ikinä saan tilaisuuden, sorrun pelaamaan uhkapeliä”, hän tunnusti häpeissään ja katse painettuna.

Toinen pastoreista tunnusti salaiset syntinsä: ”Minä olen laiska. En viitsi tutkia taustoja Raamatusta ja kommentaareista. Sen sijaan, että kirjoittaisin saarnani itse, kopioin aika usein toisten pappien saarnoja. Häpeän heikkouttani ja pelkään alituisesti, että seurakuntalaiset tai toiset papit huomaavat asian.”

Sitten tuli kolmannen pastorin vuoro tunnustaa syntinsä: ”Minä olen aivan mahdoton juoruilija. Voi pojat, maltan tuskin odottaa, että pääsen ulos tästä huoneesta!”

 

PAPPISVIHKIMYS TIETTYNÄ AJANKOHTANA

Kuvat ovat tämän blogikirjoittajan pappisvihkimyksestä Tampereella loppiaisena 1990. Vihkimyksen toimitti Tampereen silloinen piispa Paavo Kortekangas (4.11.1930-21.7.2013).

Loppiaista vietettiin tammikuun kuudentena jo 200-luvulla, jolloin se oli Jeesuksen syntymä- tai kastejuhla. Juhlan vanha nimi epifania on kreikkaa ja tarkoittaa ilmestymistä, Herran ilmestymistä.

Loppiaisesta on tullut lähetystyölle omistettu päivä, sillä idän tietäjät olivat pakanoita, jotka kuitenkin saivat nähdä Vapahtajan ja antaa hänelle lahjansa.

On merkille pantavaa, että kuluvana ja tulevanakin vuonna saamme Suomessa viettää loppiaista arkipyhänä, nimenomaisena 6. tammikuuta.

Aloitin papin tehtävissä Hämeenlinnan seurakunnassa. Olin juuri tullut valituksi oppilaitospastoriksi; minulle entuudestaan tuntemattomalle paikkakunnalle, jossa tuolloinkin toimi toistakymmentä, erilaisten ammattitutkintojen oppilaitosta.

Myös minä aloitin erikoistumiskoulutuksen, työn ohella 2.5 vuotta kestävän erikoistumisen kirkolliseen oppilaitostyöhön. Lähiopetus toteutui Helsingissä ja Järvenpäässä. Olin erityisen motivoitunut, sekä koulutuksesta että arjen tehtävistä Hämeessä.

 

ENSIMMÄINEN ISO PAPISTON KOKOUS

Suomen luterilaisen kirkon hiippakunnissa on ollut pitkä perinne siinä, että kunkin hiippakunnan piispa kutsuu kaikki hiippakuntansa teologit (ja nyttemmin myös diakoniatyöntekijät) vähintään joka kuudes vuosi pari kolme päivää kestävään synodaalikokoukseen.

Perinnettä ohjeistaa nykyinen kirkkojärjestys (KJ18:9). Kokoontumisen tehtävänä on käsitellä teologisia kysymyksiä, seurakuntien hoitoa sekä muita kirkon toimintaa ja hallintoa koskevia asioita. Usein osallistujat saavat ennen synodaalikokousta luettavakseen jonkin ajankohtaisen,  juuri kyseistä tapahtumaa varten kirjoitetun teologisen kirjan.

Nuorena pappina olin – kuten kuuluukin – 1990-luvulla ensimmäisen kerran kyseisessä kokoontumisessa.

 

PIISPANTARKASTUKSISSA KUULEMAANI

Ennen kuin mainitsen kokemukseni tuosta, niin ikään Tampereella pidetystä synodaalikokouksesta, mainitsen kahdesta piispantarkastuksesta. Ne eivät olleet merkityksettömiä, myös tämän blogikirjoituksen otsikon kannalta.

Sain nimittäin vihkineeltä Tampereen hiippakunnan piispalta Paavo Kortekankaalta, tuolloin 1990-luvulla, kahdestikin kutsun notaariksi.

Tässä oli kysymys ”luottamustehtävänä” tulkitusta tehtävästä toimia notaarina piispan ja tämän asessorijoukkonsa toimittamassa tarkastuksessa. Nämä seurakunnan toiminnan ja talouden tarkastukset olivat Rengon (1991) ja Hauhon (1994) piispantarkastukset.

Ei tarkastuksista tämän enempää – kuin – että kuulen Paavo-piispan maininneen molemmissa tarkastuksissaan, ja lähes sanatarkasti näin: ”Minulle piispana, kun vihin uusia pappeja hiippakuntaani, on symbolisesti tärkeää valita ja asettaa vihittävälle, inhimillisesti ajatellen väriltään sopivin messukasukka; sellainen, joka niin psykologisesti kuin sosiologisesti ilmentäisi vihittävän erityistä kutsumusta.”

Kun katsot edellä olleita kuvia, havaitset, että minulla on väriltään punainen messukasukka ja stoola. Punainen on tulen, veren ja tunnustuksen (ks. marttyyri) väri. Se on myös Pyhän Hengen ja Kristuksen tunnustamisen väri. Voit lukea muistakin kirkollisista väreistä ja niiden sanomasta linkillä tästä.  

Kun osallistun ensimmäiseen kerran synodaalikokoukseen, jonka koollekutsujana ja tilaisuuden johtajana toimi pappeuteeni vihkinyt Paavo Kortekangas, muistan kuin eilisen päivän tapahtumana sen hetken, kun piispa piti kirkossa varsin pitkät johdantosanat ennen ehtoolliselle osallistumista. Tampereen iso temppeli oli ääriään myöten täynnä pappeja.

Menen ehtoolliselle. Itken vuolaasti, kun polvistun alttarille.

Näky oli ilmeisesti koskettava myös ehtoollista jakaneelle piispalle, koskapa hän pysähtyi selkeästi kohdalleni ja sanoi kuiskaten, toisia häiritsemättä: ”Rauha sinulle, Timo!”

 

KOTIMATKALLA

Tämä minun, nuorehkon hämeenlinnalaisen pastorin olemus oli mitä ilmeisemmin havaittu työtovereiden keskuudessa. Kotimatkalla autossa, jossa lisäkseni oli  kolme teologikollegaa, eräs heistä varovaisen hienotunteisesti kyseli kokemuksiani synodaalikokouksesta… ja tunnusteli kysymyksellään, että ”messu kirkossa taisi olla sinulle koskettava…”

Muistan selvästi, kuinka tunnistin kokeneempien virkaveljien ja -siskon toiveen tarkistaa, halusinko puhua kokemuksestani enempää. En halunnut. Totesin ainoastaan: olipa virsilaulu voimallista! Kokemukseni oli epäilemättä tosi ja yhteinen. Papeista täpötäysi kirkko.

Enempää en tahtonut avata emotinaalista kokemustani. Tämä silläkin riskillä, että autossa olijat mahdollisesti pähkäilivät mielessään itkuni taustoja: oliko siviilielämässä tai muutoin ihmissuhteissa erityistä ja akuuttia… Ei ollut.

En palannut alttarihetkeen myöhemminkään, vaikka toisaalta olisin halunnut. Tunnustaa ja keskustella. Otollista tilannetta kollegoitteni kanssa ei kuitenkaan tullut.

 

MISTÄ TUNNUSTUKSESSANI OLISI OLLUT KYSYMYS?

Itkussani oli todella ja syvällisesti kysymys siitä tuntemuksesta, että olen huonosti hoitanut leiviskäni. Punainen – tulen, taistelijan ja Hengen väri huonosti ilmensi toimintaani pastorina ja sydämen kristittynä.

 

MINULLE JA SINULLE!

Minulle. Ja kenties Sinullekin. Majatalosta kertova Pekka Simojoen biisi on rohkaisevaa kuultavaa.

Tämä musiikki päättää Liha vai Henki ja Miten meidän pitäisi elää? kirjoitusjakson. Nämä blogipäivitykset ovat pyörineet Paavalin, tuon apostolin ja marttyyrina kuolleen, sanojen ympärillä.

Raamattu ei kuvaa Paavalin kuolemaa. Perimätiedon mukaan hän kuoli keisari Neron vainojen aikana, ehkä vuonna 63 tai 64. Rooman kansalaisena hänet mestattiin.

Rukoukseni on katkelma hänen aitona pidetystä dokumentista, Kirje filippiläisille. Paavali kirjoitti kirjeen niiden kahden vuoden aikana, jolloin hän oli ”kahleissa” (1:7–13) Roomassa.

Kirjeen ensimmäisessä luvussa ovat Paavalin sanat: ”Minä luotan siihen, että Jumala, joka on teissä aloittanut hyvän työnsä, myös saattaa sen päätökseen Kristuksen Jeesuksen päivään mennessä” …

Fil. 1:9-11

Raanmatun sana meille!

Pekan biisi:

 

MITEN MEIDÄN PITÄISI ELÄÄ?

Miten meidän pitäisi elää? Se on paitsi aiheellinen kysymys myös tämän kakkososan teema. Jatkan tässä LIHA vai HENKI? -blogijutun kirjoitusta. Porautumalla asiaan. Pääset johdantoon klikkauksella tästä.

 

Mitä Paavali opettaa kristittynä elämisestä?

Miten pitäisi elää? on kysymys, jota kristinuskon ensimmäiseksi teologiksi tulkittu apostoli Paavali käsitteli. Kysymys siitä, miten meidän tulisi kristittyinä elää ei ollut ajankohtainen ainoastaan Paavalin elinaikana. Se on mielekäs kysymys ajasta aikaan.

Kun vetoamme Raamattuun, sama kysymys, miten meidän pitäisi elää, on kiinnostavan ajankohtainen, polttavakin tässä eletyn 2020-luvun aikana.

Lähestyn otsikon kysymystä Raamatun tekstin pohjalta. Polttopisteessä on apostoli Paavalin erään pääkirjeen kohta: Kirje galatalaisille luku 5 ja jakeet 16–26

Mainitut jakeet voit lukea kuvasta. Edellisessä blogijulkaisussa samainen teksti on alkuperäisellä, kreikan kielellä; blogin kirjoittajakin on yliopistovuosinaan opetellut tätä koinee-kreikkaa. Pääset asian taustatietoihin tästä.

Gal. 5:16-26

Gal. 5:16-26

Uuden testamentin digi- ja äänikirjoihin pääset myös suoraan tästä.

Sähköisellä UT2020-käännöksellä kerrotaan olevan tällä hetkellä noin puoli miljoonaa käyttäjää.

 

Mikä on Gal. 5:16–26 sisällön rakenne?

5:13–15     

Huomaa edeltävät jakeet, joissa Paavali, kristityksi Damaskon tiellä kääntynyt ja juutalaisen lain erinomaisesti tuntenut julistaa: Vapaus juutalaisten laista on vapautta, joka kutsuu palvelemaan rakkaudessa.

   :16–18

Kristityt eivät vaella lihan mukaan, vaan Hengessä, jolloin he tuottavat Hengen hedelmiä.

   :19–23

Lihan tekojen ja Hengen hedelmien luettelointia; vrt. Room. 13:13, Ef. 5:9, Kol. 3:12, 4:6.

    :24

Loppukaneetti: Kristityt eivät tee lihan tekoja.

   :25–6:10

Mitä Hengessä vaeltaminen on käytännössä, miten se näkyy seurakuntaelämässä.

 

LIHA (σὰρξ) ja HENKI (πνεῦμα) – Mitä nämä käsitteet tarkoittavat?

Jakeessa 16 ovat nyt käsiteltävänä olevan tekstikatkelman kaksi keskeistä käsitettä. Niihin on aiheellista hiukan pysähtyä.

Paavali sanoo jakson avainajatuksen heti alussa: ”Vaeltakaa Hengessä, niin ette täytä lihan himoa.”

Paavalin määritelmän mukaan kristitty on sellainen ihminen, jolla on Henki, Pyhä Henki tai Kristuksen henki. Sanojalle, siis Paavalille on itsestään selvää, että kristityllä on Henki, ja periaatteellisella tasolla on samoin selvää, että kristitty tuottaa Hengen hedelmää.

Miksi hän kuitenkin kehottaa vaeltamaan hengessä, ikään kuin kaikki kristityt eivät sitä tekisi?

Katso Paavalin analoginen ajatus, joka esiintyy Room. 6:ssa, jossa osoitetaan, että kristitty on kuollut pois synnistä (1–10). Hän kehottaa voimakkaasti, että kristittyjen ei tule elää synnissä (11–23). Hengessä vaeltamiseen ei kuulu lihan himojen noudattaminen.

 

Mitä – σὰρξ – oikein tarkoittaa?

Kreikankielinen σὰρξ tarkoittaa fyysistä materiaalia, josta ihmisten ja eläinten ruumiit muodostuvat.

Käännöksenä tässä ”liha” kuitenkin kuvaa ihmistä siltä osin kuin tämä on Jumalasta vieraantunut.

Eikö Sinustakin edellä ilmaisemani (käännösselitykset) vie ajatuksiamme ja mielikuvia hiukan eri suuntiin?

Niinpä tässä kohden meidän on tarpeellista huomioida vivahteet, jotka esiintyvät hebrealaisessa ja kreikkalaisessa tulkintaperinteessä. Muistanet, että Vanha testamentin alkuperäinen kieli on hebrea, kun Raamatun jälkimmäinen osa, Uusi testamentti kirjaillaan kreikaksi.

Septuagintassa eli Vanhan testamentin kreikankielisessä käännöksessä sekä yleensäkin hebrealaisessa ajattelussa ei ajateltu, että Jumalan vastaisuus asuisi ihmisen ”ruumiissa”. Ruumis on kyllä heikko mutta ei paha.

Kreikkalaisessa perinteessä sen sijaan ajateltiin Platonilaisittain, että fyysinen ruumis on näkymätöntä sielua arvottomampi ja ala-arvoisempi osa ihmistä. Tällöin fyysiset tarpeet ja lihan himot – voisimme sanoa – ohjaavat ihmisen sielua askartelemaan vähempiarvoisten asioiden, kuten viihteen, ruoan ja laiskuuden parissa. Ihmisenä oleminen toteutuu kuitenkin syvemmän sielun alueella; ihmisten pitäisi kasvaa pikemminkin filosofian, elämän ja todellisuuden ymmärtämisessä.

Liha-käsitteessään Paavali soveltaa kreikkalaista antropologiaa selkeämmin kuin kukaan muu Ut:n teologi; Antropologialla tarkoitetaan tässä näkemyksiä ja tutkimusta ihmiselle ominaisista piirteistä.

Paavalille ”liha” on ihmisen osa, joka vastustaa Jumalaa moraalisesti.

 

Miksi lihasta puhe?

Miksi Paavali valitsi sanan liha kuvaamaan tätä puolta ihmistä? Ajatteliko hän, että ihmisen fyysisyys on jotenkin vastuussa tämän Jumalan vastaisuudesta?

Ilmeisesti tässä näkyy kreikkalaisvaikutteet: Sanan valinta viittaa siihen, että Jumalan vastaisuudessa on ainakin tietty fyysinen komponentti; maallisesta liha-materiaalista rakennettu ihminen on heikko ja kuuluu toiseen moraaliseen sfääriin kuin Jumala. Vastaavasti esimerkiksi enkelit eivät ole lihaa fyysisessä mielessä ja osittain siksi he eivät ole sitä teologisessakaan mielessä: Enkelit tuntevat Jumalan ja suostuvat Jumalan tahtoon.

Liha-käsitteen luomiseen ja runsaaseen käyttöön on voinut vaikuttaa myös se, että Paavali on tottunut ajattelemaan vastakohtaparien kautta. Kun Kristuksen tuoma pelastus koettiin yliluonnollisenakin Hengen saamisena ja Hengen voimana, oli luontevaa luoda käsitteet kuvaamaan tämän pelastuksen tilan ja prosessin vastakohtaa.

Jos siis pelastus on ihmisen muuttumista ja kokemusta, on tälle sopiva vastakohtatermi liha. Liha fyysisine konnotaatioineen kuvaa osuvasti ihmistä tämän luonnollisessa olotilassaan.

Jos Paavali olisi ajatellut pelastusta anteeksiantamuksena, olisi sen vastakohta ollut syntivelan ja syyllisyyden kokeminen. Mutta kuten tunnettua Paavali ei juuri puhu anteeksiantamisesta eikä synnistä velkana taivaan foorumilla, vaan synti on demonista valtaa maanpäällä ja ihmisten elämässä. Siksi synnistä ei vapauta anteeksiantamus vaan Hengen tai Kristuksen voima ja läsnäolo, joka antaa kyvyn elää hyvää elämää.

Summa summarum: Liha sanan sopiva dynaaminen käännös on ”luonnollinen ihminen” eli Jumalasta erillään oleva ihminen.

Vaeltakaa Hengessä, niin ette täytä lihan himoa” on todellisuutta kuvaava lupaus. Se, joka vaeltaa Hengessä, ei elä lihan mukaan. Ajatus konkretisoituu lihan tekojen ja Hengen hedelmien kuvauksessa. Lihan tekojen tekijät eivät peri Jumalan valtakuntaa, he eivät siis täytä kristityn mittaa, koskapa heissä ei näytä Henki vaikuttavan.

Miten meidän pitäisi elää? Jos sanon itseäni kristityksi, niin jo tähän asti kirjoittamassani on käynyt ilmeiseksi vastaus: Elä Hengessä!

 

Emme ole neutraalilla maaperällä!

Jae 17. Paavalin peruspointti tässä jakeessa on todeta, että kristitty ei ole neutraalilla maaperällä, vaan hänen on tehtävä valinta.

Lihan ja Hengen vastaisuus merkitsee sitä, että kristitty ei voi tehdä mitä (kumpaa) tahansa, vaan hänen on valittava, onko hän lihan vai Hengen puolella. Huomaa, että edellisen jakeen (16) perusteella lukijan oletetaan pitävän itsestään selvänä sitä, että minä kristittynä olen valinnut Hengen puolen. Hengen mukaan eläminen merkitsee voittoa lihasta.

Jae 18. Lihan ja Hengen vastakkaisuuden jälkeen todetaan, jos kerran olette Hengen kuljetettavina, niin ”ette ole lain alla”.

Mitä tästä minun pitäisi ajatella?

Ilmaisussa ”ette ole lain alla” on ilmeisesti kyseessä viittaus jakson Gal. 3–4 ajatuksen kulkuihin, jossa perusteltiin teoreettisin raamattuargumentein, että kristityt eivät tarvitse lakia. Nyt tässä etiikkaan painottuvassa jaksossa Paavali haluaa edelleen todeta, että laki ei ole tarpeen. Hän painottaa, että lain vastustaminen ei johda autonomismin, tai liberalismin vaaraa ole olemassa, koskapa Henki ei anna lupaa toteuttaa lihan himoja. Näin ollen ette tarvitse lakia.

 

Lihan teot ja Hengen hedelmät – millaisia?

Jakeet 19–23. Lihan tekojen ja Hengen hedelmien luettelot ovat ilmeisesti varsin sattumanvaraisia. Niiden perusteella ei voi päätellä, rivienkään välistä, mitkä olivat galatalaisten moraalisia ongelmia. Silti joitakin havaintoja luettelosta voidaan tehdä.

Hengen hedelmistä voisi todeta, että Paavali valitsi ensimmäiseksi hyveeksi juutalaisen ja alkukristillisen keskeisen hyveen, rakkauden, ja listan viimeiseksi kreikkalaisen etiikan keskisimmän hyveen, itsehillinnän tai itsehallinnan.

Millaisesta rakkaudesta on kysymys?

Paavali oli aiemmin (Gal. 5:13-14) ilmaissut ”Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi”… Ja tarkoittanut rakkautta, joka ei ole vain sentimentaalisuutta tai hyvän toivomista, vaan hyvän tekemistä toiselle, palvelemista. Palveleminen on sekä henkistä, sielunhoidollista välittämistä että konkreettista auttamista.

Jakeen 21 ajatus siitä, että ne, jotka syyllistyvät lihan tekoihin, eivät peri Jumalan valtakuntaa, on tarkoitettu todeksi otettavaksi. Kontekstin esittämä Hengen ja lihan vastakkaisuus viittaa siihen, että Paavali todella ajatteli, että kristityt eivät toteuta lihan tekoja, ainakaan suuressa mittakaavassa.

Jae 24. toistaa jakeen 16 ajatuksen toisin sanoin. Nyt Hengessä olemista vastaa Kristuksen omana oleminen. Tämä Kristuksen omana oleminen on mystistä yhteyttä Kristukseen, ”elämää Kristuksessa”. Kyse on siitä, että kristityt ovat ristiinnaulinneet eli kuolettaneet, tehneet voimattomaksi lihansa haluineen ja himoineen. Kristityt ovat siirtyneet Hengen ja Kristuksen valtapiiriin, joten lihalla ei ole enää mahdollisuutta ohjata heidän tekemisiään.

Jakeet 25–26. Jos me elämme Hengen varassa, meidän on myös seurattava Hengen johdatusta. Emme saa tavoitella turhaa kunniaa, emmekä ärsyttää ja kadehtia toisiamme”. Tämä kotimainen käännös ns. käy kohti, se on kiusallista kehotusta, minulle ainakin. Olenhan etsimässä vastusta kysymykseen: Miten pitäisi elää?

Ennen kuin päädyn omakohtaiseen paljastukseen, jatkan Gal. 5:n, siis rajatun tekstikappaleen analysointia. Se muodostui minulle perin mielenkiintoiseksi. Minulle herää luetun ja tässä kirjoittamani pohjalta muutamia jatkokysymyksiä.

Millainen ihminen on Paavalin käsityksen mukaan, juuri tämän tekstin perusteella? 

Vastaan tuohon kysymykseen, tiedostaen, että syvemmin Paavalin teologiaan perehtyneet tutkijat muistuttavat minua Paavalin pyrkimyksistä; mm. siitä, että tämän tekstin tulkinnassa Paavalin päätavoite ei ole ollut esittää antropologista kuvausta (sanoista ἄνθρωπος, anthrōpos ’ihminen’ ja λογία, logia ’oppi’), vaan hänen päätavoitteensa on ollut kehottaa kuulijoita hurskaaseen elämään.

Jo blogitekstin alussa mainitsin Paavalia pidetyn kristinuskon ensimmäisenä teologina. Suomeksi suosittelen lisätietoa hankkimaan Kari Kuulan saman nimisen teoksen avulla. Klikkaa linkkiä tästä.

Huomaathan, että edelleen olemme koko blogikirjoituksen otsikon äärellä: Miten meidän pitäisi elää?

Kehotus pyhään elämään (imperatiivi) perustuu siihen, että Hengessä tai Kristuksessa vaeltavat kristityt eivät ole lihan vallassa, vaan Henki tuottaa heissä hyvää hedelmää (indikatiivi).

Tältä indikatiivi-imperatiivi -ajatukselta ei tule odottaa matemaattista johdonmukaisuutta. Äärimmäinen johdonmukaisuus merkitsisi sitä, että koska kristityt ovat Hengen ja Kristuksen ohjaamia (indikatiivi), ei heitä tarvitsisi enää kehottaa Hengen mukaiseen elämään (imperatiivi) – niin kuin tuultakaan ei tarvitse kehottaa puhaltamaan; tuulihan on sitä, että ”ilmassa puhaltaa”.

Kehotuspuheeseen liittyvänä voinen siteerata tässä esimerkiksi kohtaa, jossa Paavali kehottaa roomalaisia: ”Jos mahdollista ja jos teistä riippuu, eläkää rauhassa kaikkien kanssa” (Room. 12:18).

Paavali on siis ollut realisti. Hän on ajatellut, että Kristityt ovat Hengessä ja Kristuksessa, mutta se ei johda automaattisesti kristilliseen elämään, vaan vasta kehotus/opetuspuheen kautta. Jokainen kristitty kykenee kuulemaan kehotuksen ja elämään sen suuntaisesti. Hän, joka ei ole eikä voi olla kuuliainen kehotukselle elää Hengen mukaan, ei ole kristitty, eikä peri Jumalan valtakuntaa.

Paavalin kristillinen antropologia on voluntaristinen.

Voluntarismi käsitteenä ymmärretään tässä ilmauksessa sananmukaisena eli ihmisen tahdon painottamisena ihmisen ymmärryksen perustaa selitettäessä. (lat. voluntas, ”tahto”, ”halu”; myös ”mielivaltaisuus”)

Paavalin voluntaristisen käsityksen voisimme ilmaista näin: Kristitty ihminen on sitä mitä hän tahtoo ja mitä hän tekee, ainoastaan ei-kristitty on toivottomasti ”myyty synnin alle”.

 

Kaikuuko kirkoissa Paavalin ihmiskäsitys?

Onko Raamatun Paavali ja kuuntelemani julistus tai Raamatun opetus Paavalin eri kirjeiden pohjalta yhteneviä seurakuntani tilaisuuksissa? Kuulenko Paavalin `selkeää` ihmiskäsitystä ja kuvausta ihmisestä luterilaisessa kirkossani?

Subjektiivinen kokemukseni on: en kuule, tai ainakin kovin harvoin!

Mutta miksi kuulemani opetuspuhe ihmisen olemuksesta kristittynä 2020-luvulla on pikemminkin moninainen, toisenlainen kuin edellä kuvatun Paavalilainen?

Tiedän olevani Sanan kuulijana harkitseva ja ajatteleva. Tämän ajan kuulijana jään liian usein mielentilaan, jossa kuulemani opetuspuhe muodostuu hiukan epäselväksi, jopa ristiriitaiseksi.

 

Miksiköhän?

Syy voi tietysti olla omassa ymmärryksessäni, asenteessani tai kulloinkin ajankohtaisessa tunnetilassani.

Tämäkin on muistettava, että teologinen julistuspuhe siivilöityy aina eri `mailmojen` läpi, aikanakin näiden: Raamattu, traditio, järki ja kokemus.

Tällaisen, yleisesti hyväksytyn nelijaon on esittänyt Alister McGrath, kun puhumme kristillisen teologian auktoriteeteista. Esitettyä nelijakoa voidaan pitää ekumeenisena, vaikka niiden keskinäinen painoarvo vaihtelee eri kirkkokunnissa. Yleisimmin tuon nelijaon painotuksellinen järjestys on edellä kuvattu. Myös luterilaisuuden arvovaltaisimpien tekstien pinnallinenkin lukeminen osoittaa, että luterilaisuudessa on vedottu aina näihin kaikkiin.

Asian tilalle (siis siihen, että en kuule tänä päivänä Paavaliin liittyvänä ´kirkasta´ Paavalia) on myös historialliset juurensa.

 

Millaiset muun muassa?

Vaikka Paavalin puhe ja käsitys kristityn tahto-elämästä suhteessa ei-kristittyihin on sangen selkeä, on myöhempi aikakausi tuonut kristilliseen tulkintaan ja opetukseen useanlaista lisäymmärrystä. Vivahteita.

Erityisesti Aurelius Augustinuksesta on alkanut toisenlaisen kristillisen ihmiskuvan rakentaminen.  (Augustinus (354–430) on yksi kristillisen kirkon suurimmista ja eniten vaikuttaneista teologeista, joka teki huomattavaa työtä filosofian ja teologian yhteensovittamisessa).

Kristilliseen ihmiskuvaan tulee alkulankeemuksen ja perisyntiopin näkemys ja vaikutus; opin mukaan ihminen on niin perinjuurin turmeltunut, että Henki ja Kristuskaan ei vapauta ihmistä lihan, synnin ja kuoleman vallasta. Vasta Kristuksen loppuun viemässä täyttymyksessä ihminen voi tehdä sitä hyvää mitä hän tahtoo.

Miksi Paavali ajatteli ihmisestä edellä kerrotun positiivisesti ja miksi Augustinolainen perinne rakensi niin kielteisen ihmiskäsityksen?

Vastaus liittyy siihen, että Paavalin juuret ovat apokalyptiikassa ja siihen liittyvässä valtapiiriajattelussa. (Sana apokalyptiikka merkitsee kreikan kielessä täysin tunnetuksi tekemistä, ilmestystä tai (totuuden) paljastamista).

Paavalin mukaan vastakkain ovat toisaalta Kristuksen ja Hengen ja toisaalta enemmän tai vähemmän semipersoonallisiksi käsitetyt synnin, lihan ja kuoleman valtapiirit.

Koska Kristus ja Henki ovat valtoja, voimia tai valtapiirejä, joiden vaikutuspiirissä kristityt elävät, ovat niiden vastakohdatkin (synti, liha, kuolema) valtoja ja vaikutuspiirejä, jotka hallitsevat ihmisiä.

Tämän ajattelun mallin puitteissa on varsin luonnollista ajatella, että Kristuksen valtapiirissä synnin ja lihan vaikutusvalta on rauennut.

Myöhempi, ja mainittuun Augustinukseen ankkuroituva teologia ei enää ajatellut apokalyptisesti, vaan ontologisesti. (Ontologia tulee kreikan sanoista ὄν, ὄντος ’oleminen’ ja -λογία ’oppi’ ja on olevaisen perimmäistä olemusta tutkiva filosofian osa).

Tässä ontologinen ongelma ei ole synnin demoninen valta, vaan synti ihmisen olemuksena.

Ihminen on lankeemuksensa jälkeen sekä olemukseltaan synnin turmelema (perisynti) että tämän seurauksena taivaan foorumilla synnin velassa. Tämä ihmisen olemus ei muutu vanhurskauttamisessa. Kristittykin on synnin vaurioittama, vaikka saakin taivaan foorumilla synnin velan anteeksi.

Augustinolaiseen antropologiaan on luonnollisesti vaikuttanut vuosisatainen kristittyjen kokemus. On nimittäin havaittu, että kaikki kristitytkään eivät todellakaan elä pyhää elämää. Lisäksi Augustinuksen kaltaiset, sielun syvyyksiä pohdiskelevat teologit löysivät vähitellen sen tosiasian, että hyviä tekojakin tekevän motiivit ja ajatukset voivat olla itsekkäät, vaikka elämän ilmiasu olisikin hurskasta. Augustinuksen tunnustukset ovat tällaisen kristillisen analyysin ensimmäisiä ja syvällisimpiä monumentteja.

Oppi-isämme Martti Luther tunnetusti ahdistui siitä, että koki sydämensä aina kapinoivan. epäilevän ja taipuvan itsekkyyteen. Niinpä hän teki kärpäsestä härkäsen, ja ajatteli, että jos hän ei kykene 100 %:een kuuliaisuuteen, se ei ole kuuliaisuutta lainkaan. Lutherista voit lukea lisää vaikka linkillä tästä.

Luterilainen teologia, nimittäin Luther itse opettaa, että ihminen on Jumalan edessä synnin vanki (täysin syntinen ja täysin vanhurskas), mutta ihmisten edessä hän etenee pyhityksessä – mutta kokee tappioita (osittain syntinen, osittain vanhurskas).

Edellistä hän kutsuu ensimmäiseksi vanhurskaudeksi ja jälkimmäistä vaakasuoraa tasoa toiseksi vanhurskaudeksi. Luther opettaa, että ensimmäinen vanhurskaus tulee lihaksi meissä ja muuttuu toiseksi vanhurskaudeksi, joka on kilvoittelua ja päivittäistä synnin poispanemista. Kristitty ihminen siis etenee kasvussaan, jos ei kengurun loikin niin ainakin kilpikonnan askelin – mutta etenee kuitenkin. 

 

Kristityn ja ei-kristityn toiminta paheiden suhteen

Eräs tekstimme herättämistä olennaisista teologisista kysymyksistä kuuluu: miten kristitty ihminen eroaa ei-kristitystä, kasvaako moraalinen kristitty enemmän kuin moraalinen ei-kristitty omia paheitaan vastaan?

Galatalaiskirjeen perikooppimme mukaan ero on kuin yöllä ja päivällä; kuten olemme lukeneet, kristitty elää Hengessä ja elää pyhää elämää, ei-kristitty puolestaan paheellista, himojensa ohjailemaa elämää.

Miten tämä jako ajatellaan tänään?

Hyvä kysymys. Empiirinen havainnointi kun taitaa osoittaa, että tunnustavien kristittyjen ja ei-kristittyjen moraalit eivät kiistatta ole täysin erilaiset. Pyhiä ja pahoja, voittoja ja tappioita on molemmilla puolilla.

Eräs mielenkiintoinen ratkaisu on se, että kristityn ja ei-kristityn erot ovat päässä ja transsendentissa.  Transsendenttinen tarkoittaa tässä yliaistillinen; ylimaallinen, sellainen, joka on erillään maailmasta.

Eli kristitty uskoo päässään, vaikka ei sen kummemmin eläkään todeksi arjessaan. Hän on jollakin transsendenttisella tasolla saanut Hengen ja synnit anteeksi, mutta sitä ei voi täysin osoittaa todeksi minkään käyttäytymiseen liittyvän havainnon perusteella.

Luterilaisessa perinteessä on useammin kuin harvoin ajateltu, että ainoa todellinen ja näkyvä kristityn merkki on kastetodistus, sillä se ja vain se kertoo, että hän on saanut synnit anteeksi ja seurakunnan jäsenyyden. Silloin olisi ajateltava, että ”vähemmän Hengen hedelmiä” tuottavat ovat ikään kuin ”rappiolla” tai ”uskon ilo ja vastuu ei ole vielä löytynyt”. Heille kuuluu kehotuksen sana – tietenkin rakkaudessa.

Tämän tulkinnan mukaan kristityn ja ei-kristityn havaittavissa oleva ero on heidän uskossaan, mutta ei elämässä. Kristitty uskoo ja toivoo, ei-kristitty ei usko. Kristitty on se, joka pyytää saada elää Jumalan tahdon mukaan. Paavali ja koko Uuden testamentin traditio kuitenkin opettaa toisin – kristitty ei ole se, joka vain uskoo tai rukoilee, vaan joka myös elää uskonsa mukaan. ”Yksinään ilman tekoja usko on kuollut” (Jaak. 2:17,26).

 

Miten Paavalin tekstin viesti on tulkittava tänään?

Minä liputan Paavalin ja Augustinuksen välimaastoon sijoittuvaa ”linjaa”. Tällä subjektiivisen rajallisella ymmärrykselläni.

Millä perusteella? aktiivit kysyisivät.

Ajattelen itseäni ja ns. keskiverto kristittyä: Emme ole ihmisinä toivottomia, auttamatta `huonomman minän` vankeja. En suostu ajatukselle, että minut tulisi nähdä ainoastaan sisäisten ja ulkoisten olosuhteiden vangiksi; että kasvumahdollisuutta ihmisellä ei oikeasti olisikaan.

Aina on mahdollisuus kasvaa, tehdä parannus, opiskella, kouluttaa ja harjaannuttaa kristillisiin hyveisiin.

Ihminen voi astua kasvun tielle: hän voi sanoa kyllä Kristuksen ja myös omassa elämässä kuuluvalle kutsulle kasvamaan.

Juoruilija voi päättää pitää suunsa kiinni, itsekäs voi oppia antamaan toisille tilaa, kielteisiä perspektiivejä perhe-elämässä etsivä voi kasvaa valitsemaan myönteisiä näkökulmia. Ja ajattelen, että ei vain teoriassa: Todistan silmin ja korvin tällaista tapahtuvan Suomen Mikkelissäkin, kun teen arkityötäni perheiden lähi-ihmissuhteiden kentässä päivittäin.

Arkijärki ja kokemus todistaa, että jos tänään alan määrätietoisesti työskennellä itseni kasvun kanssa, on muutaman vuoden kuluttua ihania hedelmiä korjattavana. Lapsiperheessä tämä parhaimmillaan merkitsee, kuten olen tottunut ilmaisemaan ”pankkiin sijoittamista”, henkisen koron kasvamista ”kolmanteen ja neljänteen polveen” saakka.

Jos mies tietoisesti päättää alkaa osoittaa rakkautta puolisoaan kohtaan (vrt. vihkikaava), voi avioliitto paremmin; jos päättää lukea Raamatun rinnalla aviosuhdetta tai miehenä ja naisena oloa käsittelevää kirjallisuutta, vaikka kirja kuussa, voi vuodenkin päästä olla aika viisas – ainakin kirjaviisas!

Seuraavassa blogikirjoituksessa otsikko kuuluu: Paljastus. Kerron muutaman esimerkin avulla, miten tässä käsillä olevassa blogitekstissä ollut konkretisoitui muutaman papin elämässä. Olen yksi heistä.

 

Musaa!

Ennen kuin pääset Paljastus nimiseen loppublogijuttuuni, voit kuunnella Pave Maijasen Pidä huolta -biisin. Se tarjoillaan tässä musiikkivideolla, jonka moottorina Toivon Kärki ry:n ja MIELI ry:n yhteinen Pidä huolta -kampanja nykynuorten auttamiseksi.

Huom! Tämän kirjoitukseni Miten meidän pitäisi elää? lopussa on lisälukemistona luettelo käytetyistä apuvälineistä, myös joitakin vinkkejä.

Ja linkillä suoraan PALJASTUS nimiseen päätösosaan, tästä.

Tässä blogikirjoituksessa käytetyt apuvälineet, ja huomiot niistä:

  • Barclay, J., Obeying the Truth (1991) – sanoisin: erit. hyvä Gal-kirjeen etiikan analyysi.
  • Dunn, J.D.G., Galatians (1993).
  • Gyllenberg, R., Viisi Paavalin kirjettä (1975).
  • Kuula, K., The law, the covenant and God’s plan: Paul’s Polemical Treatment of the Law in Galatians. Diss. (1999).
  • Kuula, K., Paavali Kristinuskon ensimmäinen teologi (2001).
  • Kuula, K, Uskon iloon Kristinusko alusta loppuun (2021).
  • Matera, F., Galatians (1992).
  • Nikolainen, A.T., Viisi Paavalin kirjettä (1983).
  • Sanders, E.P. Paul, The Law and the Jewish People (1983).
  • Raamattu ja kirkko. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispojen puheenvuoro 2021. Tällä linkillä sähköisenä, tästä.
  • Räisänen, H., Myyty synnin alaisuuteen. Artikkeli kirjassa Raamattunäkemystä etsimässä (1984).
  • Thuren, J., Galatalaiskirje, Filippiläiskirje (1993).Edellä olevia kommentaareja lukiessa havaitsee hiukan perinteen ja kirkkokuntataustan vaikutusta Gal. 5:16–26 kirjoitettavaan tulkintaan: Kotimaiset kommentaarit (Thuren, Nikolainen, Gyllenberg) ovat yleensä päätyneet periluterilaiseen tulkintaa. Ulkomaalaiset (Sanders, Dunn, Matera, Barclay) sekä suomalaiset Räisänen ja Kuula puolestaan ehkäpä eksegeettisesti lähemmäs aitoa Paavalia.  Kaksi uusinta vuodelta 2021: Kuulan Uskon iloon Kristinusko alusta loppuun ja toisaalta piispojen puheenvuoro Raamattu ja kirkko, ovat molemmat suositeltavaa ja mielenkiintoisia luettavaa; eri tavoin virkistävinä.

 

LIHA vai HENKI? – – Johdantoa – –

LIHA vai HENKI? – – Johdantoa – – toimii alkuinfona varsinaiselle kirjoitukselle.

Todellakin, tällä kertaa pyrin lunastamaan sen useampana vuonna kuulemani toiveenmiksi et pappismiehenä käsittelisi joitakin Raamatun tekstejä”…

Ja kun olen kyseisten ehdotuksien äärellä perännyt tarkennusta, ”kuten mitä tai millaisia asioita siitä Pyhästä kirjakokoelmasta voisi meikäläisen kohdalla tulla kyseeseen, vastaukset ovat liikkuneet aviosuhteen, seksuaalisuuden ja laajemmin pari- ja perhe-elämän ympärillä.

Miten meidän pitäisi elää! ”Uskiksena” on vielä joku lisännyt.

Käsittelen Uuden testamentin kohtaa Gal. 5:16-26. Se on kokonaisuudessaan luettavissa seuraavassa kuvassa. Suomeksi. Teksti ei jätä minua kylmäksi. Suorastaan punastuttaa… Miten oikeasti elän kun peilaan todellisia tuntemuksiani lukemaani? Onko Paavalin tässä kohdassa kirjoittamat ohjeet todellisuutta kohdallani? Näkyvätkö arvostamani ihanteet oikeasti arkielämässäni?

Samalla mieleeni nousee kysymyksiä, joita arvelen Sinunkin miettivän mainitun Jumalan Sanan suhteen.

Päätän (kiusallista kiinnostusta tuntevana) pureutua lukemaani – ja koettaa (kansantajuisesti) hiukan selittää Kreikan alkukielestä kumpuavia käsitteitä, joihin kyseisessä Raamatun jakeissa väistämättä törmäämme. Ei vähiten jo alussa käännösilmaukseen lihasta ja sen himoista sekä toisaalta vastakohdastaan, Hengen hedelmistä.

Gal. 5:16-26

Gal. 5:16-26

 

TÄRKEITÄ TAUSTAHUOMIOITA

* Tekstiotos on maailman tunnetuimmasta, tutkituimmasta ja käännetyimmästä kirjasta, Pyhästä raamatusta. Sillä kristinuskon kannattajia on kaikista maailman uskonnoista eniten (n. 32.5 %); kun tällöin uskonnottomatkin lasketaan mukaan tilastoon.

Osia tästä kristittyjen merkkiteoksesta on käännetty useimmille kielille kuin mitään muuta kirjallista dokumenttia;

  • ** Vuonna 2020: Koko Raamattu saatavissa 704 kielellä. Uusi testamentti käännetty 1 571 kielelle ja yksittäinen raamatunkirja luettavissa 1 160 eri kielellä; kaikkien maailmassa esiintyvien kielten lukumääräksi on arvioitu yli 7 000. Universumimme väkiluku yli 7,7 miljardia.

Maailman uskonto- ja katsomustilanne tänään – ”lättynä” – on tällainen.

Jos tahdot syventää tietouttasi nykyisestä Raamatun käännöstyöstä, linkitä tätä:

* Pyhän kirjan kansien väliin mahtuu monenlaista: kertomuksia, rukouksia, profetioita, sukuluetteloita, myyttejä, kehotuspuhetta, lakia, lupauksia ja hengellisiä lauluja. Onhan Raamattu 66 kirjan kokoelma. Erilaiset tekstit muodostavat pyhien kirjoitusten kokoelman eli kaanonin.

* Uusi testamentti kirjoitetiin n. vuosina 50 – 150. Se sisältää 27 eri kirjaa, ja alkuperäisinä ne dokumentoitiin koinee-kreikaksi, ajan ja tavan mukaisena.

* Sekä Vanha että Uusi testamentti sisältävät kertomuksia ja kehotuksia, joiden taustalla olevaa maailmankuvaa tai arvoja ei voi ongelmitta siirtää nykyaikaan. Raamatun kuvaukset sodista, väkivallasta ja toisen ihmisen alistamisesta Jumalan nimissä ovat saaneet aikaan paljon pahaa, kun niitä on kritiikittä sovellettu tulkitsijan omaan aikaan.

* Kotimainen digiversio UT2020-käännös, jolla on tällä hetkellä noin puoli miljoonaa käyttäjää löydät klikkauksella.

* Kristillisissä kirkoissa tämä kirjoitettu teksti mielletään Jumalan sanana, jonka varsinainen Jumalan itseilmoitus ilmenee Jeesuksessa Kristuksessa. Tällöin myös ajattelemme, että Raamatun tekstit, kun niitä luetaan ja tulkitaan, kutsuvat tavalla tai toisella lukijansa kosketukseen Jumalan Sanan eli Kristuksen kanssa. 

* Henkilö nimeltä Paavali oli fariseus ja hän tunsi Vanhan testamentin kirjoitukset läpikotaisin. Ennen kääntymystään kristityksi hän oli nimeltään Saul, kiihkeä juutalaisuuden puolustaja, joka osallistui kristittyjen vainoamiseen. Saulin suhtautuminen kristittyjä kohtaan muuttui, kun hän koki Damaskoksen tiellä näyn, jossa Kristus ilmestyi ja kutsui hänet apostolikseen. Näyn vaikutuksesta Saul kääntyi kristityksi ja muutti nimensä Paavaliksi. Paavalin uskotaan kuolleen keisari Neron vainoissa noin 62–65 jKr.

* Galatalaiskirje luetaan yhdessä Roomalaiskirjeen ja Korinttilaiskirjeiden ohella Paavalin pääkirjeisiin. Galatalaiskirje on apostoli Paavalin kirjeistä vanhimpia. Todistettavasti ehkä ainoastaan kirjeet Tessalonikalaisille ovat syntyneet aikaisemmin; 1. Tess. hän kirjoitti noin vuonna 50 jKr.

* Paavalilla on tässä Galatalaiskirjeen kirjoittamisessa eräs pääpyrkimys, joka läpäisee koko kirjettä.  Hän haluaa osoittaa Galatian pakanakristityille – toisin kuin eräät olivat väittäneet – heidän ei tarvitse noudattaa juutalaisia tapoja ollakseen oikeita kristittyjä ja Aabrahamin lapsia.

* Tämän teesin teoreettinen ja Raamattuteologinen argumentointi esitetään jaksossa Gal. 2:15 – 4:31. Kehotusjaksossaan 5:13 – 6:10 hän haluaa – ikään kuin rivien välissä – torjua sen hänen perusteesinsä mahdollisesti herättämän vastalauseen, että lain eli juutalaisten tapojen hylkääminen saattaa johtaa eettiseen hällävälismiin (autonomismiin).

Tämän hän tekee osoittamalla, että vapaus laista on vapautta, joka kutsuu palvelemaan rakkaudessa. Vapaus ei johda lihalliseen elämään! Vapaus laista johtaa kristityn tuottamaan Hengen hedelmiä!

*** Mutta

Mitä on lihallinen ja hengellinen?

Jatkan siitä varsinaisessa tekstikappaleen tutkailussa, seuraavassa blogijuttupäivityksessä.

* Ennen sinne siirtymistä / pääsemistä, voit katsoa ajallisesti ensimmäisen kymmenestä videostani. Sen nähtyäsi ehkä hiffaat, kun Facessa mainitsin loppuvuoden kiinnostukseni – isoilla kirjaimilla: Biblia ja Pingis!

… Tämän blogijutun Liha vai Henki johdantoa … jatko julkaistaan kohta… Pääset suoraan sinne tästä.

HYÖDYTTÄISIKÖ – AUTTAISIKO PARISUHDETERAPIA?

Hyödyttäisikö – auttaisiko parisuhdeterapia? Tämä on jatkoa edelliselle, niin ikään kysymyksellä varustetulle blogitekstilleni parisuhdeterapia hyödyttää? Se taas syntyi soittajasta ja hänen hävinneestä ´haamusta´.

Kuvaan mobiili-tapahtuman ja siten myös tämän Hyödyttäisikö – auttaisiko perisuhdeterapia? artikkelin aivan alkuperäisen ´sysäyksen´ klikkaamalla tätä  Parisuhdeterapia Mikkeli konfliktien jälkeen.

Somat 10 varpasta

 

Viisi varvasta jäljellä, `katselematta`. On siis kyse parisuhdeterapian hyödyistä – millaisia vielä?

 

VAHVISTAVA HARJOITUS

Parisuhteen muodostavat kaksi henkilöä, joilla molemmilla on omanlaisensa taustaperhe ja yksilöllinen elämänhistoria.

Ei ole lainkaan tavatonta, että yhteiselämän arjessa (yllätyksenä) havaitaan, että toiselta heistä tuntuisi, kumppaniaan enemmän, puuttuvan taitoa tai uskallusta kohdata pelottavaksi tai ahdistavaksi kokemiaan tilanteita. Sellainen väistämättä rajoittaa ´optimaalista yhteistä hyvää´.

Nämä taito- tai uskallusvajeet ovat varsin usein perheriitojen taustalla, ja havaintojeni mukaan yleensä vielä tiedostamattomina ja salakavalina.

Miksiköhän? 

Ehkäpä syystä, että ihmiselle lajityypillinen ominaisuus on vertailla itseään ”parempi – huonompi” -akselilla. Ja usein sitten ”puolustautua” toisen arvion ja arvostelun edessä ”vastahyökkäyksellä”.

Parisuhdeterapiassa on mahdollista kuulla ja kohdata tällaisten rajoitteiden juurisyitä – sekä turvallisesti että rakentavasti. Prosessin aikana saatavalla tuella ja avulla sitten harjoitellaan toisenlaista ja toivottavampaa lähestymistapaa.

Harjoituksia löytyy kirjoista. Eräs sellainen (yksilölle ja yhdessä) suositeltava tietokirja on Maaret Kallion Lujasti lempeä, löydät myös äänikirjana tästä.

 

VASTUUN OTTAMINEN

Muutosta ei missään terapian muodossa tapahdu ilman asianomaisen omaa panosta muutosprosessissa. Silti meissä elää itsepintaisena se lapsenomainen toive ja odotus, että joku toinen tekee psyykkisen työn puolestamme. Näin on myös parisuhdeterapian kohdalla. Vastuullisen ja ammattitaitoisen parisuhdeterapeutin eräänä tehtävänä on torjua tällaista illuusiota. Henkilön parhaaksi.

Miksi?

Jotta asianomaiset pääsisivät nauttimaan parisuhdeterapian omakohtaisista hyödyistä; sellaisista, jotka kantavat terapiaprosessin päätyttyäkin. Sillä näin se on tälläkin saralla: itse tuunattuun  ja perustellun sisäistettyyn ihminen sitoutuu!

 

PUHDISTAVA TUNNE

Tämäkin on mainittava silloin kun käsittelemme terapiatyön hyötyjä. Ihminen on nimittäin tarinoita kertova ja niistä oivalluksia tekevä olento, aina ihmiskunnan aamusta alkaen. Tämä lajityypillinen ominaisuus ei ole menettänyt tehoaan ihmisen sivistyksen lisäännyttyä, pikemminkin päinvastoin.

Taitavasti annostellen, tarina tai kertomus avaa terapiahuoneessakin yllättävällä tavalla henkilön visusti varjelemia ”lukittuja ovia”. Tiedän sen. Siitä ovat asiakkaat palautelomakkeissaan kertoneet.

Eri sisältöisiä asiakas- ja käyttäjäpalautteita on näillä Timon Työnohjaus ja Terapian (TTT) sivuilla julkaistu yhteensä 212 kpl. Tämä kuriositeettinä. Eräänlaisena satunnaisotoksena voit halutessasi lukaista niistä 2 %, kun klikkaat kesällä 2017 kirjoittamaani tästä.

YHTEISÖLLISET HYÖDYT

Hyödyttäisikö – auttaisiko parisuhdeterapia? Tähän otsikkomme kysymykseen lyhyt listaus hyödyistä, joita asiakasta auttavasta pariterapiasta on todettu erilaisin tutkimusnäytöin.

Viittaan tässä tutkijalääkärin ja -psykologin Pekka Borchers ja Ilpo Kuhlman tekemään katsaukseen alan kotimaisessa Duodecimissä vuonna 2018.

  • Länsimaissa suurin osa elää avioliitossa tai avioliiton kaltaisissa suhteissa, ja perhe on meilläkin yhteiskunnan perussolu. Tiedämme, että molemminpuolinen tyydyttävä parisuhde ennustaa hyvää terveyttä ja hyvinvointia sekä puolisoille että heidän lapsilleen. Yhteiskunnallisesti monitasoinen hyöty?
  • Pariterapiasta voi olla hyötyä parisuhteen vaikeuksien lisäksi useiden psyykkisten ongelmien ja fyysisten sairauksienkin yhteydessä. Kuntoutuksessa. Yksilöllinen ja kansanterveydellinen hyöty?
  • Parisuhdeongelmien onnistunut hoito vähentää erojen tuomia kustannuksia. Yksilön, perheen ja yhteiskunnan taloudellinen hyöty?
  • Alustavan näytön mukaan pariterapia on kustannusvaikuttava masennuksen hoito- ja kuntoutusmuoto. Lääketieteellinen terveyshyöty? 
  • Useat ammatilliset pariterapiamenetelmät näyttävät olevan yhtä vaikuttavia, ja tämä vaikutus perustuu yleisiin tekijöihin kuten erityisesti yhteistyösuhteeseen asiakkaan ja terapeutin välillä.

Viimeisen ? merkin vuoro.

Hyödyttäisikö – auttaisiko parisuhdeterapia?Ja juuri Sinua elämäntilanteessasi, jollaisessa parhaillaan elät, yksin tai ympärilläsi olevien kanssa? 

Pysähtykäämme vielä sointujen ja sanoituksen vietäväksi: Juha Tapio Päivät ilman sinua (4 min).

*** Olen näissä Parisuhdeterapian hyödyt? -artikkeleissani viitannut muutamia kertoja yksilöterapiaan. Yksilöllinen psykoterapia voidaan erään katsannon mukaan ja määritelmänä mieltää eräänlaiseksi altistushoidoksi, jossa vaikeita tunteita opitaan käsittelemään vähitellen etenevän siedätyksen avulla.

Voit tahtoessasi lukea siitä ja sen hyödyllisyydestä lisää esimerkiksi Sanna Eronen & Paula Lahti-Nuuttila (toim.) kirjasta Mikä psykoterapiassa auttaa? Integratiivisen lähestymistavan perusteita. Edita (2012). Kirjaesittelyyn tästä.

*** Tämän blogijutun artikkelikuvan kuvaajana Engin Akyurt (Pixabay).

PARISUHDETERAPIA HYÖDYTTÄÄ?

Parisuhdeterapia hyödyttää? otsikko päättyy kysymysmerkkiin, huomaathan sen!

Kysymysmerkki syystä, että kirjoitus on jossakin määrin jatkoa mobiilikontaktille, josta kerroin edellisessä blogijutussani. Tapahtuma soittajasta ja hänen kysymyksistään löytyy otsikkoklikkauksella Parisuhdeterapia Mikkeli konfliktien jälkeen.

Soittajan huulilla, eikä vain hänen, oli kysymykset ammattiavun tarpeellisuudesta ja ulkopuolisen mahdollisuuksista:

Hyödyttääkö?… Kannattaako?… Auttaako?…

Esitän varpaiden verran pointteja otsikon asiassa. Lyhyt otsikko ja pieni tiivistys. Kahden blogijutun verran… Tässä julkaisen toisen jalan `varpaat` – funtsi!

KOKEMUS YHTEENSOPIVUUDESTA

Ammattikielessä puhutaan terapeuttisesta yhteistyösuhteesta.

Kysymys yhteensopivuudesta näyttää olevan kiistatta yhteydessä hoidon tuloksellisuuden kanssa, sen tietää kertoa yleinen pariterapiatutkimus.

Yhteensopivuuden ja yhteistyösuhteen voi pelkistettynä ilmaista näin:

Parisuhdeterapiaan hakeutunut tuntee, että parisuhdeterapeutti on taitava ja ymmärtävä. Terapeutti puolestaan kokee, että hän voi auttaa asiakasta ja että tämä luottaa häneen.

Tiedän pitkän praktiikkani opettamana, että tällainen intuitiivinen kokemus ”kemiat natsaavat turvallisen luotettavassa ilmapiirissä” syntyy aika varhaisessa vaiheessa, kun kohtaamme vastaanotolla, A1:ssä.

KOHDISTUS KESKEISIMPÄÄN

Kaikessa ammattimaisesti harjoitetussa hoitotyössä oikea kohdistus on asiakkaan kannalta erityisen tärkeää.

Terapeuttisissa (supportiivisissä) keskusteluissa keskitytään ennalta sovitun ajallisen terapiaprosessin sallimissa rajoissa yksilön, asiakasparin tai -perheen keskeisimpiin haasteisiin. Nimetty tavoite keskustellaan yhdessä.

Myös parisuhdeterapiassa `istunnon alttarille` tuodaan tärkeimmät ”isot asiat” tapauskohtaisesti, joitakin sellaisia keskeisiä ja mahdollisia tässä mainitaksemme:

Kommunikaatio-ongelmat tai muut osapuolten väliset epäsopuna ilmenevät vuorovaikutuspulmat, henkinen tai seksuaalinen uskottomuus tai parisuhdeseksi muutoin, yhteiselämän arvo- ja rooliristiriidat, tai uusperhekysymykset…

Pariterapeutin ammattitaitoa on nähdä, mikä on kulloinkin muutoksen kannalta mielekästä ja mahdollista. Tässä huomioidaan kontaktityöskentelyn kesto ja ajallinen jatkuvuus. Pidän asiakkaan aikataulutusta arvokkaana kontaktin kannalta.

HELPOTTAVA PUHUMINEN AHDISTAVASTA

Jokaisella meistä on kokemuksia siitä, miten puhuminen mieltä painavasta asiasta toisen, esimerkiksi luotettavan ystävän kanssa on helpottanut oloa. Se hyödyttää! Samaa tapahtuu terapiatunneilla, rauhassa ja keskitetymmin.

Kauan vaiettujen salaisuuksien taakka on raskas, niin yksilölle itselleen kuin keskinäisessä intiimissä suhteessa yleisemmin.

Erilaisista syvästi ahdistavista tai traumaattisista kokemuksista voidaan vapautua, mutta vasta kun niitä kohdataan ja käsitellään henkilölle turvallisessa ympäristössä. Parisuhdeterapia tarjoaa turvallisen tilan ja ajan tälle kohtaamiselle. Selvä hyötynäkökohta.

Saamieni asiakaspalautteiden perusteella ”Terapiakontaktit auttanut tai hyödyttäneet…” silloin, kun hallintakeinot ahdistuksen suhteen ovat lisääntyneet ja jalostuneet – yksilönä ja parina yhdessä.

VAPAUTTAVA TIETO

Epätietoisuus ei ole lainkaan tavatonta. Nykyäänkään. Ihmisen elämään on kuulunut sellaista, mitä hän ei käsitä, minkä hän on ahdistavana torjunut pois tietoisuudesta tai mille hän ei osaa antaa selitystä.

Henkilö voi – eri syistä – kuvitella olevansa paha, kelvoton tai ainoa, jolla on juuri tällaisia ongelmia lähi-ihmissuhteissa.

Parisuhdeterapia hyödyttää? Kysymysmerkillä.

Parisuhdeterapia voi vapauttaa hänet näistä tuntemuksista, koska hän tulee tietoiseksi siitä, mistä hänen tai heitä piinaavat oireet aiheutuvat ja miten asiaan pitää suhtautua.

MYÖTÄTUNNON SAAMINEN

Henkilön lähipiirissä ei välttämättä ole sellaisia luotettavia, jotka jaksaisivat kuunnella parisuhde-elämän toistuvia ongelmakohtia ja suhtautua niihin pelottoman myötätuntoisesti.

Sinänsä hyvää tarkoittavalla ystäväpiirilläkin on rajoitteensa. He saattavat helpon suoraviivaisesti asettua vain toisen osapuolen puolelle. Ja niin ymmärrys yksipuolistuu, parisuhdeproblematiikan kokonaisuuden näkeminen kapenee.

Koulutettu pariterapeutti ei tyrkytä sellaisia ´pikaratkaisuja´, joihin ei-terapeutilla on yleensä taipumusta. Terapeutin perusasenne on tässä mielessä neutraali, riippumatta mitä asiakas puhuu. Tällaisessa ilmapiirissä yksilöt ovat rohkeampia etenemään omien kasvukipujensa kanssa.

OMIEN VAHVUUKSIEN TUNNISTAMINEN

Yksilöterapiasta tiedämme, että kun ihminen kärsii jostakin piinaavasta (esim. psyykkisestä) ongelmasta, hänellä on samalla taipumus vähätellä itseään muutoinkin, näkemättä aidosti myönteisiä puolia itsessään.

Liiallinen itsekritiikki estää meitä saamasta tavoitteita, tuntemasta tyytyväisyyttä ja yhteenkuuluvuutta. Onnellisuus kulkee ohitse.

Parisuhde-elämän kohdalla ilmenee samanlaista perusteetonta vähättelyä. Tuloksellisessa parisuhdeterapiassa ulkopuolinen asiantuntija sekä havaitsee että auttaa myös asianosaisia näkemään yhteiselämän myönteisiä, toimivia ja vahvoja puolia.

Olen ollut lukuisia kertoja todistamassa, kuinka epätoivon ilmapiirissä toivo on siivilöitynyt valona kahden ihmisen väliin mielten ja sydänten kohdatessa.

Edellä oli viisi Parisuhdeterapia hyödyttää? -kohtaa. Jäljellä toiset viisi. Myös niiden suhteen pääset funtsimaan. Väliin kuitenkin oivallisesti sanoitettua Apulannan Toni Wirtaselta biisivideossa Valot pimeyden reunalla.

Tämän blogikokonaisuuden ”toiset viisi varvasta” (osa II) julkaistaan kohta. Jatketaan arviointia siellä, soittajan(kin) mietintää hyödyttäisikö ja auttaisiko parisuhdeterapia?

 

 

 

PARISUHDETERAPIA MIKKELI KONFLIKTIEN JÄLKEEN

Parisuhdeterapia Mikkeli konfliktien jälkeen on minulle soittaneen henkilön ilmaus. Tai vielä tarkemmin siteeraten kysymyksenä:

”Pääsiskö Mikkelissä parisuhdeterapiaan tällä hetkellä, ja josko se auttaisi… kun on noita uusiutuvia konflikteja?”

Siinä kaikki! Henkilö nimittäin kontaktoi hetkenä, jolloin olin salaattilounaalla, ja tilannesidonnaisesti en voinut jatkaa puhelua yleisellä paikalla. ”Jatkan mielelläni puhelua, kun pääsen lautaselta parempaan tilaan”, totesin.

Sovimme soittajan esityksestä, että hän soittaa uudelleen tuntia myöhemmin. Tätä puhelua ei tullut, enkä itse kyennyt salaiseen Prepaidiin soittamaan. Että näin kävi, lieneekö tuona ajankohtana vallinneilla koronarajoitteilla osuutta asiassa, mene ja tiedä.

Asia jäi vaivaamaan.

En ole tänäkään päivänä tietoinen, millaisista ongelmista, riidoista tai konflikteista soittajan parisuhde-elämässä mahtoi olla kysymys. Parisuhdeterapia hänellä oli kuitenkin mielessä. Ja konflikti-sanaa hän käytti monikossa.

Tässä kirjoituksessani en ryhdy nyt arvuuttelemaan soittajan kokemien ristiriitojen, konfliktien tai ongelmien sisältöä. Valitsen tämän menettelytavan tietoisesti. Jätän asiasisällön avoimeksi. Tällöin lukija voi avoimemmin pohtia ja peilata omaa kokemusmaailmaansa siihen, mitä jäljempänä kirjoitan konflikteihin suhtautumisesta, olivatpa nämä sitten yhdenlaisia tai toisenlaisia. Ja mietittiinpä apua parisuhteeseen Mikkelissä tai muualla.

 

Miten suhtaudut parisuhteessasi koettuihin konflikteihin ja mahdollisiin ongelmiin?

 

Esitän tässä blogitekstissä neljä erilaista vaihtoehtoa sen suhteen, mitä yleisesti tiedämme ihmisten erilaisista tavoista suhtautua yhteiselämässä eteen tuleviin ja koettaviin haasteisiin. Miten silloin reagoidaan? Tiivistän nämä tavat neljään ryhmään.

Neljään puristetut vaihtoehdot ovat tietysti moni-ilmeistä todellisuuttamme hiukan pelkistävää.  Silti väitän, että niissä erottuvat neljä erilaista tapaa kohdata vaikeita ja kiusalliseksi koettuja vuorovaikutusongelmia, olivatpa nämä sitten enemmän yksilöllisiä tai toisaalta parina koettavia.

Tietämättä Sinun/teidän erilaisista yhteiselämänne ajankohtaisista haasteista, vaikeuksista tai ongelmista, pyydän Sinua ensin arvioimaan itseäsi seuraavien kahden kysymyksen äärellä.

  1. Onko näkemyksesi nykyisestä parisuhteestasi sellainen, että se on (suurenkin) keskinäisen vaikeuden äärellä pelastettavissa? 
  2. Millainen ongelmanratkaisija olet omasta mielestäsi? Oletko yleensä, vaikeuden kuin vaikeuden eteen tullessa, ratkaisijana aktiivinen vai passiivinen – luovuttaja vai taistelija?

Neljä tapaa käyttäytyä vaikeassa konfliktitilanteessa  

Mikä on Sinun tapasi suhtautua silloin kun parisuhteenne rakoilee tai yhteiselämän haasteet näyttäytyvät toistuvina riitoina ja rajuina konflikteina?

Kun parisuhde ei tunnu toimivalta, oletko taipuvainen käyttämään puheessasi useastikin ilmauksia ”erotaan”, ”muutan erilleen”, ”ei sinun kanssasi enää kannata yrittää”… tai jotakin muuta vastaavaa; sellaista joka heijastelee, kenties jo pitemmältä ajalta ajatuksenjuoksuasi eroamisesta ja yhteiselämän lopettamisesta. Miltä Sinusta kuulostaa parisuhde-elämän tutkijoiden tässä kohdassa käyttämä termi ”Parisuhteesta irrottautuminen”.

 

Parisuhteesta irrottautuminen on yksi neljästä käyttäytymistavasta silloin kun koettuja ja toistuvia keskinäisiä riitoja ja konflikteja ei syystä tai toisesta saada oikenemaan.

Irrottautuminen olemassa olevasta suhteesta tapahtuu sekä henkisesti että konkreettisesti. Tällä maaperällä operoivat voivat toimia kahdella tavalla: aktiivisesti suhdetta vahingoittamalla tai ikään kuin hiukan passiivisemmin, uhkailupuhetta viljelemällä. Molemmilla ’tyyleillä´ konkreettinenkin eroaminen lähenee.

On olemassa vielä laaja-alaisempaa passiivisuutta.

Toisenlainen passiivisuus on ilmeistä käyttäytymisvaihtoehdossa, josta parisuhdetutkimuksessa käytetään nimitystä ”Laiminlyönti”.

Tästä on kysymys silloin kun puolisot eivät tee mitään olemassa olevan parisuhteensa hyvinvoinnin eteen. Suhde annetaan väljähtyä ja lakastua, vaikka apua parisuhdeterapiastakin olisi saatavilla.

Tyypillisiä ovat esimerkiksi seuraavat: toinen jätetään arjessa huomioimatta, yhdessä tekeminen on unohtunut, keskinäinen parisuhdeseksi sivuutetaan, keskustelu kumppanin kanssa ei kiinnosta, kritisointia toisesta löytyy joka rintamalla.

Laiminlyöjien ilmapiirissä vallitsee krooninen tyytymättömyys, ilman että suhteen osapuolet hakisivat koettuihin ongelmiin ratkaisuja.

”Lojaalisuus” mitä ja millaista se on?

Olemmeko samoilla jäljillä, kun minulle lojaalisuus-sanasta yleisellä tasolla tulee mieleen ihminen, jolle säädettyjen lakien ja ohjeiden noudattaminen on tärkeää. Hän on uskollinen, pyrkii olemaan luotettava ja rehellinen, niin työssä kuin kotona.

Lojaalisuuden voidaan nähdä myös eräänä puolisoiden vaihtoehtotapana edetä parisuhdevaikeuksiensa kanssa. Tästä prof. Caryl E. Rusbult kirjoitti ennen syöpään menehtymistään useasta näkökulmasta.

Lojaalit puolisot eivät varsinaisesti tee mitään erityisiä toimenpiteitä. He ovat uskollisia muodostamalleen aviosuhteelle. He ikään kuin uskovat vallitsevan vaikean vaiheen kuuluvan yhteiselämään.  He tahtovat vakaasti, toivovat ja kenties rukoilevat suhteensa puolesta.

Tämä uskollisuuden puoli näkyy siinä, että parisuhdevaikeuksissaan he aidosti pyrkivät tukemaan toisiaan. Kritiikinkin keskellä. Ja sellainen mielestäni vaatii sekä yksilöllistä kypsyyttä että tervettä, oikeasuhtaista suhteellisuudentajua.

Neljäs tapa käyttäytyä vaikeiden parisuhdekonfliktien pyörteessä on ”Ratkaisuhakuisuus”.

Jos tällainen termi tuntuisi istuvan Sinun ja kumppanisi kohdalla, arvelen toistenkin teitä tuntevien näkevän teissä siihen viittaavia seikkoja ja toimintatapoja, kuten seuraavia.

Puolisot ilmaisevat tyytymättömyytensä, mutta molemmat toisiaan kuulostellen ja kuunnellen. He keskustelevat ongelmistaan, pettymyksistään ja ajankohtaisista tarpeistaan. Ratkaisuhakuisilla on vara kompromisseihin, ja he myös tekevät sellaisia.

 

 

Itse kuulen vastaanottotyössäni – varsinkin arviokäynnillä – toisen osapuolen, `sen varauksellisemman` ilmaisevan jotenkin tähän tapaan: ”lähdin tänne parisuhdeterapiaan, kun tuo toinen sellaista toistuvasti toivoi ja pyysi”. Eikö siinä Sinustakin ole kysymys vastuullisen aikuisen kyvystä ja halusta tehdä kompromisseja ja etsiä ratkaisuvaihtoehtoja ulkopuolisen avittamana.

Parisuhdeterapia, silloin kun siihen sitoudutaan, tarjoaa parhaimmillaan molemmille parisuhteen osapuolille tasapuolisen ja turvallisen keskustelufoorumin. Monipuolisen `peilauspinnan`.

Sellainen mahdollistaa yhteiselämän mustista hetkistä, kivuista ja hankauskohdista puhumisen tavalla, joka motivoi myös kotioloissa laadukkaampaan kanssakäymiseen. Tällaisessa prosessissa tapahtuu suhteen aitoa, sisäistä ja dynaamista kasvua. Tapauskohtaisena.

Apua parisuhdeterapiasta Mikkelissä  

Olen kirjoittanut kymmeniä blogijuttuja otsikon aiheen ympärillä. Verkkosivun etulehdeltä pääset näihin ja e-kirjoihin sekä kymmeneen teemavideooni.

Edellä kirjoitin eri tavoista suhtautua vallitsevaan tilanteeseen, silloin kun toistuvat riidat tai muu  epäsopu ahdistaa parisuhde-elämässä. Kutistin neljään tapaan edetä. Teen samoin lisälukemisehdotusteni suhteen.


Tässä esillä olevassa PARISUHDETERAPIA MIKKELI … –blogijutussani olen tällä kertaa käyttänyt useita Pixabay kuvapankin kuvia.

Kiitokset seuraaville kuvaajille: Artikkelikuva Gert Altman ja siitä järjestyksessä Pixapay_eyes-5374227_1280, Engin Akyurt, mikegi by pixabay, Gerd Altman, S.Herman ja F.Richter.

ARVIOKÄYNTI

Arviokäynti. Huomion kohteena parisuhde-elämän kysymykset. Mistä silloin on kyse, kun sellainen toteutuu kasvotusten Timon Työnohjaus ja Terapian (TTT) vastaanottotilassa?

Vastaan tässä ”blogitiedotteessa” kysymykseen nimenomaisesti kesän 2021 osalta Mikkelissä.

 

Mikä on tilanne ja tarve parisuhteessa?

Parisuhde vaatii huomioon ottamista, paneutumista ja panostusta!

Sanoin eräälle pandemia-ajan ahdistamalle juuri noilla sanoilla. Oikopäätä tuli kuitti: ”Niin en ole osannut tehdä, koska työ on ollut aina top-ykkönen… eikä sekään, mutta tämä kaikki muu… Korona sen näytti, miten tyhmästi sitä on toiminut…

Tämä aviopari jatkoi arviokäyntinsä jälkeen heidän mahdollisuuksiensa kannalta sopivalla käyntimäärällä. Saamani kirjallisen palautteen perusteella ”se laukaisi jännitteitä ja saimme kaivatun käänteen  ja pelimerkkejä just tähän meitä erottaviin ja väliin tulleisiin, taustat ja kokonaistilanne huomioiden…”

Edellä siteerattu on tässä asianosaisten luvalla esimerkkinä epidemia-ajan kokemuksista. Sinun ja teidän olosuhteenne saattaa olla jokseenkin samanlainen tai sitten se on aivan toisenlainen. Voit peilata sitä esimerkiksi seuraavin ilmauksin.

Uskottomuuskriisi valvottaa!  

Toistuvaa riitelyä pikkuasioista!

Kiinnostus kumppania kohtaan kadonnut! 

Mieleni valtaa ajatus: parisuhteemme on lopullisesti katkolla!

Pitempään hiertäneisiin kipu- ja kitkakysymyksiin ei tunnu löytyvän ratkaisuja omin konstein!

Muistutan, että ammattiapua ja täsmätukea on tarjolla, Mikkelissäkin.

Avunhakemisen taito on valtavan hienoa – kesälläkin – sillä elämänkaaremme sisältää monenlaista. Tavallisten kasvu- ja elämänvaihekriisien lisäksi on paljon odottamatonta ja epätoivottavaa. Kukaan meistä ei elämässään pärjää vain oman itsensä varassa. Hyvienkin läheisten ympäröimänä ihminen saattaa jossakin vaiheessa kaivata lisää apua ammattilaisen antamana.

 

Mikä on arviokäynnin idea ja hyöty?

Lyhyesti: jotta mukiinmenevä ja muutoshaluinen kohtaisivat!

Sillä toimivasta ja tuloksellisesta pariterapiasta tiedämme, että siinä syntyy osapuolille heitä yhdistävä kokemus, ja itse asiassa jo varhaisessa vaiheessa.

Asiakas kokee pariterapeutin taitavaksi ja ymmärtäväksi, puolueettomaksi ja tasapuoliseksi. Terapeutti puolestaan tuntee tykönänsä, että hän voi auttaa juuri näitä luokseen tulleita, joko yksilöinä, parina tai perheenä. Terapeuttisen toiminnan mahdolliset esteet, ulkoiset tai henkilökemiaan liittyvät tunnistetaan ja tunnustetaan.

Yhteinen ymmärrys ja muutoshalu – niitä molempia tarvitaan, ja siksi arviokäynti.

Voiko tulla yksin? 

Tämän kysymyksen olen kuullut lukuisia kertoja.

Parisuhde on ainakin kahta ihmistä koskeva asia. Tällöin ensikontaktissakin molempien kokemus, näkemys ja ääni on tavoiteltavinta. Lähtökohtaisesti ykkösvaihtoehto. Arviokäynnille voi silti osallistua myös yksin. Tiedän kokemuksesta, että aina kumppani ei pääse tai edes halua osallistua.

Yhteiselämän kokonaisuudessa on ymmärrettäviä tilanteita, joissa toinen puolisoista haluaa käsitellä omia tunteitaan, tapahtumia ja kokemuksiaan aivan yksin. Saatat juuri nyt etsiä itsenäisesti tukea eri vaihtoehtojen ja ratkaisujen etsintään.

Tietä toisin tekemiselle parisuhteessa on mahdollista omaksua myös yksilökäyntien avulla.

 

Mitä arviokäynti kestää ja maksaa?  

Arviokäynti A1:n vastaanottotilassa kestää noin tunti ja vartti. Käynti maksaa 60 € ja se maksetaan käteisellä kuittia vastaan tapaamisen yhteydessä. Asiakkaan tilanteesta riippuen arviotapaamisia järjestetään 1-3 krt.

Ajankohtaan liittyvänä: Tapaamiset ovat terveysturvallisia. Terapeutti on asianmukaisesti rokotettu. Maskit käytössä. Timon Työnohjaus ja Terapiassa (TTT) vastaanottotila on desinfioitu jokaisen asiakasajan jälkeen läpi koko koetun korona-ajan.

 

Mitä arviokäynnin jälkeen?

Arviotapaamiselle tulevalla ei ole jatkamisen pakkoa.

Arviokäynnin suhteen korostan asiakkaan vapautta hyvinvointinsa edistämisessä. Henkilöiden ei tarvitse tuntea noloutta tai häpeä siitä, jos aiemmin kerrotussa ”keskinäisten kemioiden tunnustelussa” päädytäänkin muuhun lopputulokseen kuin työskentelyn aloittamiseen Timon Työnohjaus ja Terapiassa tässä ja nyt. Tällöin mietitään muita avun ja tuen mahdollisuuksia olemassa olevan tiedon varassa.

Mikäli yhdessä päädymme varsinaisen työskentelyn aloittamiseen, se määritellään tapauskohtaisen tarkoituksenmukaisena.

Terapeuttiselle työskentelylleni kesällä on tunnusomaista, että se on kohdennettua ja supportiivista, ratkaisukeskeistä ja kohtuullisen lyhyttä. Rajatut kipu- ja kitkakohdat voivat olla 3, 5, tai 10 tapaamiskertaa. Nämä käynnit eivät ole Kelan tuetun psykoterapian piirissä.

Varsinainen (mahdollinen) terapia, sen tapauskohtainen henkilöasetelma, tapaamismäärä, kesto ja kustannukset määrittyvät arviokäynnillä. Nämä tapaamiset puolestaan maksetaan sähköisesti. Ja ne henkilöt, joilla on oman kuntansa myöntämä maksupalvelusitoumus, maksut sopimuksen mukaisena.

 

Lopuksi 

Pitkän linjan parisuhdeterapeuttina tiedostan toivon tärkeyden. Tultiinpa avun lähteille yksin tai yhdessä. Reilun 2 200 asiakaskokemuksella ajattelen, että tärkeimpänä epätoivossakin on toivo, joka voi siivilöityä valona kahden ihmisen väliin mielten ja sydänten kohdatessa.

Voit tutustua tämän blogikirjoituksen tekijään parisuhdeterapeuttina vaikkapa vuoden 2021 kevään teemakirjoituksien tai videoiden välityksellä. Linkillä tähän tarjontaan tästä.

Jos harkitset arviokäynnin toteuttamista kuluvana kesänä, laita viestiä tulemaan verkkolomakkeella tai soita Timolle suoraan.

Yhteystiedot löydät tästä.

Tapaamisiin!

HARKITSEN AVIOEROA (osa II)

Avioerosta. Tämä Harkitsen avioeroa osa II on suoraa jatkoa aloitusosalle, jossa pääpaino oli eroamisen juridinen aikataulutus. Nyt puolestaan pysähdytään enemmän eroprosessin henkisen puoleen.

 

MITEN KAUAN henkisesti…?

Ensinnäkin on todettava, että parit toteuttavat eroajaan yksilöllisesti – myös eroamisen henkinen kesto on yksilöllistä. Silti joitakin suuntaviivoja sen kestosta voidaan esittää.

Perustan tässä kirjoittamani saatuihin tutkimushavaintoihin maailmalta ja meiltä Suomessa. Pyrin lukemiani selvityksiä, varsinkin ulkomailla tehtyjä, peilaamaan asiakashavaintoihini työssäni.  Olen työhuoneessani Mikkelissä ja aiemmin Hämeessä tavannut tähän mennessä yli 2 200 eri tavoin parisuhdekriisissä tai muutoin perhe-elämänsä pulmissa ollutta suomalaista.

Prof. David A. Chiriboga on eräs ansiokas perhe-elämän ja avioeron tutkija. Hänen mukaansa avioero aiheuttaa yhden voimakkaimmista stressitilanteista työikäisen ihmisen elämässä. Ainoastaan läheisen kuolemassa stressipisteet saattavat olla korkeammat. Hän toteaa yksiselitteisesti, että avioeron stressille on ilmeistä sen ”pitkäkestoisuus”. Eroasetelmasta riippumatta.

D.A. Chiriboga jaottelee avioeron kolmeen eri vaiheeseen. 

  1. Odotusvaihe. Se on aika eropäätöksestä siihen hetkeen, kun muutetaan erilleen.
  2. Muutosvaihe, joka kestää hänen havaintonsa mukaan noin 8 kk ajan.
  3. Pitkäkestoinen sopeutumisvaihe. Se voi kestää 3-4 vuotta.

Odotusvaihe (The Anticipatory Stage) alkaa eropäätöksestä ja kestää erilleen muuttamiseen asti. Mistä johtuvat tämän vaiheen stressikokemukset? Ehkäpä keskeistä on se tosiasia, että eroavien elämäntilanne on jo ennen eropäätöstä ollut henkisesti raskas, ja usein monella tavoin. Mutta vielä tässä odotusvaiheessa monikaan ei halua kertoa näistä aikomuksistaan toisille ihmisille.

Vaikka tiedän, että salaisuuden pitäminen on monelle raskaampaa kuin kertominen, silti moni kuitenkin valitsee vaikenemisen.

Lisäksi on aivan tavallista, että toinen puolisoista elättelee parisuhde-elämän eheytymisen mahdollisuutta. ”Tunteet riepottelevat ja tempoilevat”. Ei ole siis ihmeellistä, että läheisyys, ahdistus ja epävarmuus vaihtelevat puolisoiden mielessä. Onhan molemmilla kuitenkin muistoja keskinäisestä rakkaudesta jossakin yhdessä olon vaiheessa.

Näistä vallitsevista asioista syntyy jännitteitä, jotka ovat omiaan synnyttämään yksilökohtaista stressiä.

Muutosvaihe (The Impact Stage) on nimensä mukaisesti sopeutumista uuteen elämäntilanteeseen. Perheen tila tulee ympäristön tietoon. 

Uuteen sopeutumisessa kuitenkin mieli työstää monenlaisia ajatuksia ja tunteita; puhutaan emotionaalisesta eroprosessista, jolloin ilmenee mm. syyllisyyttä, uhriajattelua tai itsetuhoajatuksia. Myös päihteiden käyttö tunteiden helpottamiseksi voi olla yleistä. Vanhemmuuden käytännön toteuttaminen erillään ensimmäisenä vuonna näyttäytyy samanaikaisesti sekä mahdollisuutena että haasteena.

Pitkäkestoinen sopeutumisvaihe (The Long-Term Adaptation) on sekin yksilöllistä, kuitenkin lähes aina vuosissa kestävää. Avioerosta ja sen pitkäkestoisuudesta, Jouko Kiiski toteaa väitöskirjassaan Suomalainen avioero 2000-luvun alussa. Miksi avioliitto puretaan, miten ero koetaan ja miten siitä selviydytään? että ”näyttäisi kestävän kolmesta neljään vuotta”.

Näinkö kauan? 

Virkatyövuosinani perheneuvojana ja johtajana ohjasin eroryhmiä Mikkelissä. Muistan hyvin, kun joku osallistuneista saattoi ryhmässä puhua ja purkaa tunteen vallassa yhteiselämän tilanteitaan, vaikka tämän avioerosta oli jo kulunut seitsemän vuotta. Henkilön kerronta oli niin elävää kuin hän kertoisi edellisen viikon tapahtumista.

Minulle tämä ilmentää sitä, että puhe eron emotionaalisesta pitkäkestoisuudesta ei ole ainoastaan teoriaa.

Samalla se saa meidät kysymään, millaista elämä olisi, vaikkapa tuon mainitun eroryhmäläisen kohdalla, jos henkilö olisi päätynyt asiallisen avun ja tuen piiriin selkeästi aiemmin. Toteutuipa tämä tukea antava keskusteluterapia ennen tai jälkeen juridisen eron. Tai vieläpä niin, että asianosaiset ymmärtäisivät käyttää ammattilaisen sovittelupalveluja, sen miettimiseen, valitaanko ja edetäänkö perheessä eron vai jatkamisen tiellä. 

Yhteisiä asioita – ratkottavia ja/tai oikaistavia – ei tavallisesti tarvitse keksiä, kuten seuraavassa kuvassa (Avioero prosessina) tiivistettynä ilmenee.

Onnellinen se, joka löytää näiden isojen asioiden äärelle luotettavan ja puolueettoman ammattilaisen johtamaan keskustelua.

AVIOERO prosessikuvaus…?

 

Viivähdä edellisen kuvan äärellä vähän pitempään – varsinkin jos parhaillaan pähkäilet omalla kohdallasi blogitekstini asioita. Kuvan sisältö saattaa virittää Sinussa tarpeellista aika- ja sisältöperspektiiviä.

Mielestäni jokaisen avioeroa – perustellusti harkitsevan – kannattaa miettiä ja varmistua siitä, ettei ero toisi suurempia ongelmia kuin se ratkaisee.

Ja tämäkin on syytä todeta: jokaiselle meille näköalattomuus tulevaisuushorisontissamme on kivuliasta kestää.

Blogitekstin otsikkona oli Harkitsen eroa. Tein tässä kirjoituksessa tietoisen rajauksen, jotta jutun pituus ei `pudottaisi lukijoita pois`. Rajaus merkitsee mm. sitä, että avioerokriisi saattaa lukijasta tässä kuvautua ainoastaan ikävänä ja kielteisenä menetyskriisinä. Vaikka se usein on juuri sellaisena koettua, tiedän pitkän työkokemukseni perusteella, että muukin on mahdollista.

Avioero sisältää myös mahdollisuuden; mahdollisuus johonkin uuteen ja toimivampaan, parisuhde- ja perhe-elämän kannalta palkitsevampaan kokemukseen yhteiselämästä. Eroamisen jälkeinen aika voi parhaimmillaan ilmetä vanhemmuustehtävän vahvistumisena äitinä ja isänä. Tästäkin on näyttöä. Kirjoitan kuitenkin näistä näköaloista ja erityisesti avioerosta selviytymisestä toisessa blogitekstissä.

Palaan Lopuksi vielä videoon, jonka julkaisin YouTubessa ennen koronaa. Viittaan siihen, koska jutun alussa (osa I) mainittu soittaja myös tukeutui tähän otokseen, kun halusi myöhemmin puolisonsa kanssa selvitellä asioitaan Timon Työnohjaus ja Terapian (TTT) työhuoneessa.

Käsittelen tallenteessa nimensä mukaisesti suhdesovittelua, ikään kuin aikaa avo- tai aviosuhteen siinä vaiheessa, kun eroa vielä vakavasti harkitaan. Videossa on virikkeitä ja sovittelun kokeneiden kertomuksia.

Linkitä videoon: https://youtu.be/VFIqM27FVSc

Ps. Kaikki Timon teema-videot (10) löydät etusivun kautta: https://timojuutinen.fi/

HARKITSEN AVIOEROA (osa I)

Harkitsen eroa, tarkemmin sanottuna avioeroa…Näin sanoi minulle soittanut mies. Kun pääsin hiukan ´jyvälle´ tämän minulle tuntemattoman ajatuksista, kuulin varsinaisen kysymyksen:

Kuinka kauan se kestää, siis se eroaminen henkisesti? … Korona-helvetti on kiristänyt suhteet ja nupit kotona meillä kaikilla…”

Puhelusta ei sen enempää, ainoastaan seikka, että lähetin leikekuvan tiedostokätköistäni, ja jonka innoittamana hän myöhemmin hakeutui puolisonsa kanssa arviokäynnille Timon Työnohjaus ja Terapiaan.

Tässä Harkitsen avioeroa -blogijutussa keskityn lyhyesti avioeron `aikatauluun`, sen juridiseen ja henkiseen puoleen, joskin pääpaino selkeästi jälkimmäisessä. Liitän jäljempänä – osassa II – kuvan, jota olen lukuisia kertoja esitellyt ja käsitellyt vastaanotollani. 

Tällä ensimmäisellä kirjakuvalla puolestaan tahdon viestiä siitä kaksijakoisuudesta, joista niin avo- tai avioeroaan harkitsevat käsittelevät kanssani. Tämä psykoterapeutti Mira Kirshenbaumin v. 2010 julkaistu kirja oli vuosien ajan käytössä monilla heillä, jotka pohtivat ”lähtemistä tai jäämistä”. 

AVIOERON AIKATAULU juridinen?

Aviosuhteessa elävä henkilö Suomessa, olipa hän mies tai nainen, voi ilman eriteltyä syytä käynnistää avioeron juridisen prosessin. Se merkitsee asioimista käräjäoikeuden kanssa, jättämällä itsenäisesti tai yhdessä avioeron ykkösvaiheen lomake.

Tätä ykkösvaiheen ensimmäistä, kuuden kuukauden jaksoa nimitetään ns. harkinta-ajaksi. Harkinta-ajalla pyritään antamaan puolisoille riittävästi aikaa pohtia avioliiton päättämistä. Aikaisintaan sitten, kun tämä puolen vuoden aika on umpeutunut, voidaan vaatia käräjäoikeudelta lomakkeen kakkosvaiheessa ”että meidät tuomitaan avioeroon”.

On olemassa poikkeus tästä menettelystä: oikeus voi tuomita puolisot suoraan avioeroon, jos aviopuolisot osoittavat asuneensa erillään (eri osoitteissa) yhtäjaksoisesti vähintään viimeiset kaksi vuotta.

Harkinta-ajan asiakirja raukeaa, mikäli eroa havitteleva/havittelevat muuttavat mielensä. Uusiin ajatuksiin tulemisesta ei tarvitse ilmoittaa oikeudelle. Harkinta-ajan avioerohakemus raukeaa luonnostaan, jos vaatimusta avioerosta ei tehdä vuoden sisällä siitä hetkestä, kun harkinta-aika alkoi.

Jos eroavilla on lapsia, alaikäisten huollosta, asumisesta, elatuksesta ja tapaamisoikeudesta tulee myös laatia oikeudellisesti pätevä asiakirja. Yleensä tämä edellyttää käyntejä paikkakunnan lastenvalvojan luona.

Puolisot voivat sopia keskenään omaisuutensa jakamisesta, jos puolisoilla ei ole avioehtoa. Aina tämä oikeudenmukainen jakaminen ei kuitenkaan ole mahdollista riitaisan eron tai monenlaisen mielipahan vuoksi. Tällöin puolisot voivat avioerohakemuksen yhteydessä hakea tuomioistuimelta pesänjakajan määräämistä toimittamaan puolisoiden omaisuuden jakaminen eli ositus.

Näin avioeron aikataulu hahmottuu juridisesti.

Mutta miten asia ja aikataulu menee henkisesti? Onko parisuhteesta, joka aikoinaan muodostettiin tositarkoituksella, henkinen irtautuminen moni-ilmeisempi? Kyllä näin on, koska kyse on meistä ihmisistä.

Avioeron todellisuutta ja sen moniulotteisuutta kuvaan seuraavassa osassa. Julkaisen sen lähipäivinä. Itselleni esittämät kotitehtäväkysymykset ovat seuraavia:

Kuinka kauan tämä kaikki kestää? Millaisia vaiheita on todennäköisesti kohdattava, kun harkitsen avioeroa käytännössä?

Ennen varsinaista kirjoitusta, ja samalla vähän kuin johdantona siihen, kuunnelkaamme erästä Talent Suomi 2021 -ohjelman finaalistia, Jouko Mäki-Lohiluomaa… Minusta kokonaisuus on arjen makuista ja samalla luovan letkeää!

Jatketaan osassa, sinne suoraan tästä.