ARVIOITA JA PALAUTTEITA

ARVIOITA JA PALAUTTEITA

(kokijat)

Tämä on kolmas ja viimeinen osa kirjoitussarjassa Arvioita ja palautteita. Nyt ääneen pääsee yrityksen varsinainen asiakaskunta. Nimeän heidät tässä kirjoituksessa ”kokijoiksi”. Heille kysymys yrityksen toiminnasta on sitä, millaiseksi he ovat asiat kokeneet.

 

Luulenpa aika varmana, että olisin paneutunut tämän blogikirjoituksen sisältöön, vaikka en olisi päässyt yritysyhteistyöhön kansanvälisten Business Management -opiskelijoiden kanssa, loppusyksystä 2016. Tästä yhteistyöstä ja näiden nuorten aikuisten, ”näkijöiden”, arvioista kerroin sarjan kahdessa edellisessä kirjoituksessa. 

 

Aikaisempia asiakasvihjeitä 

 

Sain pontimen tämän kirjoituksen rakenteelliseen sisältöön suorien yhteydenottojen seurauksena. Syyskuussa 2016 eräs minulle tuntematon henkilö soitti ja kysyi, ”mistä löydän luonasi käyneiden kokemuspalautteita, kun tahtoisin niitä ensin lukea”. Marraskuussa samana vuonna eräs toinen, blogikirjoitustani aiemmin kommentoinut henkilö puolestaan ehdotti, ”laita suoralinkit ihmisten kokemuksiin, kun niitä useita sellaisia olet saanut. Joulukuussa 2016 luin jo selvää kiukkua sisältäneen sähköpostiviestin, ”kun kommentit pitää rullata ruudulla… ja siirtyä toiselle sivulle tekemään samoin…ei sellaista autolle kävellessä viitsi tehdä, ja niin ne jää lukematta, ehkä ikuiseksi ajoiksi!” 

 

Kerään nyt tässä ´kokijoiden blogitekstissä´ yhteen sitä aineistoa, joka on ollut ja/tai on edelleen luettavissa samassa muodossa eri foorumeilla. Etenen kronologisesti.

 

Aiemmat (”haukkakuvalliset”) TTT:n verkkosivut

 

Tämä on verkkosivufoton pohjalle tehty paikallislehden (Länsi-Savo) mainos, jonka kohdistus oli tässä nimenomaisesti parisuhdeterapia.

Ensimmäiset Timon Työnohjaus ja Terapia (TTT) verkkosivuni olivat ´nettitarjottimella´ vuosina 2008 – 2015. Miten asiakaspalautteet näkyivät mainittuna ajanjaksona?

 

Olin tuolloin läpinäkyvästi tiedottanut, niin verkossa kuin kaikille asiakkailleni henkilökohtaisesti, tästä asiasta seuraavasti:

Asiakaskokemuksia ja palautteita voi halutessaan jättää, nimettömänä julkaistavaksi, silloin kun ne koskevat työnohjauksia, työyhteisön kehittämistä, alustuksia, mentorointia, yrityssparrauksia tai coachauksia.

Miksi nimettömänä?… Eikö palveluntarjoajalle olisi eduksi, kun asiakaspalautteessa tulisi näkyviin se, mikä yritys tai yhteisö oli asiantuntijapalvelua tilannut ja mitä yhteistyössä oli vastineena saatu? Tämä oli seikka, jota pohdin pitkään luottamus- ja imagokysymyksenä.

 

Lopulta linjani ratkesi selkeänä. Taustaratkaisu löytyy asiakaskokemuksesta. Olin nimittäin kehittämistyön kuvioissa tullut kohdanneeksi henkilöitä, jotka tahtoivat (koulutustaustastani johtuen) laajentaa näkökulmaa. Tällainen tilanne saattoi tulla eteen, vaikkapa yrityksen toimitusjohtajan kanssa. Henkilöllä oli selkeä toive käsitellä ja paneutua työkuvioiden ohella myös oman lähipiirin erilaisiin kysymyksiin.

 

Niinpä tällaisen odotuksen ilmetessä, ei ollut lainkaan tavatonta, että toimiva toimeksiantokontakti jatkuikin eri sopimuksella, esimerkiksi omana tukea antavana, mutta lyhytkestoisena keskusteluterapiana. Mukaan saattoi tällöin tulla joku henkilön yksityiselämän kannalta tärkeä henkilö.

 

Ajattelin, että koska sain osakseni kuvatun kaltaista henkilökohtaista luottamusta — vieläpä toistuvasti, päätin linjata: Timon Työnohjaus ja Terapia (TTT) verkkosivuillani ei kukaan mainitse toimeksiantajaa tai yritysnimeään. Silloin ei ainakaan tule spekulaatiota, missä yhteisössä tai yrityksessä ja kuka hakee ”kehittämispotentiaalia myös terapialähtöisesti”.

 

Varsinaisten terapia-asiakkaiden kohdalla tämä ”nimettömänä” kysymys oli puolestaan vaivattoman helppo ratkaista. Kaikki terapiakontaktien palautteet (sellaisena huippu erinomaisetkin) sanoin ehdottomasti jättäväni julkaistavien ulkopuolelle. Ihmiset ymmärsivät rajauksen täysin. Näin menettelin ”intiimiyden” tähden.

 

Ensimmäisillä verkkosivuillani julkaisin 176 asiakaspalautetta. Tässä yhteismäärässä oli niin yksilöiden kuin tiimien yhteisiä arvioita, siitä miten työskentelyprosessi oli koettu. Samoin se luku sisälsi eripituisten työnohjauksien analyyseja, yhdeltä tai useammalta henkilöltä. Eli 176:n palauteluvun taustalla on määrällisesti ehkä toinen mokoma varsinaisia yksittäisiä henkilöitä. En ryhdy toistamaan saamiani palautteita. Ainoastaan totean, että kun luin mainittuja asiakasarvioita nyt uudelleen, en tullut tuntemaan alakuloa tai vastaavia tuntemuksia.

 

Nykyiset TTT:n verkkosivut

  Tässä verkkosivujen etuaukeama värittömänä ja ilman tekstejä, yhteystietoja ja somelinkkejä

Etusivun alanurkassa on pyörivä Asiakaspalauteosio. Tämän blogikirjoituksen kirjoitusajankohtana siinä pyörii seuraavat kolme. Hengeltään ne ilmentävät aikaisemmalla Timon Työnohjaus ja Terapia sivulla julkaistuja (176) asiakaspalautteita. Ei tässä mielessä uutta auringon alla!

 

Prosessipalautteeni kolmella sanalla: Henkeä! Järkeä! Jatkuvuutta! – tuhannet kiitokset Timppa!

Avullasi avasin. Sait minut löytämään ja hyödyntämään. Se sinun 7+2 -valmennusohjelma tarjosi minun tapauksessa juuri sitä tarkastelua/painotusta, jota tällä hetkellä pomona kovasti kaipasin. Tänä raskaana aikana menen eteenpäin vahvempana, ovat muuten huomanneet…

Tiimimme kiittää coachingista. Se oli tiivis rykäisy – tarpeellinen ja pyydetyn täsmäjutun ansiokasta hoitamista.

 

Yrityksen nykyisillä verkkosivuilla julkaistaan allekirjoittaneen blogikirjoituksia. Tämä nyt parhaillaan lukemasi on järjestyksessään 31. täällä julkaistu artikkeli. Näitä monenkirjavia kirjoituksiani ovat eri ihmiset kiitettävästi kommentoineet. Näitä lyhykäisiä  –  aina kulloisenkin artikkelin lopussa  –  kommenttipalautteita löytyy TTT:n nykyisiltä verkkosivuilta (tällä hetkellä) yhteensä 74 kpl. Kannustan tutustumaan!

 

Suomi24

Suomi24.fi sivustolla ja Etelä-Savon aluekohdistuksella taannoin (2014) kysyttiin, että 

Löytyykö Mikkelistä hyvää avioliittoneuvojaa? Seurakunta tarjoaa tätä palvelua, mutta mistä muualta kannattaa kysyä? Onko kokemuksia? Vuosia takana paljon, mutta ajatukset ei enää oikein kohtaa. Haluaisin vielä jatkaa, mutta en tiedä jaksanko enää itseäni kiusata.

Keskustelu oli aluksi varsin vilkasta, ja ihmiset kirjoittelivat kokemuksiaan monen kirjavasti… Timon Työnohjaus ja Terapiaan (TTT) liittyvänä sieltä on löydettävissä nämä kolme keskustelukirjoitusta. Liitän ne sieppauskuvina.

 

 

Timon Työnohjaus ja Terapia (TTT) Googlessa

Täältä ”kirjoita arvostelu” otsikon alta on kirjoitusajankohtana löydettävissä kahden mieshenkilön lyhyet kuvaukset.

 

Hakeuduin työnohjaukseen kun unelma-ammatti alkoi muuttua liki ahdistavaksi. En osannut pitää huolta työn ja vapaa-ajan tasapainosta; Nyt osaan paljon paremmin ja asiat on raiteillaan sekä töissä että vapaalla. Kiitos Timo.

Timo on luotettava ja ihmisten kanssa hyvin toimeentuleva. Hänelle on helppo puhua. Hän on alansa ammattilainen. Voin suositella. Henkilökohtaista kokemusta löytyy.

 

Erilaiset yritystietokannat

Timon Työnohjaus ja Terapia (TTT) löytyy useasta yritystietokannasta, esimerkiksi Suomen Yrityshaussa kuvauksella

Johtajuutta, työhyvinvointia ja ihmisen kasvua tukevia palveluja yrityksissä ja yhteisöissä. 

Suomen Cylex-toimialaluettelossa Timon Työnohjaus ja Terapia (TTT) merkitään 5 tähdellä, jolloin se sisältää yritysesittelyn ja kattavien yhteystietojen lisäksi kuvia, videoita ja arvioita kyseisestä yrityksestä.

Timo on alansa rautainen ammattilainen, joka varmasti löytää tilanteisiin sopivat menetelmät tarpeen mukaan. Tunnen hänet henkilökohtaisesti. Hän on erinomainen kuuntelija ja keskustelija joka taatusti huomioi asiakkaan ja hänen tarpeensa. Uusi Hybridi -tuote on kuvattu selkeästi…  www.cylex.fi 

 

Nyt on aika siirtyä musiikin maailmaan  – alansa eräät taitajat ovat tässä. Jukka Leppilampi ja Marzi Nyman Triolta tahtoisin sinun kuulevan esim. Vuorella biisin. Riisuttua ja sielukasta! (Nyt linkitysvaiheessa oli Vuorella video väliaikaisesti  suljettu). Oheisella, julkaisuhetkellä toimivalla linkillä pääset ainakin Trion tunnelmaan. 

 

ARVIOITA JA PALAUTTEITA

ARVIOITA JA PALAUTTEITA

(Näkijät)

Näkijät − ketä ja millaisia?

Vuoden 2016 loppupuolella olin yhteistyössä, nykyisessä Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu Xamkissa opiskelevien Business Management opiskelijaryhmien kanssa. He opiskelevat intensiivisesti markkinointia, markkinoinnin suunnittelua ja myyntiä. Työkielenä näillä nuorilla aikuisilla on läpi koulutuksensa ajan englanti. Aloitteen tälle ´yritysanalyysille´ teki markkinoinnin lehtori Anne Turunen Liiketalouden yksiköstä.

 

Yhdeksän Business Management opiskelijaa tutustui ja analysoi Timon Työnohjaus ja Terapiaa (TTT) kahdessa eri ryhmässä. Tässä yhdeksän määrässä oli ainoastaan kaksi suomalaista opiskelijaa.

 

Kaikki opiskelijat edustavat minua nuorempaa, sekä samalla, lähtökohdistaan toisella tavoin maailmaa nähnyttä sukupolvea: he ovat syntyneet internet-maailmaan. Heitä on totuttu y-sukupolvena kutsumaan diginatiiveiksi tai Peter Pan -sukupolveksi; sosiaalisen sukupolven yhdistävä avainkokemus on, että ”Maailma on verkossa”. Jotkut tässä yhdeksän henkilön analyysiryhmässä kuuluivat vieläkin nuorempaan, 1990-luvulla syntyneiden z-sukupolveen.

 

Tästä johtuen minua sangen suuresti kiinnosti se, mitä nämä kansainväliset opiskelijat tulevat projektitöissään esittämään; mitä he ilmaisevat kohdeyrityksen ulkoisesta imagosta ja palvelutarjonnasta. Tulokulma asioihin on heillä kaiken aikaa markkinoinnin ja myynnin näkökulma.

 

Kaikki analysoijat olivat siis ns. ”ulkopuolisia”; heillä ei ole henkilökohtaista asiakaskontaktia yritykseen. He keräävät kohdeyritystä koskevan analyysiaineiston netistä, yrityksen verkkosivuilta ja eri sosiaalisen median kanavista. Voidaan perustellusti sanoa, että he tarkastelevat asioiden tilaa neutraalin objektiivisesti.  Heille ”asiat ovat niin kuin ne näyttävät”. Nimeän heidät tässä blogikirjoituksessa ”näkijöiksi” − myös siitä lisäsyystä, että heidän näkemyksensä tulevat osaltaan auttamaan minua yritykseni tulevaisuuden kuvan kirkastamisessa.

Pääsin tässä yritysyhteistyössä kuin näköalapaikalle – hyödylliselle sellaiselle! Sain yrittäjänä käyttööni yli 30 liuskaa heidän työstämää englanninkielistä materiaalia. Minulla olisi perusteltu syy kirjoittaa pitkäkin blogikirjoitus näistä arvioista. Saadun aineiston perusteella minun ei tarvinnut punastella, päinvastoin. Tässä referoin vain joitakin opiskelijoiden tekemistä arvioista.

 

Millaisia markkinointistrategioita verrattuna kilpailijoihin?

Tätä kysymystä opiskelijat selvittivät vertaamalla 16:ta eri yritystä, joiden he katsoivat tarjoavan Mikkelin seudulla samankaltaisia palveluja kuin analyysiyritys. Nämä 16 eri palveluntarjoajaa he jakoivat kahteen eri ryhmään. Ensimmäisen ryhmän muodostivat yritykset, jotka tarjosivat työnohjausta ja terapiaa. Toisen ryhmän yrityksiä taas yhdisti työnohjaus ja valmennuspalvelut (Coaching).

 

Alan opiskelijoina he lähes järkyttyivät siitä, kuinka vähän ja yksisilmäisesti vertailussa olleet yritykset olivat panostaneet omaan markkinoinnin strategiaansa. Tässä mielessä kohdeyritys erottautui selvästi edukseen.

 

We found out that there exist at least 16 competitors which offer similar services as Timo has, but none of the competitors offer such a big variety as he has. Also, when analysing the competitors, we decided to divide them into two groups.

The first group is about those who offers work guidance and therapy. The second group of competitors offers work guidance and coaching services.

If talking about the competitors’s marketing strategies, unfortunately, they are not so good. So, all in all, we can conclude that TTT is very strong competitor.

 

Timon Työnohjaus ja Terapia (TTT) sai kilpailijoihinsa verrattuna erityismainintoja markkinointistrategiastaan. Verkkosivut ovat raikkaat ja ne sisältävät runsaasti erilaista materiaalia. Blogikirjoituksia on niin ikään poikkeuksellisen paljon ja ne ovat arvioiden mielestä ajankohtaisia ja innostavia. Facebook ja Youtube ovat samoin kohtuullisen vilkkaassa käytössä. Heidän havaintojensa mukaan kohdeyrityksessä TTT:ssä Facebookia päivitetään ahkerammin kuin kilpailijoilla on ollut tapana. Asiakaskokemukset ja -palautteet ovat niin ikään huomioitu TTT:n markkinointistrategiassa.

 

Johtopäätöksiä ja tulevaisuuden kehityshaasteita

We found out that Timo’s business is very wide and doesn’t concentrate only on one problem. He deals with a lot of aspects and ready to help people using face-to-face approach or online contacting. He has a wealth of knowledge and this is his main competitive advantage.

 

Miten kohdeyrityksen uudet asiakkuudet syntyvät, myös siitä opiskelijat kirjoittivat. Muistakaamme, että tämäkin heidän tekemänsä havainto perustuu nimenomaisesti ja ainostaan verkossa esiintyvään materiaaliin. Asiakkaista osa saapuu suositusten kautta, toiset taas Facebook-mainonnan tai muun esillä olevan digitaalisen virikemateriaalin innoittamana. Asiakaskunnan liikkeistä ja tulevaisuuden näkymistä he puolestaan kirjoittavat:

In the future the referrals and the word-of-mouth marketing will be having a major role in gaining new customers, because of the fact that in these kinds of service businesses referrals are the most effective to get new customers on board.

 

Tähän nuorten aikuisten esittämään tulevaisuuskuvaan minun on vaivatonta liittyä. Tiedän, että myös näissä palveluissa, joita Timon Työnohjaus ja Terapia (TTT) tarjoaa, on ostopäätöstä harkitsevalle asiakkaalle keskeistä ”lähi-info”; siis se informaatio, jota aikaisemmat asiakkaat jakavat, ja nimenomaisesti omana suusanallisena käyttäjäpalautteenaan.

 

Nämä myynnin ja markkinoinnin ammattilaisiksi kouluttautuvat esittivät yhdensuuntaisesti, että tarkastelun kohteena oleva yritys voisi ja tulisi nykyistä rohkeammin pyytää ja tuoda julkisuuteen asiakkaiden omakohtaisia kokemuksia palvelun laadusta ja tehokkuudesta. “Videoklippejä ja erilaisia henkilöhaastatteluja lisää ja rohkeasti somejakeluun!”

 

Tämän kaltaista markkinointiehdotusta he perustelivat tekemillään vertailuhavainnoilla: Timo has a great experience in his area, which is a huge plus, because nowardays it is a very essential asset. Viestinsä tueksi he liittivät oheisen ammattikirjallisuuskuvan siitä, kuinka tulevaisuudessa kokemuksen merkitys entisestään vahvistuu suhteessa hintaan ja tuotteeseen nähden. Tässä  (Picture 1. The Growing Importance of Experience) esitetyt prosenttiluvut kuvaavat sellaista myyntiä jota tehdään yritysten kesken eli ”B to B”.

 

Asiakaskokemukselle kasvot

 

Seuraavassa, jäljempänä ilmestyvässä blogikirjoituksessani keskiössä ovat ”sisään päässeet”. Tällä ilmauksella tarkoitan henkilöitä, joiden arviot ja palautteet perustuvat omakohtaiseen asiakassuhteeseen Timon Työnohjaus ja Terapiassa (TTT). Nämä ”kokijat” piirtävät asiakaskokemukselle kasvot. Jatketaan siellä!

 

Katse huomiseen!  -näkökulma myös seuraavassa biisissä. Tarjoan siirtymisvaiheen taukomusiikkina Mikko Harjunpäätä. Nuoruusajan mutta ei ainoastaan siihen elämänvaiheeseen liittyvä emotionaalinen otos. Katseessa kaunis maailma, tämän laulun sanoituksessa Radio Novan ex-musiikkipäällikkö on minusta  onnistunut varsin koskettavan ylisukupolvisesti.