TUKEA TYÖELÄMÄÄN 2016 (IV)
Missä johtaja luuraa? Missä on esimiehen paikka? Jatkan tässä viimeisessä IV-osassa vielä yhdellä urheiluaiheisella kuvauksella.
Tähän haemme vauhtia oheisella vanhalla kuvalla. Se on otettu poikani pelivuosina Mikkelissä.
Vuoden 2000 urheilutapahtuma
Minä ja miljoona muuta suomalaista istuimme vuonna 2000 hyvin jännittyneinä televisioittemme ääressä. Muistatko kuuluneesi kaltaisteni joukkoon?
Oli alkamassa MM-tason jääkiekko-ottelu, jossa pelattiin pronssisesta. Toisena osapuolena oli Suomen leijonat.
Meitä harmitti, että Suomen joukkueen kapteeni oli loukannut selkänsä eikä voinut pelata ratkaisevassa ottelussa. Häntäkin olisi kipeästi tarvittu; vastustaja (Kanada) tuntui etukäteen liian vahvalta.
Kapteeni oli kuitenkin pukenut päällensä pelaajavarusteet ja luistimet. Teemu istui joukkueemme pelaaja-aitiossa.
Juuri ennen alkuvihellystä kapteeni luisteli jäälle. Teemu meni maalivahdin luo, tarttui tätä olkapäästä ja kuiskasi jotakin maalivahdin korvaan. Miehet katsoivat hetken toisiaan silmiin. Tämän jälkeen kapteeni luisteli takaisin pelaaja-aitioon ja peli alkoi.
Taistelu oli jännittävä, henkeä salpaava ja päättyi parin tunnin kuluttua Suomen voittoon. Väki hallissa nousi ylös maamme laulun ajaksi. Kotona en sentään niin kirjaimellisesti tehnyt, mutta tiedän ja muistan 2-1 voitton synnyttäneen sellaistakin kotikammareissa.
Meitä katsojia jäi kuitenkin vaivaamaan, mitä Teemu kuiskasi veskari-Arin korvaan. Ottelun jälkeen urheilutoimittaja riensi loisto-ottelun pelanneen maalivahtimme luo. Toimittaja kysyi asiaa häneltä suoraan. Vastaus kuului sanatarkasti näin:
Teemu sanoi minulle, ´tee nyt se, mikä miehen on nyt tehtävä!`
Kapteenin käsky oli selvä: Tee velvollisuutesi, tee kaikkesi ja tee vielä vähän enemmän! Ja Ari teki, sen me näimme.
Tämä Pietarissa pelattu, vuoden 2000 pelitapahtuma on syöpynyt mieleeni, kerrassaan tärkeänä hetkenä. Asiaan palasi opetusneuvos, rovasti Pertti Luumi eräässä radion aamuhartaudessa. Sekin, kuulemani hartauspuhe synnytti omalta osaltaan vahvistavan muistijäljen aivoilleni.
Miksikö muistan, aivan erityisellä tavalla nämä kaukalotapahtumat? Tiedän syyn. Valaisen asiaa toisella, kirjallisuuden, ja elokuvanakin nähdyllä esimerkillä.
Muistatko Sinä, kuka suomalainen sanoi:
Opetelkaa kävelemään oikein … Askeleen täytyy olla rento ja taloudellinen niin kuin sälleillä?
Aivan oikein: Tuntemattoman sotilaan Vänrikki Koskelahan se oli, joka näin neuvoi miehiään marssin rasitukset itse tietäen.
Kun olen alustanut esimiestyön ja johtajuuskysymyksistä eri yhteyksissä, minulta on joskus kysytty, että millaisen esimiehen alaisuuteen itse mieluiten liittyisit? Silloin olen kertonut juuri nuo kaksi edellä kuvaamaani tuokiokuvaa. Ajattelen nimittäin niin, että esimiehen tulisi olla joukkojensa keskellä, hänen tulee huomioida henkilöitä henkilökohtaisesti kasvoetäisyydeltä. Hän voi edellyttää jokaiselta taitojen mukaista suoritusta ja ratkaisevassa hetkessä myös niiden ylittämistä.
Moni johtaja ja esimies — eteenkin uudessa työroolissaan — kyselee omien luontaisten taipumustensa perään: pitäisikö sitä olla omassa roolissaan muodollinen ja kaiken jo suunnitelleen oloinen vai spontaanin inspiroiva? Viestintäareenojen suhteen pomon kysymys usein on: lähestynkö valmistelussa olevia asioita neukkarissa ja kuppilassa vai olisiko parempi jakaa ainoastaan kirjallisia dokkareita ja kenties tsättiviestejä?… Muun muassa tällaisia esimiehen ja johtajan toimintatyyliin liittyviä asioita minulla on Executive Coaching -toimeksiannoissa. Ei niistä tässä yhteydessä nyt enempää.
Vanrikki Koskelassa on jotakin esikuvallista.
Johtajan on johdettava. Omalla rauhallisella ja poukkoilemattomalla tavalla hän ymmärtää matkan rasitukset. Määränpää on tiedossa ja kompassineula osoittaa suunnan. Hän tietää enemmän kuin toiset, mutta turhan tärkeäksi hän ei heittäydy, varsinkaan suomalaisten miesten keskuudessa. Joukkojensa keskellä olevana johtajana hänen on kuitenkin oltava, sillä tavoin kypsä ja itsellinen, ettei hän ”liimaudu” sakkiin. Hän osaa säädellä vastuullisesti erillisyyttään!
Kaukalosta kerättyä ja vänrikin viisautta – Otetaan ne käyttöön työssä 2016!
Niissä hyvissä työnjohtajissa, esimiehissä ja johtajissa, joita olen tavannut, olen löytävinäni jotakin samaa kuin Teemu-kapussa Pietarin pronssiottelussa ja Vänrikki Koskelan asenteessa. Tilanteet ovat tietenkin toiset, mutta sisäinen mielentila ja `toimintatatsi` ovat yhteisiä.
Tällaista johtajuutta me tarvitsemme. Se on parahinta tukea työelämään 2016 ´ylhäältä päin´!
Kun aivot ja sydän ovat linjassa jonkin asian saavuttamiseksi, ihmistä on aika vaikea pysäyttää… Mihin voisimmekaan päästä vuonna 2016?
Lue lisää tarinoita itsensä ylittämisestä ja hyvän tekemisestä tästä uutukaisesta, Sisu nimisestä teoksesta (2015). Kirjan tekijät S. Strömsholm, E. Lahti, L. Järvilehto, M. Kantanen ovat keränneet moni-ilmeisen aineiston, jossa kirjan sisukkaat ihmiset (eri elämanalueilta) kertovat oman sisutarinansa.
Ennen kirjan antiin perehtymistä voit eläytyä myös toisenlaiseen sisuun! Alla oleva, Fb:ssa vastaan tullut video saa minut miehenä nöyrän sanattomaksi. Samalla se alleviivaa sitä työelämän arvoa, joka toteutuu kotona 2016.
http://www.facebook.com/Thebabygang/videos/223602577983947/?video_source=pages_finch_trailer
P.S. Muistutan mahdollisuudestasi – jota toivon Sinun myös rohkeasti käyttävän: kerro alla olevalla kommentointilomakella ajatuksiasi, kun luit tämän viimeisen ja kenties aiemmatkin työelämämäämme luotaavat blogitekstini. Työ on monella tavalla yhteistä ja kokemuksena yhdistävää! Kiitos jo etukäteen.
Luontaisten Taipumusten Analyysissä (olipa se yksilö-, esimies- tai tiimikartoitus) emme edes lähtökohtaisesti etsi vikoja vaan haluamme ottaa erilaisuudet käyttöön. Malli ei luokittele ihmisiä hyviin ja huonoihin. Tämä on yksi syy, miksi taipumusmalleista on tullut suosittuja tiimityön, vuorovaikutuksen ja johtamisen kehittämisvälineenä.
