”Ja niin joulu joutui jo taas Pohjolaan…” 

Onko 2 kk pitkä aika?… Korvaus kohdallaan? Mitä sitten kun mieli pahoittuu? Tällaisia kyselen lukijan kanssa.

Menen mietteissäni vieläkin syvemmälle. Kysyn: Olisiko ikävinä koetut sattumukset mahdollista muistaa myönteisinä? Sillä kostokin nostaa päätään… Artikkelikuva ilmentää tuoreen ´sattumus-tapahtuman´. Mutta miten kaikki tapahtui?

Tilasin menneenä vuonna (2018) pienen joululahjan. Samanlaisena monta. Olin aikeissa muistaa tänäkin jouluna vastaanottotilani naapureita. Taloyhtiössämme heitä on 41 taloutta.

Tilaus kuvallisesta kynästä merkittiin Irlannissa 3.12.2018. Olin edellisenä päivänä puhunut kännykällä kyseisestä tilauksesta ja saanut vakuuttavan tiedon, että ”kun tilaus tehdään samana tai seuraavina lähipäivinä, tuote ehtii hyvin Suomeen ennen joulua”. Kun olin jättänyt kyseisen tilauksen, aloin laatia joulukirjettä sekä menin muutaman päivän perästä kirjakauppaan hankkimaan 45 kirjekuorta.

Sain 5.2.2019 klo 14.42 mobiiliviestin: tilaamani pakettilähetys on saapunut Mikkeliin. Luin tämän infon paikkakuntani ulkopuolella. Seuraavana päivänä, kun olin palannut kotikaupunkiini, lunastin tilauksen. Olin toki kirjelmöinyt ennen näitä päiviä muutamia kertoja, jo adventin loppupuolella kysymyksellä, ”missä minun joulumuistamiset viipyvät…” National Peniltä saamani vastaukset ennen joulua sijoittuivat akselille ”pahoittelumme – tuotannossa ruuhkaa” Myös sellaisen infon olin sisäistänyt, että kun tuote on valmis, se kuljetetaan ensin Saksaan, josta matkaa Pohjolaan. Tilaaja saa seurata digilinkkien välityksellä. Nykyaikaa.

Nämä kuvat ilmentävät työstön eri vaiheita ennen ja jälkeen joulun 2018!

Tänään 7.2.2019 jaoin perinteisen joulutervehdyksen naapureilleni Anninpuiston taloyhtiössä − 62 vrk myöhemmin tilauksestani ja noin 50 päivää ennakkoon ajattelusta jakopäivästä. Sisältö oli kuvan kaltainen.

 

Soitin vielä kerran Irlantiin. Kertasin asiakaspalvelun virkailijalle, kuinka on harmittanut… Kuulin valintaisena ehdotuksena, että voisin palauttaa koko paketin, ja lasku revitään ja kynät laitetaan täällä jätekuormaan. Toinen vaihtoehto oli, ”jos pidätte tuotteenne ja ilmoitatte tästä menettelystänne, puolitamme laskun loppusumman”. Asiakas saa itse päättää menettelytapansa.

Mietin puhelun aikana ääneen, mikä on kohtuullista, luonnon tai luontoakin ajattelevan pettyneen asiakkaan kannalta… Sain kuulla yksiselitteisesti, että ”tämä on firmamme politiikka tällaisissa tapauksissa”. Päätin pitää tilatut tuotteet ja maksaa puolitetun laskun. Joku tässä ylikansallisen firman tuotantoprosessissa kuitenkin mietityttää. Useampikin seikka. Mitä Sinä ajattelet tapahtuneesta tai tapahtuvien ”ohilyöntien” politiikasta?

Mitäpä ajatella sattuneesta?

Kyllä minäkin niin mieleni pahoitin! Ajatus joulumuistamisesta ja sen valmistelun ajoitus oli minun puoleltani harkittu, työtoimeksiantojenkin kannalta. Tarkoitukseni oli tervehtiä, arjessa aina silloin tällöin tapaamiani, joskin etäisesti tuntemiani naapureitani. Toteuma tänä jouluna pahasti ontui. Se toteutui toisenlaisena.

Tätä kirjoittaessani en ole tietoinen siitä, kuinka moni muu tuntee tai ajattelee samalla tavalla. Eli onko heitä — mielensä pahoittaneita — 41:n taloyhtiössä useita vai eikö minun lisäkseni ainoatakaan? tätä en täysin tiedä.

Mielensä pahoittaminen! Onnettoman kokijan tuntemukseen jumittuminen tai kahliutuminen! Nämä ovat arkipäivää monelle ja monesta eri syystä. Pienistä tai suurista. Kun ajattelen vähän yleisemmin sitä, miten reagoida tai käsitellä ikävältäkin tuntuvaa tapahtumaa, mieleeni pulpahtaa kolme syvällistä ajatelmaa, tai oikeammin sivallusta. Olen ne lukenut jossakin yhteydessä, ja ne liitetään Epiktetos (n. 55 — n. 135) nimiseen antiikin kreikkalaiseen filosofiin. Stoalaisella tyyneydellä hänen kerrotaan muun muassa sanoneen:

• ”Eivät asiat tee meitä onnettomiksi, vaan se mitä asioista ajattelemme.”
• ”Ihmisiä kiihdyttävät heidän mielipiteensä asioista, eivät itse asiat.”
• ”Vapauteen vie vain yksi tie: olla välittämättä siitä mikä ei ole vallassamme.” — Epiktetos

OK! Suostun siihen, että nyt koetun voin kääntää vakavuudesta huvittavuuden puolelle.

Noita siteerattuja tiivistyksiä voi miettiä soveltamalla omaan elämäänsä. Voin esimerkiksi pohtia, miten suhtaudun parisuhde-elämässäni eteen tulleisiin ikäviin ja yllättäviin asioihin. Tekeekö itse tapahtuma minut lamaantuneen onnettomaksi vai vaikuttaako lopulta asenteeni, se minkä merkityksen sisäistän tapahtuneella itselleni? Tosiasiat – ne ovat ja pysyvät tietystikin tosina.

Oletko työskennellyt työpaikassa, jossa varsin usein ”kiehahtaa”. Minä olen. Voin kysyä itseltäni antiikin ajattelijan tavoin: ei kai vaan minuakin kiihdytä työkavereiden mielipiteet siitä kerrotusta (ikävästä tai kummallisesta) tapahtumasta enemmän kuin itse asia, johon viitataan?

Esiintyykö työssäni tai perhe-elämässä juurikin tällä hetkellä asioita / ilmiöitä / tapahtumia, joihin jo stoalainen filosofi tiesi kirjoittaa vapauttavan ohjeen?

Olen vielä ajatuksissani siinä, että jos ja kun minulle tavallisena ihmisenä sattuu jotakin (nyt kirjoitettuun verrattuna) kerrassaan enemmän ja ikävää, sellaista, että kosto herää…

Mutta entäpä jos… 

Jäin mietteissäni mahdollisen suuremman pauloihin. Tulin ajatelleeni koston mahdollisuutta.

Entäpä jos koettu mielipaha tai vääryys olisi ollut mittaluokaltaan ja merkitykseltään selkeästi suurempi, ja tuntisin selkeää vetoa voimakkaamman vastareaktion, ”tuntuvan tasaamisen”, kostamisen aikeissa. Mitä ajatella kostamisesta.

… Mikäli lähiaikojen työkuorma sallii, jatkan kostosta…Nähtäväksi jää, voisiko se olla seuraavan blogikirjoitukseni aihe… Palataan!