Oppia vai poisoppia – kumman vuoro? – jotta kuvan kaltaisesti peukut ylös hyvinvoinnin merkiksi.

Kirjoitukseni on blogipohdintaa syksyllä 2023. Se ajankohta, jolloin maassamme 55 000 ekaluokkalaista aloitti opinpolkunsa… Ja me aikuiset palasimme sorviemme ääreen ”tuottamaan uutta tai suoltamaan vanhaa”.

Kyselen: Tapahtuuko oppimista? Onko kenties poisopittavaa? Mitä oppittavaa vaikkapa terveyden sektorilla?

Mitä on oppiminen?

Lapsella uuden oppimista tapahtuu koko ajan, kuten tiedämme aina kävelystä alkaen… Ja kappas vaan, aikuisella aktivoituu hienovaraisen nopeasti urheilusta tuttu slogan ”Citius – Altius – Fortius”.

Entä varttunut aikuinen, onko hänellä enää opittavaa vai kenties tulisiko hänen pikemminkin poisoppia, jotta voisi todellisesti oppia jotakin uutta.

Oppiminen nähdään usein tietojen ja taitojen kehittämisenä, uuden oppimisena ja toiminnan jalostamisena, asioiden tekemisenä entistä paremmin ja tehokkaammin.

Elämme tänäkin syksynä 2023 ajassa, jossa muutos on ainoa vakio ja monimuotoisuus niin ikään jatkuvassa kasvussa. Tällöin oppimisen merkitys korostuu, mutta varsinaisesti millaisen oppimisen?

Oppimiskyvyn ohella vähintään yhtä keskeistä on kyky ja rohkeus poisoppia. Meidän aikuisten täytyy usein ensin poisoppia, jotta voimme omaksua uusia ajattelu- ja toimintatapoja.

Ison kirjan sanoilla:

”Ei kukaan laske uutta viiniä vanhoihin leileihin. Silloinhan uusi viini rikkoo leilit, viini valuu maahan ja leilit ovat pilalla. Ei, uusi viini on laskettava uusiin leileihin.” (Luuk. 5:37-39).

Tai meille urbaani-ihmisille helpommin tavoitettavin sanoin:

”Jos teekuppi on jo täynnä vanhaa lajiketta, sinne ei mahdu uutta”.

Kun poisopimme, korvaamme vanhentuneen hahmotustavan uudella, paremmin todellisuutta vastaavalla. Emme siis unohda vaan aktiivisesti päivitämme ymmärrystämme. Reflektoimme ympärillä olevan kanssa. Tällöin poisoppiminen on rohkeaa ja määrätietoista aiemmin opitun kyseenalaistamista.

Työssäni sparraan yrittäjiä, varsinkin kehittämisen avainhenkilöitä. Heille tämä edellä ilmaistu usein muotoutuu seuraavina kysymyksinä: Onko nykyisissä käsityksissämme kenties jotain pielessä, pitävätkö oletuksemme enää paikkansa? Pidämmekö jotain itsestäänselvyytenä, mistä aika on ajanut ohi? Ymmärrämmekö todella, mitä arjessa tapahtuu, miten ihmiset työn ääressä toimivat?

 

Miksi poisoppiminen on meille aikuisille niin vaikeaa?

Löydän erään vastauksen otsikon kysymykseen Raamatun Luukkaalta. Viittasin siihen aiemmin. Jeesus nimittäin sanoo oman aikansa uskonoppineille, jotka eivät halunneet tunnustaa Jeesusta Vapahtajaksi eivätkä omaksua Jeesuksen opetusta:

”Ei kukaan, joka on juonut vanhaa viiniä, halua uutta. Hänen mielestään vanha on hyvää.” (Luuk. 5:39).

Oppimismahdollisuuksiamme rajoittavat merkittävästi nykyiset ajatusmallimme, jotka asettavat toiminnallemme raamit. Ne kietoutuvat toimintaamme niin vahvasti, että meidän on varsin helppoa sekoittaa luulo, oletus, tarina, tieto ja ymmärrys.

Pidämme tiukasti kiinni ajattelumalleistamme ja uskomuksistamme – osin tahtomattamme – eikös juu? Onko pyrkimyksemme samainen myös esimerkiksi oman terveytemme suhteen?

Onko mitään vaikeampaa kuin asettaa syrjään ennakkoluulonsa, uskomuksensa ja oletuksensa, ja tarkastella jotain objektiivisesti, avoimena uusille avauksille, edes hetkellisesti? Miten onnistuu totutusta irtautuminen ja luopuminen, jos siihen liittyy vuosien ponnistelun varaan rakennettu menestys ja kovalla työllä ansaittu tietynlainen sosiaalinen asema? Vaikeus on inhimillistä!

”Tottumus on toinen luonto”.

Toisaalta totuuden ja kohtuullisuuden nimissä on todettava, että tämä tunnettu sitaatti ei ole ainoastaan negatiivista ja väheksyttävää. Jatkuvuuden ja vakauden arvon me tiedämme. Ei elämästämme mielen tasolla tulisi mitään, jos kaikki tasapainottava riistettäisiin. Ihmisen psyyken ja mielenterveyden näkökulmasta tasapainotila on erityisen tärkeä ja toivottavaa. Ei sitä pidä väheksyä.

Mitä on planetaarinen terveys – olet varmaan kuullut puhetta sellaisestakin?

Planetaarisella terveydellä tarkoitetaan sitä, että ihmisen toiminta vaikuttaa monin tavoin ympäristöön, muun muassa ilmaston lämpenemiseen. Samalla ilmastonmuutos vaikuttaa puolestaan monin tavoin kansalaisten terveydentilaan ja yleiseen hyvinvointiin.  

Valitettavasti kysymys planetaarisesta terveydestä, niin puheen, toimien kuin varsinkin seuraamusten osalta ei läpäise meitä universumissa eläviä samalla tavalla. Kehitysmaat ja toisaalta me kehittyneiden sivilisaatioiden vaeltajat lähestymme ja koemme asian eri tavoin, vaikka pallomme on yhteinen.

Mitä planetaarisen terveyden asia merkitsee yksilötasolla, minulle vauraassa Pohjolassa tässä ja nyt?

 

Teetkö tänä syksynä samalla tavoin kuin minä?

Päätän syksyllä 2023 pysähtyä ainakin pari kertaa sen äärellä, sekoitanko luulon tai oletuksen tiedon ja ymmärryksen kanssa. Vielä tässä kirjoitusvaiheessa en kykene ilmaisemaan, missä nimenomaisessa asiassa tämän tietoisen toimiin menevän tarkastelun tulen tekemään. Vaihtoehtoja on useita.

Poisoppimisen kannalta kerron kuitenkin sen, että viimeinen sysäys perusteellisempaan pysähtymiseeni liittyy tutkijaprofessori Heikki Hiilamon elokuiseen kolumniin. Olen arvostanut suuresti HH:n ajateltuja arvioita eri teemoista. Nyt tässä asiassa, sillä Heikin kirjoitus ei näyttäydy minulle ilmastohumppana tai -politikointina. Muutama lause otoksena.

”Kiistelemme yhä laiskanpulskeassa arjessamme, onko ilmastonmuutos totta vai ei. Köyhällä puolella maapalloa muutos uhkaa suoraan ihmiselämää jo nyt…

Sitä paitsi, vaikka meillä puhutaan paljon ilmastonmuutoksen vaikutuksista, konkreettiset muutokset omassa arjessa näyttävät vähäisiltä… ”

https://yle.fi/a/74-20043736 (Tällä linkillä mainittu Heikki Hiilamon kolumni kokonaisuudessaan).

Lentäminen; 

Mitä ajattelen jatkossa (toiminnan tasolla) lentämisestä etelän aurinkoon kerran vuodessa, Suomen syysloskan aikaan.  Se nimittäin on ollut perhe- ja parisuhde-elämäni perinne tuolla mainitulla syklillä reilun viidentoista vuoden ajan, pl. viimeiset koronavuodet.

Työ- ja muut matkat, silloin kun en fillaroi tai kävele, olen ajanut  Hybridi-autolla jo reilun vuosikymmenen ajan. Silti on perustellun aiheellista reflektoida tämän paljon puhutun globaalin hiilijalanjälkikysymyksen kanssa. Surffaan virikeaineistoon. Mitä vastaan kaverini ehdotukseen: harvemmin, tarkemmin kohdennettuun kohteeseen ja siellä vaikka mahdollisesti pitemmän ajan!

Syöminen;  

Onko todella yksilötasolla niin, että kaikkinensa punainen liha (naudan-, sian-, lampaan- tai hevosenliha) poistuu tyystin minunkin lautaseltani? Ja miksikö näin tapahtuisi, noiden hyvin valmistettuina niin makoisien ravinneherkkujen suhteen? Koska ”punainen liha ja siinä tyydyttynyt rasva on yhdistetty lukuisissa tutkimuksissa kohonneeseen verenpaineeseen ja kolesteroliin”, kun luen liha ja syöpä -asiasta. Puntaroitavaa!

Media-aika ja laatuaika;

Vietänkö syksyllä 2023 liikaa yksilöllistä media-aikaa, koukuttavatko erilaiset somelinkit minua tavalla, etten huomaakaan käyttäväni siihen upotettua valveaikaani ainoastaan tiedon, virikkeiden ja viisastumisen tarkoituksessa?

Mitä on hyvä ja paha some minulle, tällä hetkellä? Löydän mietittävää viiden vinkin verran tästä.

Luenko uutisia, joita toisetkin lukevat? Mielenkiintoisen vertailuaineiston löydän Digital News Report Suomen maaraportti 2023 Tällä linkillä 25 poimintaa Uutismedia Verkossa 2023 -raportista.

Tiedän vuosien ajan tarkkailleeni tätä omaa ajankäyttöäni. Somesurffailuni lähtökohtainen perusteluni itselleni on ollut tämä: käytän muun muassa blogitekstieni näkökulmien tarkentamisessa ja visuaalisuuden lisäämisessä, ja juurikin sellaisessa erilaiset `someviestitäkyt` ovat innoittaneet.

Valistunut itsereflektiivinen kysymys kuitenkin on: vainko lähtökohtaisesti? Olisinko muka jotenkin poikkeuksellisen immuuni ajanvietekoukutuksille verkkomaailmassa?

On sekä kohtuullista että tarpeellista – myös syksyllä 2023 kysyä laatuaikani lähteiden perään: mikä on olennaista ja todellista laatuaikaa nykyisessä elämäntilanteessani, aikuisen oikeasti? 

Varsinkin viimeksi mainitun seikan (laatu- ydin- ja keskeisen ajankäytön) kohdalla Jouko Mäki-Lohiluoman sanoitukset toimivat oivallisena ”taustameditaationa”.  Valokuvaajassa on kyse enemmästä kuin otoksesta, minulle ainakin. Elämän albumista!