TAVALLINEN TARINA PARISUHTEESSA 2021 (?)
Tavallinen tarina parisuhteessa 2021 (?) – otsikko on varustettu kysymysmerkillä.
Tarkoituksellisesti!
Esittelen tässä viidennen avioliiton tyypin, sellaisena kuin tätä ryhmittelyä on kuvannut arvostettu amerikkalainen parisuhde-elämän tutkija ja psykologian professori Eileen Mavis Hetherington.
Kysymysmerkillä kannustan Sinua kyselemään kirjoitukseni äärellä, josko tässä kuvattu on kohdallasi ”se tavallinen tarina” kuluvana vuonna.
Tai lieneekö sittenkin tarttumapinta vahvempi jossakin toisessa, aiemmin blogitekstissä esittämissäni vaihtoehdoissa; joissa niissäkin kuvaan myös Etelä-Savossa elävien autenttisia kokemuksia (kaikki siteeraukset asianomaisten nimenomaisella suostumuksella).
Jos lukijana ”putosit kärryiltä”, aloita kirjoitussarjan ensimmäisestä ja etene aina tähän viimeiseen `parisuhde-eron´ mallinnukseen. Alkuun pääset (klikkaamalla) tästä.
(E) VAATIJA JA VETÄYTYJÄ – Se tavallinen tarina?
Anu ja Panu hakeutuivat pariterapeutin pakeille Timon Työnohjaus ja Terapiaan (TTT) COVID-19 koronan puhkeamisvuonna 2020. Arviokäyntien (2) jälkeen ns. Apua pariterapiasta Mikkelissä -työskentely kesti yhteensä 10 kertaa.
Saapujat olivat suorasanaisia. Ensimmäiset repliikit, jotka kuulin, kuvaavat hyvin tätä asian tilaa.
Tässä me nyt ollaan. Työterveyslääkäri suositteli…Niin ja heti kysytään asiantuntijalta, erotakko vai jatkaa?
Kun pääsimme istuutumaan, havaitsin vahvistuvana sen, kuinka henkilöt olivat tyytymättömiä suhteensa sen hetkiseen tilaan. Heidän viestinsä terapeutille oli empimättömän yksituumainen ja selkeä:
Eroamme, jos nämä käynnit eivät auta!
Tässä kohdassa lukijan on syytä oivaltaa, miten allekirjoittanut reagoi tähän Anun ja Panun ensimmäisessä tapaamisessa sanottuun.
”Minä terapeuttina en voi luvata mitään sellaista, joka estäisi teitä toimimasta tahtomallanne tavalla. Te olette juuri niitä, jotka laittavat parisuhdettanne puntariin. Ja tulkitsette tulosta mahdollisten etenemisvaihtoehtojen välillä. En voi ottaa vastuuta eroamisesta enkä suhteen jatkumisesta. Sen sijaan annan kaiken hankkimani tiedon, viisauden ja ymmärrykseni siihen periterapeuttiseen työskentelyyn, joihin asianosaiset kulloinkin voivat, kykenevät ja haluavat sitoutua. Näin myös teidän kohdallanne, Anu ja Panu!”
Lisäksi annoin mainituille henkilöille ensimmäisen ja toisen arviokäynnin väliselle ajalle linkkiehdotuksen; sellaisen, jonka avulla voisivat lähemmin tuumailla kysymystä, onko pariterapiasta hyötyä. Linkki tämän asian yleiseen pohdintaan avautuu myös lukijalle, kun klikkaat tästä.
Parisuhde-elämäänsä tyytymättömät. Millainen sitten oli Anun ja Panun vuorovaikutusmalli?
Panun ja Anun asetelma oli – Eileen Mavis Hetheringtonin ja amerikkalaiseen seurantutkimusnäyttöön tukeutumalla – tyypillisin eroon johtava vuorovaikutusmalli.
Janan toisessa ääripäässä on ns. perinteinen avioliittomalli, jonka mainittu parisuhdetutkija, tutkimusnäyttöön perustuneena nimeää maininnalla ”todennäköisyys eroamisen suhteen pienin”. Tätä mallia kuvasin aiemmin blogissani A-kirjaimella. Halutessasi siihen kuvaukseen tästä.
Luit oikein! Psykologian professori todellakin toteaa, että kaikista kuvaamistaan viidestä avioliiton suhdetyyppimallista tässä ns. vaatijan ja vetäytyjän asetelmassa eroennuste olisi yleisin ja ennakoitavin.
Onko siis niin, että tässä E-kirjaimen tyyppikuvauksessa ja siinä vallitsevassa vuorovaikutuksessa yhdessä elämisen ja yhdessä pysymisen lopputulema tiedetään jo alkumetreillä? Ero on vain ajan kysymys?
En ajattele yksioikoisesti näin, varsinkin, jos suhteen osapuolet näkevät vaivaa yhdessä elämisen laadun puolesta. Tiedän – reilun neljännesvuosisadan aktiivisen parisuhde-elämän sparraajana – kertoa lukuisia sellaisia asetelmia, joissa eroamisen polulta on löydetty takaisin tyytyväisemmälle tielle.
VAATIJAN ja VETÄYTYJÄN HAASTEET – MILLAISIA?
Otsikon lyhyt vastaus kuuluu: Toinen osapuoli (tavallisesti nainen) haluaa keskinäistä keskustelua ja toinen osapuoli (usein mies) vaikenee vetäytymällä puhumattomuuteen! Eikä tällä kuvauksella tarkoiteta ainoastaan jotakin tiettyä yhtä tilannetta ja asiakysymystä, vaan asetelman toistumista viikoista ja vuosista toiseen.
Mitä mieltä olet Viivi & Wagner -fotoista?
Huomaa, että jossakin määrin ja lievähkönä vaatijan ja vetäytyjän -kuvio on varsin yleinen meidän suomalaisten parisuhde-elämässä ja sen vuorovaikutuksissa.
Pystynetkö vielä samaistumaan jommankumman osaan, kun kuvaan näin.
Toinen teistä halusi selvittää itselleen siinä hetkessä erityisen tärkeää asiaa, mutta ei onnistu saavuttamaan itselleen riittävää dialogia. Asia jää pahasti kesken, kun toinen vaikenee antautumatta keskustelulle. Tämä vaivaa ja hermostuttaa. Seuraa lisäkysymyksiä tai vihjailuja ”kun sua ei lainkaan asia kiinnosta”. Ja niinpä keskustelun vaatiminen käy entistä ilmeisemmäksi. Pulssi ja ahdistus kohoavat molemmilla.
Kirjoitin taannoin julkaistussa e-kirjassani (jonka linkkiosoite blogikirjoituksen lopussa) mm. näin:
Emotionaalisesti takaa-ajajat ovat ihmisiä, jotka vähentävät ahdistustaan kertomalla toisille tunteista ja tuntemuksista. Heidän henkilökohtaisessa hyvinvointikokemuksessaan on olennaista emotionaalinen tunnekontaktin etsiminen ja saaminen.
Pakenijat ovat puolestaan ihmisiä, jotka vähentävät ahdistustaan älyllistämällä vaikeita asioita ja mielellään vetäytyvät omiin oloihinsa pähkäilemään. Puhutaan esimerkiksi luolamiehestä. Siinä on osin kyse tästä positiivisesta tarpeesta ottaa etäisyyttä. Ajatella. Miettiä.Tuumailla yhteen.
Kuitenkin silloin kun meri alkaa myrskytä, kumpikin todennäköisesti liioittelee omaa tapaansa, vaikeudet alkavat. Taipumukset törmäävät.
Tiedämme kukin omasta inhimillisestä elämästämme, että emme ala aidosti ja luottamuksella puhumaan toiselle silloin kun tunnemme olevamme puhumiseen pakotetut. Tämän todistivat Anu ja Panu vastaanotollani.
Miksi heillä Panu vaikeni ja vetäytyi? Terapiaprosessin aikana selvisi, että Panulla olikin käyttäytymiseensä omasta mielestään (ja terapeutille) ymmärrettävä syy. Suuri ja kohtalokas pulma kuitenkin oli siinä, että kumppani ei tästä historian juuresta ollut koskaan tullut tietoiseksi.
Panua lainatakseni: ”Minä pelkäsin niissä loputtomien kysymysten hetkinä, että menettäisin täysin malttini ja kuristaisin kuten kotona lapsena tapahtui. Siksi oli minusta parempi paeta paikalta… enkä myöskään ole halunnut tuota vuosikymmenien takaista näkemääni kertoa Anulle, kauhistuu vaan…”
Mies siis suojeli paitsi itseään erityisesti rakastamaansa puolisoa. Suhteen tasapainon kannalta hän ikään kuin alitoimi. Panun tarkoitus oli hyvä, kuitenkin huonosti toimiva. Anu puolestaan toistuvasti ylitoimi, mikä ilmeni siinä, että raivostui tilanteissa aina vaan herkemmin ja nopeammin.
Kun pariterapeuttina kysyin häneltä, miten tämä tulkitsi miehensä tällaista puhumattomuutta. ”Ylimielinen paska!” oli terävä tiivistys. Ja jatkoi: ”Porukassa Panu kyllä jutteli asiasta kuin asiasta, mutta kun oltiin kahden, ja minulla olisi suhteeseen liittyviä toiveita, ehdotuksia ja kysymyksiä, niin ei…”
Anun ja Panun tilanteessa oli toteutunut ”se tavallinen kiertokulku”. Anu jaksoi aikansa vedota ja vaatia tätä keskittynyttä keskustelua keskenään, kunnes luovutti. Hän vähensi ja viilensi kaikenlaista kommunikointia kumppaninsa kanssa. Se näkyi seuraavaksi makkarissa. Hänen halunsa intiimielämän läheisyydelle koki saman. Vuorovaikutuksesta vetäytyjänä puolestaan nyt Anu.
Vaatijan ja vetäytyjän välisessä yhteiselämässä molemmilla on hätä. Näin se on Amerikassa ja kotimaassamme! Sillä tässä suhdetyypin mallissa on perimmäistä se, että ”kumpikaan ei tule kuulluksi ja ymmärretyksi toisilleen”. Ja koska tällaista kohtaamista ei tapahdu, kumpikin tämän suhteen osapuoli pyrkii ratkaisemaan omaa ahdistustaan omalla tavallaan. Kumpikin etenee tavalla, johon toisen on entistä vaikeampi liittyä.
”Vaatija vaatii lisää…” ”Vetäytyjä lisää aktiivisesti etäisyyttään…”. Keskinäinen yhteys kadotetaan, koska molempien kokema paha olo paisuu ja pahenee. Tällaisessa kuviossa juurikin toisen syyttämiseltä ei vältytä. Siksi tässä yleensä tarvitaan vuorovaikutussysteemin täysin ulkopuolinen ammatti-ihminen, mikäli mielitään välttää se tavallinen tarina, eroaminen.
Kokemukseni mukaan tilannetietoiset ja avuliaat sukulaiset tai hyvät ystävät voivat myös avittaa, mutta vain rajallisesti. Heillä tähän `parisuhdesysteemiin´ kuuluvina henkilöinä tahtoo vain (jossakin vaiheessa) tulla vastustamaton taipumus asettua jommankumman puolelle. Nähdä ja tulkita suhteen toinen osapuoli kehityskulun suuremmaksi syylliseksi kuin se toinen. Se on inhimillistä, mutta autettavien kannalta ei ideaalisinta.
Myönteinen kehityskulku vaatijan ja vetäytyjän liitossa vaatii molempien osapuolten varauksetonta yhteistyötä. Suhteen työstämisessä liittoumat taustajoukkojen kanssa ovat epätoivottavia.
Anu ja Panu edustavat tässä blogikirjoituksessa esimerkkiparina vaatijan ja vetäytyjän liitossa. He päättivät kymmenen tapaamiskerran terapiaprosessinsa vuoden 2020 lopulla. Viimeisen tapaamisen yhteydessä he totesivat:
Vielä emme ole eronneet, emmekä sellaista tällä hetkellä ajattele samalla tavoin kuin eka kerran tästä ovesta sisälle tulimme.
Sovimme Panun ja Anun kanssa siitä, että en kuvaisi heidän parisuhdeterapian prosessia ja sen sisältöä ja vaiheita tämän enempää. Ainostaan sen, mihin työskentelymme ensisijaisuus keskittyi, me yhdessä ja yhteen ääneen tahdomme lisätä: tunnekeskeiseen terapiaan.
Niin sanotussa tunnekeskeisessä pariterapiassa pyritään kaiken aikaa siihen, että asianosaiset pyrkivät purkamaan tavaksi tullutta kielteistä vuorovaikutuksen kehäänsä. Liittoutumattoman, ulkopuolisen terapeutin avustamana opetellaan kuuntelemaan toista aivan uudella intensiteetillä. Prosessissa opitaan näkemään tunteiden taakse!
Yleisesti voimme todeta, että tämän blogikirjoituksen parin kanssa käytiin soveltaen seuraavia tunnekeskeiseen työmenetelmään liittyviä ulottuvuuksia. Tässä terapeuttisessa metodissa sellaisia ovat seuraavat seitsemän:
- Tuhoavien keskustelujen tunnistaminen
- Arkojen paikkojen löytäminen
- Paluu vaikeaan hetkeen
- Pidä minut lähelläsi –sitoutuminen ja keskinäinen yhteys
- Loukkausten anteeksiantaminen
- Tunnesiteen vahvistaminen seksin ja kosketuksen avulla
- Rakkauden ylläpitäminen
Halutessasi voit tutustu tähän terapeuttiseen työtapaan, esimerkiksi Kunpa sinut tuntisin paremmin. Keskustelemalla tunnekeskeiseen parisuhteeseen -kirjan avulla. Teos on Petri Auvisen suomennus (2011) alkuteoksesta Susan M. Johnson Hold me Tight. Seven conversations for a lifetime of love. Helsinki: Psykologien kustannus Oy.
Tässä on puolestaan tekstissä aiemmin mainittu e-kirja, jossa käsittelin vaatijan ja vetäytyjän kokemuksia kirjan keskushenkilöiden, Aavan ja Taiston kohdalla. Tämä digikirja on ladattavissa maksutta, kun klikkaat tästä.
Parisuhde 2020 Aavan ja Taiston tarina
LOPUKSI – Musan aika!
Ehkä et lukenut tätä TTT:n Apua pariterapiasta Mikkelissä ja Amorin arkiset nuolet -sarjan viimeistä blogikirjoitustani juhannuksena… Sekin on villi arvaus, virkistytkö valssilla… Oli niin tai näin, v. 2020 me lukemattomat YouTube katselijat kiinnitimme katseemme ja ihastuimme Lotan ja papan koronalauluihin.
Näiden laulelmien lomassa muistot palasivat niin kysyjällä, kertojalla kuin meillä seuraajilla monenlaiseen eletyn elämän muisteluun.
Valloittavaa näissä tiimin lauleloissa oli se avoin ja konstailematon vuorovaikutus, joka ilahduttavana rakentui ja syveni kahden aivan eri maailmoihin syntyneen suomalaisen välille. Liputin näkemälleni. Sellaiseen tunnelmaan tahdon kanssasi vielä palata. Päätän blogitekstini keskikesän otokseen, erääseen niistä.
