TUKEA TYÖELÄMÄÄN 2016 (III)

PALLO HALTUUN!

Pingis on enemmän kuin pieni pallo, vähän isompi maila ja verkolla erotettu pöytälevy.

Pingiksestä (C) pidin eniten. Se tuli antamaan tukea työelämään – Pallo haltuun! …

Tässä jo harmaantuneessa lehtikuvassa olen etualalla, nelinpelikaverin Timo Granrothin kanssa. Taustalla  (selin) opettaa pitkäaikainen, oululainen ”pöytätennislegenda” Reijo Hulkko.

Kerroin ”Sparraus” videossani, kuinka löysin pingiksen kirkon poikakerhossa, Oulun Tuirassa. (Voit katsoa videon myöhemmin alla olevalla linkillä). Tällä hetkellä pöytätennis on tässä syntymäkaupungissani varsin suosittu pallopeli, isojen urheilulajien jälkeen. Oulun Pingis on kivunnut ylimmän sarjatason seurajoukkueeksi. Muutos ei kuitenkaan tapahtunut hetkessä.

Määrätietoinen juniorityö ja monet aikaansa uhraavat vanhemmat ansaitsevat tästä suuret kiitokset. Jos kehityksen historiateos kirjoitettaisiin tänä vuonna, siinä ehdottomasti tulisi mainita ainakin seuraavat vuosikymmenien ajan toimineet henkilöt: Reijo Hulkko, Seppo Hiltunen, Antti Juutinen ja Pekka Ågren.

”Pellavapää kahmi mestaruuksia”… ”Timo Juutinen rikkoi Lapin rintaman”… ”voitti kahden junioriluokan (14- ja 17-v.) sekä B-luokan lisäksi miesten pääluokan”…

Näin kirjoitti Pohjois-Suomen päälehti Kaleva. Pingiksessä olin todellakin alle 14-vuotiaana suhteellisesti parhaimmillaan. Nousin tuolloin kisamenestyksen perusteella miesten A-luokkalaiseksi. Junnujen Pohjois-Suomen Mestarina olin myös maajoukkuekarsinnoissa. En kuitenkaan yltänyt niiden viiden junnuvalitun joukkoon. Kaikki valitut tulivat pääkaupunkiseudulta.

Tässä kuvassa on puolestaan kyse koulujen välisisestä kisamenestyksestä. Myllytullin I:n (Timo ja Juha) toi koulun palkintokaappiin tämän upean, pankin lahjoittaman kiertopalkinnon.

Eräs toinen kiertopalkinto on astetta kirkkaampana muistoissani. Olin nimittäin ollut piirin paras myös miehissä kahtena peräkkäisenä vuonna, ja siten kolmantena pokaali oli katkolla; pojan silmin valtavan hieno ja näyttävä pääluokan kiertopalkinto. Katselin edelliset vuodet tätä huoneeni hyllyllä ollutta pystiä jokseenkin suurella tyytyväisyydellä.

Kohtasin loppuottelussa Mika Pyykön, vieläpä itseäni nuoremman Vaalasta. Hän voitti tämän pitkiä palloralleja sisältäneen ottelun, viimeisen erän jatkopalloilla. Kiertopalkinto jäi saamatta omaksi.

Parempi voitti! Rehellisesti! Hävinneelläkin omanarvontunto vahvistui!

Tämä loppuottelu lieneekin pingisurani ehkä mieleenpainuvin kisapäivä ja samalla opettavin; historian jatkumolla ja yksilön henkilökohtaisen kasvun kannalta sykähdyttävin! Lajin parissa olleet hyvin muistavat, että muutama vuosi myöhemmin Mika pelasi siniristilippu rinnassaan Suomen miesten pöytätenniksen maajoukkueessa.

https://www.facebook.com/ping.pong.tennis2table/videos/10153200656312420/

Kun olen oheista videota (hiukan nostalgisena) katsellut, olen humoristisesti ajatellut, ”mitähän tuunaisinkaan tänään”, jos olosuhteet ja ympäristön imu / työntö pöytätenniksen pariin olisi Suomessa ja kohdallani ollut kuten Aasiassa. Nykytiedon (yleinen valmennusoppi) mukaan uuden taidon (täydellinen) oppiminen vaatii taitolajeissa n. 10 000 toistoa vakio-olosuhteissa. Tiedän olevani joissakin asioissa sangen sinnikäs persoona.

Palkintoihin, lehtijuttuihin tai tv-esiintymisiin liittyneenä on ehdottomasti vielä todettava, että en ollut kasvuperheessäni ainoa urheilija. Pekka Juutisen nimi esiintyi huomattavasti useammin. Yhdeksän vuotta minua vanhempi ”Pätkä” oli Oulun Pyrinnön kasvattina yksi maamme edustusvoimistelijoista. Hänen saama julkisuus noteerattiin myös ikäisteni, latenssi-ikäisten kaveripiirissä. Kuvat kertovat, miksi!

Olin ylpeä pikkuveljen asemassa. Samalla tämäkin urheilun juonne sisälsi – minun sitä silloin tiedostamatta – erään tarpeellisen kasvualustan. Kyse on kilpailusta ja sisarkateudesta, ja sellaisten tunteiden käsittelystä.

Pingiksen antia – Tukea työelämään?

Löytämästäni pöytätenniksestä olen monella tasolla suuresti kiitollinen. Laji merkitsi ja opetti kasvavalle paljon:

(1) Se toi murrosikäisen ajankäyttöön jäntevyyttä ja terveen rakenteen (Ajankäytön rakenne tukee toimintaa!)
(2) Se opetti työnteon, vaivan näkemisen ja menestyksen yhteyttä (Harjoitus tekee mestareita!)
(3) Seuratoiminnassa havaitsin toiminnan suunnittelun ja organisoinnin merkitystä (Hyvä suunnitelma ohjaa!)
(4) Tapasin pingiksen parissa luonteeltaan kovinkin erilaisia ihmisiä, ja samalla opin näkemään — omalla nuoruuden ihmettelevällä kiinnostuksella — mitä moninaisempia aikuisten keskinäisiä ihmissuhdekuvioita (Työelämässä tarvitaan pelisilmää ihmissuhteissa!)

Tätä taustaa vasten ei ole mitenkään kummallista, että nykyisessä coaching-, työnohjaus- ja terapiatyössä olen ollut erityisen kiinnostunut ilmiöistä, jotka syntyvät työyhteisöissä ja erilaisissa muissa vapaa-ajan vuorovaikutuskokoonpanoissa. Olen hyötynyt näistä pingismaailman siemenistä myös konsultin ja sovittelijan toimeksiannoissa täällä Etelä-Savossa ja Mikkelissä.

Yhteenvetona

Pingis tarjosi minulle useita kilpailumatkoja. Sain lajin kautta ihmissuhteita, ja vieläpä eri ilmansuunnilta. Jotkut niistä ovat kantaneet läpi aikuisen työhistorian. Lehtikirjoitukset valokuvineen, ja kisoista kotiin tuotavat palkinnot – eivät nekään olleet pojille pikkujuttuja; sen moni poikaurheilussa mukana oleva tietänee.

Vieläkin merkittävämpänä oppina pidän henkisiä oppimiskokemuksiani. Tällä tarkoitan kaikkea sitä, mitä voittaminen uutteran harjoittelun jälkeen ja sitten toisaalta ennakkosuosikin epäonnistuminen tai alisuorittaminen merkitsevät ihmisen kasvun kannalta. Lukuisia kertoja tulin huonon arpaonnen tai itselleni epäedullisen lohkosijoittelun jälkeen voittajaksi; sisulla, vaikeimman kautta. Samoina kasvuvuosina sain maistaa suosikin karvasta tappiota. Kiitos.

Työelämässä tarvitaan sisua ja sinnikkyyttä. Parhaimmillaan yksilön tai tiimin epätoivottava lähtöasetelma voi olla tavoitteen saavuttamisessa ainoastaan hidaste ei este.

Miten näemme asetelmat työpaikalla vuonna 2016?

Kilpailu ja kateus. Sisarkateus ja mustasukkaisuus.

Nämä ovat ihmisen elämässä koettavia yleisinhimillisiä tuntemuksia ja ilmiöitä. Lisäksi ne kukin voivat olla joko hyvän tai pahan palveluksessa.

Milloin sisarusten välinen normaali kiusoittelu muuttuu kiroukseksi? Miksi emme voisi kilpailla rehellisin ja avoimin kortein? Mitä tehdä häiritsevälle, sukupuolirajat ylittävälle mustasukkaisuudelle?

Nämä kysymykset – eivät ole vain yksityisiä tai perhekohtaisia − vaan myös työelämässä esiintyviä. Monilla meistä lienee tuntumaa työpaikoilla esiintyvästä epäterveestä kilpailusta tai työtulosta lopulta tuhoavasta kateudesta. Miten me saisimmekaan nämä ilmiöt valjastettua hyvän palvelukseen, niin että yksilöiden onnistumiskokemukset lisääntyisivät ja työtyytyväisyys kokoasi! Sisarkateus ja mustasukkaisuus työpaikaikalla ovat hiukan vaikeammin tunnistettavia seikkoja. Silti niidenkin ”lonkerot”, juurisyineen ulottuvat kodin kasvukokemusten, kouluvaiheiden kautta työmailmaan asti. Kirjoitan näistä enemmän toisessa blogikirjoituksessani.

Mitä uutta meidän tulisi tänä vuonna oppia tai oivaltaa näistä asioista omissa työyhteisöissämme? 

Olen ollut etuoikeutettu, kun olen saanut kouluttautua näiden ilmiöiden parissa. Nuoruuden urheiluvuodet Oulussa eivät minun kohdalla olleet lainkaan yhdentekeviä. Ne tulivat tarjoamaan oivallista henkistä kasvumateriaalia. Sekä koulutuksen että oman yksilö- ja koulutusterapioiden avulla olen päässyt hyödyntämään ja syventämään tätä aitoa, elettyä kokemusmaailmaa. Kun nyt toimin ihmisten ja työyhteisöjen työnohjaajana ja valmentajana, tämä eletty historia on ollut siunaukseksi, paitsi itselleni, välillisesti monelle muullekin. Heitä on varsin paljon.

Elämää — myös työssä 2016 — voi elää vain eteenpäin, mutta sen merkityksen voi ymmärtää vain katsomalla taaksepäin!

Tähän mottooni päätän Tukea työelämään – Pallo haltuun! tämän blogikirjoitukseni. Jatkan samalla teemalla. Tuon luettavaksesi erään, todella mieleenpainuvan tapahtuman vuodelta 2000.

Ennen siirtymistäsi kirjoitussarjani päätösosaan (IV) voit katsoa lupaamani videon. Tällä ”Sparraus” videolla lapsuus ja nykyisyys kättelevät kuvainnollisesti toisiaan.

Tukea työelämään… tämän kirjoitussarjan viimeiseen pääset tästä.