Lapsen maailma – voimaa siitä saa!
Voiko otsikon tavoin sanoa? Eikö ole härskiä vielä peukuttaa värikuvin (x)… varsinkin kun katselen maailmalle, sen erilaisiin kriisipesäkkeisiin tai kuuntelen uutisia terrori-iskuista… Oikeutettu huomio. Kertakaikkisen oikeutettu. Tässä kuluvan vuoden viimeisessä, jouluajan blogipäivityksessäni otan kuitenkin oikeudekseni näin ilmaista, sanoin ja kuvin.
En viittaa ainoastaan lapseen ja jouluun. En myöskään nyt kirjoita pitkästi. Rakennan viestini linkki-vinkkien varaan. Toivon niiden sisältöjen suuntaavan mietteemme paitsi lapsuuden takamaille myös aikuisen vastuuseen. Ajattelen, että voima on kenties (tälläkin hetkellä) lähempänä kuin arvaammekaan.
Ensimmäinen linkki oli luettavissa jo edellisenä vuonna. Miksi valitsin Kodin kuvalehden 12/2015? En siksi, että olisin lehden asiamies. En ole edes lehden säännöllinen lukija. Syyt ovat toisaalla.
Tekstissä avainhenkilönä on vanginvartija, jolla on ainakin neljä etunimeä, ja vielä enemmän sanottavaa. Tutustuin tähän ”toisenlaiseen Kylli-tätiin” monen muun, kaltereiden ulkopuolella eläneiden hämeenlinnalaisten tavoin. Se oli silloin, kun perheenä asuimme Hämeenlinnassa.
Kyllin haastattelulle linkkivalintana on erilaisia syitä. Erityisesti kuitenkin syystä, että lapsen maailma – valitettavasti tänäkin vuonna – voi olla samanlainen kuten haastateltu muistelee. Lasisen lapsuuden kohtaan liian usein myös työni arjessa, pari- ja perheterapian kysymysten äärellä.
Pariterapian tiukoissa paikoissa nykyäänkin joutuu ajoittain tavailemaan samaa kuin Kylli kertoo yrittäjäisästään. Hänenkin kerrotaan hyräilleen Veikko Lavin laulua: Jokainen ihminen on laulun arvoinen, jokainen elämä on tärkeä. Kykenetkö Sinä juuri nyt tuolla tavoin kokemaan?
”Meissä kaikissa on pimeyttä ja varjoa”…
”En ole voinut antaa kaikkea anteeksi isälle ja äidille”…
Minulle on vähän kysymysmerkki, että mitä se äitiys on”…
Toinen linkkivalinta kytkeytyy niin ikään historiaan, ajallisesti samoihin Hämeenlinnan vuosiini. Vuoden 1992 Tenavatähti Ella viihdyttää, mutta saa kuulijansa myös ´sisäisesti kuulolle´. ”Silmiisi katson ja koukkuun jään…”
Tämä ajatus sanotaan työni arjessa usein imperfektissä: ”Silmiisi katsoin ja koukkuun jäin…” Parhaimmillaan se on rakastuneen lumoa tai aikuisen kokemusta, olipa kohteena sitten lapsi tai toinen aikuinen. Kuulen työhuoneessani näitä viimeksi siteeraamiani sanoja; eniten silloin kun henkilöt vuorovaikutusongelmiensa ajamana tulevat parisuhdeterapiaan, jossa sitten muistelevat rakkaussuhteensa ihania alkuaikoja.
Sekin on sanottava, että avio- tai avokriisin jälkeisessä toimivassa ja tuloksellisessa pariterapiassa ei ole tavatonta, että työskentelyn lopussa todetaan aikuisen tavalla, (mutta hiukan Kyllin sanoja muunneltuna) ”menetetyn rakkauden voi elää uudelleen”. Tarpeellinen – ja joskus yksilön paras mahdollinen tulos on menneestä ikävästä irrottautuminen ja uuden tien löytyminen. Kivun kautta vapauteen!… Mutta nyt on lapsen aika!
—————
(x) Tiedoksi:
Tämän blogitekstin artikkelikuva on vastikään julkaistun ”Hyvinvoinnin ykköset” -verkkosivujen yleisfoto. Timon Työnohjaus ja Terapia (TTT) esiintyy sivuilla eräänä Etelä-Savon hyvinvointipalvelujen tuottajana, lue lisää linkillä: Hyvinvoinnin ykköset
Hei! Olen jo odotellutkin jotakin joulusta, tarkemmin pikkujoulujen ”kääntöpuolesta”… Ilostuin. Avasin sen yövuorossani. Toivottavasti moni muu myös päivällä. Lehtijuttu oli toden totta asiaa alusta loppuun. Tenavatähteä kuuntelin kolmesti. Siitä, lapsen luonnollisuudesta (ja huolettomuudesta) ilo tarttui! Sen kaltaista joulua koteihimme minä kaipaisin. Jouluja!
TTT kiittää kommentista! Hyvää ”loppuliukua” ja parahinta Uutta Vuotta Sinulle Pietarin puoliso!
Osasitkin sitten valita juuri Ella Lahtisen tähän! Hän sykähdytti silloin aikanaan syvästi. Kaikki hänen esityksensä olivat vaan niin upeita. Meni suoraan tunteisiin. Kiitos!
Kiitos Arto! Kommentisi osoittaa, että näin me miehetkin kykenemme herkistymään terveesti.
Hmmm…osuipa syvälle. Kiitos terapeuttisista itkuista. Kuten artikkelissa todettiin ”Elämättä jääneen lapsuuden voi kokea aikuisenakin.” Koen sitä nyt, kun työ tuo lähelleni lapsia, joiden rinnalla saan kulkea ja ohjata heitä oikeaan suuntaan. Voin olla itse se turvallinen aikuinen, joka omasta lapsuudesta puuttui. Elämä itsessään antaa vastauksia niihin kysymyksiin, jotka ovat mieltä vuosikymmeniä kalvaneet. Kunhan on vain valmis niitä kuuntelemaan.
Monen lapsen maailma ei aina peukuttamisen arvoista ole, aikuisten vastuuttomuuden vuoksi. Tuomisematta kuitenkaan näitäkään aikuisia, joiden voimavarat ovat niin vähissä etteivät jaksa tai pysty suoriutumaan vanhemmuudestaan. Kaikesta huolimatta ”lapsen maailmasta, voimia siitä saa… toiveet todeksi muuttuu…”
Kunpa jokaisella lapsella olisi oikeus erityiseen suojeluun, huolenpitioon, turvaan ja rakkauteen.
Laulun sanoin, ” sulje silmäsi, risti kätesi, toiveesi ei valu hukkaan…”
Puolikas – kiitän kovasti kommentistasi!
Sen henkilökohtainen ´todistuksesi´ elähdyttää.
Se saa (näin Uuden Vuoden alettua) minut ajattelemaan myös erästä sangen somaa seikkaa:
Me ihmiset suremme enemmän tekemättä jättämisiämme kuin tekemiämme asioita.
Elämän omissa analyyseissään (keski-iän ylittäneet) arvioivat, että suurimmat katumuksen aiheet liittyvät hukattuihin mahdollisuuksiin.
Jos todellakin näin on, Sinä -Puolikas – puheenvuorollasi kerrot toisesta tiestä. Siksi urbaanin ja nuoruuden sanoin viestillesi: Ylävitonen!