Rakkauden olemuksesta

Osa I
Rakkauden olemuksesta

Pirkko Saision Voimattomuus (2005) herättää lukijassa monitasoista mietintää rakkauden olemuksesta. En luonnollisestikaan tiedä, mitä kaikkea se voikaan sisältää. Tässä artikkelissa ilmaisen joitakin itselläni heränneitä ajatuksia ja tuumailuja.

 

Ensinnäkin on todettava, että ”Rakkaus” tuottaa ongelmia jo terminologisella tasolla. Syy on siinä, että arkielämässä ihmiset käyttävät termiä monessa yhteydessä: se kuvaa niin kiintymystä omiin lapsiinsa kuin himoa, ihastumista / romanttista rakkautta aikuisten kesken tai pitkäkestoista kiintymystä vastakkaiseen tai samaan sukupuoleen. Rakkaus siis yhdistetään arkipuheessa niin moniin eri asioihin, tuntemuksiin ja tapahtumiin.

 

Sama pätee myös tiedemaailmassa, kun eri tieteen edustajat selittävät rakkauden olemusta: käytössä on erilaisia käsitteitä, termejä ja teorioita. Neurotieteilijä, lääkäri, sosiologi, antropologi, psykologi tai vaikkapa evoluutiobiologi, kukin tuo oman ´rokkansa rikkauteen´, ja niin on hyvä.

 

Tämä artikkelini ei tavoittele eri akateemisten tieteenalojen – edes pinnallista – referointia käsiteltävänä olevasta aiheesta. Kirjoittamani teesit pyrkivät sen sijaan olemaan virikkeenä Sinulle ja pienenä mahdollisena sytykkeenä aiheen keskinäisessä keskusteluissanne. Toivon voivani auttaa tätä vuorovaikutusta blogillani. Se motivoisi minua kirjoittamaan.

sydämet lumiKameran takana Liliana Ledesma Alvarado

 

Mikä ajatuksellisesti vahvistui rakkauden olemuksesta, kun luin Pirkko Saision teoksen?

 

RAKKAUTTA ON MAHDOTONTA TYHJENTÄVÄSTI MÄÄRITELLÄ JA ERITELLÄ

On sanottu, että ”rakkautta selittäessä kadotat sen”. Näin esitettäessä, ymmärtääkseni on myönnetty ilmiön ´moninaisuus´. Tarkastelipa ihmisen tuntemaa parisuhderakkautta, sen heräämistä, syntymistä ja aikaansaamaa toimintaa, erilaisista tieteen tulokulmista käsin, toistuvasti tunnun jääväni vähän ymmälle.
Parisuhderakkaudessa on aina jotakin selittämätöntä, tavoittamatonta, mystistä ja taivaallista. Kumppanin valinta perustuu moninaisiin sekä tiedostettuihin että tiedostamattomiin vaikutustekijöihin. Suhteen säilymistä ei voi täysin ennustaa siitä tavasta, jolla suhde on muodostettu, vaikka luotettavaa tilastollista ja tutkimuksellista näyttöä onkin olemassa eroa edistävistä ja ehkäisevistä taustatekijöistä.
Mitä Sinulla tulee mieleen rakkauden alaotsikkosta ”parisuhderakkaus”? … Tunteita? Romantiikkaa? Lapset? Huolenpitoa? Luottamusta? … Viritä keskustelu kumppanisi kanssa. Kysy, mitä hän puolestaan asiasta tuumaa. Antakaa ajatuksenvaihdoille aikaa!

 

AVIOLIITON ONNELLISUUS EI OLE SATTUMANVARAISTA

Hyvä avioliitto täytyy luoda. Tämä luomistyö on pitkällistä ja vaivalloista. Se on elämää kaikilla mausteilla, koska molemmat puolisoista muuttuvat yksilöinä ja yhdessä. Ihminen ei ole aikuisenakaan muuttumattoman valmis, olemukseltaan pysyvä.
Mitä edellä tiivistetty on teillä? Onko rakkautenne ajan mittaan muuttunut? Onnellisuuteni tänään: tiedosta ja tiedota!

WP_20151104_014
ELÄMÄN ARKI RAKENTUU YHTEISELÄMÄSTÄ, JOHON LADATAAN PALJON TOISTA KOSKEVIA ODOTUKSIA JA TOIVEITA 

Meillä kaikilla on sekä tiedostettuja että tiedostamattomia odotuksia, jotka näkyvät parisuhde- ja perhe-elämän arjessa monin eri ravoin. Usein nämä odotukset ovat sitä suuremmat, mitä heikommin omat tarpeet ovat tulleet itselle tiedostuneiksi.
Työkokemukseni perusteella voi todeta yleisellä tasolla, että yhteiselämässä samasta asiasta toistuvat riidat ovat usein merkki siitä, että taustalla vaikuttaa jokin piilo-odotus. Odotusten selvittäminen ja julkituominen vähentävät tällaisia ristiriitatilanteita. Tämän olen pariterapia- tai sovittelujutuissani huomannut. ”Ilman tasapuolista ja ulkopuolista ammattilaista, se ei olisi meillä onnistunut” ovat puolestaan useat minulle sanoneet.
Mitä voi jo kotona tehdä?

Mieti, mitä ajattelet esim. seuraavista: Rakkaus tässä iässä? Sitoutuminen? Tunteet? Parisuhteemme seksi-elämä? Seksuaalinen uskollisuus? Yhdessä viettämämme aika? Anteeksiantaminen? … Voisin jatkaa (tarpeellista) luetteloa, mutta aloita tästä  ja kerro mietteitäsi hänelle, jota ajatuksesi varmaankin kiinnostavat.

Voitte myös yhdessä kuunnella seuraavan Juha Tapion melodisen ja sanomallisen biisin. Anna ”ajatuksen lentää”!

ONNISTUESSAAN YHTEISELÄMÄ EDELLYTTÄÄ TOSIASIALLISTA SISÄISTÄ SITOUTUMISTA, LISÄKSI JATKUVAA SOPEUTUMISTA MINUUTTAAN MENETTÄMÄTTÄ, ERILAISUUDEN SIETÄMISTÄ  JA RIITTÄVÄN KESKINÄISEN AJAN ANTAMISTA SUHTEELLE

Nämä ovat avio-onnen ja syvenevän rakkauden hinta. Kysymys kuuluukin, tahdotko? Elämä on sillä tavoin tasapuolinen, samanlainen ja solidaarinen, että kysymys ei ole kertaluonteinen, vaan toistuva. Elämä itse pitää siitä huolen.

Tämän teesin kolmesta asiasta olen kehitellyt – Hybridi ohjelmissani – käyttämääni perhepöytä piirrosta. Siinä on noiden mainittujen lisäksi yksi erinomaisen välttämätön, neljäs jalka, silloin kun työskentelen lapsiperheiden vanhempien kanssa. Pöytä pysyessään tukevasti, tarvitsee neljä, hyvin kiinnitettyä jalkaa.
TYYLI, TAVAT JA APUVÄLINEET MUUTTUVAT – TERVE TARVE ON IKIAIKAINEN – ENNEN AVIOLIITTOA, SITOUTUNEEN SUHTEEN AIKANA JA MAHDOLLISEN HAAKSIRIKON JÄLKEEN
Pirkko Saision Voimattomuus, tutustuminen tutkimuksiin ja vastaanottotyöni, kukin nämä tukevat yhdensuuntaisesti käsitystä ihmisen ikiaikaisesta kaipuusta toisen luo. ”Ihmisen ikävä”, kuten laulussa sanotaan. Läheisyyden kaipuu. Uskoutuminen… ovat edelleen vahvasti voimissaan.

WP_20151021_021

Nykyinen digi- ja virtuaalimaailma ja sen monenlaiset viestintälaitteet ovat muuttaneet parisuhde- ja perhe-elämäämme. Ulkoiset mahdollisuudet suhteiden luomiselle ja ylläpitämiselle ovat digimaailman myötä radikaalisti toiset kuin edellisillä sukupolvilla. Silti pysyvää ja muuttumatonta on sisäinen ihmiskaipuumme olla jollekin jotakin.
Kenen luo on Sinun kaipuusi? Kerro se hänelle. Sellainen osoittaa sekä rakkautta että rohkeutta! Henkisen ensiaskeleen ottava se vasta rohkea onkin.
INTIIMISSÄ PARISUHTEESSA KOETTU, OMA TAI TOISEN USKOTTOMUUS EI OLE MERKITYKSELTÄÄN VÄHÄINEN 
Saisio saa lukijansa näkemään sekä uskottomuuden kiehtovuuden että kivun. Lukija joutuu arvioimaan avainhenkilöiden onnea.

Kotitehtäväkysymys Sinulle voisi olla: onko sekstailu ja rakastelu teistä sama asia?

Tämän blogitekstin, jokseenkin pitkähkön kirjoitusprosessin aikana mielessäni on pyörinyt Simojoen Pekan biisi majatalosta. Se on puhutellut myös minua monessa kohdassa elämän varrella. Elämä on nääs jo tähän mennessä opettanut, että aidossa maailman majatalossa vierailijoita on moneksi. Siellä käyvät pettäjät ja petetyt, auttajat ja autettavat, onnelliset onnistujat tai itseään vähemmän kunnioittavat. Yhteistä on ihmisyys, ei niinkään siinä onnistuminen. Laulu Särkyneiden majatalosta huokuu minulle syvää, suurinta solidaarisuutta tässä ihmisen osassa, siksi se kannattaa liittää tähän.

Seuraavassa osassa II kirjoitan uskottomuudesta parisuhteessa.

Muistathan mahdollisuutesi antaa vapaamuotoista palautetta lukemastasi, vaikkapa alla olevalla lomakelinkillä.

 

4 replies
  1. Vaimo-81
    Vaimo-81 says:

    ”Silti pysyvää ja muuttumatonta on sisäinen ihmiskaipuumme olla jollekin jotakin”. Tärkeää. Pysähdyttävää.
    Ensimmäistä kertaa tätä artikkelia lukiessani, Pekka Simojoen biisi oli se, joka itseäni kosketti todella syvällisesti. Kyynelin sitä kuuntelin. Blogin pitäjä on löytänyt parhaan mahdollisen biisin kertomaan yhteydenkaipuusta toisen ihmisen (puolison) luokse. Arjessa tuo yhteys joskus katoaa…
    Kiitos! Tämä oli koskettava artikkeli rakkauden olemuksesta.

    Vastaa
    • A1Juutinen
      A1Juutinen says:

      Kommenttina kirjoittajalle: kuten tekstissäkin kerroin, tämä Simojoen Pekan laulu on erityisen puhutteleva biisi monessa kohtaa ihmisen matkalla.

      Vastaa
  2. Paula Pelkonen
    Paula Pelkonen says:

    Kiitos Timo, näistä kirjoituksistasi. Pohdintasi ovat avanneet hyviä keskusteluja puolisoni kanssa, kun olemme yhdessä selailleet tekstejäsi. Tsemppiä tärkeään työhösi!

    Vastaa
    • A1Juutinen
      A1Juutinen says:

      Paula ja puoliso, palautteenne viestii minulle tätä: kirjoittamiseni motiivi täyttynyt! Tyytyväisyydellä kiitos!

      Vastaa

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *