Uskottomuudesta
Parisuhde-elämää käsittelevä blogi – Osa II
Tämä parisuhdeuskottomuutta käsittelevä kirjoitus on jatkoa Pirkko Saision Voimattomuus (2005) teoksen, minussa synnyttämistä ajatuksista. Tätä ennen olen kirjoittanut johdanto-osan ja Rakkauden olemuksesta osassa I.
Seksuaalisuus on ihmisyyden kiehtovimpia asioista. Samalla se on (Suomessa) erityisen intiimi ja henkilökohtainen elämänpiiri. Tähän asiaan jossakin määrin perehtyneenä voin varmuudella todeta, että seksuaalisuus on aina omanlaisensa yhdistelmä biologiaa, tunteita, kasvatusta, yhteiskunnan asenteita ja monenlaista kanssakäymistä muiden ihmisten kanssa.
Parisuhteessa seksuaalisuuteen liittyvät kokemukset muodostavat oman, varsin merkittävän plus- tai miinusmerkkisen voimatekijän. Täysin neutraali alue yhteiselämässä se on harvoin; neutraalilla tarkoitan, että se olisi sellaista samanaikaisena ja molemmille osapuolille.
Seksielämässä olemme paljaita paitsi kehollisesti myös monella muulla mielen ja merkityksen tasolla. Siksipä uskottomuus tällä rintamalla ei myöskään ole pikku juttu.
Meitä ihmisiä yhdistää (sukupuolesta, iästä, uskonnosta, sivistyksestä tai varallisuudesta riippumatta) tarve olla jollakin tavalla erityinen jollekin toiselle. Tällöin seksuaalinen uskottomuus tekona tuntuu yleisesti loukkaavalta, ja omakohtaisena sen kokee erityisen inhottavana itseään kohtaan; ammattikielellä puhutaan narsistisesta loukkauksesta. Pirkko Saision Voimattomuudessa lukijalle avautuu maisema uskottomuudesta, ja kuvatun kolmiodraaman liikkeistä kangistuneessa aviosuhteessa.
Se Kolmas
Ennen sanottiin, että avioliitto on kahden kauppa ja kolmannen korvapuusti. Nykyisin hyvin usein parisuhteen ongelmat kulminoituvat tuon Kolmannen olemassa oloon. Kolmas voi hiipiä suhteeseen ihan huomaamatta ja muuttaa suhteen luonnetta ja vuorovaikutusta niin paljon, että pari päätyy sen vuoksi eroon.
Tässä blogikirjoituksessa Kolmannella tarkoitan parisuhteen ulkopuolista henkilöä, vaikka luonnollisesti suhteen `häiriötekijäksi` avioliitossa voi muodostua muukin korostuneen huomion saanut asia, kuten vaikkapa työ ja siihen keskittyminen pari- ja perhe-elämän kustannuksella.
Kuluneena vuonna 2015 julkaistiin väitöskirja uskottomuudesta. Pitkään pari- ja perheterapeuttina työskennellyt Annikki Kaikkonen tutki sosiaalityön väitöstyössään suomalaisten uskottomuutta ja parisuhdemoraalia. Kaikkosen tutkimus on kvalitatiiviseksi tutkimukseksi poikkeuksellisen laaja. Aineisto koostui eri puolilta Suomea kootusta 40:n petetyksi ja pettäneeksi tulleen syvähaastatteluista. He olivat 23–60-vuotiaita naisia ja miehiä. Tutkija oli erityisesti kiinnostunut siitä, miten uskottomuus koetaan, ja millaisia merkityksiä se saa elämänhistorian ja suhdehistorian eri vaiheissa.
Uskottomuus aiheuttaa luultua useammin pitkäkestoisen traumaattisen kriisin…
Uskottomuuden paljastuminen pakottaa puhumaan totta…
Muun muassa tällä tavoin uutisoitiin Annikki Kaikkosen (2015) tutkimustuloksia kahdessa eri mediassa. Otsikot ovat mielestäni kokoavia. Mutta mistä kaikesta voikaan olla kysymys, tiivistän referoimalla haastatteluissa esiin nousseita seikkoja.
Kun pettäminen paljastuu, reaktiot voivat olla rajuja eikä väkivallaltakaan aina vältytä. Prosessin vaiheet tuntuvat toistuvan. Ensin totuus saatetaan torjua tai pari pyrkii monin eri tavoin palauttamaan suhteen entisen tasapainotilan. Usein vasta tämän ensireaktion jälkeen tulevat raivo ja viha, joita seuraa suru. Kriisireaktioina seuraa ruokahaluttomuutta, unettomuutta tai turvautumista päihteisiin.
Uskottomuuden seurauksena saatetaan sairastua myös masennukseen. Petetyksi tuleminen voi olla traumaattista, mutta samalla myös vanhat lapsuuden traumat voivat aueta. Lapsuudessa koettu kaltoinkohtelu, hyväksikäyttö tai hylkääminen ja niihin liittyvät tunteet voivat nousta vahvasti mieleen.
Kaikkosen tutkimusotos paljastaa, että uskottomuuskriisi ei ole helpolla ohitettu. Petetyksi tulleen häpeä on sosiaalisesti suuri, varsinkin jos paljastuu, että hän saa tietää asiasta viimeisenä. Hänen identiteettinsä naisena tai miehenä joutuu katkolle.
Mitä tehdä? Miten selvitä arjessa eteenpäin?
Suomalaiset kertovat selviytyvänsä keskittymällä työhönsä ja lastensa takia. Näyttäisi tutkimustiedon valossa, että Suomessa erityisesti työidentiteetti kannattelee, silloin kun muut identiteetin osa-alueet ovat lujilla.
Tämä tuntuu kovin uskottavalta myös täällä Mikkelissä. Olen tehnyt asiakasrajapinnassa neljännesvuosisadan työtä, sekä Hämeessä että Savossa. Kuulen parisuhdekriisien selvittely- ja terapeuttisessa työssä juuri miehen kertovan, että hän tahtoo todella yrittää ja tekee työtään lastensa tulevaisuuden tähden. Työorientoitunut ja vastuullinen mies saattaa motiivinaan ilmaista: ”He ovat syyttömiä meidän toilailuihin”!
Kuva: Liliana Ledesma Alvarado
Annikki Kaikkosen (2015) väitöskirjassa ja niin ikään tuoreessa perhebarometrissa (2013) päädytään johtopäätökseen, että Suomessa uskottomuus on tällä hetkellä tyypillisin eron syy. Seuraavassa blogissani, osassa III käsittelen tätä asiaa vähän laajemmin. Kysyn tutkimustiedon äärellä, miksi avioliitto puretaan, miten ero koetaan ja miten siitä selvitään? Ennen sitä muutamia näkökohtia alaotsikolla… Kaikki eivät kuitenkaan eroa.
Mitä tiedetään heistä jotka jatkavat yhdessä vakavan uskottomuuskriisinsä jälkeenkin?
Ilman eroa selvinneet parit olivat työstäneet suhdettaan terapiassa pitkään. Uskottomuustutkimus kielii siitä, että olennaista niin erosta kuin uskottomuuskriisistäkin selviämisessä on se, että pari pystyy lopulta kertomaan riittävän samanlaisen tarinan, mitä on tapahtunut ja miksi. Se, että tähän päästään, edellyttää lähes poikkeuksetta juuri tuon ulkopuolisen, neutraalin ammattilaisen läsnäoloa. Asianomaisten tunnekokemukset, fantasiat ja viestien vääristymät ovat niin ilmeisiä ja voimakkaita, että on kohtuutonta ja epäreilua `taakoittaa` lähipiirin ihmisiä ja ystäviä tällaisella perhe-elämän intiimiteetin asioilla. Ahdistuneita ei tarvita lisää!
Luotettavan ja ammatillisen terapiatyöskentelyn seurauksena puoliso kykenee asettumaan toisen asemaan ja empaattisesti ymmärtämään, miltä petetystä tuntuu. Samoin petetty saa itselleen riittävän selvyyden, mikä mahdollisesti ajoi tai työnsi tekoon. Tässä kohden on syytä mainita eräs seikka. Monelle Annikki Kaikkosen selvitystä lukevalle (ei-ammattilaiselle) tulee kenties yllättävä tutkimushavainto: ”mitään varsinaista syytä ei ollutkaan!” Tässä ilmauksessa on pääpaino sanalla ”varsinaista”.
Kriisitapahtuman avaaminen on siis erinomaisen tärkeää. Parisuhdeterapeutit tietävät, että jos tähän vaivalloiseen psyykkiseen selvittelytyöhön tartutaan ja siinä sinnikkäästi edetään, työskentely palkitsee: se on kuin saranakohta johonkin uuteen. Uudella on erilaisia merkityksiä. Uusi näkyy arjessa ja asianomaisten ajankäytössä.
Ilman eroa selviytyvät parit alkavat yleensä vaalia suhdettaan aivan uudella tavalla.
Haastattelututkimuksessa olleet saattoivat sanoa, että ”kriisistä on ollut hyötyäkin”. Uskottomuuden paljastuminen pakottaa puhumaan totta ja puhumaan paljon, myös seksuaalisuudesta. Eräs kertojia yhdistävä, heidän itsensä ilmaisema johtopäätös oli: ”asioista olisi pitänyt puhua jo vuosia sitten”. Näin toteavat henkilökohtaisen parisuhdeuskottomuuden kokeneet.
Suosittu ”arjen kuvaaja” sivaltaa asiasta, vaikka emme olisi kaikkea edellä kuvattua kokeneetkaan. Oletko sarjakuvasta kanssani samaa mieltä?
Lopuksi: kaikesta, tästä raskaasta aihepiiristä huolimatta, toivon Sinulle rohkeutta ja toiveikkuutta… Erään uutukaisen laulun sanoin ja sävelin.
Löydät tämän Harmaita enkeleitä -biisin esittäjäyhtyeen uusimmalla albumilla:
Exit – kauneutta ja kipua (2015)
Tällä alla olevalla linkillä Sinun pitäisi päästä kuuntelemaan lataamatta;
klikkaa linkin oikeassa reunassa olevaa palkin kohtaa Listen – Exit Harmaita enkeleitä
http://redmp3.cc/25451836/exit-harmaita-enkeleita.html
Vakava aihe ja tiukkaa asiaa hyvien neuvojen kera… Mukavasti huumoria kuitenkin mukana. Viivin ja Wagnerin tilanne kolahti tässä osiossa itseeni. Aika usein sitä naisena kokee juuri noin!
Kiitän huomioista! Ajattelen usein toiveikkaana, että me ihmiset kun olemme sekä samanlaisia että erilaisia, niin eri asiat / virikkeet tavoittavat eri tavoin. Viivi ja Wagner taisi olla tässä paikallaan, tukemassa kokonaisviestiäni.
Moi!
Me juteltiin. Muisteltiin niitä aikoja, kun tavattiin siellä A1:ssä. Oltiin nyt molemmat samaa mieltä, et ei pidä pantata asoita, jotka tulevat päin näköä yllättäen… tiedät varmaan, mitä just nyt tarkoitetaan… Kantsii käydä pariterapeutille puhumassa. Ei se ole noloa, jos haluaa yhdessä olla. Kiitos avusta, jota silloin saatiin.